Browsed by
Kategoria: Terveysjutut

Luennolla: Koiran ravitsemus osa II

Luennolla: Koiran ravitsemus osa II

Kuvitelkaa tähän alkuun taas pahoitteleva prologi siitä, että mahdolliset asiavirheet tekstissä johtuvat vain allekirjoittaneen väärinymmärryksistä. Sori siit. 😀

Eläinlääkäri Mili Patakangas-Hautala piti meille muutaman luennon koiran ravitsemuksesta ja ruokinnasta. Ensimmäisellä luennolla keskusteltiin ravitsemuksesta ja ruokinnasta yleisesti, toisen luennon painopiste oli koiran tarvitsemissa ravintoaineissa ja kolmas luento keskittyi ravitsemuksen erityistilanteisiin. Edelleen välttääkseni ylipitkiä tekstejä ajattelin jakaa Milin luennot kahteen osaan: tämä ensimmäinen osa on enemmän yleistä lätinää ja toinen osa, jonka joskus hamassa tulevaisuudessa ehkä saan läjättyä, pureutuu ruokinnan erityistilanteisiin (toisen luennon aiheena olleisiin tarvittaviin ravintoaineisiin en kuitenkaan syvällisesti blogissani pureudu).

Ravitsemuksen tavoitteena voidaan pitää koiran hyvää yleisvointia: koira on pirteä ja jaksaa toimia tehtävissään ja lisäksi se on sopivassa kuntoluokassa (ts. sopusuhtainen; ei yli- eikä alipainoinen). Päällisin puolin hyvinvoivan koiran selkeimmät merkit ovat ihon ja turkin hyvä kunto, sekä vatsan oikeanlainen toiminta (uloste sopivan kiinteää ja määrä kohtuullinen, ei ilmavaivoja). Suurin osa ruokinnassa tehtävissä virheistä johtuu omistajan tietämättömyydestä tai välinpitämättömyydestä. Lisäksi koiran ravitsemuksessa voi tietämättömänä olla ymmällään siitä, keneltä neuvoa voi kysyä.

Mikäli koiran ruokintaa halutaan muuttaa, se tulee tehdä hitaasti 3-4 päivän aikana, jotta ruoansulatusentsyymien tuotanto sekä suoliston mikrobit ehtivät sopeutua muutokseen. On mahdollista, että jatkuvalla monipuolisella ruoalla suoliston voisi pitää aktiivisempana, jolloin suolisto ei välttämättä järky niin herkästi kuin yksipuoliseen ravintoon tottuneella koiralla, mikäli suolistoon jotain uutta sattuukin päätymään.

Koiran ruoansulatuskanava on lyhyt ja koira kykenee syömään ruokansa isoina paloina (hampaisto sopii raateluun, mutta ei ruoan jauhamiseen). Isoon mahalaukkuun ruokaa mahtuu kerralla paljon ja lyhyt suolisto vaatii ruoalta hyvän sulavuuden.

Koiran tarvitsemia ravintoaineita ovat valkuainen (eli proteiini eli aminohapot), rasvahapot, glyseroli, kivennäisaineet, vitamiinit ja vesi. Hiilihydraatteja koira ei tarvitse, mutta ne ovat edullinen ja hyvä energianlähde ja auttavat ylläpitämään suoliston normaalia toimintaa (bakteerit nimittäin tykkäävät hiilihydraateista, vaikka koira itsessään ei niistä hyödykään).

Välttämättömiä (eli ruoasta välttämättä saatavia) aminohappoja koiralle ovat arginiini, histidiini, isoleusiini, leusiini, valiini, lysiini, metioniini, fenylalaniini, treoniini ja tryptofaani. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koiran proteiinitarve on nimenomaan välttämättömien aminohappojen tarpeen tyydyttämistä. Koiran elimistö tarvitsee aminohappoja rakennusaineiksi muodostaakseen ja uudistaakseen kudoksia, uudistaakseen soluja, kontrolloidakseen kemiallisia reaktioita, muodostaakseen vasta-aineita, kuljettaakseen ravintoaineita ja kaasuja veressä sekä säätelemään aineenvaihduntaa. Jos jokin aminohappo sattuu puuttumaan rakennusketjusta, voi elimistö yrittää korvata puuttuvan aminohapon lähimmällä samankaltaisella aminohapolla, minkä seurauksena voi esimerkiksi muodostua hilseilevä tai halkeileva iho.

Jos koira ei saa ravinnostaan tarpeeksi aminohappoja, joutuu elimistö käyttämään omia proteiinivarastojaan. Puutosoireina voi esiintyä esimerkiksi huonoa turkkia, karvanlähtöä, lihasten surkastumista ja vastustuskyvyn laskua. Elimistö pyrkii ensin hoitamaan ns. vitaalit, eli elintärkeät toiminnot, jolloin mahdolliset puutokset esiintyvät vähemmän tärkeissä kohdissa.

Rasvahappoja elimistö tarvitsee rasvaliukoisten vitamiinien imeytymistä varten. Lisäksi niillä on vaikutusta muun muassa ihon ja karvapeitteen kuntoon, suoliston limakalvojen kuntoon, vastustuskykyyn, niveliin, sydämen ja aivojen toimintaan, veren hyytymiseen, verenpaineeseen sekä lisääntymiseen. Glyseroli toimii rasvahappojen runkona, joskin osa rasvahapoista on elimistössä myös irrallisena. Rasvahapot jaetaan tyydyttymättömiksi ja tyydyttyneiksi ja ne ovat solun rakenteiden osia osallistuen moniin hormonaalisiin ja muihin kemiallisiin reaktioihin. Välttämättömät rasvahapot koiralle ovat Omega-3- ja Omega-6 -ryhmän rasvahappoja (ALA, EPA, DHA, SDA, LA, GLA, AA). Omega-3- ja Omega-6 -rasvahappojen tulisi olla ravinnossa oikeassa suhteessa toisiinsa.

Kivennäisaineet osallistuvat solujen kemiallisiin reaktioihin ja säätelevät neste- ja happo-emäs-tasapainoa. Ne toimivat rakennusaineina luustossa, veressä, hormoneissa ja valkuaisaineissa, ja ne osallistuvat lihasten ja hermojen toimintaan. Välttämättömät kivennäisaineet koira saa usein ruoasta ja suurinta huomiota kivennäisaineiden saannissa tulisi kiinnittää kalsiumin ja fosforin väliseen suhteeseen (suhteen tulisi olla 1,1 – 1,4 : 1). Muita huomionarvoisia kivennäisaineiden keskinäisiä suhteita ovat kalsiumin ja sinkin sekä raudan ja kuparin suhde toisiinsa.

Vitamiinit jaetaan vesi- ja rasvaliukoisiin vitamiineihin, joista rasvaliukoiset (A, D, E, K) tarvitsevat rasvahappoja imeytyäkseen. Rasvaliukoisia vitamiineja ei välttämättä tarvita päivittäin, sillä elimistöön varastoituessaan ne voivat aiheuttaa myrkytyksen. Sen sijaan vesiliukoisia vitamiineja, erityisesti B- ja C-vitamiini, on saatava päivittäin, eikä niissä ole yliannostuksen vaaraa, koska ylimääräinen poistuu elimistöstä (tosin jos koiran maksa toimii, ei C-vitamiinille ole ravinnossa pakottavaa tarvetta, koska elimistö kykenee tuottamaan sitä omiin tarpeisiinsa riittävästi itse). Hyviä lähteitä eri vitamiineille ovat erilaiset sisäelimet, kalaöljyt, kasviöljyt ja pähkinät. Kuten kivennäisaineisiin myös vitamiineihin liittyy ravintoaineiden välisiä suhteita. B-ryhmän vitamiinien tulisi olla elimistössä oikeassa suhteessa toisiinsa, lisäksi D-vitamiinin suhde kalsiumiin ja fosforiin tulisi olla oikea sekä E-vitamiinin suhde seleeniin.

Koiran veden ylläpitotarve on karkeasti arvioituna 0,5 dl / kg / vrk. Vesi osallistuu useisiin elimistön tasapainoreaktioihin sekä eri aineiden kuljettamiseen. Koiralla vettä haihtuu polkuanturoista, kirsusta ja suun limakalvoilta. Hikoilemaan koira ei pysty. Oman koiransa nestetasapainoa voi arvioida kohottamalla koiran niskapoimua. Mikäli se siliää alle 4:ssä sekunnissa, on nestetasapaino ok. Mikäli siliäminen vie yli 7 sekuntia, on kyseessä voimakas kuivuminen, jolloin ihokin on nahkea ja silmät painuvat kuopalle. Kuivumista voi ennaltaehkäistä huolehtimalla, että ruokinta on kunnossa ja nestettä on tarpeeksi saatavilla. Tarpeen mukaan elektrolyyttivalmisteita voi käyttää ennaltaehkäisevästi esimerkiksi kesähelteillä kisakoirilla.

Koira hakee ravinnostaan ensisijaisesti energiaa ja koiran energiantarve on yksilöllinen. Energiaa tarvitaan perusaineenvaihduntaan, lämmöntuottoon, liikkumiseen ja kasvuun. Lisäksi erilaiset erikoistilanteet (esim. tiineys, sairaus, vanhuus) muuttavat energiantarvetta. Energiantarpeeseen vaikuttaa myös koiran rotu, aktiivisuustaso, turkin paksuus ja ympäristön lämpötila.

Luennolla: Koiran ravitsemus osa I

Luennolla: Koiran ravitsemus osa I

Ajattelin aloittaa opinahjossa kuuntelemieni luentojen yhteen niputuksen ehkä jopa kiistellyimmästä aiheesta: koiran ruokinnasta. Aihe sinänsä lienee vaarallinen kolo nenänsä työntämiseen, mutta päätin yrittää olla mahdollisimman puolueeton. Totean siis asiat vain kuten ne olen luennoilta ymmärtänyt. Ja koska kyse on minun ymmärryksestäni, on mahdolliset asiavirheetkin minun syytäni (ei suinkaan luennoitsijan).

Lisäksi tulin siihen tulokseen, että ravitsemusluennot on syytä pilkkoa osiin, ettei yksittäinen blogikirjoitus paisu ihan mahdottoman pitkäksi. Jatkoa siis seuraa, kun saan taas hiottua tekstejä lisää. Ajallisesti luennot ovat tulleet kohdalleni eri järjestyksessä kuin niistä tänne kirjoitan, mutta sillä ei liene suurtakaan merkitystä lukemisen kannalta – ovathan luennot koulussamme aina omia kokonaisuuksiaan.

Olli Wuorimaa – Hannes Lohen aisapari, innostava ja selkosuomea puhuva koiratiedeihminen – piti koulullamme luennon koiran ruoansulatuksesta, käytännössä siis koiran monipuolisesta ja tasapainoisesta ravitsemuksesta. Harmistukseni oli hävyttömän suuri, kun valtava määrä mielenkiintoista tietoa oli ahdettu vain muutamaan hassuun aamupäivän tuntiin, mikä (ilmeisesti) johtui Wuorimaan omasta kokemuksesta, ettei hänellä riittäisi sanottavaa sen pitempään.

Elimistössä vallitsee epätasapaino

Ruoansulatuksen keskiössä olevan aineenvaihdunnan kautta voidaan vaikuttaa koiran kokonaisvointiin. Mahdollinen ravintoaineiden puute ja/tai niiden keskinäinen epätasapaino näkyvät koirassa useilla eri tavoilla, useimmiten ensin kutisevana ihona.

Muita elimistössä vallitsevaan epätasapainoon viittaavia oireita ovat esimerkiksi tassujen punoitus, korvatulehdus, turkin kiillottomuus, apatia ja furunkuloosi. Näille ensimmäisenä ilmeneville oireille yhteistä on se, että ne ilmenevät kehon uloimmissa osissa, sillä ensisijaisesti elimistö pyrkii kattamaan tärkeimpien elintoimintojen ravintoainetarpeen.

Haitallista näiden oireiden kannalta on se, että nykyajan trendikäs allergiadiagnosointi on usein ensimmäinen vastaus iho-oireisiin, vaikka Wuorimaan oman kokemuksen ja tutkimustiedon perusteella kyseessä on useimmiten elimistön sisäinen epätasapaino, joka on hoidettavissa ravintoterapialla. Wuorimaan mukaan (eläin)lääketiede lähteekin etsimään ja hoitamaan oireita, kun taas ravinto-oppiin perehtynyttä kiinnostaa syy oireiden taustalla.

Suoliston merkitys

Suolisto huolehtii yli 70-prosenttisesti elimistön vastustuskyvystä, mikä tarkoittaa ravitsemuksellisesti sitä, että suoliston mikrobikannasta tulee pitää hyvää huolta. Yleisin tulehdus johtuu elimistöön normaalistikin kuuluvan hiivan liikakasvusta, jolloin se vie elintilaa maitohappobakteereilta. Hiivatulehdus onkin oire suoliston ja vastustuskyvyn toimintahäiriöstä.

Myös antibiootit aiheuttavat hallaa suoliston mikrobistolle, sillä ne tappavat myös hyviä bakteereita, jolloin ”pahat bakteerit” pääsevät tuhoamaan suolistoa ja suoliston toiminta heikkenee. Suoliston mikrobikantaan voidaan vaikuttaa edullisesti beeta-glukaaneilla ja prebiooteilla.

Koiran ravinto

Koiralle hyvä ravinto sisältää kaikki koiralle välttämättömät ravintoaineet, joiden keskinäiset suhteet ovat tasapainossa. Esimerkkinä Wuorimaa nosti esille, että monet vitamiinit imeytyvät samaa kanavaa myöten, jolloin liian suuri määrä yhtä vitamiinia voi haitata toisen vitamiinin imeytymistä. Samoin rasvahappojen kohdalla: jos kehossa on esimerkiksi liikaa Omega-6:ta suhteessa Omega-3:een, aiheutuu elimistöön tulehdustila, sillä Omega-6 ja Omega-3 ovat toistensa ”vastakkaiset myrkyt”. Tällöin seurauksena on ravintoaineiden tasapainon järkkyminen, mikä johtaa epätasapainoon elimistössä.

Tärkein yksittäinen ravintoaine koiralle on proteiini, jonka määrän tulee vastata koiran kulutusta. Parhaita proteiineja koiralle ravitsemuksellisesti ovat eläinperäiset proteiinit (kananmuna, kana, lammas, porsas, nauta), sillä niiden sulavuus on korkea. Toisin sanoen elimistö kykenee hyödyntämään eläinperäiset proteiinit paremmin kuin kasviperäiset proteiinit. Sekasyöjänä koiralle ei kuitenkaan ole suoranaista haittaa kasvikunnan tuotteista, vaikka se ei niitä välttämättä kykenisi hyödyntämään lyhyen ruoansulatusjärjestelmänsä takia. Erinäiset ”viljaton” ja ”paljon lihaa” -merkinnät ovatkin mainosihmisten kikka saada ihmiset ostamaan koirilleen markkinoimaansa ruokaa.

Parasta ravintoa koiralle olisi ns. BARF (Biologically Appropriate Raw Food = biologisesti sopiva raakaruoka), mutta sen oikein koostaminen on paitsi työlästä myös kallista. Kaikki koiran ravitsemukselliset tarpeet tulisi laskea oikein, eikä olisi lainkaan pahitteeksi, jos ruoan koostaja omaisi riittävä määrän tietoa koiran ruoansulatuksesta ja ravinnosta.

Itselleni tuli Wuorimaan luennolla yllätyksenä väite siitä, että on tieteellisesti todistettu koiran ja suden ruoansulatuksen eroavan toisistaan, sillä aiemmin olin elänyt siinä ”uskossa”, että koiran ja suden ruoansulatuskanavat ovat (vähintäänkin lähes) identtiset. Tämän tiedon pohjalta raakaruokaa ei tulisikaan koostaa sen mukaan, mitä suden ravintoon kuuluu, vaan ravinnon koostamisessa tulisi huomioida, että koira on alun perin ollut moniruokainen raadonsyöjä ja metsästäjä, ei puhtaasti lihansyöjä.

Wuorimaan mukaan kaikki Suomessa myytävät raakaruoat ovat tasokkaita, mutta nykyajan trendikkäässä 50/50-ruokinnassa tulisi ottaa tarkasti huomioon ravintoaineiden tasapaino. Todellisuudessa turvallisin jako olisi 80/20, jossa 80 % on laadukasta ruokaa. Tällöin 20 % ruoasta voi olla oikeastaan mitä vain ilman, että elimistön tasapaino järkkyy.

Kasvavan pennun kohdalla ravintoaineiden tasapainosta huolehtiminen on erityisen tärkeää. Vaikka genetiikka ohjaakin luuston kehitystä, voidaan sitä tukea ravinteilla. Ravintoaineiden epätasapaino kasvuaikana altistaa kasvuhäiriöille, oli sitten kyseessä ravintoaineen liikasaanti tai puutos.

Ravintoaineet kulutuksen mukaan

Koiran ravinnosta saamia ravintoaineita sekä koiran vastustuskykyä kuluttavat monenlaiset tekijät, jotka olisi hyvä huomioida koiran ravitsemuksessa. Esimerkiksi näyttelyissä käyminen ja muunlainen stressaaminen, kuten punkin tai kirpun purema, pelästyminen, allerginen reaktio tai perheeseen syntyvä lapsi voivat aiheuttaa epätasapainon koiran elimistöön. Ulospäin oireet näkyvät vasta 2-4 viikon kuluttua ja useimmiten ensimmäiseksi ihon oireiluna. Tällaisiin muutoksiin ravintoaineiden kulutuksessa voi yrittää vaikuttaa esimerkiksi nostamalla viiden päivän ajaksi ruoan määrää kymmenellä prosentilla (edellyttäen, että ravinto on riittävän monipuolista ja tasapainoista).

Wuorimaa nosti luennolla esille myös muutamia tapauksia, joissa koiranomistaja voi itse yrittää päätellä, mikä on oire ja millä sitä lähtisi hoitamaan. Punoittaviin tassuihin, ihon kutinaan ja korvatulehduksiin luennoitsija ehdotti lisäravinteiden antamista, ”härskille voille” haisevan koiran ruoasta sen sijaan pitäisi vähentää proteiineja ja liian energiselle, kasvavalle pennulle ruoka tulisi vaihtaa kevyempään ravintoon.

Koiran hyvinvoinnin lisäämisessä pääsee pitkälle jo sillä, että yksipuolisen ravinnon monipuolistaa. Mikäli koiran oireet ovat pahoja, on lisäravinteista hyötyä. Lisäksi ravitsemuksen tukena voidaan käyttää esimerkiksi luontaistuotteita (myös homeopatia), joita luennolla sivuttiin, mutta joista en sen enempää jaksa mainita (pääpointtina oli kuitenkin, että ne on suunniteltu tukemaan kehon ravintoainepitoisuuksia, eikä niistä ole hyötyä, jos elimistössä vallitsee epätasapaino). Eläinlääkäriä ei kuitenkaan tarvitse (eikä pidä) alkaa vältellä ja vastaanotolle onkin syytä mennä esimerkiksi tilanteessa, jossa koiralle on jo päässyt syntymään tulehdus.

Laadukkaan ruoan tunnistaminen

Laadukas koiranruoka sisältää monipuolisesti proteiinilähteitä, kokojyvää, rasvoja, kasviksia ja lisäravinteita. Lisäksi koiranruoassa tulisi aina olla kalaa jossakin muodossa kalan sisältämien Omega-3 -rasvahappojen takia. Paras vaihtoehto olisi, että kala (tai kalaöljy) olisi villilohesta, sillä kasvatetussa lohessa on jäämiä kalanruoan sisältämästä karsinogeenisesta etoksitiinista. Villilohiöljyn etuna on, että koira saa siitä tarvitsemansa DPA:n, DHA:n ja EPA:n.

Tärkeää Wuorimaan mukaan on huomioida, mitä tuoteselosteeseen on kirjattu. Esimerkiksi ”kananrasva” tai ”lohiöljy” ovat parempia ja informatiivisempia vaihtoehtoja kuin ”eläinrasva” tai ”kalaöljy”.

Lisäravinteista Wuorimaa halusi mainita yucca-uutteen, merilevän, glukosamiinin, l. acidophiluksen, MOS:n, FOS:n, betaklukaanit, kondroitin, seleenin ja beetakarotiinin. Lisäksi hän antoi erityismaininnan pellavansiemenelle, joka on hyvä vitamiinien lähde ja takaa Omega-3 -ryhmän alfalinoleenihapon saannin. Se myös toimii kehossa antioksidanttina (kehoa puhdistavana lisäravinteena).

Luennolle päätös

Luennon loppupuolella Wuorimaa sivusi vielä erilaisia perintötekijöiden ja ravitsemuksen välisiä vuorovaikutussuhteita (nutrigenomiikka), joista olisi ollut mielenkiintoista kuulla enemmänkin. Tulevaisuutta ajatellen on esimerkiksi pohdittu, voisiko geneettisiä sairauksia ”pitää hiljaisena” ravitsemuksen avulla.

Kaiken kaikkiaan Wuorimaan luennon tarkoituksena oli tuoda esiin terveellinen ja tasapainoinen ravinto, jossa ravinnon tasapaino on suhteutettu yksilön kulutukseen. Toisin sanoen: monipuolinen ja tasapainoinen ravinto johtaa lopputulokseen ’terve koira’.

Eläinlääkärissä

Eläinlääkärissä

Uskomatonta, miten hyvin suunniteltu aikataulutus ei koskaan olekaan yhtä onnistunut toteutusvaiheessa. Pari hassua mutkaa matkaan ja kaikki menee takuuvarmasti sen jälkeen kiirevauhdissa. Olin siis varannut Hupsulle tälle päivälle rokotusajan, johon minun piti ehtiä vallan mainiosti: töistä kotiin puolisen tuntia ja sen jälkeen melkein tunti aikaa ehtiä eläinlääkäriin, jonne ajaa kahdeksan minuuttia.

Kiireiseksi muuttuneesta aikataulustani huolimatta lähdimme vielä ihan hyvissä ajoin kotoa liikenteeseen – vaan kun puolivälissä matkaa muistin, että piti se Hupsun passikin ottaa matkaan. Uukkari lennosta. Melkein olisi voinut kuvitella, että teen sellaisia useinkin. Sen verran luontevasti se onnistui.

Onneksi passi oli siellä, missä pitikin! Paperiläpyskä povariin ja kohti eläinlääkäriä. Perillä olimme juuri tasan, emmekä melkein, silloin, kun pitikin. Ei siinä ollut aikaa jallitella Hupsua vaa’alle, vaan paino tarkastettiin lentämällä. Kerrankin kun olisi ollut eläinlääkäri aikataulussaan.

Vastaanottotiskin takana ihmeteltiin passia. Kummallisia päivämääriä. Siis yksivuotisrokotukseenko me olimme tulossa? No kyllä! Kulmia kurtistettuani se sitten välähti: Miksi ihmeessä minä säilytän Ragnarin passia siellä, missä Hupsunkin passin pitäisi olla? Eihän se nyt maailmaa kaatanut, saanhan minä haettua leiman myöhemminkin, vaan kun tunsin itseni typeräksi.

Eläinlääkärin huoneeseen Hupsu käveli muina miehinä. Muistista oli pyyhkiytynyt viime syksyn korvanputsauskauheudet. Hyvä niin. Käsikopelotutkimus pöydällä ei hätkäyttänyt. Niin paljon oli kaikkia ihania hajuja! Vaan se rokotus! Se piti huolen siitä, että ensi kerralla eläinlääkärin huoneeseen ei enää mennä rentona. Pienen koiran korvien välissä jylläsi pakokauhu lääkeaineen kirvellessä ihon alla.

Pääasia kuitenkin, että kaikki vaikutti olevan pienellä karvaeläimelläni mallillaan. Mitään pahaa sanottavaa ei eläinlääkärillä ollut. Turkin runsaus häntä tuntui hieman huvittavan. Onhan se Hupsu vähän sellainen… sähköpallo. Ainakin näin pakkasilla.

 

Ontumatutkimuksessa

Ontumatutkimuksessa

Piipahdettiin pikaisesti kolme tuntia Tammiston Evidensiassa tänään. Tunti oli ontumatutkimukselle varattu aikaa, mutta venyihän se – tietenkin! Oikeastaan olen alkanut jo tottua siihen: Evidensian eläinsairaalaan ei ole asiaa, jos on tiukka aikataulu. Kokemusta nimittäin on. Niin paljon, että pientä Ragnar-lunnistani viime vuonna hoitanut eläinlääkärikin tervehti minua odotustilassa. En oikein tiennyt, itkisikö vai nauraisiko. Päädyin kuitenkin moikkaamaan takaisin.

”Kliinisessä yleistutkimuksessa” – kuten eläinlääkärit ammattitermein alkukoplailuja nimittävät – ei näkynyt mitään normaalista poikkeavaa. Sen sijaan Hupsu sai aimoannoksen kehuja: se jaksoi keskittyä todella hyvin, eikä juuri venkoillut, kuumekin saatiin suhteellisen rauhallisesti mitattua (ei ollut!) ja hyvässä lihassakin poika kuulemma on. Kotiutusohjeisiin oli lisäksi kirjattu, että Hupsu on pirteä ja ekstrovertti pentu.

Jonkinlaisen pikkuisen neurologisen tutkimuksen eläinlääkäri suoritti koputtelemalla Hupsun naamataulua ja painelemalla selästä. Ainoa mainitsemisen arvoinen asia siitä tutkimuksesta oli se, että Hupsu käyttäytyi valtavan hyvin! Kuin vanha tekijä se seisoskeli eläinlääkärin pöydällä ja ihmetteli ympärilleen.

Itse ontumatutkimuksessa (jalkojen vääntely ja kääntely ja venyttely ja painelu sekä pennun juoksuttaminen) eläinlääkäri totesi kipuoireilun sijaitsevan kyynärpäissä ja olkapäässä. Oikeassa etukäpälässä kyynärpääaristuksen lisäksi Hupsu jännitti olkanivelen ojennusta, mutta vasemmassa astuinelimessä arkuus oli vain kyynärnivelessä.

Hokkuspokkusta vaan ja poika päätyi unille (ei tosin  yhdellä pistoksella, vaan kahdella). Sitten minut passitettiin tunniksi muualle ja Hupsu pääsi höyhensaaripilvellään röntgenhärveleihin. Sen verran oli röntkan jälkeen eläinlääkärin höpötykset kuitenkin hepreaa, että kotosalla sain kotiutusohjeita tavailla hoomoilasena. Tokkopa niistä mitään tässä kohtaa vielä tarvitsikaan ymmärtää, sillä eläinlääkäri sanoi konsultoivansa vielä kollegaansa ja soittavansa minulle viimeistään ensi viikolla.

Röntgenkuvissa havaittavissa molemmissa kyynärnivelissä nivelpintojen epäjohdonmukaisuutta, hieman lisääntynyttä tiiviyttä vasemman kyynärluun alueella nivelkapselin kiinnityskohdassa, kummassakaan kyynärnivelessä ns. koronoideus-ulokkeen raja ei selkeästi seurattavissa. Molemmissa olkanivelissä mahdollista tasaisuutta olkanivelen takaosassa sekä olkaluun etuosan pinta hieman epätasainen.

Wait what?

TODENNÄKÖINEN DIAGNOOSI Kyynärnivelten sekä oikean olkanivelen aristus

No tuon olisin varmaan lukion lyhyellä matematiikalla ymmärtänyt itsekin jo ennen röntkaamista.

Mukaan eläinlääkäristä me saatiin uusi kipulääkekuuri. Samaa Metacamia, jota viimeksikin, ja hyvä niin. Nestemäinen Metacam kun kelpaa Hupsulle vaikka struuttaisin sen vahingossa sivusuun lattialle. Sieltä se käydään kiltisti lipomassa talteen.

Niin epämääräinen eläinlääkärikäynti kuitenkin oli, että kiviä ei mihinkään vierähdellyt. Positiivista oli se, ettei röntgenkuvissa näkynyt luunsiruja tai muita irtopaloja, mutta muutoinhan tilanne jäi vielä hyvinkin avonaiseksi. Nyt toivon vain, että eläinlääkäri toimitti röntgenkuvat kollegalleen turhaan – että kyseessä on vain hieman kummallisempi panosteiitti ja kasvavan pennun hieman vaan hassusti kasvavat, ajan kanssa tasaantuvat nivelet.

 

(BTW! Jos sait vahingossa mielikuvan, että suhtaudun Evidensia Tammistoon negatiivisesti, se kuva on väärä. Yhtä vääntöä lukuun ottamatta olen aina ollut tyytyväinen Tammistosta saamaani palveluun ja ystävälliseen henkilökuntaan.)

Ei tapahdu niin yhtään mitään

Ei tapahdu niin yhtään mitään

Hupsun saikku alkaa olla loppumetreillä. Kahden viikon lepo… no, on se ainakin minut passivoinut. Yksinkertaisetkin asiat tahtoo jäädä tekemättä (mieheni saattaisi tässä kohtaa tosin tiedustaa, onko se jotenkin poikkeuksellista) ja korvien välissä ei vilistä edes pölyhiukkasia. Koko koiramainen elämä uinuu ärtymyksen ja saamattomuuden takana.

Pennun pitäminen rauhallisena on ollut sula mahdottomuus. Jossakin välissä ehdin jo pohtia, jaksaako pentuparka kohta enää liikkua ollenkaan, kun olen yrittänyt aktivoida sitä ruoalla. Milläpä muullakaan? Noutoleikit ovat olleet pannassa ja vetoleikitkin ovat hirvittäneet, kertynyt energia on purettu tihustelemalla: on järsitty kaapinovea ja jalkalistoja, on kaivettu kuoppia ja syöty kasveja, vinkuna on ollut tyypillinen kommunikoinnin keino. Ei se auta penikalle selittää, että lepo vaan.

Ontuminen on onneksi vähentynyt, lievittynyt, joskaan se ei ole kokonaan kadonnut. Erityisesti se tuntuu vaivaavan levon jälkeen, kun ennen lepoa on esimerkiksi käyty kävelemässä – vaikka se kävelyvauhti onkin ollut syntisen hidasta. Ulkoillessa olen antanut Hupsun määrätä tahdin ja osin suunnankin. Pääasia on ollut, että se haistelisi mahdollisimman paljon. Pääkoppatyöskentelyä. Sitä juuri.

Kouluttaminenkin on jäänyt jonnekin unholaan. Sekä viime että tämän viikon kurssitunti jäi meiltä väliin, eikä ole ollut mitään, joka olisi pitänyt meitä ruodussa. Minä olen niin helkkarin helposti passivoituvaa sakkia, kun ei mikään rytmitä tekemistäni. Kotona lojuminen on ehkä se pahin asia, joka voi laiskaa mieltäni kohdata.

Vielä pari päivää yritän pitää Hupsua aisoissa. Viimeistään sunnuntaina vien sen kuitenkin purkamaan energiaa, jotta poikani syntymäpäivävieraat eivät joudu ylienergisen pennun terrorisoinnin kohteiksi. Toivotaan nyt vain, että ontuminen ei ala taas pahentua.

Kyllä minä edelleen pelkään pahinta, vaikka hieman toivo heräsikin, kun Hupsu ei tänään vaikuttanut reagoivan ainakaan oikean kyynärpään käpälöintiin. Sitä paitsi myös Hupsun sisaruksilla on ollut jonkin laista ontumista viime aikoina, joten kyse voi varsin hyvin olla vain ärhäkämmistä kasvukivuista.

Hupsu: ”Oisko niin mitenkään mahdollista, että voisit edes joskus pukea mulle sopivan kokoiset hilavitkuttimet?”