Browsed by
Kirjoittajalta Mimmi

No sehän loppuu, hitsiläinen!

No sehän loppuu, hitsiläinen!

Vaan nou vöriis!

Hyvää Uutta Vuotta 2018

justiinsa

SULLE!

 

Me Hupsun kanssa luvataan, että myös ensi vuonna me…

  1. syödään herkkuja (aina, kun siltä tuntuu)
  2. ollaan pihalla kuin Ellun kanat (skarpataan vain, mikäli on ihanihanihan pakko – jos silloinkaan) ja
  3. päivitellään säännöllisen epäsäännöllisesti blogia (jos nyt ei satuta kyllästymään siihen).

 

Kiitos, että olet käpsytellyt blogissamme! Se tekee bloggaamisesta minulle hauskempaa.
Toivottavasti olet mukanamme myös ensi vuonna. 🙂

5 syytä riemuita koiranomistajuudesta

5 syytä riemuita koiranomistajuudesta

1. Pentuikä. Pennut purevat sormia, pissaavat lattioille ja ovat ymmärtämättömyyttään tyhmiä. Hieman kuin parivuotias ihmislapsi, joka uskoo olevansa kuolematon kiivetessään takaperin jäistä liukumäkeä väärältä puolen. Koiranpennut ovat yhtä aikaa norsuja posliinikaupassa ja ensimmäisen viikkorahansa saaneita pikkulapsia karkkiostoksilla – innostuneita, ylivilkkaita, raajojaan hallitsemattomia elämänalkuja vailla minkäänlaista järjenjuoksua. Joka paikassa pitäisi olla yhtä aikaa tutustumassa maailman ihmeellisyyksiin ilman minkäänlaista itsesuojeluvaistoa – ja mitä enemmän kiellät, sitä enemmän se kielletty kiehtoo.

2. Mörköikä. ”Hui kamala! MIKÄSEOLI?!” Idiootti. Se on tikittävä seinäkello. Se on ollut siinä viimeisen ikuisuuden. Ennen uteliaisuutta herättäneet asiat muuttuvat möröiksi. Imuri, pyykkilauta, maata pitkin juokseva lehdenraato, muovipussi – vaikka ne olisi nähnyt sata ja taas sata kertaa ennenkin, niitä kuuluu yhtäkkiä alkaa pälyillä epäilevästi. Mörköikä osuu pääsääntöisesti yksiin teini-iän kanssa: hormonihirviön päässä hyrrää ja surisee ja orastamaan ruvennut järjenjuoksu ottaakin takapakkia ja sumentuu olemattomiin. Jumaluuskompleksi saa teiniaivoissa uudet mittasuhteet – kunnes lenkillä törmätään siihen puunoksalle ripustettuun sormikkaaseen. ”Hui kamala! SESYÖMUT!”

3. Hajumaailma. Koiranhankinnan jälkeen kodin hajumaailma muuttuu täysin toiseksi. Erityisesti pentuaikana lattioiden moppauksen määrä lisääntyy, mutta raikkaan mäntysuovan tuoksun sijaan sisätiloissa haisee jatkuvasti pissa. Jos oletkin juuri siivonnut hajut pois lattialta, voit saman tien huomata koirasi kantavan hajua mukanaan karvoissaan ja käpälissään. Ihanan pennuntuoksuisen koiranpennun nuuhkutteluhetketkin muuttuvat kuin taikasauvasta ammoniakin hajuun hajureseptoreissa. Eikä se haju siitä parane, vaikka pentu sisäsiistiksi oppiikin: ulkona on jos jonkinmoista likaojaa, linnunraatoa ja peurankakkaa tutkittavaksi. Sitä paitsi koiranruoatkin haisevat ihmisnenään pahalta ja auta armias! jos koiralla menee vatsa kuralle – ripulinhaju seuraa sinua kaikkialle.

4. Lisätyö. Jos ennen nautiskelit rauhallisista aamuista höyryävän kahvikupposen edessä, saat unohtaa ne sen sileän tien. Useimpina aamuina aamurutiineihin tarvitsee lisätä vain koiranulkoilutus, ruoan tarjoaminen ja vesikupin huoltotoimenpiteet (useimmiten pelkkä vedenvaihto riittää). Jos ulkona on rapakeli, saat kaupan päällisiksi tassupyykkiä (hieman epäsiistimpien koirien kanssa kylpyhetki saattaa olla kokonaisvaltaisempi). Sitten on niitä aamuja, joina heräät ripulipörinään tai syvältä kumpuavaan oksennusrefleksiin. Niinä aamuina saa aamun aloittaa jo ennen kahvikupillista – ellet sitten halua pahanhajuisten, värjäävien eritteiden jättävän ikuisia tahroja Ikeasta ostamallesi valkealle design-sohvallesi.

5. Miinusmerkkinen tilinsaldo. Kaikki tietävät, ettei koiran ostaminen ole halpaa puuhaa – varsinkaan silloin, kun hankkii rotukoiran. Ostohinta on kuitenkin vain pieni osa koiranhankintaa seuraavista kuluista. Halvimmalla pääsee, kun jättää koiran rokottamatta, madottamatta, terveystarkastuksissa käyttämättä ja jättää vakuutukset ostamatta, eikä ikinä vie koiraansa eläinlääkärille sairasteluiden takia. Siltikin jää vielä ne ruokakustannukset. Markettiruoka on halvinta. No eihän se sitten niin paljoa maksakaan. Muista pitää koirasi eristyksissä pehmeässä, pyöreässä huoneessa, jotta se ei ikinä, milloinkaan vahingossakaan altistu bakteereille, viruksille tai tapaturmille.

Hupsun kirje joulujenpäällikölle

Hupsun kirje joulujenpäällikölle

Hyvä joulujenpäällikkö!

Nyt kyllä oli pakosti kirjoitettava joulujenjuhlasta, joka ei ensinkään ollut mikään juhla. Ikävästi jäi hampaankoloon kaihertamaan muutama asia, jotka toivon Sinun korjaavan viimeistään seuraavaksi joulujenjuhlaksi!

1. Joulujenjuhlana kuuluu syödä herkkuja. Missä oli Hupsun, eli minun, herkut? Kyllä kannettiin pöytään kinkkua ja lohta, mutta annettiinko Hupsulle, siis minulle? No ei annettu! Tyhjiä lautasia ja näppejä sai vain nuoleskella.

2. Joulujenjuhlana annetaan läjäpäin paketteja. Läjäpäin. Mikä läjäpäin on kaksi pakettia? Kysynpähän nyt vaan! Kyllä pitäisi Hupsun, eli siis minun, saada läjäpäin kinkkupaketteja. Tuoksuvia, herkullisia, maukkaita kinkkupaketteja ja vähän niitä lohipaketteja ja muitakin herkkupaketteja.

3. Joulujenjuhlana kaikilla on kivaa. Paitsi Hupsulla, siis minulla. Aamusta iltaan syödään – paitsi Hupsu, siis minä, en syö. Ulkona viihdytään, jos ei sada vettä. Paitsi minä Hupsu en saa viihtyä. Aina kielletään omille teille lähtemästä! Pitkään valvotaan ja pitkään nukutaan – vaan kun Hupsua, elikkäs minua, ei nukuta! Jos yritän kuonolla tökkiä ja herätellä, peiton alta vain murahdellaan. Ei se semmoinen käy!

4. Joulujenjuhlana kuuluisi olla lunta – niin on Hupsulle, eli minulle, kerrottu. Missä oli minun lumeni? Ei ollut ainakaan maassa. Eikä ollut ilmassa, eikä puissa, eikä missään muuallakaan. Kyllä pitäisi lunta olla maassa aina.

Siis, hyvä joulujenpäällikkö, oikaisethan kokemani vääryydet mitä pikimmin! Parastahan olisi, jos Hupsun, elikkäs siis minun, joulujenjuhlani uusittaisi kokonaan, mutta ainakin ensi joulujenjuhlaksi asioiden tulee olla korjattuna. Muussa tapauksessa joudun turvautumaan jatkotoimenpiteisiin.

Hyvin karvaasti pettynein hännänheilautuksin,

Hupsu, elikkäs siis minä

Karvainen joulusatu: Jouluntuoksu

Karvainen joulusatu: Jouluntuoksu

Tähtipeitto kurottautui maiseman ylle tummana täkkinä. Ilta oli hiljentynyt talvipäivän tuutulauluksi ja kaikkialla ympärillä oli äänetöntä. Aika tuntui pysähtyneen. Pikkupakkasen kihelmöidessä ilmassa lähes huomaamaton tuulenvire väräytti tummanruskeita pentuhaituvia.

Musta kirsu nuuhki ilmaa. Ehkä se vastaanotti kaukaisia päivällispöydän tuoksuja, ehkä se haistoi metsässä hiipivän peuran. Ehkä ilmassa tuoksuikin iloisesti läikehtivä jännitys. Keskittyneesti kuononpää keinahteli sivulta sivulle.

Päivän riemuista väsynyt katse heräsi kuin uuteen elämään. Nuoren koiran jokainen aisti valpastui. Tummat silmät katselivat ympäristöä uteliaina. Rasahdus puiden oksissa varisutti hennon pakkaslumipilven mustan turkin hunnuksi. Tumman taivaan rikkoi punainen välähdys – aivan kuin tähdenlento olisi sukeltanut pienen punaisen tuvan taa.

Ilman täytti syvältä kumpuava, lämmin nauru. Siihen sekoittui kostea tuoksu – vieraan eläimen tuoksu, joka tuntui kovin tutulta. Hetken ajan pienen koiralapsen mielessä vilistivät kuvat tuntemattomista lakeuksista ja sarvipäisistä laumaeläimistä. Hetken se luuli olevansa esi-isiensä kanssa tuulisilla paimennusmailla. Hetken se juoksi Lapin avarassa maastossa, vapaana ja riemuissaan.

Musta tukka pimeässä illassa hulmuten se nelisti kevyesti rikkumattoman hangen poikki tuvan nurkalle. Se halusi nähdä omin silmin nuo eläimet. Se halusi nähdä turvallisuutta ja iloa soivan naurunlähteen. Se halusi olla osa tuota ihmeellistä tähdenlentoa.

Nurkan takana tummaan katseeseen vastasi tyhjyys. Ei ollut vieraita eläimiä, ei ollut syvää naurua, ei ollut enää hajuja, ei mielikuvia. Vain kuu ja tähdet välkehtivät hiljaisina hangella. Koira istahti tuvankulmalle ihmeissään. Se kohotti kuononsa ilmaan ja antoi kirsunsa keinahdella – sivulta sivulle.

Jostakin kaukaa, jostakin läheltä, kaikkialta ympäriltä tarttui jokin väristen voimistuva tuoksu kirsunpäähän. Jokin tuoksui. Se ei tuoksunut kostealta, vieraalta eläimeltä. Se ei tuoksunut syvältä kumpuavalta, lämpimältä naurulta, ei päivällispöydän herkuilta, ei hiipivältä peuralta, eikä jännitykseltä. Se tuoksui niiltä kaikilta. Se tuoksui onnellisuudelta ja rauhalta. Se tuoksui joululta.

Kuvakulma: Vähä-älyiset karvakurpitsat

Kuvakulma: Vähä-älyiset karvakurpitsat

Leikkiinhaasto!
Hulluuspallo.
Mitä mieles?
H: Hei, mikä sulle tuli?
Huaaaargh!
K: Nyt PERKUL! kakara!
Jössikkä lumisateessa.
…ja sitten taas mentiin.
Murinapallo.
Kuinka iloiselta Kaapo näyttääkään!
H: Kuolitko? Tarttetko tekohengitystä?
Koirapuiston kaameet.
Kaapo rupes tanssimaan balettia.
Ihan koko ajan en ollut varma siitä, että nää leikkii…
Lumipeto.
K: Sssaaa… Se kiipee selkään!
Välillä mentiin näinkin päin.
Pääasia, että oli kivaa.