Browsed by
Kategoria: Kotona

Kitinäpäivä

Kitinäpäivä

Heräsin tänäänkin aamulla vastaanottamaan naskalihyökkäyksen: sormet, nenä ja poninhäntä saivat pikkupenturiehan verran kyytiä. Eihän se auttanut kuin nousta ylös ja tarjota tilalle sallittuja puruleluja, jotka eivät heilutteluistani ja huiskutteluistani huolimatta kuitenkaan kelvanneet. Aamutarpeet poika teki nätisti ulos ja ilokseni olenkin saanut todeta, että aika vähän tarvitsee kotona pissalammikoita siivoilla: pissat osuvat sisätiloissa pääsääntöisesti ”lattiavaipoille” ja paljon me käydään pihallakin, jonne Hupsu ei arista tehdä ollenkaan. Kakat on ensimmäistä aamua lukuunottamatta tehty joka kerta ulos.

Aamuruoka ei jostain syystä pojalle tänään kelvannut – kuten ei kelvannut eilen iltaruoatkaan, tai millään muullakaan ruokailukerralla liotettu nappulapöperö. Syömättömyyden (ja oman laiskuuteni) takia päätin siis kokeilla, josko purkkiruoka maistuisi paremmin. Aamupäivästä lähdimmekin kyläilemään Peten koiratarvikkeeseen.

Autoilu meni mallikkaasti vauvelin nukkuessa menomatkalla sylissäni ja tulomatkalla jaloissani – mutkat ja töyssyt eivät pienen unia häirinneet. Peten koiratarvikkeessa poika sai osakseen ihastelua ja rapsutuksia, ja saipa se muutaman makupalankin yhdeltä myyjältä. Sen verran myymälä oli kuitenkin hajuineen, äänineen ja ihmisineen Hupsun mielestä jännä paikka, ettei pieni halunnut omin jaloin kävellä. Kotiin päästyämme laitoin kuppiin juuri ostettua purkkiruokaa ja nopeasti se kuppi sitten tyhjenikin.

Iltapäivän alkupäässä käväisimme Hupsun kanssa taas metsikönreunassa. Ajattelin, että menisimme hieman pitemmällekin, mutta Hupsu näytti olevan eri mieltä. Se alkoi hepulileikkiä vasta, kun palasimme riittävän lähelle kotioveamme (siihen samaan paikkaan kuin eilen). Hauskaa sillä näytti kuitenkin olevan: pieni, kömpelö koiranpentu törmäili, kompasteli ja pyörähteli milloin mihinkäkin suuntaan. Välillä Hupsu kävi maistelemassa housunlahjettanikin ja tarjosin tilalle aina jonkin pienen risun – risut Hupsu jemmasi joka kerran johonkin mielestään hyvään paikkaan ja petasi varvikkoa siihen päälle. Hassu otus.

Tämän päivän touhuja on hieman varjostanut Hupsun jatkuva piippaus. En ole vielä oikein saanut irti, mistä se johtuu, koska sitä on esiintynyt niin sisällä kuin ulkonakin – ja erilaisissa tilanteissa. Ehkä pojalla on ollut nälkä. Ehkä hätä. Ehkä se on alkanut kaivata emoaan ja on jonkinlaisessa murroksessa meille asettumisensa kanssa. Toivottovasti huominen on pienellä helpompi päivä.

Tänään onnistuin alivalottamaan kaikki kuvani. Sain pelastettua Photoshopilla vain muutaman otoksen käytettäväksi.
Tervetuloa kotiin, Hupsu!

Tervetuloa kotiin, Hupsu!

Tänään koitti viimein se kauan odotettu päivä ja suuntasimme heti aamusta autonkeulan kohti Etelä-Karjalaa. Jännitys ja ennen kaikkea malttamaton innostus saivat reilun kolmetuntisen matkan tuntumaan pidemmältä kuin muistin, mutta lopulta pääsimme perille määränpäähämme, jossa meitä odotti karjalainen vieraanvaraisuus ja kuusipäinen pentulauma. Ruokailun, koirapainotteisten jutteluiden ja paperihommien jälkeen lähdimme ajelemaan kohti kotia kainalossamme maailman hellyttävin lapinkoiravauva, Hupsu.

Automatka meni enemmän kuin hyvin. Hupsu nukkui ensimmäisen puolikkaan matkasta, minkä jälkeen leikimme hieman mukaan varaamallani kettulelulla ja herkuttelimme muutaman makupalan. Lunki pikkumies näytti siltä kuin olisi aina ollut kanssamme – niin rauhallinen ja luottavainen se oli. Itkeskely alkoi vasta päästyämme kotiin, mutta sekin oli hyvin vähäistä. Nopeasti Hupsu äityi leikkimään ja kovaäänisesti möristen komenteli Ossi-pupuammekin mukaan – Ossi tosin oli enemmänkin järkyttynyt siitä, että taas meillä viipottaa koira.

Aikansa riehuttuaan iski karvalapselle väsy ja se kellahti lähes suorilta käpäliltään nukkumaan – yritettyään ensin mahduttaa itsensä (tuloksetta) sohvapöytämme alle.

 

Pesänrakennus

Pesänrakennus

Ehdottomasti parasta koiranpennun kotiutumista odotellessa on ”pesänrakennus”: kaiken pitää olla valmiina uutta karvavauvaa varten. Olen ollut turhankin ahkerana tämän asian kanssa viimeiset viikot ja kuten edellisessä kirjoituksessani jo totesin: alkaa koti olla valmis vastaanottamaan uuden tulokkaan.

Koska rakastan sisustusjuttuja, päätin extempore päivitellä hieman eteisen kaapistoa: uutta (siistimpää) ilmettä ja lisää valoa eteiseen sain uusilla ovilla. Koska ovia ei löytynyt valmiina (ehkä olin liian laiska etsimään), päätin väkertää ne itse liimapuulevystä ja tapetista. Samalla lisäsin kaapistoon pari ovea ja hyllylevyn, joiden alle tietoisesti jätin pesäkolon Hupsulle. Eteinen tuleekin olemaan karvalapsosemme tukikohta – sieltä näkee kaikkialle asuntoomme. Turvaportit rajoittavat pennun pääsyä muualle asuntoon yöaikaan ja silloin, kun emme ole kotona. Näin pennulla on turvallinen ympäristö, jossa touhuta. Sitä paitsi laattalattia kestää pennun pissankin paremmin kuin muualle asuntoon rakennusvaiheessa asennettu parketinkammotus.

Haitarimalliset turvaportit nousevat näppärästi ylös ja kääntyvät sivulle. Eivät hankaloita liikkumista asunnossa auki ollessaan. Ihan mahtisjuttu!

Leluja olen hankkinut Hupsulle useampia erilaisia. Ajatuksenani on ollut monipuolinen valikoima, josta Hupsu voi valita itse suosikkinsa. Lisäksi olen alkanut haaveilla omasta lemmikkitarvikeliikkeestä, joten ”tuotetestaus” -ajatukseni on vaikuttanut valintoihini. On mahdollista, ettei oma yritys koskaan toteudu, mutta ainakin tällä hetkellä leikittelen ajatuksella paljonkin. Kilpailu kentällä on kova, mutta ei minua huolita valmiisiinkaan liikkeisiin töihin (ovat kaiketi aika haluttuja paikkoja, eikä minulla ole asianmukaista koulutusta). En myöskään pidä ajatuksesta lähteä franchising-kauppiaaksi isolle ketjulle, koska siinä oma yritystoiminta ja valinnanvapaus on todella rajoitettua.

Tukkakoiran turkinhoidosta en tiedä kovinkaan paljoa. Paljonhan siihen kai vaikuttaa myös turkin laatu – ainakin voisin kuvitella näin. Siitä huolimatta olen muutaman vetkuttimet ostanut valmiiksi (löysin jonkun kasvattajan blogista kuvan hänen käyttämistään turkinhoitovälineistä) ja entuudestaan minulla jo muutamia olikin. Koin kuitenkin tarpeelliseksi hankkia turkinhoitovälineitä ajoissa, jotta voimme hyvissä ajoin alkaa totutella niihin. On sekä koiran että minun etu, että turkinhoidosta tulee rauhallinen ja kiva hetki.

Ehdottomasti kallein hankintani on ollut metallihäkki. Zak Georgen videoita katsoessani ihastuin MidwestHomesForPetsin Ovation -malliseen häkkiin, ja koska en löytänyt sitä Suomesta, jouduin tilaamaan sen Jenkeistä. Kalliiksi hankinnan teki se, että postitus- ja maahantuontikulut olivat enemmän kuin itse häkin hinta. Tässä mallissa tykkään erityisesti siitä, että sivuovi nousee ylös ja taittuu häkin katon päälle: näin aukeava ovi ei vie lattiatilaa, kuten päätyovi vie (tai kuten kaikki häkit, joihin olen törmännyt aiemmin). Lisäksi häkin mukana tuli väliseinä, jolla häkkiä voi pienentää tai jakaa. Sinänsä mielestäni turha ominaisuus, koska mitä suurempi häkki, sen parempi koiralle. Ja kyllä. Tämän häkin kohdalla olin mainonnan uhri.

Vaikka Ragnar oli pikkukoira, on siltä jäänyt käyttökelpoista välinettä-vermettä myös Hupsua ajatellen. Ruokakupit pysyvät samoina (rakastan Muurlan MUTTS-kuppeja!), kynsileikkuri on vielä varsin hyvässä kunnossa ja muun muassa valjaat menevät nyt alkumatkasta pentuvaljaina. Naksuttimia löytyy entuudestaan, samoin treenitaskua ja -liiviä. Ihan kaikkea ei siis ole tarvinnut ostaa, vaikka hulluuksissani olenkin tuhlannut aivan liikaa.

Materialistisesta pennunodotuksestani huolimatta tärkeintä minulle on, että pentu voi luonamme hyvin. Toivon Hupsun olevan pitkäikäinen koirakaveri ja perheenjäsen, ja teen parhaani varmistaakseni mutkattoman yhteiselon ja arjen.

Enää kaksi yötä!