Browsed by
Kategoria: Kyläilyä

Kuvakulma: Veljekset kuin ilvekset

Kuvakulma: Veljekset kuin ilvekset

Tänään (no siis torstakina) tehtiin päiväreissu Rautjärvelle. Ohjelmassa oli sisarustapaaminen Lepi-emon luona. Sää suosi, ruoka oli nannaa, seura teki erakoitumaan päin olevalle mielelleni erityisen gutaa ja paikalle saapuneilla veljeksillä oli lystiä.

Nelikuisen sisarusparven lapsosista leikkiriehaamassa olivat kaikki neljä veljestä. Siskot eivät valitettavasti olleet mukana, mutta eipä pojat niitä osanneet kaivata. Lassi, Jesku, Ruka ja Hupsu rallattelivat sujuvasti ilman sisariaankin.

Hupsu oli selvästi veljiään väistävämpi ja otti vilkkaimmin kontaktia vieraisiin ihmisiin. Se ei myöskään vaikuttanut yhtä laumasielulta kuin veljensä, vaan kävi välillä tutkailemassa omiaan. Pentujen keskinäisiä suhteita seuratessani totesinkin Hupsun olevan pojista kaikkein eniten minun kaltaiseni: sosiaalinen oman tien kulkija. Joko siis tulin valinneeksi pentulaatikosta juuri oikean pennun (tai ehkä Hupsu valitsikin minut) tai sitten Hupsu on vain näppärästi mukautunut elooni ja olooni.

Ennen kotiinlähtöä yritettiin saada kaikki veljekset yhteiskuvaan. Kovin hyvin ei homma toiminut.
Väsymys alkaa jo painaa askelta.

Haussskaa oli.
Lepi-emolla oli porokoira-look.
Melli-tätiä piti vähän pussailla.
Lassi rakasti läträtä vedellä.
Ruka
Ilmeet <3
Hupsukka <3

Koiroot osaavat kyllä olla ilmeikkäitä.
Omnomnom. Hyvää poskikarvaa.
Jesku

Hupsu katsasti, mitä Lepi-emo ja Muru möykkää.

Hupsu, Lassi the Batman ja pyllyt <3

Oho. Hups. Kuvat näyttäisi ajallisesti olevan nurinkurisessa järjestyksessä. Ei jaksa, ei pysty. Olkoon. 😀

Kuvakulma: Erävoitto

Kuvakulma: Erävoitto

Välillä meinaan unohtaa, että Hupsu on vielä pentu. Kuuroille korville kaikuvat luoksetulokehotukset turhauttavat ja ketutuskäyrä nousee kattoon, kun saa päristellä, vihellellä ja heitellä kärrynpyöriä huomion saamiseksi. Sitten sen taas muistaa: en voikaan odottaa pieneltä pennulta jotakin, jota emme juuri ole harjoitelleet. Sitten haetaan sisältä namipussi ja tehdään luoksetuloharjoituksia. Ihmisen kanssa tekeminen on Hupsusta hauskaa, vaikka sisällehän se lopulta tulee huijatuksi.

Hupsu ei kuitenkaan ole tyhmä. Yksi onnistunut huijaus tarkoittaa sitä, että seuraavalla kerralla se ei enää toimi. Se oppii kerrasta ja siksi saan välillä kantaa karvakakaran sisälle.

Olemme olleet viettämässä pääsiäisen aikaa anopikkaallani, joten Hupsu on saanut ulkoilla mielin määrin. Maalla on tilaa juosta ja poukkoilla. Tällä kertaa myös poikani on mukana, joten välillä Hupsu on saanut reuhuavaa ihmislapsiseuraakin: sekä poika että koira ovat pyörineet kilvan rinnettä alas kikatuksen ja murinan saattelemana. Vaan välillä olen sydän syrjällään. Pelkään, että hurjassa menossa loukkaantuu jompikumpi.

No, entä se erävoitto?

Tänään päivä oli siinä mielessä erilainen, että äitini tuli Kaapon kanssa päiväkyläilylle. Vaikka Kaapo alkuun taas stressasi, alkoi se suhtautua Hupsuun säyseämmin. Loppulukema olikin se, että koirat leikkivät yhdessä.

Jotain kyllä tapahtuu kohta.
Miksikähän kaikki tähyilee samaan suuntaan?
Onneksi tontilta löytyy ihania osmankäämiä. Vähän ne on tähän aikaan vuodesta ehtinyt pölyttyä.
Kas! Mikäs se sieltä saapui?
Aikansa Hupsu yritti ja yritti – vaan lopulta se Kaapo heltyi.
Heltymistä seurasi vehnähepuli.
Välillä mentiin vähän eri suuntiin ja sitten samaan suuntaan. Välillä peuhattiin, välillä juostiin.
Ja pitihän sitä tonttiakin tutkia. Paljon oli Kaapolle hajuviestejä, joiden päälle jättää omansa.
Alkuun Hupsu oli hieman hämillään siitä, että Kaapo vastasi leikkiin.
Saattoi se Kaapokin olla hieman hämillään hetken. Mitähän oikein tapahtui?
Vaan nopeasti kumpainenkin keksi, että kaverin kanssa leikkiminenhän on kivaa.
Vaikka pääasiassa Kaapo meni edellä ja Hupsu perässä, kääntyi jahti välillä toisinkin päin.
Herkkujen ja leikin myötä stressi unohtui. Kaapo huomasi, että onhan se tuo vauva ihan ok, vaikka kummalliselta haiseekin.
Välillä täytyi vetää happeakin. Hengähdystauko teki hyvää molemmille, joskaan se ei ollut erityisen pitkä.
Erityisesti Hupsu tuntui rakastavan Kaapon partakarvoja. Niistä sai hyvin kiinni ja niihin oli hyvä koko ajan tähdätä.
Välillä koko Hupsun pää oli Kaapon suussa. Toisena hetkenä Hupsu taas repi Kaapon kaulakarvoja.
Ja kun on koira, ei juoksemisesta voi saada tarpeekseen.
Hupsu rakastaa olla maalla, koska ulkona saa olla paljon. Vielä huipumpaa se selvästi oli, kun sai koirakaverin mukaan reuhuamaan.
Rymytessä ei varottu edes kukkapenkkejä. Enempivähempi paikallaan pönöttävien ihmisten jalat sen sijaan vältettiin, eikä vahinkoja suuresti syntynyt.
Vaan eikös Hupsu näytäkin onnelliselta?
Ennen Kaapon ja äitini lähtöä otettiin vielä pikaspurtit pihalla. Vauhtia oli niin paljon, että korvatkin lennähti ilmavirrassa pystyyn.

Ja nyt voikin sitten pieni koiranpentu nukkua!

Ihana kevät!

Ihana kevät!

Lähdin eilen Hupsun kanssa anopikkaalleni. Siellä oltiin odotettu kovasti pörröpennun tapaamista ja niinhän siinä kävi, että kotiin päästiin vasta tänään, vaikka vain päiväseltään piti käydä. Vaan ei näyttänyt Hupsu sitä pahakseen pistävän. Maalla oli tilaa juosta ja temmeltää, ja makuukammarissa oli riittävän viileä viettää koko yö vieressäni sängyssä. Aurinko paistoi sekä eilen että tänään, joten ulkoilu oli allekirjoittaneellekin mielekkäämpää. Sitä paitsi onhan se kevät ihana vuodenaika!

Kauniiden kevätpäivien kunniaksi ja Viiman blogin innoittamana ajattelin tarjoilla tälle päivää positiivisuuspläjäyksen. Hyvä mieli nimittäin nousi katonrajaan maalla vietettyjen tuntien aikana ja kohosi huippuunsa, kun kotimatkalla lähes tyhjällä motarilla sain polkaista kaasun pohjaan ja kiihdyttää vauhdin kesänopeuksiin. Se on minulle aina selvä kevään merkki ja vauhti (joskin rajoitettu) saa mieleni hyppelehtimään ilosta.

1. Matkustaminen autossa. Olemme jaksaneet Hupsun kanssa käydä autoilemassa ahkerasti. Hupsu onkin aivan mahtava automatkustaja: se nukkuu tyytyväisenä apukuljettajan jalkatilassa. Huisin hienoa!
2. Perustaidot. Hupsu on oppinut todella nopeasti arjentaitojen alkeita, kuten istu, maate, katso, paikka, jätä ja tule. Tottakai nämä vaativat vielä treeniä, lisää treeniä ja ennen kaikkea LISÄÄ treeniä, mutta hommat ovat alkaneet lupaavasti.
3. Sosiaaliset kohtaamiset. Hupsu saa osakseen todella paljon huomiota, kun liikumme ihmisten ilmoilla. Yllätyksekseni olen nauttinut ihmisten kanssa juttelemisesta, vaikka yleisesti ottaen olenkin introvertti ja sosiaalinen ameeba.
4. Luottamus. Jännittäviä asioita kohdatessamme (haukkuva koira, raakkuva varis, viheltävä naapurin imuri) Hupsu hakee turvaa minusta. Se tulee jalkojeni juureen, mistä se voi rauhallisesti etäältä tarkastella jännitystä aiheuttavaa kohdetta. Se saa selvästi rohkeutta silityksistä ja namituksesta, ja uskaltaa aikansa ihmeteltyään jatkaa taas tutkimusmatkaansa.
5. Vapaa-aika. Minulla on tällä hetkellä paljon aikaa tuhlattavaksi Hupsun kanssa. Koulutuksen, leikkien ja yhdessäolon kautta olen voinut rauhallisesti ja varmasti kasvattaa ja vahvistaa Hupsun ja minun välistä suhdetta. Meistä tulee vielä hyvä tiimi!
6. Ulkoilu. Hupsun muutettua taloon olen alkanut itsekin ulkoilla taas enemmän. Vielä emme voi rymytä metsässä pitkiä lenkkejä, mutta pennut kasvavat nopeasti. Lyhyemmätkin ulkoilut tekevät hyvää niin kropalle kuin mielelle!
7. Iloinen perhetapahtuma. Hupsun muutto meille on ollut paitsi minusta myös puolisostani ja pojastani ihana asia. On ihanaa katsella, kuinka pentu saa koko perheen polvilleen – jopa mieheni. Hupsu saakin osakseen paljon lepertelyä ja leikkiä. Koiranpennuissa on positiivista vetovoimaa!
8. Sisäsiisteys. Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä: en vaan voi olla hehkuttamatta sitä, kuinka hurjan hieno Hupsu on! Se on alusta asti tehnyt pissat joko pissa-alustalle tai ulos. Kaikki ne harvat hutivahingot, joita on ollut hyppysellinen, ovat olleet omaa syytäni (pissapaperia ei ole tajuttu vaihtaa ajoissa tai matot on jäänyt keräämättä lattialta). Olen niin tyytyväinen pikkulapikkaaseeni!
Kyläilyä kerrakseen

Kyläilyä kerrakseen

Eilen aamupäivällä kävin sadetta, tuulta ja kylmää uhmaten Hupsun kanssa kyläilemässä äitini työpaikalla. Äitini oli jo etukäteen hurmannut työkaverinsa Hupsun kuvilla ja toimistolla odotti Hupsun riemuksi koko joukko leperteleviä aikuisia ja välähteleviä kännyköitä. Huomion keskipisteenä oleminen näytti sopivan karvakorvalleni paremmin kuin hyvin.

Kyläilyn ohessa tulimme hoitaneeksi myös päivän autoilut. Etukäteen hieman jännitin, miten automatkustaminen sujuu, kun olen Hupsun kanssa liikenteessä kahden, mutta jännitys osoittautui turhaksi. Aluksi Hupsu asettui makoilemaan vänkärin jalkatilaan, mutta keksittyään ajon aikana penkin alla olevan kolon, se tunkeutui sinne nukkumaan.

Illalla Hupsu sai vielä kotiimme vieraan, kun ystävämme tuli tankkaamaan pentuenergiaa – ja sitähän oli tarjolla rutkasti, erityisesti pienten naskalien muodossa.

Tälle päivälle sovin hieman erilaista puuhastelua: Hupsu pääsi nimittäin ensimmäistä kertaa meillä ollessaan tekemään tuttavuutta koirakaverin kanssa käydessämme tutustumassa Kaapoon. Olin sopinut äitini kanssa, että koirat tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa ulkona, mutta se osoittautuikin ei-niin-hyväksi ideaksi, koska Kaapo lähestyi Hupsua sellaisella hässäkällä, että Hupsu-parka säikähti. Sisätiloissa namitin molempia koiria, koska syöminen rentouttaa, ja pian Hupsukin uskalsi lähteä tutkimaan olohuonetta jalkojeni suojista. Asiaan varmasti vaikutti myös se, että Kaapo oli sisällä pentua kohtaan väistävämpi kuin ulkona.

Aikansa ihmeteltyään ja tilanteeseen totuteltuaan Hupsu alkoi muristen ja haukkuen komentaa Kaapoa leikkiin – sekä äitini että minun suureksi hämmästykseksi Kaapokin osoitti leikinelkeitä, vaikka Kaapon intoutuessa Hupsu vaihtoikin peruutusvaihteen silmään. Vierailuajankohtamme osui sinänsä huonoon saumaan, että Hupsu väsähti aika nopeasti ja pienen pyöriskelyn jälkeen kellahti sohvan viereen nukkumaan. Vaikka Hupsu rentoutuikin nopeasti, samaa ei voi valitettavasti sanoa Kaaposta. Vauvahauva oli Kaapolle sen verran stressaava tuttavuus, että reilun tunnin hengailun jälkeen päätimme päästää Kaapon rauhoittumaan ja lähdimme kotiin.

Kyllä näistä vielä kaverit tulee!