Browsed by
Kategoria: Hupsun kirje

Hupsun kirje joulujenpäällikölle

Hupsun kirje joulujenpäällikölle

Hyvä joulujenpäällikkö!

Nyt kyllä oli pakosti kirjoitettava joulujenjuhlasta, joka ei ensinkään ollut mikään juhla. Ikävästi jäi hampaankoloon kaihertamaan muutama asia, jotka toivon Sinun korjaavan viimeistään seuraavaksi joulujenjuhlaksi!

1. Joulujenjuhlana kuuluu syödä herkkuja. Missä oli Hupsun, eli minun, herkut? Kyllä kannettiin pöytään kinkkua ja lohta, mutta annettiinko Hupsulle, siis minulle? No ei annettu! Tyhjiä lautasia ja näppejä sai vain nuoleskella.

2. Joulujenjuhlana annetaan läjäpäin paketteja. Läjäpäin. Mikä läjäpäin on kaksi pakettia? Kysynpähän nyt vaan! Kyllä pitäisi Hupsun, eli siis minun, saada läjäpäin kinkkupaketteja. Tuoksuvia, herkullisia, maukkaita kinkkupaketteja ja vähän niitä lohipaketteja ja muitakin herkkupaketteja.

3. Joulujenjuhlana kaikilla on kivaa. Paitsi Hupsulla, siis minulla. Aamusta iltaan syödään – paitsi Hupsu, siis minä, en syö. Ulkona viihdytään, jos ei sada vettä. Paitsi minä Hupsu en saa viihtyä. Aina kielletään omille teille lähtemästä! Pitkään valvotaan ja pitkään nukutaan – vaan kun Hupsua, elikkäs minua, ei nukuta! Jos yritän kuonolla tökkiä ja herätellä, peiton alta vain murahdellaan. Ei se semmoinen käy!

4. Joulujenjuhlana kuuluisi olla lunta – niin on Hupsulle, eli minulle, kerrottu. Missä oli minun lumeni? Ei ollut ainakaan maassa. Eikä ollut ilmassa, eikä puissa, eikä missään muuallakaan. Kyllä pitäisi lunta olla maassa aina.

Siis, hyvä joulujenpäällikkö, oikaisethan kokemani vääryydet mitä pikimmin! Parastahan olisi, jos Hupsun, elikkäs siis minun, joulujenjuhlani uusittaisi kokonaan, mutta ainakin ensi joulujenjuhlaksi asioiden tulee olla korjattuna. Muussa tapauksessa joudun turvautumaan jatkotoimenpiteisiin.

Hyvin karvaasti pettynein hännänheilautuksin,

Hupsu, elikkäs siis minä

Hupsun kirje jokamiehelle

Hupsun kirje jokamiehelle

Hyvä jokamies!

Sitä mä vaan, että hengissä ollaan, vaikka ruokaa tulee ihan liian harvakseen ja nälkä on kova! Ja sitäkin mä tässä, että lunta on tullut taas ja se se vasta erikivaa onkin. Lumesta huolimatta kuitenkin ihan tyhmää on! Elämä nimittäin. Mitään ei tapahdu.

Paitsi kävi mulla kasvattaja ja keinoiskä ja ukki kylässä. Hirveen hyvää hirvee toivat mulle! Ihan oman selkäranganpalasen sain. Se on jo melkein syöty. Kun ei sitä ruokaakaan tule! Kasvattaja mua seisotteli ja oli sitä mieltä, että minäpoika oon valmis junnukehään. Yhtään en tiedä, mikä se semmoinenkin on!

Niin että siellä junnukehässä ollaan ensi perjantaina, kuulemma. Viisi ja toista on junnupoikia ilmoitettu ja kello yksitoista starttaa. Kyllä se minä vaan mamman sen verran hyvin tunnen, että ei kyllä yhdeltätoista starttaa edes aamurutiinit. Ihan vaan jos kerran ei mamma töihin mene ja kotona laiskottelee.

Semmoistakin minäpoika tein, että sohvankulmalle kinttua nostin. Se oli sinä päivänä, kun kasvattaja ja keinoiskä ja ukki kävi täällä. Ressipissi. Kyllä ihan suoraan mamman silmiin tuijottelin samalla.

Sitten on niinkin ikävästi käynyt, että on mamma harjaillut mun tukkaa. Ja tänään piti typeränä kameralle poseerata, mutta enhän se minäpoika semmosia. Kyllä tuli siinä mammalla hiki, vaikka veikkapoika mukamas sitä auttoi.

Kyllä se on niin että ei kävele tämä tämmöinen. Elämä. Että jos se sinä jokamies voisit vähän mammaa kovistella tai vaikka käydä mut täältä pois pelastamassa.

Parahin hännänhuiskaisuin,

Minäpoika Hupsu

Hupsun kirje eläinsuojeluihmiselle

Hupsun kirje eläinsuojeluihmiselle

Hyvä eläintensuojelijaihminen,

nyt on niin, että ihan kamalaa on. Pientä eläintä nimittäin kiusataan. Minua siis. Mahtavaista Hupsua. On ihan vaan kurjuusjuttuja elämä täysi.

Kotona on ihan tylsiä ihmisiä. On tylsyysmamma, tylsyysiskä ja tylsyysveikka. Kovasti haluaisin leikkiä, mutta aina kielletään. Ei esimerkiksi saa hampaita teroitella ihmisiin. Kyllä niin on epäreilua. Pitäisi kyllä Mahtavaisen Hupsun saada sormia retuuttaa ja varpaista haukata. Se on sitä parasta leikkiä.

Tylsyysihmiset kohtelevat muutoinkin kaltoin. Herkkuja ei tarjoilla, vaikka nätisti pöydän vieressä iltapala-aikaan istun ja silmiin tuijotan. Aamupala-aikaan, lounasaikaan, välipala-aikaan ja päivällisaikaankin pysyy makkarat tylsyysihmisten käpälissä, vaikka minun suuhun pitäisi laittaa ne semmoiset. Anovaa tuijotusta ei totella.

Ja sitten se pahajuttu. Nimittäin vesikaappi! Jos teen pihahommia tylsyysmamman apurina, en pääse sisälle kuin kannettuna. Kannettuna suoraan ja oikopäätä sinne kammottavaan vesikaappiin. Siinä sitä onkin jo kaksin kappalein loukkausta! Ensin se kanniskelujuttu ja sitten se märkäjuttu. Ei kuule saisi Mahtavaisen Hupsun tassuja pestä. Mieluummin ja paremmin ne putsaantuisi sohvaan tai sänkyyn. Sen verran olen iso poika, että osaan vallan hyvin omat tassuni huoltaa.

Tylsyysmammalla on myös hallussaan piikikäs. Sillä se tylsyysmamma repii minun tukkaa. Mahtavaisen Hupsun tukkaa. Siis minun tukkaa! Kyllä ei saisi tylsyysmamma niin tehdä. Minun omat on takut, eikä niihin tarvitse kajota. Niin kuin ei tarvitse kajota minun kynsiini leikkureilla. Antaa vaan kaikkien kukkien kasvaa ja kynsien rehottaa.

Olen myös vakuuttunut siitä, että ruokapolitiikka koskien Mahtavaisen Hupsun (siis minun) evästyksiä on niin ikään pielessä. Ruokakuppiin ei laiteta pekonia, kinkkua tahi muitakaan hyvänhajuisia ruokia, vaan kuivia, kovia napuja. Ne naput eivät ole hyviä. Kyllä niin maistuisi meetvurstit paremmalta. Lisäksi tarvitsen oman jääkaapin, josta voin syödä juuri silloin, kun minua huvittaa syödä. On vääryyksistä vääryyksin, että Mahtavainen Hupsu syö vain, kun tylsyysihminen päättää tarjoilla.

Toivoisin siis, hyvä eläintensuojelijaihminen, että puuttuisit näihin murheellisiin epäkohtiin tässä kurjuuselämässäni.

Kuurjuuksellisin hännänheilautuksin,

Mahtavainen Hupsu