Browsed by
Kategoria: Näyttelyissä

Voittajanäyttelyt 2017

Voittajanäyttelyt 2017

Eriksro Frostiga Sigge-Snygg PU2 SA, VASERT, CACIB – mun SUOSIKKI <3

En ole mikään näyttelyihminen – en, vaikka viikonlopun voittajanäyttelyiden ja koiramessujen tunnelmasta nautinkin. Minulle tunnelma kuitenkin tarkoitti ihania ihmisiä ja ihania koiria, joiden avulla saatoin sulkea ulkopuolelleni ahdistavan ihmispaljouden. Vaikka Hupsu ei näyttelyssä menestynytkään ja se ilman muuta hieman minua harmittikin, koen sen silti olleen toisarvoinen asia: koiraharrastuksissa parasta on koirien jälkeen samanhenkinen seura, joka tuo piristysruiskeen keskelle arkea.

Sitä paitsi… jo vuosia koiranäyttelyitä enemmän ja vähemmän seuranneena, olen vakuuttunut siitä, ettei kehässä läheskään aina tärkein kriteeri ole koiran rotumääritelmän mukainen ulkonäkö. Valitettavasti kaikki, mikä on yksittäisen ihmisen päätäntävallassa, on hyvin subjektiivista ja vaikutuksille altista. Siksipä pyrinkin suhtautumaan koiramissikisoihin mahdollisimman neutraalisti. (Ja Hupsu on muuten ilmoitettu jo seuraavaankin näyttelyyn, Jalostuspäivien 2018 näyttelyyn Kuopioon.)

Hupsun veli Lassi (Saraharjun Ällikkämies), ERI

Suomenlapinkoirakehien lisäksi liihotin viikonloppuna messukeskuksen toiselle puolen lunnikoirakehän laidalle. Sielläkin minut otettiin lämpimästi vastaan ja sainpa uusia tuttavuuksiakin. Kehän ympäristö oli huomattavasti väljempi kuin suomenlapinkoirakehällä, vaan eipä tuo liene ihmekään. Sen verran harvinainen rotu lunnikoira on.

Hupsun isä Ohto (Peeravaaran Boagustahkes), perjantaina EH, lauantaina ERI, sunnuntaina EH

Lunnikoirakehällä vierailu aiheutti minussa hieman haikeutta ja surumielisyyttä. Koiria katsellessa kun tuli oma lunnikoiralapseni niin elävästi mieleen. Sivukorvalla kuuntelin kasvattajien lunnikoirasuunnitelmia ja hiljaa mielessäni ajattelin, että kyllä tähänkin Ketunpojan koloon vielä jonain päivänä uusi pikkukettu tulee.

Hupsun ukki Kamu (Saraharjun Ootkokamu), perjantaina ja lauantaina ERI, sunnuntaina EH

Koska perjantai meni näyttelyhuseerauksessa Hupsun kanssa, en saanut aikaiseksi kaivaa kameraani laukustani. Lauantaina sen sijaan kuvasin omalla kamerallani niin suomenlapinkoira- kuin lunnikoirakehällä. Mitään loisto-otoksia en tosin aikaiseksi saanut, sillä taitoni ovat hyvin vajavaiset messuhalliympäristössä. Lauantaina kulutin lisäksi hetken myyntiständien välissä pujotteluun, sillä olin päättänyt ostaa Hupsulle jotakin messuhintaista ruokaa. Mukaan tarttuikin iso läjä raakaruokapakasteita, joista osan sain ilmaisnäytteenä Kennelpakasteen ständiltä, jossa ruoista oli kertomassa hyvin asiantuntevan oloinen mies.

Eriksro Bright Boromir PN4 SA (tak.), Boromir Laura Lurifaxe PN2 SA, SERT, MVA, VARACA (ed.)

Kaiken kaikkiaan messuviikonloppu oli siis varsin onnistunut!

Mustan Nuukan Kesän Kaunis Greetta ERI – tunnelmat samat kuin allekirjoittaneella oli kahden messupäivän jälkeen.

Ps. Lunnisten tulokset vain lauantailta.

Ketunpojan kolon muotovalio

Ketunpojan kolon muotovalio

Messupäivä ja Helsinki Winner 2017 takana – ja voi! kuinka upeasti minun Hupsu-herrani pärjäsikään! Sijoitus junnujen kärkikaksikon toiseksi – häntäpäähän tosin, mutta toiseksi siitä huolimatta! Vain yksi junnu sijoittui huonommin.

Kehässä liikkuminen oli peruuttelua, hihnassa rempomista, pomppimista ja kylkimakuuta, tuomarin sormet maistuivat purentatarkastuksessa pahalta ja istuminen oli huomattavasti seisomista kivempaa. Kaikki ympärillä oli niin kovin jännittävää, pelottavaa ihan.

Puolikkaaksi jäänyt messupäivä oli Hupsulle painajainen. Jalkoihini pakenevaa lapsilapikasta kävi sääliksi. Kunpa vain olisin voinut ottaa siltä sen kaiken ahdistuksen itselleni kannettavaksi. Tunsin itseni vain avuttomaksi.

Onneksi äitini oli poikani kanssa käymässä messuilla ja Hupsu pääsi pian kehänsä päättymisen jälkeen kotiin rauhoittumaan. Kun itse tulin muutamaa tuntia myöhemmin kotiin, oli minua vastassa jo iloisesti häntäänsä heiluttava karvakakara.

Tottumattomuudestaan ja jännityksestään huolimatta Hupsu sai kuitenkin kohtalaisen hyvän arvostelun tuomarilta. Kehuja se sai liikkumisesta (kun sattui liikkumaan) sekä päästä ja ilmeestä, mutta kulmaukset olivat vain kohtalaiset ja rintakehä vielä kapea ja litteä, turkkikaan ei tuomarin mielestä ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa.

Huonohkosta näyttelymenestyksestä huolimatta Hupsu on maailman paras ja kaikkein kaunein koira – olivat ulkomuototuomarit sitten mitä mieltä tahansa. Sitä paitsi tänään se oli saraharjulaisista ainoa, joka pokkasi itselleen ruusukkeen kotiintuomisiksi. 😉

Hupsun näyttelypalkinnot!

 

Teinikoira syyslomalla

Teinikoira syyslomalla

Syksy on sitten iloinen asia! Se tarjoilee hassuja yllätyksiä pienille karvakuoren peittämille aivolohkoille. Ja ihan joka nurkan takana. Tiedäthän esimerkiksi ne metsätontut, jotka värjöttelevät varvikoissa sienikoriensa kanssa? Täällä meillä päin ne ainakin tietävät vauhdikkaasti luokse rymistävän hupsun lappalaiskoiran. Anteeksi kamalasti. I’m so sorry. Onneksi olivat edes jollakin asteella koiraihmisiä.

Sitten on ne kaikki syksyisten ulkoilujen valtavan ihanat hajut – erityisesti ne, jotka kaikessa ihanuudessaan kuolettavat hormonihirviöni ajatuksenjuoksun. Toisinaan – no ainakin joka kerta – sinkoilee remmin päässä vauhko sonni ja ei, se en ole minä. Hampaat irvessä yritän roikkua viimeisessä järjenhivenessäni kiinni. Voipi olla, että kohta napsahtaa.

Osataan me välillä nätistikin kävellä.

Aurinko houkuttelee muitakin maailman ihmeitä ulkoilemaan. On niitä perinteikkäitä taloyhtiön talkoohommia ja yksityisihmisten syyssiivouksia. Roskalavat ja kottikärryt, lehtipuhaltimet ja isot risukasat ihmisten syleissä – ne on ihan fine. Vaan auta armias! jos joku erehtyy mattoaan tamppaamaan. Silloin menee pasmat ressukallani sekaisin. Syksyn viimeiset rakennustyöt sen sijaan ei haittaa pätkääkään. Ei vaikka varoitusääni saa omat tärykalvoni repeytymään. Siinä se ihan kadun toisella puolen räjähti, eikä Hupsu tuntunut edes huomaavan.

Painia Makon kanssa.

Iloiseen syksyyn kuuluu myös treffailu suosikkikavereiden kanssa. Mûmak on edelleen Hupsun mielestä ihana – tunne ei tosin ole molemminpuolinen. Viivi rakastaa kuraleikkejä, mikä tietää leikkipainien jälkeistä suihkua. Sitä hiekan määrää! Yksi pieni turkin heilautus ja eteinen muuttuu hiekkalaatikoksi.

Artulle lällättelyä.

Uusiakin tuttavuuksia on kiva tavata. Pieniin pentukavereihin, niin kuin nyt esimerkiksi kolmikuiseen Makoon, tulee teinin suhtautua ensin epäilyksellä, vaikka leikki sitten hetken päästä sujuukin. Vanhat herrat sen sijaan pitävät puistossa jöötä, ettei teinarit hypi silmille, mutta turhaan. Niille voi vaikka lällätellä. Hupsukin tietää: mitä lyhyemmät jalat, sen hitaampi papparainen. Olihan se Arttu silti ihan kiva!

Ihana Mûmak!

Lisäjännitystä Hupsun syyslomaan toi se semmoinen mätsäri. Oikeammin Match Show. Se on se koirien Tinder, jossa tuomari valkkaa itseään miellyttävät naamat ja karvat. Menestystä ei meillä semmoisessa ollut, mutta treenaamassahan me vain käytiinkin. Sillä seurauksella, että voinen tehdä sinulle lupauksen: mikäli mielit nähdä lentävän lapinkoiran, on paikkasi joulukuussa Helsingin Messukeskus.

Mako, kolmikuinen shibakakara

Kännykkäräpsyjä löytyy Syysloma-albumista. 😉

Näyttelymaailmaan tutustumassa

Näyttelymaailmaan tutustumassa

Ensikosketus näyttelymaailmaan Hupsun kanssa – puhtaasti turistimeiningillä – eikä näyttelyturisti Hupsu todellakaan tuottanut pettymystä.

Se vinkui maailman (ja ennen kaikkea rajoittimen päässä roikkuvan emäntänsä) epäreiluutta ja tempoi valjaissaan jokaiseen ilmansuuntaan. Tavoistaan poiketen se haukahteli alkuun kaikille näkemilleen IHANILLE koirille ja protestoi menoa rajoittavaa remmiä. Melkein jokaisesta karvaääliöni äännähdyksestä ja liikahduksesta saattoi lukea selkeän viestin: tää on paskin päivä ikinä.

Muru

Ei se rempominen yllättänyt, vaikka etukäteen olinkin ajatellut, että ehkä hämmennys saa sen näyttämään tolkunmieheltä. Olihan se selvä, että Hupsua jännittäisi ja turhauttaisi. Intoa oli enemmän kuin maailmassa väestöä.

Kyllä se siitä pikkuhiljaa hieman asettui. Ainakin hetkeksi. Hetkittäin. Sitten alkoi piippikonsertointi uudelleen. Se on kuulemma poikien tapa se. Selviö kuitenkin oli, että siinä näyttelykehän laidalla, vesisateessa seistessämme vajosin valoa nopeammalla vauhdilla alimpaan mahdolliseen kategoriaan Hupsun silmissä. Inhottava, kamala, kurja ihminen, joka ei päästä oman mielen mukaan kohkaamaan.

Karvatädit

Hoopoilustaan huolimatta Hupsu sai kehujakin. Sillä on laatutukka ja nätti naama, itse asiassa koko pää. Selvä saraharjulainen, kuulemma. Minun mielestäni lähinnä vain valtakunnan pelle, tuulimyllyjä vastaan taisteleva don Quijote.

Lassille pusuja

Täysin epäreilu näyttelykokemus ei kuitenkaan ollut. Hupsu pääsi hieman kuonottelemaan velipoika Lassin kanssa ja lopuksi ne saivat ottaa pienen pentupaininkin. Karvatätien kanssa sen sijaan ei saanut reuhkata. Ne näyttivät pahaa hammasta, olivat hieman äkäpäällä tuulella. Sitä paitsi niiden tukat oli harjattu nätisti kehää varten ja remuaminen olisi saanut kiehkurat solmuun. Hupsu oli kuin keski-ikäinen kaljamaha missikisoissa.

Hupsu don Quijote ja Lassi ”Bätmän” Kansankiihottaja <3