Browsed by
Kategoria: Terveysjutut

Luennolla: Koiran ravitsemus osa I

Luennolla: Koiran ravitsemus osa I

Ajattelin aloittaa opinahjossa kuuntelemieni luentojen yhteen niputuksen ehkä jopa kiistellyimmästä aiheesta: koiran ruokinnasta. Aihe sinänsä lienee vaarallinen kolo nenänsä työntämiseen, mutta päätin yrittää olla mahdollisimman puolueeton. Totean siis asiat vain kuten ne olen luennoilta ymmärtänyt. Ja koska kyse on minun ymmärryksestäni, on mahdolliset asiavirheetkin minun syytäni (ei suinkaan luennoitsijan).

Lisäksi tulin siihen tulokseen, että ravitsemusluennot on syytä pilkkoa osiin, ettei yksittäinen blogikirjoitus paisu ihan mahdottoman pitkäksi. Jatkoa siis seuraa, kun saan taas hiottua tekstejä lisää. Ajallisesti luennot ovat tulleet kohdalleni eri järjestyksessä kuin niistä tänne kirjoitan, mutta sillä ei liene suurtakaan merkitystä lukemisen kannalta – ovathan luennot koulussamme aina omia kokonaisuuksiaan.

Olli Wuorimaa – Hannes Lohen aisapari, innostava ja selkosuomea puhuva koiratiedeihminen – piti koulullamme luennon koiran ruoansulatuksesta, käytännössä siis koiran monipuolisesta ja tasapainoisesta ravitsemuksesta. Harmistukseni oli hävyttömän suuri, kun valtava määrä mielenkiintoista tietoa oli ahdettu vain muutamaan hassuun aamupäivän tuntiin, mikä (ilmeisesti) johtui Wuorimaan omasta kokemuksesta, ettei hänellä riittäisi sanottavaa sen pitempään.

Elimistössä vallitsee epätasapaino

Ruoansulatuksen keskiössä olevan aineenvaihdunnan kautta voidaan vaikuttaa koiran kokonaisvointiin. Mahdollinen ravintoaineiden puute ja/tai niiden keskinäinen epätasapaino näkyvät koirassa useilla eri tavoilla, useimmiten ensin kutisevana ihona.

Muita elimistössä vallitsevaan epätasapainoon viittaavia oireita ovat esimerkiksi tassujen punoitus, korvatulehdus, turkin kiillottomuus, apatia ja furunkuloosi. Näille ensimmäisenä ilmeneville oireille yhteistä on se, että ne ilmenevät kehon uloimmissa osissa, sillä ensisijaisesti elimistö pyrkii kattamaan tärkeimpien elintoimintojen ravintoainetarpeen.

Haitallista näiden oireiden kannalta on se, että nykyajan trendikäs allergiadiagnosointi on usein ensimmäinen vastaus iho-oireisiin, vaikka Wuorimaan oman kokemuksen ja tutkimustiedon perusteella kyseessä on useimmiten elimistön sisäinen epätasapaino, joka on hoidettavissa ravintoterapialla. Wuorimaan mukaan (eläin)lääketiede lähteekin etsimään ja hoitamaan oireita, kun taas ravinto-oppiin perehtynyttä kiinnostaa syy oireiden taustalla.

Suoliston merkitys

Suolisto huolehtii yli 70-prosenttisesti elimistön vastustuskyvystä, mikä tarkoittaa ravitsemuksellisesti sitä, että suoliston mikrobikannasta tulee pitää hyvää huolta. Yleisin tulehdus johtuu elimistöön normaalistikin kuuluvan hiivan liikakasvusta, jolloin se vie elintilaa maitohappobakteereilta. Hiivatulehdus onkin oire suoliston ja vastustuskyvyn toimintahäiriöstä.

Myös antibiootit aiheuttavat hallaa suoliston mikrobistolle, sillä ne tappavat myös hyviä bakteereita, jolloin ”pahat bakteerit” pääsevät tuhoamaan suolistoa ja suoliston toiminta heikkenee. Suoliston mikrobikantaan voidaan vaikuttaa edullisesti beeta-glukaaneilla ja prebiooteilla.

Koiran ravinto

Koiralle hyvä ravinto sisältää kaikki koiralle välttämättömät ravintoaineet, joiden keskinäiset suhteet ovat tasapainossa. Esimerkkinä Wuorimaa nosti esille, että monet vitamiinit imeytyvät samaa kanavaa myöten, jolloin liian suuri määrä yhtä vitamiinia voi haitata toisen vitamiinin imeytymistä. Samoin rasvahappojen kohdalla: jos kehossa on esimerkiksi liikaa Omega-6:ta suhteessa Omega-3:een, aiheutuu elimistöön tulehdustila, sillä Omega-6 ja Omega-3 ovat toistensa ”vastakkaiset myrkyt”. Tällöin seurauksena on ravintoaineiden tasapainon järkkyminen, mikä johtaa epätasapainoon elimistössä.

Tärkein yksittäinen ravintoaine koiralle on proteiini, jonka määrän tulee vastata koiran kulutusta. Parhaita proteiineja koiralle ravitsemuksellisesti ovat eläinperäiset proteiinit (kananmuna, kana, lammas, porsas, nauta), sillä niiden sulavuus on korkea. Toisin sanoen elimistö kykenee hyödyntämään eläinperäiset proteiinit paremmin kuin kasviperäiset proteiinit. Sekasyöjänä koiralle ei kuitenkaan ole suoranaista haittaa kasvikunnan tuotteista, vaikka se ei niitä välttämättä kykenisi hyödyntämään lyhyen ruoansulatusjärjestelmänsä takia. Erinäiset ”viljaton” ja ”paljon lihaa” -merkinnät ovatkin mainosihmisten kikka saada ihmiset ostamaan koirilleen markkinoimaansa ruokaa.

Parasta ravintoa koiralle olisi ns. BARF (Biologically Appropriate Raw Food = biologisesti sopiva raakaruoka), mutta sen oikein koostaminen on paitsi työlästä myös kallista. Kaikki koiran ravitsemukselliset tarpeet tulisi laskea oikein, eikä olisi lainkaan pahitteeksi, jos ruoan koostaja omaisi riittävä määrän tietoa koiran ruoansulatuksesta ja ravinnosta.

Itselleni tuli Wuorimaan luennolla yllätyksenä väite siitä, että on tieteellisesti todistettu koiran ja suden ruoansulatuksen eroavan toisistaan, sillä aiemmin olin elänyt siinä ”uskossa”, että koiran ja suden ruoansulatuskanavat ovat (vähintäänkin lähes) identtiset. Tämän tiedon pohjalta raakaruokaa ei tulisikaan koostaa sen mukaan, mitä suden ravintoon kuuluu, vaan ravinnon koostamisessa tulisi huomioida, että koira on alun perin ollut moniruokainen raadonsyöjä ja metsästäjä, ei puhtaasti lihansyöjä.

Wuorimaan mukaan kaikki Suomessa myytävät raakaruoat ovat tasokkaita, mutta nykyajan trendikkäässä 50/50-ruokinnassa tulisi ottaa tarkasti huomioon ravintoaineiden tasapaino. Todellisuudessa turvallisin jako olisi 80/20, jossa 80 % on laadukasta ruokaa. Tällöin 20 % ruoasta voi olla oikeastaan mitä vain ilman, että elimistön tasapaino järkkyy.

Kasvavan pennun kohdalla ravintoaineiden tasapainosta huolehtiminen on erityisen tärkeää. Vaikka genetiikka ohjaakin luuston kehitystä, voidaan sitä tukea ravinteilla. Ravintoaineiden epätasapaino kasvuaikana altistaa kasvuhäiriöille, oli sitten kyseessä ravintoaineen liikasaanti tai puutos.

Ravintoaineet kulutuksen mukaan

Koiran ravinnosta saamia ravintoaineita sekä koiran vastustuskykyä kuluttavat monenlaiset tekijät, jotka olisi hyvä huomioida koiran ravitsemuksessa. Esimerkiksi näyttelyissä käyminen ja muunlainen stressaaminen, kuten punkin tai kirpun purema, pelästyminen, allerginen reaktio tai perheeseen syntyvä lapsi voivat aiheuttaa epätasapainon koiran elimistöön. Ulospäin oireet näkyvät vasta 2-4 viikon kuluttua ja useimmiten ensimmäiseksi ihon oireiluna. Tällaisiin muutoksiin ravintoaineiden kulutuksessa voi yrittää vaikuttaa esimerkiksi nostamalla viiden päivän ajaksi ruoan määrää kymmenellä prosentilla (edellyttäen, että ravinto on riittävän monipuolista ja tasapainoista).

Wuorimaa nosti luennolla esille myös muutamia tapauksia, joissa koiranomistaja voi itse yrittää päätellä, mikä on oire ja millä sitä lähtisi hoitamaan. Punoittaviin tassuihin, ihon kutinaan ja korvatulehduksiin luennoitsija ehdotti lisäravinteiden antamista, ”härskille voille” haisevan koiran ruoasta sen sijaan pitäisi vähentää proteiineja ja liian energiselle, kasvavalle pennulle ruoka tulisi vaihtaa kevyempään ravintoon.

Koiran hyvinvoinnin lisäämisessä pääsee pitkälle jo sillä, että yksipuolisen ravinnon monipuolistaa. Mikäli koiran oireet ovat pahoja, on lisäravinteista hyötyä. Lisäksi ravitsemuksen tukena voidaan käyttää esimerkiksi luontaistuotteita (myös homeopatia), joita luennolla sivuttiin, mutta joista en sen enempää jaksa mainita (pääpointtina oli kuitenkin, että ne on suunniteltu tukemaan kehon ravintoainepitoisuuksia, eikä niistä ole hyötyä, jos elimistössä vallitsee epätasapaino). Eläinlääkäriä ei kuitenkaan tarvitse (eikä pidä) alkaa vältellä ja vastaanotolle onkin syytä mennä esimerkiksi tilanteessa, jossa koiralle on jo päässyt syntymään tulehdus.

Laadukkaan ruoan tunnistaminen

Laadukas koiranruoka sisältää monipuolisesti proteiinilähteitä, kokojyvää, rasvoja, kasviksia ja lisäravinteita. Lisäksi koiranruoassa tulisi aina olla kalaa jossakin muodossa kalan sisältämien Omega-3 -rasvahappojen takia. Paras vaihtoehto olisi, että kala (tai kalaöljy) olisi villilohesta, sillä kasvatetussa lohessa on jäämiä kalanruoan sisältämästä karsinogeenisesta etoksitiinista. Villilohiöljyn etuna on, että koira saa siitä tarvitsemansa DPA:n, DHA:n ja EPA:n.

Tärkeää Wuorimaan mukaan on huomioida, mitä tuoteselosteeseen on kirjattu. Esimerkiksi ”kananrasva” tai ”lohiöljy” ovat parempia ja informatiivisempia vaihtoehtoja kuin ”eläinrasva” tai ”kalaöljy”.

Lisäravinteista Wuorimaa halusi mainita yucca-uutteen, merilevän, glukosamiinin, l. acidophiluksen, MOS:n, FOS:n, betaklukaanit, kondroitin, seleenin ja beetakarotiinin. Lisäksi hän antoi erityismaininnan pellavansiemenelle, joka on hyvä vitamiinien lähde ja takaa Omega-3 -ryhmän alfalinoleenihapon saannin. Se myös toimii kehossa antioksidanttina (kehoa puhdistavana lisäravinteena).

Luennolle päätös

Luennon loppupuolella Wuorimaa sivusi vielä erilaisia perintötekijöiden ja ravitsemuksen välisiä vuorovaikutussuhteita (nutrigenomiikka), joista olisi ollut mielenkiintoista kuulla enemmänkin. Tulevaisuutta ajatellen on esimerkiksi pohdittu, voisiko geneettisiä sairauksia ”pitää hiljaisena” ravitsemuksen avulla.

Kaiken kaikkiaan Wuorimaan luennon tarkoituksena oli tuoda esiin terveellinen ja tasapainoinen ravinto, jossa ravinnon tasapaino on suhteutettu yksilön kulutukseen. Toisin sanoen: monipuolinen ja tasapainoinen ravinto johtaa lopputulokseen ’terve koira’.

Eläinlääkärissä

Eläinlääkärissä

Uskomatonta, miten hyvin suunniteltu aikataulutus ei koskaan olekaan yhtä onnistunut toteutusvaiheessa. Pari hassua mutkaa matkaan ja kaikki menee takuuvarmasti sen jälkeen kiirevauhdissa. Olin siis varannut Hupsulle tälle päivälle rokotusajan, johon minun piti ehtiä vallan mainiosti: töistä kotiin puolisen tuntia ja sen jälkeen melkein tunti aikaa ehtiä eläinlääkäriin, jonne ajaa kahdeksan minuuttia.

Kiireiseksi muuttuneesta aikataulustani huolimatta lähdimme vielä ihan hyvissä ajoin kotoa liikenteeseen – vaan kun puolivälissä matkaa muistin, että piti se Hupsun passikin ottaa matkaan. Uukkari lennosta. Melkein olisi voinut kuvitella, että teen sellaisia useinkin. Sen verran luontevasti se onnistui.

Onneksi passi oli siellä, missä pitikin! Paperiläpyskä povariin ja kohti eläinlääkäriä. Perillä olimme juuri tasan, emmekä melkein, silloin, kun pitikin. Ei siinä ollut aikaa jallitella Hupsua vaa’alle, vaan paino tarkastettiin lentämällä. Kerrankin kun olisi ollut eläinlääkäri aikataulussaan.

Vastaanottotiskin takana ihmeteltiin passia. Kummallisia päivämääriä. Siis yksivuotisrokotukseenko me olimme tulossa? No kyllä! Kulmia kurtistettuani se sitten välähti: Miksi ihmeessä minä säilytän Ragnarin passia siellä, missä Hupsunkin passin pitäisi olla? Eihän se nyt maailmaa kaatanut, saanhan minä haettua leiman myöhemminkin, vaan kun tunsin itseni typeräksi.

Eläinlääkärin huoneeseen Hupsu käveli muina miehinä. Muistista oli pyyhkiytynyt viime syksyn korvanputsauskauheudet. Hyvä niin. Käsikopelotutkimus pöydällä ei hätkäyttänyt. Niin paljon oli kaikkia ihania hajuja! Vaan se rokotus! Se piti huolen siitä, että ensi kerralla eläinlääkärin huoneeseen ei enää mennä rentona. Pienen koiran korvien välissä jylläsi pakokauhu lääkeaineen kirvellessä ihon alla.

Pääasia kuitenkin, että kaikki vaikutti olevan pienellä karvaeläimelläni mallillaan. Mitään pahaa sanottavaa ei eläinlääkärillä ollut. Turkin runsaus häntä tuntui hieman huvittavan. Onhan se Hupsu vähän sellainen… sähköpallo. Ainakin näin pakkasilla.

 

Ontumatutkimuksessa

Ontumatutkimuksessa

Piipahdettiin pikaisesti kolme tuntia Tammiston Evidensiassa tänään. Tunti oli ontumatutkimukselle varattu aikaa, mutta venyihän se – tietenkin! Oikeastaan olen alkanut jo tottua siihen: Evidensian eläinsairaalaan ei ole asiaa, jos on tiukka aikataulu. Kokemusta nimittäin on. Niin paljon, että pientä Ragnar-lunnistani viime vuonna hoitanut eläinlääkärikin tervehti minua odotustilassa. En oikein tiennyt, itkisikö vai nauraisiko. Päädyin kuitenkin moikkaamaan takaisin.

”Kliinisessä yleistutkimuksessa” – kuten eläinlääkärit ammattitermein alkukoplailuja nimittävät – ei näkynyt mitään normaalista poikkeavaa. Sen sijaan Hupsu sai aimoannoksen kehuja: se jaksoi keskittyä todella hyvin, eikä juuri venkoillut, kuumekin saatiin suhteellisen rauhallisesti mitattua (ei ollut!) ja hyvässä lihassakin poika kuulemma on. Kotiutusohjeisiin oli lisäksi kirjattu, että Hupsu on pirteä ja ekstrovertti pentu.

Jonkinlaisen pikkuisen neurologisen tutkimuksen eläinlääkäri suoritti koputtelemalla Hupsun naamataulua ja painelemalla selästä. Ainoa mainitsemisen arvoinen asia siitä tutkimuksesta oli se, että Hupsu käyttäytyi valtavan hyvin! Kuin vanha tekijä se seisoskeli eläinlääkärin pöydällä ja ihmetteli ympärilleen.

Itse ontumatutkimuksessa (jalkojen vääntely ja kääntely ja venyttely ja painelu sekä pennun juoksuttaminen) eläinlääkäri totesi kipuoireilun sijaitsevan kyynärpäissä ja olkapäässä. Oikeassa etukäpälässä kyynärpääaristuksen lisäksi Hupsu jännitti olkanivelen ojennusta, mutta vasemmassa astuinelimessä arkuus oli vain kyynärnivelessä.

Hokkuspokkusta vaan ja poika päätyi unille (ei tosin  yhdellä pistoksella, vaan kahdella). Sitten minut passitettiin tunniksi muualle ja Hupsu pääsi höyhensaaripilvellään röntgenhärveleihin. Sen verran oli röntkan jälkeen eläinlääkärin höpötykset kuitenkin hepreaa, että kotosalla sain kotiutusohjeita tavailla hoomoilasena. Tokkopa niistä mitään tässä kohtaa vielä tarvitsikaan ymmärtää, sillä eläinlääkäri sanoi konsultoivansa vielä kollegaansa ja soittavansa minulle viimeistään ensi viikolla.

Röntgenkuvissa havaittavissa molemmissa kyynärnivelissä nivelpintojen epäjohdonmukaisuutta, hieman lisääntynyttä tiiviyttä vasemman kyynärluun alueella nivelkapselin kiinnityskohdassa, kummassakaan kyynärnivelessä ns. koronoideus-ulokkeen raja ei selkeästi seurattavissa. Molemmissa olkanivelissä mahdollista tasaisuutta olkanivelen takaosassa sekä olkaluun etuosan pinta hieman epätasainen.

Wait what?

TODENNÄKÖINEN DIAGNOOSI Kyynärnivelten sekä oikean olkanivelen aristus

No tuon olisin varmaan lukion lyhyellä matematiikalla ymmärtänyt itsekin jo ennen röntkaamista.

Mukaan eläinlääkäristä me saatiin uusi kipulääkekuuri. Samaa Metacamia, jota viimeksikin, ja hyvä niin. Nestemäinen Metacam kun kelpaa Hupsulle vaikka struuttaisin sen vahingossa sivusuun lattialle. Sieltä se käydään kiltisti lipomassa talteen.

Niin epämääräinen eläinlääkärikäynti kuitenkin oli, että kiviä ei mihinkään vierähdellyt. Positiivista oli se, ettei röntgenkuvissa näkynyt luunsiruja tai muita irtopaloja, mutta muutoinhan tilanne jäi vielä hyvinkin avonaiseksi. Nyt toivon vain, että eläinlääkäri toimitti röntgenkuvat kollegalleen turhaan – että kyseessä on vain hieman kummallisempi panosteiitti ja kasvavan pennun hieman vaan hassusti kasvavat, ajan kanssa tasaantuvat nivelet.

 

(BTW! Jos sait vahingossa mielikuvan, että suhtaudun Evidensia Tammistoon negatiivisesti, se kuva on väärä. Yhtä vääntöä lukuun ottamatta olen aina ollut tyytyväinen Tammistosta saamaani palveluun ja ystävälliseen henkilökuntaan.)

Ei tapahdu niin yhtään mitään

Ei tapahdu niin yhtään mitään

Hupsun saikku alkaa olla loppumetreillä. Kahden viikon lepo… no, on se ainakin minut passivoinut. Yksinkertaisetkin asiat tahtoo jäädä tekemättä (mieheni saattaisi tässä kohtaa tosin tiedustaa, onko se jotenkin poikkeuksellista) ja korvien välissä ei vilistä edes pölyhiukkasia. Koko koiramainen elämä uinuu ärtymyksen ja saamattomuuden takana.

Pennun pitäminen rauhallisena on ollut sula mahdottomuus. Jossakin välissä ehdin jo pohtia, jaksaako pentuparka kohta enää liikkua ollenkaan, kun olen yrittänyt aktivoida sitä ruoalla. Milläpä muullakaan? Noutoleikit ovat olleet pannassa ja vetoleikitkin ovat hirvittäneet, kertynyt energia on purettu tihustelemalla: on järsitty kaapinovea ja jalkalistoja, on kaivettu kuoppia ja syöty kasveja, vinkuna on ollut tyypillinen kommunikoinnin keino. Ei se auta penikalle selittää, että lepo vaan.

Ontuminen on onneksi vähentynyt, lievittynyt, joskaan se ei ole kokonaan kadonnut. Erityisesti se tuntuu vaivaavan levon jälkeen, kun ennen lepoa on esimerkiksi käyty kävelemässä – vaikka se kävelyvauhti onkin ollut syntisen hidasta. Ulkoillessa olen antanut Hupsun määrätä tahdin ja osin suunnankin. Pääasia on ollut, että se haistelisi mahdollisimman paljon. Pääkoppatyöskentelyä. Sitä juuri.

Kouluttaminenkin on jäänyt jonnekin unholaan. Sekä viime että tämän viikon kurssitunti jäi meiltä väliin, eikä ole ollut mitään, joka olisi pitänyt meitä ruodussa. Minä olen niin helkkarin helposti passivoituvaa sakkia, kun ei mikään rytmitä tekemistäni. Kotona lojuminen on ehkä se pahin asia, joka voi laiskaa mieltäni kohdata.

Vielä pari päivää yritän pitää Hupsua aisoissa. Viimeistään sunnuntaina vien sen kuitenkin purkamaan energiaa, jotta poikani syntymäpäivävieraat eivät joudu ylienergisen pennun terrorisoinnin kohteiksi. Toivotaan nyt vain, että ontuminen ei ala taas pahentua.

Kyllä minä edelleen pelkään pahinta, vaikka hieman toivo heräsikin, kun Hupsu ei tänään vaikuttanut reagoivan ainakaan oikean kyynärpään käpälöintiin. Sitä paitsi myös Hupsun sisaruksilla on ollut jonkin laista ontumista viime aikoina, joten kyse voi varsin hyvin olla vain ärhäkämmistä kasvukivuista.

Hupsu: ”Oisko niin mitenkään mahdollista, että voisit edes joskus pukea mulle sopivan kokoiset hilavitkuttimet?”
Sairaslomalainen

Sairaslomalainen

Kävimme Hupsun kanssa perjantaina tassutsekkauksessa Evidensiassa. Käsikopelotutkimuksessa Hupsu aristi oikean etutassun kyynärpäätä ja vasemman etutassun käpälää. ”Lämpöä” oli 39 astetta. Eläinlääkärin valistunut arvaus oli panosteiitti, jonkinlainen luukalvon tulehdus, joka on yleisempi isojen rotujen (esim. saksanpaimenkoira) pennuilla. Loppulukema oli kahden viikon tulehduskipulääkekuuri ja lepo.

Lepo-komennon perään tirskahdin epäuskoisesti.

Parin viikon päästä, jos oireet eivät ole kadonneet, on eläinlääkärin mukaan syytä varata aika ortopedille. Mikäli kyse ei ole rasituksesta tai kasvavan pennun tulehdustilasta, voi syynä olla luunsiru tai rusto-ongelma. Siinä tapauksessa hoitomuoto on leikkaus. Että mitenkä siis että?

Toissa päivänä nappasin käteeni viime viikolla postilaatikkoon kolahtaneen Lapinkoira-lehden. Avasin sen summamutikassa jostakin kohdasta ja kuinka sattuikaan aukeamalla olemaan juttu osteokondroosista, kyynärnivelen kasvuhäiriöistä. Ja siitä alkoi se pirujen maalailu. Olihan eläinlääkärikin sanonut, että panosteiitissa koira aristaa yleisimmin pitkiä putkiluita, joiden ronklaamiseen Hupsu ei reagoinut. Sen sijaan reagointi kyynärpäässä… no… niin.

Toistaiseksi yritän pysyä positiivisena. Hupsu ontuu edelleen, mutta levossa pitäminen on haastavaa. Tulehduskipulääke selvästi lievittää kipua, minkä seurauksena Hupsu pääsee kunnolla vauhtiin. Esimerkiksi eilen illalla tyhjennettiin lelukoppa, leluja kannettiin minulle vuoronperää ja niitä vinguteltiin (nukkumista yrittävä isäntä ei oikein tykännyt asiasta), pöydiltä yritettiin pölliä tavaroita ja aaloetakin olisi haluttu maistaa, myös kiinanruusun kukkaruukku houkutteli kaivuuhommiin. Kun avasin Hupsulle takapihan oven, otti poika kymmenkunta hepulikierrosta pitkin pihaa. Energiaa olisi, mutta kun levätä pitäisi.

Haluaisin kovasti uskoa rasitusvammaan tai tulehdukseen. Haluaisin kovasti uskoa siihen, että puolentoista viikon päästä Hupsu on taas oma itsensä ja saadaan touhuta normaaleja juttuja. Vaan pessimisti kun olen, se on todella vaikeaa. Positiivisuus nimittäin. Ajatuskin jostakin leikkaushoitoa vaativasta ongelmasta kiukuttaa ja suututtaa, tuntuu todella epäreilulta.

Kuten mieheni siskopuoli somessa minulle totesi:

Jos Hupsulla on tuo luutumishäiriö, olet oikeasti huono-onnisin koiranomistaja, jonka tiedän.