Browsed by
Kirjoittajalta Mimmi

Tuotetestauksessa: Nutrolin Iho & Turkki -öljy

Tuotetestauksessa: Nutrolin Iho & Turkki -öljy

Muutama viikko sitten koulullamme oli seminaaripäivä eläinten hyvinvoinnista. Vaikka seminaari itsessään oli hieman pettymys (olin ilmeisesti ymmärtänyt väärin, mitä aihealue pitää sisällään), oli aulatilassa kuitenkin mielenkiintoista pyöriskellä ihmettelemässä eri yrityksiä, jotka olivat kertomassa tuotteistaan.

Esittelijöiden joukkoon oli eksynyt jos jonkin moista yritystä, mutta pisimpään viivähdin joukkoon solahtaneen Nutrolinin edustajan ständillä (myöhästyin jopa tauon jälkeen alkaneen luennon alusta). Sen verran vakuuttuneeksi tunsin itseni keskustelun jälkeen, että päädyin kokeilemaan ikään kuin ”kaupallisessa yhteistyössä” (kyllä, hyödyin yhden 265:n millilitran öljypullon verran lupauksestani kirjoittaa tuloksista blogiini) Iho & Turkki -öljyä valtavan turkin omaavalle Hupsulle.

Vaikka aluksi olinkin skeptinen öljyn tehon suhteen, oli minun muutaman viikon kokeilun jälkeen myönnettävä, että siitä todella on Hupsun kohdalla apua. Pakkasista, tiesuolasta ja jäisistä tienpinnoista huolimatta nuoren koirapoikani anturat muuttuivat mustiksi ja sileämmiksi. Turkissa muutosta ei ole ollut nähtävissä näin lyhyellä käytöllä, mutta jo nykyisen kokemukseni perusteella voin tuotetta suositella.

Ennen Nutrolin Iho & Turkki -öljyn aloittamista
Kolme viikkoa Nutrolin Iho & Turkki -öljyn aloittamisen jälkeen

En kuitenkaan säntää ostamaan uutta pullollista nykyisen pullon tyhjennyttyä, sillä tarkoituksenani on tuotetestailla toista tuotetta, jolla pitäisi olla vaikutusta saman moisiin asioihin. Todennäköistä kuitenkin on, että tulen palaamaan Nutrolinin pariin myöhemmin.

Ja jottei tämä mene ihan vain mainostamiseksi: lupaan, vannon ja vakuutan, että niitä luentomuistiinpanoja ilmestyy vielä jossain välissä blogiin. Ne ovat kovasti jo työn alla. 😉

Perseilystä

Perseilystä

Murkkuikäinen poikani on keksinyt uuden suosikkisanan. Joka arki-ilta hän silmät kirkkaina kertoo, kuinka koulussa on taas perseilty kavereiden kanssa. Uuden asuinkuntamme sähköinen Wilma-järjestelmä ei onneksi ole alkanut (vielä) huudella, siispä perseilystä ei ole tarvinnut ottaa paineita.

Mikään uusi sanahan perseily ei edes meidän taloudessa ole. Pojalleni perseily on todennäköisesti synonyymi pelleilylle, kun taas minun käytössäni se on kuvannut koirien ”huonoa käytöstä”. Persepäiden huonoa käytöstä. Siis sitä käytöstä, jota en ole jaksanut tai osannut kouluttaa pois. Paino sanalla jaksanut.

Perseilyssä Karpo on meidän perheen mestari. Se on järsinyt kalusteita ja seiniä, repinyt tapettia, räksyttänyt kaikelle liikkuvalle ja varuiksi liikkumattomallekin. Se vie ruoat pöydältä, jos sille kääntää selkänsä, ja karkaa näköpiiristä, jos saa siihen tilaisuuden (joskus puolitosissani jopa toivoisin, että se karkaisi lopullisesti).

Persepää, se perheen aito ja originaali, sen sijaan perseilee vähän vähemmän. Puhdas Pulmunen se ei silti ole. Roskakuski pitää räykyttää (herranjumalasetuleemeidäntontille!) ja Persepää jr:n aloittamia tuhoamistöitä voi ihan hyvin vähän jatkaa – erityisesti silloin, kun mamma vähän vilkaisee siihen suuntaan ja ottaa katsekontakia. Fiksuna isoveljenähän voi vallan mainiosti ottaa junnun perseilystä mallia.

Pahintahan tässä kaikessa on tiedostaa se tosi asia, että syy Persepäiden perseilyyn on se, joka tätäkin tekstiä tällä hetkellä naputtaa. Ihanista koiristani tulee varsinaisia puupäitä, kun niiden aktivointi jätetään retuperälle. Omakotitalon ostaessamme ajattelinkin, että ihanaa, kun saadaan iso piha, jolla koirat voivat ulkoilla ja juosta, purkaa energiaansa ja toteuttaa itseään. Vaan iskepä sitä aitaa tontin ympäri, kun maassa on vähintään kertaalleen sulanut ja uudelleen jäätynyt kymmeniä senttimetrejä paksu hanki.

Katkos talviunessa

Katkos talviunessa

Kyllä sitä niin kaikkea lupailee ja itselleenkin vannoo ja vakuuttaa, mutta ihan hitusen on moiset lupaukset ja valat olleet pitämättömiä. Taas on vierähtänyt iloisesti reilu kuukausi, jonka aikana olen vain etäisesti muistanut blogini olemassaolon, joskin ajoittain muistikuva sisältöä odottavasta blogista on voimistunut niin paljon, että olen ajatellut jopa lopettaa koko rävellyksen. Vaan ei – jos ei ihminen saa aikaiseksi kirjautua bloginsa hallintapaneeliin, lienee turha pohtia, jatkaako kirjoittamista vai painaako deleteä ja luovuttaa.

Loppuvuosi ja alkuvuosi on ollut melkoisen haipakkaa menoa, vaikka joululomaillakin ehdin. Kunniakkaat puheet koiriin panostamisesta vaipuivat nekin touhun ja ajanjuoksun tuoksinnassa unholaan. Joitakin koiramaisia muistikuvia sentään menneiltä viikoilta on jäänyt mieleen. Vuodenvaihde meni esimerkiksi hämmästyttävän rauhallisesti: paukkuarka Hupsuni toki oli jännittynyt ja haukahteli paukkeelle, mutta jaksoi heilutella häntäänsä minulle satunnaisesti pitkin iltaa. Karpo puolestaan suostui tarpeilleen paukkeen aikanakin, kun ensin oli varmistunut siitä, että ympärillä kaikuva kumu oli pelkkää ääntä ilman seurauksia.

Karpolla ehti tulla tammikuun alussa ikää täyteen puoli vuotta ja Hupsukin täytti tällä viikolla kaksi. Pojat ovat myöskin olleet tänä viikonloppuna elämänsä ensimmäistä kertaa yökylähoidossa (toki tutussa paikassa ja ihmisveikan kanssa) ja reissu oli mennyt itkemättä (ainakaan minulle ei myönnetty muuta).

Yökylähoidon jatkona Hupsulla ja Karpolla on edessään uudenlainen vaihe elämässään: tänään pojat nimittäin kotiutuivat ”mumman hoivista” uuteen kotiimme. Vaikka tavarat ovat vielä hujanhajan ja hukassa, ovat ympärillä leijailevat tuoksut pojille suurilta osin tuttuja. Tavanomaiset käyttäytymismallit (ja makuupaikat) ovat jo löytyneet ja pian pojat varmasti oppivat uuden herkkukaapinkin sijainnin. Suurempi muutos uusi koti taitaa meille ihmisille olla: pääkaupunkiseutu on (vihdoin!) jäänyt allekirjoittaneella taakse ja naimakauppa pankin kanssa on tehty omakotitalon takia.

KP-pentu

KP-pentu

Joulukuu on mennyt haipakkaan. Joulu on tullut ja sen mukana hetken hengähdystauko. Pojat hyppivät seinille liian vähäisen huomion seurauksena ja suunnitelmissa onkin panostaa niihin seuraava kuukausi kunnolla. Vielä pojat saavat kuitenkin hieman kestää, että joulun pyhät saadaan ”suoritettua”. Suorittamistahan se joulu näin aikuisena ja vanhempana nimittäin on. Yksi lempparimeemeistänikin on kuva muumien piisamirotasta tekstillä ”Joulu – vittu mikä operaatio”.

Karpo aloitti Hupsun tavoin näyttelyharrastuksensa Messukeskuksesta. Ikä tosin riitti vain pentunäyttelyyn (Helsinki Puppy Show), mutta toisin kuin Hupsu, Karpo aloitti uransa tähtenä yllättävän reippaasti – alkukankeuden jälkeen. Edustipa Karpo ryhmäkehissäkin kasvattajaryhmässä, vaikka sijoitusta sieltä ei enää tullutkaan.

Erinom. tyyppi, oikeat mittasuhteet. Vielä kevyt piirteinen pää. Hyvä selkä, lanne ja lantio. Sopiva luuston vahvuus. Riittävä rungon tilavuus. Lyhyt rintalasta. Tasap. kulmaukset. Sopiva raaja luusto. Tyypilliset liikkeet. Oikea karvapeite. (tuomari: Erja Nummi)

Sijoitus tuli PPEN-ryhmän ensimmäiseksi ja poika sai kunniapalkinnon. Toki pienissä pennuissa ei ollut kuin Karpon veljet kisaamassa, mutta kyllä se sijoitus silti hymyilytti. Siitäkin huolimatta, että pidemmälle ei sijoituttu.

Messukeskus-päivä oli raskas paitsi Karpolle myös minulle. Leveimmän hymyn päivälle väläytinkin vasta reissun loppumetreillä, kun Karpo kuin tilauksesta pyöräytti köntsät hallin lattialle. Nouseva starani on selvästi näyttelytouhusta samaa mieltä kanssani.

Ihanaa joulua just Sulle!

 

Mitä täällä tapahtuu?

Mitä täällä tapahtuu?

Päivät tahtovat mennä jonkinlaisessa koomatilassa. Aamulla saa herätä aivan liian aikaisin ottamaan uutta(kin) tietoa vastaan ja iltapäivällä ainoa ajatus on voimallisia kutsuhuutoja parahteleva sänky. Blogiin kirjoitteleminen onkin jäänyt ajatuksissa kauas taka-alalle – muiden blogien lukemisesta puhumattakaan.

Aloitin marraskuun alkupuolella työvoimakoulutuksen Amiedussa, aiheena yritystoiminta eläinalalla. Opiskelu on toistaiseksi tuntunut enemmän kuin mielekkäältä ja opiskeluryhmä on tuonut kaivattua piristystä arkeeni. Vaikka asioita ehditään käymään vain hyvin pintapuolisesti läpi, on matkaan tarttunut paljon ajatuksia jo ihan omia koiria ajatellen.

Koulussa on usein ollut paikalla ryhmäläisten omia koiria ja minäkin olen rohkaistunut ottamaan elukoita mukaani: trimmaukseen liittyvään käytännön päivään otin mukaani havannankoira Ipen ja aktivointipäivänä Hupsu pääsi edustamaan itseään. Molemmat pojat osasivat käyttäytyä paremmin kuin olin odottanut: Ippe sai kehuja käsiteltävyydestään ja luonteestaan, Hupsu puolestaan teki minut ylpeäksi, koska ei häseltänyt, vaikka paikalla oli muitakin koiria ja läjä rakastettavia ihmisiä.

Muutamaan otteeseen olen matkan varrella pohtinut, pitäisikö minun kirjoitella blogiin asti luentojuttuja, mutta pohdintani ovat jääneet ajatuksen asteelle. Toisaalta ongelmani on ollut väsymys, mutta toisaalta olen mietiskellyt sitäkin, ettei blogini ole varsinaisesti asiablogi. Kuka tietää, voihan se olla, että joululomalla päädynkin referoimaan muistiinpanojani sujuvampaan muotoon – jos en muusta syystä, niin kertauksen vuoksi.

Hengissä me kuitenkin ollaan. Nippanappa. Täällä enivei, vaikka blogi hiljaiseloaan jatkaisikin. (Ikään kuin nyt ikinä mitenkään erityisesti olisin aktiivinen kirjoittelija ollutkaan.)

Toivon vain, ettette te harvat lukijani ehdi kaikota mihinkään, vaikka kirjoittelua on harvakseltaan, sisältö on kehno, enkä ehdi ja jaksa edes niitä vastavierailuitani tehdä. Tykkään teistä silti. 🙂