Browsed by
Kategoria: Kyläilyä

Kuvakulma: Kesä pehmittää pään

Kuvakulma: Kesä pehmittää pään

Käytiinpä eilen päiväajelulla moikkaamassa Hupsun kasvattajaa – ja kasvatti-isää ja kasvattiäitiä ja Lepi-emoa ja muita sukulaisia. Hyvä, jos Hupsu pääsi ulos autosta, kun jo oli leikki Melli-tädin kanssa täydessä vauhdissa. Kaksikko oli vahvasti samalla aaltopituudella välittömästi ja niin näytti molemmilla olevan kivaa.

Aurinko paistoi. 
Järvessä oli hyvä leikkiä.

Melli-täti oli oikea vesipeto.

Välillä painittiin nurmikolla.
Serkkuja
No niitä vähän väsytti.
Erityisesti yksi vauveli oli huomioni keskipisteenä.

Ai miksikö?

Koska Hupsu saa muutaman viikon päästä ihan oman pikkuveljen. (Kuva: Pentti Joronen)
Kuvakulma: Maailmaan mä avaraan

Kuvakulma: Maailmaan mä avaraan

Juhannus on taputeltu, keskikesä ohitettu. Nyt voi alkaa odotella syksyä. Vai joulua? Mitenkäs se kliseisesti menikään? Samapa tuo, sillä Suomessa kesä harvemmin on juhannuksena ohi – päinvastoin. Hikoilua on aivan varmasti vielä tiedossa.

Hupsu on saanut muutaman päivän nauttia maalaismaisemista ja meri-ilmasta. Onnellinen ja väsynyt koirani makaa tällä hetkellä silmät ummessa keittiön ruokapöydän alla. Kyljellään. Se ei välitä liikehdinnästä niin kauan kuin minä istun paikallani. Ulos mennessäni Hupsu seuraa minua orjallisesti. Se kantaa lelun nurmikolle, käy pötkölleen ja sisälle palatessa nappaa lelun jälleen mukaansa.

Lelukanniskelua on viime aikoina esiintynyt kotonakin. Lelu suussa pihalle, lelu suussa sisälle. Naurahdinkin tänään, että pitäähän se jokaisella koiralla turvalelu olla. Sitä paitsi… Hupsu rakastaa karvaista pehmopalloaan. Se on yhtä aikaa pehmolelu ja pallo. Voiko sitä karvakorvani enempää toivoakaan?

Paitsi lihaa. Ja grilliherkkuja. Ja kalaa. Ja oikeastaan sitä kaikkea, mitä ihminen – aivan sama kuka – on milloinkin suuhunsa laittamassa. Omat naput eivät kelpaa. Tällä hetkellä en sitä tosin ihmettelekään: juhannusherkuttelu mansikkakakkuineen on kuulunut myös Hupsun juhannukseen.

Onnellinen seikkailijakoira
Juhannuspäivän synttärikakulla käytiin – ihasteltiin mertakin.
Näkymä merelle
Punkinperkele iski Hupsun silmäluomeen ja sai luomen turpoamaan.
Mansikkakakkua ja suklaakääretorttua
Leikkejä ihmisveikan kanssa vesisateessa
Juhannusaattona tuuli – juhannuskoivut kaatuivat tuon tuosta ja tavan takaa.
Ihanan karvapallon lisäksi Hupsu järsi keppejä ja tikkuja, rakastui löytämäänsä peuransorkkaan ja näpisti kassistani hirvennahkapururullan.
…jos mennä voisin vaeltamaan…
Kuvakulma: kohtaamisia

Kuvakulma: kohtaamisia

Niin mitään ei kyllä tässä huushollissa tapahdu. Ei pysty, ei kykene. Ajatustoiminta on ihan sameana kuumuudesta (kyllä! ulkona on kuuma, kun siellä on yli 17 astetta lämmintä). Mitä kuumempi, sen surkastuneemmat aivolohkot. Eikä se tosiaan Hupsulla sen vahvemmin mene: pakko se on mammanpojan päästä allekirjoittaneen perässä takapihan tulipesään, vaikka läähätys ja läkähdys iskee välittömästi. Itse asiassa se vaikuttaisi iskevän jo pelkästä ajatuksesta. Itse kullekin.

Ennenaikaisesta kesästä huolimatta emme ole täysin mökkiytyneet ilmalämpöpumpun viilennyksen alle. Onhan se töissäkin käytävä, joten vapaa-ajalla tarvitsee riittävästi vastapainoa. Jotain muuta. Mitä kauempana kotoa, sen parempi. Siispä oli enemmän kuin tervetullutta, kun eiliselle päivälle osui (aiemmin sovitusta ajankohdasta siirretty) sisarustapaaminen ja (extempore) visiitti kasvattajan mökillä.

Leikkiä Sansa-siskon kanssa.
Hyvin selkoeleistä keskustelua Jesku-veljen kanssa.
Hupsulla ei ollut aikomustakaan haastaa velipoikaa.
Kasvattajan mökillä Lyyli-tädistä sai painikaverin.
Koska veljien kanssa ei laskettu vapaana juoksemaan, oli Hupsun mielestä erikivaa, kun Lyylistä sai kunnon leikkikaverin.
…painikaverin oikeastaan. Vai oliko se sittenkin tanssimista?
Hupsu rakastaa tyttöjä!
…niin paljon, että niiden takia voi tassutkin kastella!
Välillä mentiin näinkin päin.
Kamu-ukki meinasi, että teinikakaralle tulee osoittaa kaapin paikka: Hupsua ärsytti moinen alistaminen.
Vaan kummasti se sitten Kamu-ukki tuumasi, että Hupsu on riittävän pentu painikaveriksi ja hyvin sujui leikki heiltäkin.
Vas. Hupsu, Ruka, Sansa, Jesku ja Lassi (KUVA: ©Pentti Joronen)
Syyspäivistä virtaa arkeen

Syyspäivistä virtaa arkeen

Viikonlopun mittainen latautuminen anoppilassa suoritettu. Melkeinpä tuohon olisi taas voinut tottua – valmiiseen ruokapöytään ja maalaisilmaan nimittäin. Ulkoilua, nukkumista ja syömistä. Niitähän se mieli työviikkojen välissä kaipaa.

Hupsukin nautti taas hurjasti. Koska viikonloppu oli aurinkoinen, tuli citykoirakin hankkineeksi itselleen raittiinilmanmyrkytyksen. Rauhoittuminen sille oli vaikeaa ”vieraassa paikassa” ja teiniperkeliön perseilyksihän se väsymys iltaisin taittui. Kotona Hupsu sitten onkin ollut väsynyttä koirapoikaa.

Viikonlopun huvituksiin meillä kuului pihahengailun lisäksi metsäsamoilu. Kävin joka päivä kapuamassa Hupsun kanssa kalliolle, jonne johtavat polut olivat lähinnä peurojen kinttupoluiksi tallaamia. Kosteassa, paksussa sammalikossa, mustikanvarpujen seassa kastui niin minun kenkäni kuin Hupsun vatsakarvat. Hauskaa meillä silti oli! Minä sain kuvailla pikkuhönttästäni ja Hupsu kirmaili onnellisena jäkälän peittämillä kivipinnoilla.

Vaan kyllähän sitä puuhasteltavaa riitti Hupsulle ihan vain pihassakin. Anopikkaan vakkarihoitokoiran hajut piti tietenkin nuuhkia läpi tarkkaan ja lopuksi vielä merkata kaikki mahdolliset istutukset. Olisihan siinä toki tontilla puitakin riittänyt pissattavaksi, mutta tyylilleen uskollisena Hänen Majesteettinen Ylhäisyytensä koki vain pelargoniat riittäviksi arvolleen. Ja eihän se mumma siitä karvaprinssilleen voinut edes suuttua!

Pitkästä aikaa minulla on sellainen olo, että akut on latautunut. Läskipeitteen pimennossa sijaitsevat reisilihaksetkin ovat ilmoitelleet olemassaolostaan kalliokiipeilyn jäljiltä ja vatsanseutu on kuin syöttöpossulla. Huomenna voinkin aloittaa uuden työviikon ihan uusin energiavarannoin – sikäli mikäli pääsen sängystä ylös kipeytyneen kroppani kanssa.

Ihanaa viikkoa!