Browsed by
Kategoria: Reissussa

Kuvakulma: Viikonloppu Vierumäellä

Kuvakulma: Viikonloppu Vierumäellä

Mistä on reissuviikonloppu tehty? Stressaavista koirista, meuhkaavista lapsista, kevätauringosta ja liian vähäisestä unimäärästä. Siitä on reissuviikonloppu tehty.

Käytiin siis Vierumäellä Heinolan kupeessa. Äitini työnantaja omistaa sieltä lomaosakkeet paritalonpuolikkaaseen, jossa olen vieraillut useasti. Vieraskirja paljasti, että ensimmäisen kerran olen käynyt mökissä palttiarallaa 18 vuotta sitten. Apua! Vaan näin ollen jokainen koiranikin on päässyt Vierumäkeen tutustumaan.

Vierumäessä spesiaalia on myös se, että siellä näin elämäni ensimmäisen kerran lunnikoiran livenä. Siitäkin on aikaa toistakymmentä vuotta ja sainkin koiranulkoiluttajat tuolloin hämmentymään kysyessäni, olivatko heidän koiransa lunnikoiria. Oli ilmeisesti ihme, että tunnistin.

Tällä kertaa kokoonpanoomme kuului lisäkseni avopuolisoni, poikamme, äitini, kummityttöni sekä koirakolmikko Hupsu, Kaapo ja Ippe. Lauantaina saimme nauttia ihanasta kevätsäästä ja saunakin lämpeni molempina iltoina.

Lauantaina ulkoilin mieheni kanssa ilman muuta ihmispoppoota, joten matkaamme pääsi mukaan vain Hupsu ja Kaapo.
Kävelimme rutakonreunaan merkittyä luontopolkua jonkin matkaa päästyämme pois pölyiseltä asfalttitieltä.
Kevät on aivan ihana vuodenaika: luonto heräilee, linnut alkavat visertää ja purot solisevat.
Luontopolulla päästin Kaapon irti remmistä, jotta se sai nauttia juoksentelusta. Vauhdikkaasti se tömistelikin. Ensin pois luotani ja kutsusta välittömästi takaisin.
Hupsu sen sijaan sai ulkoilla remmissä, koska mieheni ei uskaltanut sitä irti päästää. Toki ymmärrän sen. Aiemmin samana päivänä Hupsu oli jo elämänsä ensimmäisen kerran ottanut lyhykäiset ”hatkat” mökin pihasta. Ei se toki kauas uskalla juosta, mutta autotien varressa en uskalla pentua (tai edes aikuista koiraa) pitää vapaana ja antaa tohottaa, miten sattuu.
Polku kevätmetsässä.
Pönötyskuva.
Valon ja varjon leikki sai luonnon näyttämään kauniilta, vaikka puut ovatkin vielä alastomia. Välillä aurinko painui pilvenreunan taakse vain tullakseen pian taas esiin.
Kaapokin oli lauantaina ehtinyt ottaa ritolat ennen ulkoiluamme. Se oli syöksähtänyt avatusta ovesta ulos ja vauhdikkaasti kadulla kulkevaa mustaa koiraa kohtii. Onneksi säästyttiin säikähdyksellä. Kaapo ei muitta mutkitta käynyt vieraan koiran päälle, vaan pysähtyi pienen matkan päähän.
Ovesta ulos ja kadulle -törmäilyn jäljiltä mielestäni olikin tärkeää, että Kaapo sai onnistumisen kokemuksia. Vaikka pääasiassa Kaapokin oli remmiin kytkettynä, palkkailin sitä kontaktinotosta.
Lauantai-iltana otimmekin käyttöön 30-metrisen koulutusliinan. Hupsun ulkoilu vapaana mökin pihassa päättyi. En uskaltanut riskeerata, koska uudet karkureissut olisivat pahimmassa tapauksessa voineet päättyä auton alle.
Lenkin jälkeen Kaapokin väsähti. Äitini viihdytti lapsenlapsiaan korttipelillä ja Kaapo asettui viereen unille.
Ipestä oli kaikkein vähiten ”vaivaa”. Se oli tyytyväinen, kun vaan sai makoilla ihmisen kyljessä – ja aina vain parempi, jos ihminen oli valmis rapsuttamaan. Hupsulle Ippe äkäili tuon tuosta ja tavan takaa, mutta Hupsu ei ollut asiasta moksiskaan. Jätti vain Ipen omaan arvoonsa.
Mökin olohuoneessa ikkunat olivat lattiasta melkein kattoon. Se oli sekä Hupsulle että Kaapolle käypä juttu. Pääsipähän vahtimaan ja tarkkailemaan, mitä ulkona tapahtui. Lisäksi ikkuna ilmeisesti veti sen verran, että molemmat tykkäsivät nukkua sen vieressä.
Kukkuu.
Vaikka Hupsu vaikutti sopeutuvat viikonlopun eloon, on se reissun jäljiltä todella väsynyt. Onneksi se osasi kuitenkin nauttia koko pikkupennun tarmollaan.
Pitkän liinan huono puoli on se, että se tahtoo kiertyä jokaisen kannon, puskan ja puun ympärille.
Veikan sylissä.
Ryhmä rämä.
Hupsu ei paljon sohvalla viihtynyt, mutta tänään se siinä viihtyi muutaman hetken. Matot oli rullattu lattioilta, jotta niille ei pissavahinkoja synny.
Rapsutuksia. Jokaisella koiranpennulla pitäisi olla ihmislapsi kaverina.
Päiväretki Tallinnaan

Päiväretki Tallinnaan

Kolme yötä vielä. Kolme kokonaista yötä. Sen jälkeen koittaa odotettu päivä: menemme hakemaan uuden karvalapsosemme, Hupsun kotiin. Valmistelut ovat jo pitkällä – niinkin pitkällä, että enää puuttuu paikaltaan koiranpeti ja kupit. Hankittu ne kyllä on. Odottavat vain, että pääsemme lähemmäs h-hetkeä. Kyllä ne laitetaan paikalleen ennen kuin pentua lähdetään hakemaan – varmaan sunnuntaiaamuna. Viimeisimpänä – muttei todellakaan vähäisimpänä – hankintana tein tänään vakuutushakemuksen. En näe syytä, että se evättäisiin, joten käytännössä katsoen sekin on hanskassa. Vakuutuksia vertailtuani päädyin tuttuun ja turvalliseen Pohjolaan, koska meillä on aina homma Pohjolan vakuutusten kanssa toiminut kuin unelma.

Jotta pennunodotus olisi hieman helpompaa, olen yrittänyt kehitellä päiviini jotakin tekemistä. Eilen lähdinkin käymään Tallinnassa anopikkaani kanssa – oikeammin sanottuna: lähdin anopikkaani ja hänen miesystävänsä mukaan rallaamaan. Pariskunnalla on tapana käydä tekemässä päivittäistavaraostoksiakin Tallinnan puolella, joten reissu oli lähinnä kaupoissa juoksemista. Siitä huolimatta minulla oli mukava päivä ja päivä menikin nopeasti. Oma anopikkaani ei nimittäin täytä perinteisen kauhuanopin kriteereitä, vaan tulemme todella hyvin toimeen.

Ajatuksenani oli, että voisin hieman tuhlatakin reissussa, mutta ihan kaikki ei Tallinnassa kuitenkaan ole halpaa. Prismassa silmäilin hintoja ja tulin nopeasti siihen tulokseen, että hinnat ovat oikeastaan aikalailla samat kuin Suomessakin. Sen jälkeen vierailin parissa lemmikkitarvikeliikkeessä toteamassa, että sama juttu se on niissäkin – joskin osa tuotteista oli Suomenkin hintoihin verrattuna korkeita. Ostokseni jäivätkin hyvin minimiin: limpparia, energiajuomia ja perheelle karkkia. Ja tulipa minunkin hieman harrastettua sitä paljon puhuttua viinarallaamistakin: ostin nimittäin vodkapullon. Alkoholia en itse juurikaan käytä, mutta puolen desilitran vodkapullo oli mielestäni kivan näköinen ja minun oli ehdottomasti saatava se kotiin koristeeksi.

Reissussa minun tuli hieman leikittyä puhelimeni kamerallakin. Järkkärin jätin suosiolla kotiin, mutta puhelimeeni ostin laaduttoman klipsiobjektiivisetin, josta riitti iloa ja hauskuutta matkaan. Erityisesti ihastuin kalansilmäobjektiiviin, jolle ei periaatteessa olisi mitään käyttöä normaalisti. Sitä paitsi klipsikiinnitteisillä objektiiveilla oli yksi suurempikin ongelma (erityisesti kalansilmällä): niiden vastakappale kamerani omalle objektiiville oli väärän kokoinen. Tämä näkyy kuvissakin, juurikin niissä kalansilmäkuvissa, joita pääasiassa reissulla kuvasin.

Tallinnan satamassa

 

 

Ps. Tänään olisi vielä tiedossa työhaastattelu. Jännittää yllättävän paljon.