Browsed by
Kategoria: Kyläilyä

Kuvakulma: kohtaamisia

Kuvakulma: kohtaamisia

Niin mitään ei kyllä tässä huushollissa tapahdu. Ei pysty, ei kykene. Ajatustoiminta on ihan sameana kuumuudesta (kyllä! ulkona on kuuma, kun siellä on yli 17 astetta lämmintä). Mitä kuumempi, sen surkastuneemmat aivolohkot. Eikä se tosiaan Hupsulla sen vahvemmin mene: pakko se on mammanpojan päästä allekirjoittaneen perässä takapihan tulipesään, vaikka läähätys ja läkähdys iskee välittömästi. Itse asiassa se vaikuttaisi iskevän jo pelkästä ajatuksesta. Itse kullekin.

Ennenaikaisesta kesästä huolimatta emme ole täysin mökkiytyneet ilmalämpöpumpun viilennyksen alle. Onhan se töissäkin käytävä, joten vapaa-ajalla tarvitsee riittävästi vastapainoa. Jotain muuta. Mitä kauempana kotoa, sen parempi. Siispä oli enemmän kuin tervetullutta, kun eiliselle päivälle osui (aiemmin sovitusta ajankohdasta siirretty) sisarustapaaminen ja (extempore) visiitti kasvattajan mökillä.

Leikkiä Sansa-siskon kanssa.
Hyvin selkoeleistä keskustelua Jesku-veljen kanssa.
Hupsulla ei ollut aikomustakaan haastaa velipoikaa.
Kasvattajan mökillä Lyyli-tädistä sai painikaverin.
Koska veljien kanssa ei laskettu vapaana juoksemaan, oli Hupsun mielestä erikivaa, kun Lyylistä sai kunnon leikkikaverin.
…painikaverin oikeastaan. Vai oliko se sittenkin tanssimista?
Hupsu rakastaa tyttöjä!
…niin paljon, että niiden takia voi tassutkin kastella!
Välillä mentiin näinkin päin.
Kamu-ukki meinasi, että teinikakaralle tulee osoittaa kaapin paikka: Hupsua ärsytti moinen alistaminen.
Vaan kummasti se sitten Kamu-ukki tuumasi, että Hupsu on riittävän pentu painikaveriksi ja hyvin sujui leikki heiltäkin.
Vas. Hupsu, Ruka, Sansa, Jesku ja Lassi (KUVA: ©Pentti Joronen)
Syyspäivistä virtaa arkeen

Syyspäivistä virtaa arkeen

Viikonlopun mittainen latautuminen anoppilassa suoritettu. Melkeinpä tuohon olisi taas voinut tottua – valmiiseen ruokapöytään ja maalaisilmaan nimittäin. Ulkoilua, nukkumista ja syömistä. Niitähän se mieli työviikkojen välissä kaipaa.

Hupsukin nautti taas hurjasti. Koska viikonloppu oli aurinkoinen, tuli citykoirakin hankkineeksi itselleen raittiinilmanmyrkytyksen. Rauhoittuminen sille oli vaikeaa ”vieraassa paikassa” ja teiniperkeliön perseilyksihän se väsymys iltaisin taittui. Kotona Hupsu sitten onkin ollut väsynyttä koirapoikaa.

Viikonlopun huvituksiin meillä kuului pihahengailun lisäksi metsäsamoilu. Kävin joka päivä kapuamassa Hupsun kanssa kalliolle, jonne johtavat polut olivat lähinnä peurojen kinttupoluiksi tallaamia. Kosteassa, paksussa sammalikossa, mustikanvarpujen seassa kastui niin minun kenkäni kuin Hupsun vatsakarvat. Hauskaa meillä silti oli! Minä sain kuvailla pikkuhönttästäni ja Hupsu kirmaili onnellisena jäkälän peittämillä kivipinnoilla.

Vaan kyllähän sitä puuhasteltavaa riitti Hupsulle ihan vain pihassakin. Anopikkaan vakkarihoitokoiran hajut piti tietenkin nuuhkia läpi tarkkaan ja lopuksi vielä merkata kaikki mahdolliset istutukset. Olisihan siinä toki tontilla puitakin riittänyt pissattavaksi, mutta tyylilleen uskollisena Hänen Majesteettinen Ylhäisyytensä koki vain pelargoniat riittäviksi arvolleen. Ja eihän se mumma siitä karvaprinssilleen voinut edes suuttua!

Pitkästä aikaa minulla on sellainen olo, että akut on latautunut. Läskipeitteen pimennossa sijaitsevat reisilihaksetkin ovat ilmoitelleet olemassaolostaan kalliokiipeilyn jäljiltä ja vatsanseutu on kuin syöttöpossulla. Huomenna voinkin aloittaa uuden työviikon ihan uusin energiavarannoin – sikäli mikäli pääsen sängystä ylös kipeytyneen kroppani kanssa.

Ihanaa viikkoa!

Kuvakulma: Ulkoilua rakastava koira

Kuvakulma: Ulkoilua rakastava koira

Olen oppinut viime päivinä yhtä ja toista: esimerkiksi tiedän nyt, että on olemassa lasten tv-sarja Yökyöpelit ja Macarena-väännös, allakka pullakka muna makaroni… eiku… hetkonen! Tämähän oli koirablogi. No, kiitos näistä lapselleni, somelle ja sille aktiiviselle äiti-ihmiselle, joka linkkasi kyseisen kipaleen Facebook-päivitykseni alle. Pyörii pinkeitten pimujen pyllysilikoni. Oliko oikeasti kyse LASTEN tv-sarjasta?

***

Ollaan oltu kolme päivää maalla, anoppilassa. Hupsu on saanut taas nauttia rinta riemusta pakahtuen ulkoilmaelämästä. Sisällehän sitä ei nimittäin maalla saanut. Paitsi lauantaimakkaralla. Silloinkin vauhti oli hitaampi kuin selkävikaisen randommummelin kauppareissu rollaattorilla. ”Jos mä nyt tän kerran ehkä viitsisin.”

Kuuma päivä Fiskarsissa.

Öinen kohtaaminen rupikonnan kanssa oli jännittävä. Hupsu kiersi konnaa sopivan matkan päässä, välillä hieman lähestyen ja sitten sutjakasti taaksepäin pompaten. Vähän konnalle piti muristakin. Häntä heilui koko ajan. Oliko mielessä yösyöpöttely vai leikkihetki – enpähän tiedä. Onneksi konnaparka sai rauhassa loikkia talon alle piiloon – Hupsun kuono vanavedessä.

Automatkustaja

Sen verran epäonnisesti oli myös käynyt, että metsäntakaisen naapurin sonnilauma oli juuri ennen maalle saapumistamme päättänyt lähteä päiväkävelylle anopikkaani pihaan. Siinä oli pienellä paimenella ihmeteltävää, kun kulki hajuja pitkin metsänreunassa. Uskaltautuipa karvalapsi metsäänkin asti, pois ihmisten näköpiiristä. Kuuloetäisyyden se kuitenkin säilytti. Ei tosin siksi, että olisi huutoja kuunnellut, vaan siksi, että löytäisi takaisin oikealle tontille, kun metsäseikkailu lakkaisi kiinnostamasta.

Vähän pallolla leikittiin.

Vasta kolmantena päivänä Hubis oli niin väsynyt, että se vapaaehtoisesti tuli avoimesta ovesta sisään torppaan ja loikkasi sohvalle nokosille. Kyllähän se välillä yritti ulkonakin silmiään ummistaa, mutta eihän sellaisesta nukkumisesta mitään tule! Koko ajan kuuluu erilaisia ääniä. Milloin se on lintu, joka huutelee, milloin auto ajaa pihaan ja milloin kaksipyöräinen päristelee pitkin maantietä. Pienelle koiralapselle siinä on paljon ihmeteltävää.

Ohjelmaakin muutamaan päivään mahtui mukavasti. Maanantaina kävin ensimmäistä kertaa Fiskarsissa (tai ”Fiskarissa”, kuten se suomalaisittain kai kuuluisi sanoa) ja tiistaina käytiin Tammisaaressa helluntailaisten kirppiksellä ja Raaseporin suurkirppiksellä. Onneksi rahaa oli nihkeästi mukana, joten en onnistunut tuhlaamaan itseäni vararikkoon. Erityisesti Fiskarsin Paja Shopissa olisi ollut kaikenlaista ihanaa shoppailtavaa.

Tänään kotiuduttuamme raahauduin vielä hyvin väsyneen koiroon kanssa koirakoulun rästitunnille. Nakkeja täynnä oleva treenitasku jaksoi kiinnostaa hetken, mutta nopsaa tuli Hupsun nakkimaha täyteen ja väsymys herpaannutti keskittymisen. Se olikin sitten sillä taputeltu kurssi. (Tällä viikolla olin jopa oikeaan aikaan paikalla, viime viikolla kun olin tunnin myöhässä.)

Pörröpullukka
Kyllä siitä vielä koira tulee.
Välillä pitää istuskella ja miettiä.
Oksia on kiva napostella.
Taivaalla lenteli vikkeliä siivekkäitä.
Koska jokaiselle kivelle on kiivettävä.
Poikkeuksellisesti Hupsu nautti aamuauringosta allekirjoittaneen kanssa. Kuuden aikaan aamulla.
Juokseminen vaan on niin ihanaa!
Kepitkin on ihania.
Ja välillä voi taas vaan ihmetellä.
Aamupalaa uudesta aktivointilelusta.
Aamuköllöttelyt
Pikkulevon jälkeen jaksaa taas painaa.
…mutta lopulta väsy vie voiton…

Pahoittelen kuvien paljoutta. En kyennyt karsimaan enempää.

Kuvakulma: Veljekset kuin ilvekset

Kuvakulma: Veljekset kuin ilvekset

Tänään (no siis torstakina) tehtiin päiväreissu Rautjärvelle. Ohjelmassa oli sisarustapaaminen Lepi-emon luona. Sää suosi, ruoka oli nannaa, seura teki erakoitumaan päin olevalle mielelleni erityisen gutaa ja paikalle saapuneilla veljeksillä oli lystiä.

Nelikuisen sisarusparven lapsosista leikkiriehaamassa olivat kaikki neljä veljestä. Siskot eivät valitettavasti olleet mukana, mutta eipä pojat niitä osanneet kaivata. Lassi, Jesku, Ruka ja Hupsu rallattelivat sujuvasti ilman sisariaankin.

Hupsu oli selvästi veljiään väistävämpi ja otti vilkkaimmin kontaktia vieraisiin ihmisiin. Se ei myöskään vaikuttanut yhtä laumasielulta kuin veljensä, vaan kävi välillä tutkailemassa omiaan. Pentujen keskinäisiä suhteita seuratessani totesinkin Hupsun olevan pojista kaikkein eniten minun kaltaiseni: sosiaalinen oman tien kulkija. Joko siis tulin valinneeksi pentulaatikosta juuri oikean pennun (tai ehkä Hupsu valitsikin minut) tai sitten Hupsu on vain näppärästi mukautunut elooni ja olooni.

Ennen kotiinlähtöä yritettiin saada kaikki veljekset yhteiskuvaan. Kovin hyvin ei homma toiminut.
Väsymys alkaa jo painaa askelta.

Haussskaa oli.
Lepi-emolla oli porokoira-look.
Melli-tätiä piti vähän pussailla.
Lassi rakasti läträtä vedellä.
Ruka
Ilmeet <3
Hupsukka <3

Koiroot osaavat kyllä olla ilmeikkäitä.
Omnomnom. Hyvää poskikarvaa.
Jesku

Hupsu katsasti, mitä Lepi-emo ja Muru möykkää.

Hupsu, Lassi the Batman ja pyllyt <3

Oho. Hups. Kuvat näyttäisi ajallisesti olevan nurinkurisessa järjestyksessä. Ei jaksa, ei pysty. Olkoon. 😀