Browsed by
Kategoria: Näyttelyissä

Lappalaiskoirien erikoisnäyttely

Lappalaiskoirien erikoisnäyttely

Käytiin Hupsun kanssa yökyläreissussa Himoksella, Jämsässä. Kasvattaja oli vuokrannut mökin, joten ajattelin lähteä edelliskerrasta viisastuneena jo edellispäivänä huudeille. Huonosti nukutun yön jälkeen palelu näyttelyalueella ei ollut omiaan nostattamaan tunnelmaa, mutta onneksi Hupsu ei menestynyt kehissä ja saimme lähteä hyvissä ajoin ajelemaan kotiin.

Näyttely oli tällä kertaa järjestetty mielestäni huonosti. Näyttelyalue oli tungettu jonkinlaisen halliteltan alle, joten herkkähaukkuisten rotujen äänenavaukset vihloivat ohimoa ja nostattivat kiukkua pintaan. Valokuvaamisestakaan ei tullut hevonkukkua valo-olosuhteiden takia, vaikka teltan ulkopuolella heräilikin kaunis syyspäivä aamu-usvasta. Yöpakkanen oli sitä paitsi jäädyttänyt teltan kattoon tiivistyneen kosteuden, joka sulaessaan tipahteli näyttelykansan niskaan.

Vaikka Hupsu ei kehässä menestynytkään, sai se kuitenkin laatuarvosteluksi ERIn, joka oli parempi kuin kahdesta aiemmasta näyttelystä (H ja EH). Tällä kertaa en edes tuntenut pettymystä näyttelytuloksesta, sillä halu näyttelyalueelta pois oli kova. Onneksi oli mukavaa seuraa ja vältin suuremman ahdistuksen, vaikka händläsinkin Hupsun itse.

Erinom. tyyppi, hyvät mittasuhteet. Hyvä uroksen pää. Aavistuksen leveäasentoiset korvat. Hyvä eturinta. Hieman lyhyehkö rintakehä ja pitkähkö lanneosa. Hyvä luuston vahvuus. Kohtuulliset ja tasapainoiset kulmaukset. Hieman luisu(?)asentoinen lantio. Häntä voisi kiertyä paremmin selän päälle. Erinom. karvan laatu. Liikkuu tasapainoisesti, mutta peitsaa mielellään. Hyvä käytös. (tuomari: Riitta Niemelä)

Tulin, näin, voit…to jäi saamatta

Tulin, näin, voit…to jäi saamatta

Lihapullalahjontaa. Aluksi ei oma häkki ollut yhtään mieleen.

Herätys soi kello neljä aamulla. Hupsu mulkoili kulmien alta ikään kuin sanoen ”et oo nainen tosissas”. Auto liikkui viideltä. Tyhjä moottoritie ja Sweet Home Alabama. Väsymyksestä huolimatta fiilis kohosi kattoon jo päivän alkumetreillä.

Kuuden aikaan silmä halusi luppasta. Levähdyspaikalle jaloittelemaan. Joku  rastatukka seisoi pakettiautonsa takana kusella. En tervehtinyt. Oli kiire seurata, ettei Hupsu syö mitään pientareelta. Roskaa oli ihan hirveästi – Hupsun nenään hajuja.

Joutsenossa haisi vappuinen bajamaja. Olisin halunnut painaa kaasun pohjaan. Ikkunat auki vaan. Lappeenrannassa puolestaan Apsilta matkan jatkaminen ei sujunut kuin Strömssöössä. Ohihan siitä kutostien risteyksestä tuli porhallettua. Pieni seikkailu Lappeenrannan sydäntä kohti ja onnistuin lopulta seuraamaan navin ohjeita takaisin reitilleni.

Vielä Parikkalan puolellakin piti kaupunkilaisen eksyillä. Kuinka vaikeaa onkaan löytää maalta paikka, joka sijaitsee oikeastaan ihan sen saman valtatien varressa – sen, jota on ajanut jo ties kuinka monta kilometriä.

Kamu-ukin kanssa vieretysten – esirippu piti kuitenkin olla välissä.

Näyttelypaikalla oltiin juuri eikä melkein kello yhdeksän. Hupsu oli kehässä heti kymmeneltä. Hetken oli pelko peräsuolessa, että joudun itse koiraani juoksuttamaan. Pehmopoikani pelästyi kasvattajan perkelettä ja syöksyi turvaan syliini. Aikansa rauhoituttuaan se kuitenkin suostui kasvattajan talutettavaksi. Tällä kertaa kehässä ei makoiltu, arvostelukin oli peräti EH – kukas se naamakirjassa tuumasikaan, että ”Ei Huono”. Positiivista.

Alkuun yritin kuvailla piilopaikastani kehän tapahtumia, mutta eihän se oikein halunnut onnistua.

Alkuprotestointien jälkeen Hupsu tyytyi kohtaloonsa ja oma kevythäkki suostuttiin kelpuuttamaan leposijaksi. Junan kalkatus piti kuitenkin haukkua. Kyllä näki karvakorvan ilmeestä, kuinka homma jurppi! Niin monta leikkikaveriakin, mutta kenenkään kanssa ei sopinut leikkiä. No. Enon kanssa ihan vähäsen.

Hupsun mielipide koiranäyttelyistä.

Kasvattajaryhmässä Hupsu oli jo hieman paremmin. Niin minulle kerrottiin. Itsehän nyhväsin piilossa teltan takana. Käsky oli tullut ylemmältä taholta. Jos olisin ollut näkyvissä, Hupsu olisi vain kuikuillut perääni. Tuomari kehui kehässä veljesten päitä. Ovat kuulemma lapinkoirien kauneimmat. Päiväkin venyi, kun jäätiin odottelemaan vielä BIS Kasvattaja -kehää.

Pentin kameralle saattoi kuitenkin hymyillä.

Väittivät, että viimeisessä kehäjuoksussa Hupsu meni jo kuin vanha tekijä. Epäilen. Ei se pikku-urponi kuitenkaan kasvattajan BIS-tulosta pudottanut kuin yhdellä. Saraharjulaiset kipusivat kakkosiksi.

Veljekset Lassi (Saraharjun Ällikkämies) ja Hupsu.

Näyttelyn jälkeen käytiin Hupsun kanssa vielä pikakyläilemässä Lepi-emon kotona. Voi niitä ihania juoksutuoksuja! Täysin ei Hupsu tainnut ymmärtää, mikä tuoksuissa veti puoleensa. Kiinnostusta kyllä riitti. Ulkoaitauksesta Muru yritti tarjota itseään. Teinari otti kielellään makuja.

Juoksuntuoksuinen Muru

Pienen vapausriekunnan jälkeen jäljellä oli vielä kotimatka. Hupsu sammui autoon – minäkin melkein. Onneksi saatoin pysäyttää auton venyttelytaukoa varten. Koko kroppaa särki. Tiesinpä olleeni liikenteessä. Kotona oltiin hieman ennen kymmentä, eikä unta tarvinnut odotella. Putosin kuin kivi, eikä Hupsu iltatorkuistaan takahudlarissa huolimatta jäänyt paljoa häviölle.

Ihana vapaus!

1-vuotias. Vielä pentumainen juniori joka voisi olla hieman lyhyempi lanne – osaltaan. Hyvä pää. Pehmeä ilme. Hyvät karvaiset korvat. Pehmeä nuoren koiran turkki. Tummat pyöreähköt silmät. Hyvä kuono & purenta & kaula. Rodunomainen ryhti. Kevyt liike ja ahdas takaa. Saa vielä tiivistyä. Voimakkaammin kulmautunut takaa kuin edestä. Hyvä käytös. Hyvä luusto & käpälät. Hieman alas kiinnittynyt häntä jonka saisi kantaa paremmin liikkeessä. (tuomari: Maija Mäkinen)

Herra ”Hyvä Luonne” näyttää mallia, miten tuomaria tulee tervehtiä.

Otsakekuvassa: Saraharjun Ootkokamu, Saraharjun Ällikkämies, Saraharjun Äimänkäki ja Saraharjun Zuvizuloinen

Voittajanäyttelyt 2017

Voittajanäyttelyt 2017

Eriksro Frostiga Sigge-Snygg PU2 SA, VASERT, CACIB – mun SUOSIKKI <3

En ole mikään näyttelyihminen – en, vaikka viikonlopun voittajanäyttelyiden ja koiramessujen tunnelmasta nautinkin. Minulle tunnelma kuitenkin tarkoitti ihania ihmisiä ja ihania koiria, joiden avulla saatoin sulkea ulkopuolelleni ahdistavan ihmispaljouden. Vaikka Hupsu ei näyttelyssä menestynytkään ja se ilman muuta hieman minua harmittikin, koen sen silti olleen toisarvoinen asia: koiraharrastuksissa parasta on koirien jälkeen samanhenkinen seura, joka tuo piristysruiskeen keskelle arkea.

Sitä paitsi… jo vuosia koiranäyttelyitä enemmän ja vähemmän seuranneena, olen vakuuttunut siitä, ettei kehässä läheskään aina tärkein kriteeri ole koiran rotumääritelmän mukainen ulkonäkö. Valitettavasti kaikki, mikä on yksittäisen ihmisen päätäntävallassa, on hyvin subjektiivista ja vaikutuksille altista. Siksipä pyrinkin suhtautumaan koiramissikisoihin mahdollisimman neutraalisti. (Ja Hupsu on muuten ilmoitettu jo seuraavaankin näyttelyyn, Jalostuspäivien 2018 näyttelyyn Kuopioon.)

Hupsun veli Lassi (Saraharjun Ällikkämies), ERI

Suomenlapinkoirakehien lisäksi liihotin viikonloppuna messukeskuksen toiselle puolen lunnikoirakehän laidalle. Sielläkin minut otettiin lämpimästi vastaan ja sainpa uusia tuttavuuksiakin. Kehän ympäristö oli huomattavasti väljempi kuin suomenlapinkoirakehällä, vaan eipä tuo liene ihmekään. Sen verran harvinainen rotu lunnikoira on.

Hupsun isä Ohto (Peeravaaran Boagustahkes), perjantaina EH, lauantaina ERI, sunnuntaina EH

Lunnikoirakehällä vierailu aiheutti minussa hieman haikeutta ja surumielisyyttä. Koiria katsellessa kun tuli oma lunnikoiralapseni niin elävästi mieleen. Sivukorvalla kuuntelin kasvattajien lunnikoirasuunnitelmia ja hiljaa mielessäni ajattelin, että kyllä tähänkin Ketunpojan koloon vielä jonain päivänä uusi pikkukettu tulee.

Hupsun ukki Kamu (Saraharjun Ootkokamu), perjantaina ja lauantaina ERI, sunnuntaina EH

Koska perjantai meni näyttelyhuseerauksessa Hupsun kanssa, en saanut aikaiseksi kaivaa kameraani laukustani. Lauantaina sen sijaan kuvasin omalla kamerallani niin suomenlapinkoira- kuin lunnikoirakehällä. Mitään loisto-otoksia en tosin aikaiseksi saanut, sillä taitoni ovat hyvin vajavaiset messuhalliympäristössä. Lauantaina kulutin lisäksi hetken myyntiständien välissä pujotteluun, sillä olin päättänyt ostaa Hupsulle jotakin messuhintaista ruokaa. Mukaan tarttuikin iso läjä raakaruokapakasteita, joista osan sain ilmaisnäytteenä Kennelpakasteen ständiltä, jossa ruoista oli kertomassa hyvin asiantuntevan oloinen mies.

Eriksro Bright Boromir PN4 SA (tak.), Boromir Laura Lurifaxe PN2 SA, SERT, MVA, VARACA (ed.)

Kaiken kaikkiaan messuviikonloppu oli siis varsin onnistunut!

Mustan Nuukan Kesän Kaunis Greetta ERI – tunnelmat samat kuin allekirjoittaneella oli kahden messupäivän jälkeen.

Ps. Lunnisten tulokset vain lauantailta.

Ketunpojan kolon muotovalio

Ketunpojan kolon muotovalio

Messupäivä ja Helsinki Winner 2017 takana – ja voi! kuinka upeasti minun Hupsu-herrani pärjäsikään! Sijoitus junnujen kärkikaksikon toiseksi – häntäpäähän tosin, mutta toiseksi siitä huolimatta! Vain yksi junnu sijoittui huonommin.

Kehässä liikkuminen oli peruuttelua, hihnassa rempomista, pomppimista ja kylkimakuuta, tuomarin sormet maistuivat purentatarkastuksessa pahalta ja istuminen oli huomattavasti seisomista kivempaa. Kaikki ympärillä oli niin kovin jännittävää, pelottavaa ihan.

Puolikkaaksi jäänyt messupäivä oli Hupsulle painajainen. Jalkoihini pakenevaa lapsilapikasta kävi sääliksi. Kunpa vain olisin voinut ottaa siltä sen kaiken ahdistuksen itselleni kannettavaksi. Tunsin itseni vain avuttomaksi.

Onneksi äitini oli poikani kanssa käymässä messuilla ja Hupsu pääsi pian kehänsä päättymisen jälkeen kotiin rauhoittumaan. Kun itse tulin muutamaa tuntia myöhemmin kotiin, oli minua vastassa jo iloisesti häntäänsä heiluttava karvakakara.

Tottumattomuudestaan ja jännityksestään huolimatta Hupsu sai kuitenkin kohtalaisen hyvän arvostelun tuomarilta. Kehuja se sai liikkumisesta (kun sattui liikkumaan) sekä päästä ja ilmeestä, mutta kulmaukset olivat vain kohtalaiset ja rintakehä vielä kapea ja litteä, turkkikaan ei tuomarin mielestä ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa.

Huonohkosta näyttelymenestyksestä huolimatta Hupsu on maailman paras ja kaikkein kaunein koira – olivat ulkomuototuomarit sitten mitä mieltä tahansa. Sitä paitsi tänään se oli saraharjulaisista ainoa, joka pokkasi itselleen ruusukkeen kotiintuomisiksi. 😉

Hupsun näyttelypalkinnot!

 

Teinikoira syyslomalla

Teinikoira syyslomalla

Syksy on sitten iloinen asia! Se tarjoilee hassuja yllätyksiä pienille karvakuoren peittämille aivolohkoille. Ja ihan joka nurkan takana. Tiedäthän esimerkiksi ne metsätontut, jotka värjöttelevät varvikoissa sienikoriensa kanssa? Täällä meillä päin ne ainakin tietävät vauhdikkaasti luokse rymistävän hupsun lappalaiskoiran. Anteeksi kamalasti. I’m so sorry. Onneksi olivat edes jollakin asteella koiraihmisiä.

Sitten on ne kaikki syksyisten ulkoilujen valtavan ihanat hajut – erityisesti ne, jotka kaikessa ihanuudessaan kuolettavat hormonihirviöni ajatuksenjuoksun. Toisinaan – no ainakin joka kerta – sinkoilee remmin päässä vauhko sonni ja ei, se en ole minä. Hampaat irvessä yritän roikkua viimeisessä järjenhivenessäni kiinni. Voipi olla, että kohta napsahtaa.

Osataan me välillä nätistikin kävellä.

Aurinko houkuttelee muitakin maailman ihmeitä ulkoilemaan. On niitä perinteikkäitä taloyhtiön talkoohommia ja yksityisihmisten syyssiivouksia. Roskalavat ja kottikärryt, lehtipuhaltimet ja isot risukasat ihmisten syleissä – ne on ihan fine. Vaan auta armias! jos joku erehtyy mattoaan tamppaamaan. Silloin menee pasmat ressukallani sekaisin. Syksyn viimeiset rakennustyöt sen sijaan ei haittaa pätkääkään. Ei vaikka varoitusääni saa omat tärykalvoni repeytymään. Siinä se ihan kadun toisella puolen räjähti, eikä Hupsu tuntunut edes huomaavan.

Painia Makon kanssa.

Iloiseen syksyyn kuuluu myös treffailu suosikkikavereiden kanssa. Mûmak on edelleen Hupsun mielestä ihana – tunne ei tosin ole molemminpuolinen. Viivi rakastaa kuraleikkejä, mikä tietää leikkipainien jälkeistä suihkua. Sitä hiekan määrää! Yksi pieni turkin heilautus ja eteinen muuttuu hiekkalaatikoksi.

Artulle lällättelyä.

Uusiakin tuttavuuksia on kiva tavata. Pieniin pentukavereihin, niin kuin nyt esimerkiksi kolmikuiseen Makoon, tulee teinin suhtautua ensin epäilyksellä, vaikka leikki sitten hetken päästä sujuukin. Vanhat herrat sen sijaan pitävät puistossa jöötä, ettei teinarit hypi silmille, mutta turhaan. Niille voi vaikka lällätellä. Hupsukin tietää: mitä lyhyemmät jalat, sen hitaampi papparainen. Olihan se Arttu silti ihan kiva!

Ihana Mûmak!

Lisäjännitystä Hupsun syyslomaan toi se semmoinen mätsäri. Oikeammin Match Show. Se on se koirien Tinder, jossa tuomari valkkaa itseään miellyttävät naamat ja karvat. Menestystä ei meillä semmoisessa ollut, mutta treenaamassahan me vain käytiinkin. Sillä seurauksella, että voinen tehdä sinulle lupauksen: mikäli mielit nähdä lentävän lapinkoiran, on paikkasi joulukuussa Helsingin Messukeskus.

Mako, kolmikuinen shibakakara

Kännykkäräpsyjä löytyy Syysloma-albumista. 😉