Browsed by
Kirjoittajalta Mimmi

Hammaskeiju luvattomilla asioilla

Hammaskeiju luvattomilla asioilla

Kun Karpo pentuna tuli huimapään tavoin kalliolta alas ja kolautti leukansa asfalttiin niin, että Keravallakin kuultiin hampaiden yhteenkalahdus, olin varma, että tämän pennun kanssa eläinlääkäristä tulisi hyvänpäiväntuttumme. Pojan vauhdikkaasta luonteesta huolimatta reilun vuoden aikaiset eläinlääkärikäyntimme ovat kuitenkin rajoittuneet rokotuskäynteihin. Umpiluuta. Koko poika.

Siksipä olin vähintäänkin häkeltynyt, kun muutama päivä sitten katseeni osui puolihuolimattomasti Hupsun purukalustoon. Olin aivan varma siitä, kuinka rauhallisen ja elämää unelmoiden pohtivan hulmutukkani alahammasrivistö piirtyi viiveellä alitajuntaani paljastaen kolon siellä, missä sellaista ei olisi kuulunut olla. Vastentahtoisesti Hupsu antoi minun kopeloida suutaan ja tarkastella alaleukaa lähemmin – ja toden totta! hammasrivistössä oli hampaan kokoinen rako. Ien oli täysin siisti ja tasainen, aivan oikean värinenkin, joten jouduin laskemaan hampaat useaan kertaan varmistuakseni, että niistä tosiaan puuttui yksi.

Puhelimesta kuvia selatessani aloin epäillä omaa järkeäni. Jo muutaman viikon takaisissa kuvissa tuo samainen aukko oli nähtävillä, enkä pakkomuistelemallakaan saanut päähäni mielikuvaa siitä, että Hupsu olisi suutaan jotenkin oireillut.

Hyppäsin suosiolla kuvatutkimuksissani muutaman kuukauden takaisiin kuviin, joista sitten hampaan löysinkin sille kuuluvalta paikaltaan. Valkoinen helmiäinen oli siis tosiaan kadonnut!

Kuvakulma: Uusi puhelin

Kuvakulma: Uusi puhelin

Ostin pari viikkoa sitten uuden puhelimen (OnePlus 7T PRO), kun innostuin ajatuksesta ”kolmoiskamera”. Vaikka pääasiassa kuvausharrastukseni onkin yhtä kuin järkkärini, tulee kuvia kuitenkin räpsittyä enimmäkseen puhelimella – se kun on kuitenkin arjessa aina mukana.

Tässäpä hieman uuden digiystäväni aikaansaamia tuotoksia – ei huono, ettenkö sanoisi. (Kuvat on otettu puhelimen kameran automaattiasetuksilla, enkä ole käsitellyt kuvia kuin rajaamisen verran.)

Mölypojat

Mölypojat

Jos Hupsu saisi päättää, elämä olisi yhtä juustosiivua ja ulkoilua. Ojanpohjalla könyäminen lienee pojan mielestä parasta – siellähän on kokonainen hajumaailma pitkässä heinikossa! Siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Sitäkin parempaa tosin on, jos saa viilettää vapaana ilman typeriä remmirajoitteita. Harmistus vain, ettei Hupsu tajua, että jokaisella metsäretkellä saa ihmissydän olla syrjällään, kun lapinpoika kiitää hurmoksessaan jyrkkää kallionrinnettä alas – ihan vain, koska voi.

Jos Karpo taas saisi päättää, elämä olisi syömistä ja harakoiden paimentamista aamusta iltaan ja illalla pitäisi sitten saada käpertyä ihmisjalkaa vasten nukkumaan rapsutuksia saaden. Hajut on ihan kivoja, mutta eivät itsetarkoitus, ja metsässäkin voi aina jonkin matkaa juosta Hupsun perässä – lopulta pitää kuitenkin palata ihmisjalkojen lähelle, etteivät ne vaan poistu paikalta ilman maailman suurinta tissiposkea. (Ennen luulin, että Hupsua suurempaa tissiposkea ei voi ollakaan!)

Syksyn viileys on saanut karvakaksikon viihtymään aiempaa enemmän omalla pihalla. Se on oikeastaan mukavaa. Minä saan touhuta omiani sisällä koirien touhutessa omiaan pihalla. Naapurusto tosin ei välttämättä arvosta koirakonsertointia, mutta olen päättänyt olla välittämättä siitä. Eiväthän nuo nyt kuitenkaan aamusta iltaan pihalla mölyä, eikä möly ole täysin tauotontakaan.

PAITSI kun harakat lentelevät pihapuissa. Niille on huudettava. Karpon on huudettava. Kimakasti ja kuuluvasti. Enkä yhtään ihmettelisi, vaikka harakanpojat pyörisivät pihassamme ihan vain koiria kiusatakseen. (Haluaisin sanoa ”Karpoa kiusatakseen”, mutta Karpo on opettanut myös Hupsun harakkajahtiinsa.)

Syysiltojen pimetessä olen yrittänyt myös hieman pohtia tulevia näyttelyitä, mutten ole saanut mitään päätöksiä tehtyä. Sikäli mikäli jos lukuun ei lasketa sitä, että päätin olla viemättä kumpaakaan pojista joulukuussa Messariin. Sen sijaan onnistuin varaamaan Hupsulle ajan luonnetestiin kuukauden päähän ja sitä odotan jo kauhunsekaisella innolla.

OT: Perkeliöttelöäkös tässä

OT: Perkeliöttelöäkös tässä

Otsikointi kunniaan. Älä kysy.

Jaksan hokea, että mitään ei tapahdu, ja samalla pyytelen anteeksi sitä, etten kirjoittele blogiini tai lue muiden blogeja. Oikeasti minun pitäisi sanoa, että KOIRIENI elämässä ei mitään tapahdu, ja pyydellä mieluummin anteeksi niiltä sitä, että olen tällainen huonohko koiranomistaja. Vaikka eivätpä nuo rakkaat karvakorvat anteeksipyytelyjä ymmärrä. Niiden kanssa pitäisi vain tehdä ja touhuta.

Suurin syy sille, etten ole ollut kovin aikaansaava kuluneiden kuukausien aikana, on ollut psyykkinen ylikuormitus. Olen paitsi yrittänyt välttävällä tasolla hoitaa opiskelujen, kotini ja pienen perheeni tuomat vastuut myös pyrkinyt auttelemaan sairasta äitiäni parhaan kykyni mukaan.

Vaikka opiskeluvaatimukset päättyivätkin kesäkuun alkuun, äitini autteleminen kiihtyi kuun puolivälin tienoilla. Tosin… ei se enää kai auttelemista ollut, tukemista lähinnä, vierellä kulkemista, päivittäin sairaalassa vierailemista. Kunnes tämän kuun alussa tuli se päivä, jona vierellä kulkeminen päättyi. Äitini kädestä kiinni pitäen katsoin, kuinka hän aloitti matkansa ajasta ikuisuuteen – luokse edeltä menneiden, toivon.

Niin. Elämä on korutonta ja ajoittain lohdutontakin. Puoli elämääni – koirani mukaan lukien – on saanut kärsiä siitä, etten ole ollut tasapainossa. En itseni, en elämäni kanssa. Arjen ja rytmin uudelleen löytäminen ottanee aikansa. En voi luvata kenellekään, että huomenna, ensi viikolla tai ensi kuussa olen taas jaloillani (ainakin sen verran kuin olin vielä vuosi sitten). Se päivä tulee vielä, mutta en ennalta voi sanoa, milloin.

Siksipä päätinkin, että vielä yhden ja viimeisen kerran pyydän anteeksi Sinulta niin blogini haudanhiljaisuutta kuin vastavierailemattomuutta.

Vielä jonain päivänä aktivoidun, ja jos en, niin hautaan blogini kaikessa hiljaisuudessa.

Kuvakulma: Oma piha

Kuvakulma: Oma piha

Muutama kuukausi siihen meni, mutta muutama viikko sitten saimme vihdoin omakotitalomme pihalle pystytettyä koira-aitauksen. Tilaa on hieman enemmän kuin rivitalopihallamme oli ja pojat ovatkin nauttineet täysin rinnoin painimisesta, kiihdytysajoista ja kaivuuhommista. Välillä pihalla toki kelpaa ihan vain köllötelläkin, mutta satunnaiset harakkavieraat pitää haukkua pystyyn ja naapuruston lajitovereiden kanssa täytyy saada vaihtaa kuulumisia. Epäilyttäviä (ja siksi myös haukuttavia) asioita ovat niin ikään omalla tontillaan liikuskelevat naapurit sekä omalle tontille kerran viikossa tunkeutuva roskakuski.

Vielä toukokuussa ajattelin, että tässä kuussa ryhdistäydyn ja kirjoittelen artikkelisarjan otsikolla ”Koirani kesäkuu”, mutta suunnitelmat eivät aina mene niin nappiin kuin toivoisi. Jos nyt alkaisin juttuja aiheesta kirjoittaa, olisi sisältö hyvinkin olematon oman jaksamattomuuteni takia. Ehkäpä vielä jonain päivänä elämäni asettuu sen verran takaisin raiteilleen, että pääsen blogissakin parempaan rytmiin, mutta tällä kertaa kiitän ja kuittaan puhtaasti kuvasarjalla.

Mukavaa ja huoletonta kesää!

Muista juoda riittävästi vettä.

Puutarhurointia angervon alla
Karpo = KRP = Keskusrikospoliisi
Piha on täynnä ihania KÄPYJÄ!
Yksi suosikkileluja ikinä. Aroma Dog.
Hupsu kertoo Karpolle, että mun.
Hyttysiä. Hyttysiä kaikkialla.
Turkinhoitohommien laiminlyönti johtaa resupetteri-luukkiin.
Veljesrakkautta
Karpo ja Upea Häntä
Välillä juostaan, välillä painitaan – ja sitten välillä tapellaan, jotta voidaan hetken päästä aloittaa sama rumba uudestaan.
”Haleja, saatana!”