Browsed by
Kirjoittajalta Mimmi

Kuvakulma: Karpolla on karvahattu

Kuvakulma: Karpolla on karvahattu

Muistatkos vielä tämän lähes vuoden takaisen postauksen? Ei se mitään, jos et (ole edes kuullutkaan). Se oli se semmoinen studiokuvakulma, jossa Hupsu yhdeksänviikkoa vanhana oli niin hirmuisen söpö ja suloinen ja söpö ja aiettä. Tämäpä julkaisu on hieman samanlainen: hieman lisää sitä söpöysvaloa arjen piristeeksi. (Karpo kuvissa 9,5-viikkoinen.)

©Tuomo Nyqvist
©Tuomo Nyqvist
©Tuomo Nyqvist
©Tuomo Nyqvist
©Tuomo Nyqvist

Ja sitten se maksamaton mainos: Tuomo löytyy tästä klikkaamalla ja tästä. Hipihipi.

Superpentu

Superpentu

Kävin perjantaina ulkoilemassa Karpon kanssa kahdestaan Haltialassa. Ihmeteltiin yhdessä lehmiä, kanoja, kiekuvaa kukkoa, pyöriä, autoja, traktoreita ja kohisevaa koskea. Ulkoilu oli terapeuttista allekirjoittaneellekin, kun koheltajia oli matkassa kerrallaan vain yksi. Ihan hirmuisesti ei harmittanut sekään, että niin monet ihmiset halusivat päästä rapsuttelemaan pörröistä koiranpentua. Siinä sai Karpo aimoannoksen ihmiskokemusta juuri ja juuri omin jaloin kävelevästä pikkulapsesta aina hieman epävarmoin askelin kävelevään vanhempaan herrasmieheen.

Tälle päivälle olin puolestani sopinut valokuvausajan ammattilaiskuvaajan kanssa hänen koirakirjaprojektiaan varten. Olin Karpon kanssa puolisen tuntia etuajassa, joten ehdimme hyvin tehdä pienen kävelyn ja istahtaa pitemmän tovin aloillamme. Olin suorastaan hämmentynyt siitä, kuinka maltillinen 15-viikkoinen koiranpentu minulla onkaan: aikansa autoja, busseja, pyöriä ja ohikulkijoita tarkkailtuaan Karpo kävi pötköttämään jalkoihini. Olisipa tuo saattanut nukahtaakin, jos ei valokuvaaja olisi tullut meitä hakemaan kuvauspaikalle.

Kehittymistä sisäsiisteydessäkin on alkanut tapahtua. Somessa jatkuvaa pissasiivousta kirotessani poikien kasvattaja ehdotti minulle, että nostaisin vesikupin ylös ja tarjoilisin vettä rajoitetusti. Vauvakoirani onkin tainnut juoda enemmän tai vähemmän ”kun ei ole muutakaan tekemistä” -mentaliteetilla. Niinpä meillä vesikuppi siirtyi valvovan silmän alle ja sisälle lorottelu väheni. (Ihan esimerkkinä: tänään olen siivonnut lattialta neljät pissat koko päivän aikana, kun vielä muutama päivä sitten saatoin siivota neljät pissat tunnissa.) Tänään olen myös huomioinut, että Karpo on alkanut ymmärtää, mihin pitäisi pissata – aina sitä ei vain muista ajoissa sinne pihalle pyytää.

Lisäksi minulla kävi männäviikolla aloittelijatason moka ruokinnan kanssa. Vaihdoin poikien ruoan vähäviljaisempaan kuivanappulaan ja ehdin pari päivää ihmetellä, miten on mahdollista, että Karpon sontamäärä moninkertaistui. Uuden ruokapussin kylkeä vilkaistuani tajusinkin sitten ruokkineeni koiranpentuani kolminkertaisella päiväannoksella. Luoja! kuinka tunsinkaan itseni typeräksi… Vaan ainakin Karpo ehti olla pari päivää onnellinen ja erittäin kylläinen.

Hupsun kirje KOiraTuomioIstuimeen

Hupsun kirje KOiraTuomioIstuimeen

Hyvä KOiraTuomioIstuinihminen (myöhemmin KOTI-ihminen),

Minä Hupsu-Koira haluaisin tehdä kantelun Minun Hupsu-Koiran reviirillä tapahtuvista rikoksista, joiden kohteeksi Minä Hupsu-Koira olen viime aikoina joutunut. On näet niin, että Minun Hupsu-Koiran kotiin on tunkeutunut kirminaali. Se on pieni, karvainen, terävähampainen ja huonotapainen. Tuntomerkkeinä vallitseva musta väritys ja otsassa ikoreesi (valkoinen).

Minä Hupsu-Koira toivoisin, hyvä KOTI-ihminen, että ottaisit tämän sangen kummallisen rikollisuustapauksen käsittelyyn mitä pikimmiten. Minä Hupsu-Koira olen nimittäin harmillisesti hyvin huolissani eläinten oikeuksien toteutumisesta Minun Hupsu-Koiran kohdalla. Lisäksi Minä Hupsu-Koira olen sitä mieltä, että kirminaali rikkoo Minun Hupsu-Koiran kotirauhaa, leporauhaa ja ruokarauhaa, jotka kaikki ovat ihmisillekin laissa säädettyjä oikeuksia. Miksei siis Minulle Hupsu-Koirallekin.

Sellaisia vääryyksiä on näet tapahtunut, että Minun Hupsu-Koiran tontille on laittomasti murtautunut tuo edellä mainittu kirminaali. Se nukkuu Minun Hupsu-Koiran lempipaikoilla, syö Minun Hupsu-Koiran ruokia ja herkkuja sekä antautuu rapsutettavaksi Minun Hupsu-Koiran mammalle. Lisäksi se kirminaali pissailee Minun Hupsu-Koiran kotona, siis sisällä! Se myös kakkaa Minun Hupsu-Koiran omalle pihalle. Autossakin, josta Minä Hupsu-Koira en kamalasti välitä muutenkaan, kirminaali pyörii käpälissäni yrittäen paneutua unille Minun Hupsu-Koiran iholle.

Lisäksi kirminaalilla on suurehko taipumus sekä väkivaltaisuuksiin että ryöstelyyn. Se nimittäin repii Minun Hupsu-Koiran karvoja ja puree Minun Hupsu-Koiran huulia, useammin kuin kahdesti se on myöskin käynyt kiinni Minun Hupsu-Koiran häntään ja varpaisiin, jotka ovat Minulle Hupsu-Koiralle pyhät. Ryöstelyä puolestaan esiintyy väkivaltaisuuksiakin useammin. Kirminaali ryöstelee Minun Hupsu-Koiran herkkuja ja Minun Hupsu-Koiran leluja. Paristi kirminaali on onnistunut ryöstelemään myös Minun Hupsu-Koiran mamman, mutta onneksi Minun Hupsu-Koiran mamma on tullut kuitenkin takaisin – Minun Hupsu-Koiran ikäväksi kirminaalin kanssa.

Minä Hupsu-Koira pyytäisin, hyvä KOTI-ihminen, sinua käsittelemään kanteluni pikaisesti ja toimittamaan ratkaisun toimenpiteineen vauhdikkaasti paluupostissa. Tilanne on Minulle Hupsu-Koiralle hyvin sietämätön ja toivoisin kovia rankaistuksia kirminaalille, jotta sen rikollisuusura ei jatkuisi pitempään.

Tuomitsevin hännänheilautuksin,
Minä Hupsu-Koira

Ps. Huomioitahan, hyvä KOTI-ihminen, että kirminaalia ei saa rankaistuksena viedä poisvankilaan, sillä Minä Hupsu-Koira olen siihen kovasti kiintynyt.

Lappalaiskoirien erikoisnäyttely

Lappalaiskoirien erikoisnäyttely

Käytiin Hupsun kanssa yökyläreissussa Himoksella, Jämsässä. Kasvattaja oli vuokrannut mökin, joten ajattelin lähteä edelliskerrasta viisastuneena jo edellispäivänä huudeille. Huonosti nukutun yön jälkeen palelu näyttelyalueella ei ollut omiaan nostattamaan tunnelmaa, mutta onneksi Hupsu ei menestynyt kehissä ja saimme lähteä hyvissä ajoin ajelemaan kotiin.

Näyttely oli tällä kertaa järjestetty mielestäni huonosti. Näyttelyalue oli tungettu jonkinlaisen halliteltan alle, joten herkkähaukkuisten rotujen äänenavaukset vihloivat ohimoa ja nostattivat kiukkua pintaan. Valokuvaamisestakaan ei tullut hevonkukkua valo-olosuhteiden takia, vaikka teltan ulkopuolella heräilikin kaunis syyspäivä aamu-usvasta. Yöpakkanen oli sitä paitsi jäädyttänyt teltan kattoon tiivistyneen kosteuden, joka sulaessaan tipahteli näyttelykansan niskaan.

Vaikka Hupsu ei kehässä menestynytkään, sai se kuitenkin laatuarvosteluksi ERIn, joka oli parempi kuin kahdesta aiemmasta näyttelystä (H ja EH). Tällä kertaa en edes tuntenut pettymystä näyttelytuloksesta, sillä halu näyttelyalueelta pois oli kova. Onneksi oli mukavaa seuraa ja vältin suuremman ahdistuksen, vaikka händläsinkin Hupsun itse.

Erinom. tyyppi, hyvät mittasuhteet. Hyvä uroksen pää. Aavistuksen leveäasentoiset korvat. Hyvä eturinta. Hieman lyhyehkö rintakehä ja pitkähkö lanneosa. Hyvä luuston vahvuus. Kohtuulliset ja tasapainoiset kulmaukset. Hieman luisu(?)asentoinen lantio. Häntä voisi kiertyä paremmin selän päälle. Erinom. karvan laatu. Liikkuu tasapainoisesti, mutta peitsaa mielellään. Hyvä käytös. (tuomari: Riitta Niemelä)

Rauhoitu jo, riiviö!

Rauhoitu jo, riiviö!

Lueskelin blogistani Hupsun alkutaipaleen postauksia, ikään kuin hakien sieltä vahvistusta sille, että koiranpennut ovat ärsyttäviä, mutta että se vaihe menee ohi. Kyllähän minä muistankin olleeni turhautunut Hupsuun ja Hupsun kanssa tekemiseen aina aika-ajoin, mutta Karpon kohdalla tuntuu siltä, että blogini antaa kovin auvoisen kuvan pentuajasta.

Hupsun pentuaikana tuskailin teräviä naskaleita kiinni läskeissäni, sen muistan kuin eilisen päivän. Turhauduin siitä, että se piipitti ja oli nirso. Siltikään en muista, että Hupsun kanssa olisin ollut helisemässä pissalätäköistä lattialla tai rauhoittumisongelmista. Ehkä ne eivät ole olleet päälimmäisenä mielessäni, ehkä ne ovat olleet vähäisiä. Ihan oikeasti en muista.

Karpo ei piipitä. Karpo haukkuu kimakasti. Se vaatii ruokaa, se vaatii Hupsua leikkimään, se vaatii leluja, se vaatii Hupsun suusta herkkuja. Kimakalla komentohaukulla, joka vihloo korvia – kuin joku työntäisi tylsää poranterää ohimooni.

Karpo ei myöskään teroittele naskaleitaan minun nahkaani. Se roikkuu Hupsun karvoissa. Viikon päästä näyttelyssä esiintyvä Hupsuni alkaa näyttää harvakarvaiselta menninkäiseltä. Toisaalta kyllä ajattelen, että aivan se ja sama, kunhan hampaat eivät ole kiinni minussa. Hupsun karva kyllä kasvaa takaisin.

Samalla tavallaan kuitenkin toivon, että hampaita teroiteltaisiin minun nahkaani – ei ruokapöydän jalkaan, jalkalistoihin, laatikonvetimiin ja sohvan kankaaseen. Mieheni kysyy toistuvasti, miten tämän asunnon saa ikinä myytyä, kun koirat tuhoavat sen.

Karpo pissii lattioille jatkuvasti. Se juo mielestäni paljon, todella paljon. Harvemmassa ovat ne kerrat, joina pissa osuu edes paperille, nurmikosta puhumattakaan. Pissa on lähes aina lattialla. Lenkillä voidaan ihan hyvin olla tunti. Pissalle mennään vasta, kun päästään kotiovesta sisälle. Kämmenselkäni ovat alkaneet vaatia rasvausta jatkuvasta käsienpesusta johtuen.

Ja se rauhoittuminen! Minusta tuntuu siltä, että Karpo käy koko ajan kierroksilla. Rauhoittuminen on sille kirosana. Hupsu haluaisi vetäytyä päiväunille, mutta Karpo singahtelee sen selkään sohvalta. Haetutin varastosta metallihäkin. Karpo naukui häkissä eilen puoli tuntia ennen kuin ylipäätään hiljeni. Rauhallinen se ei ollut vielä siinäkään kohtaa.

Hupsun kanssa kiroilin pentuaikana kouluttamista (kiroan edelleen), sillä nirsolle lappalaiselleni ei kelvannut juuri mikään herkku. Ei varsinkaan kotioven ulkopuolisessa maailmassa. Karpolle kelpaisi, mutta koulutapa siinä koiranpentua, kun vanhempi koira häseltää ja rempoo omassa remmissään. Eikä se juuri auta, vaikka olisi mies taluttamassa vanhempaa koiraa. Karpon pitäisi saada kulkea Hupsun perskarvojen tuulahduksessa mukana.

Suunnitelmiahan minulla on. Olen suunnitellut, että alan ulkoilla Karpon kanssa ilman Hupsua. Olen suunnitellut, että rauhoittumista harjoitellaan päivittäin. Olen suunnitellut vähän sitä sun tätä. Ainoa suunnitelmani, jonka olen saanut vietyä toteuttamisasteelle, on ruoanlaittohetken komentohaukun sammuttaminen. Kun Karpo alkaa ääntelehtiä, minä keskeytän kaiken. Seison vain paikallani ja odotan hiljaisuutta. On hetkiä, joina tuntuu siltä, että yritykseni on alkanut tehota, ja on hetkiä, joina haluaisin vaipua epätoivoon.

Kenen idea olikaan hankkia toinen koira ja vieläpä koiranpentu?