Browsed by
Kategoria: Ulkoilua

Kärsimystä yhdelle, parhautta toiselle

Kärsimystä yhdelle, parhautta toiselle

No se lumi! Se valkoinen, kylmä ja märkä taivaan anti. Juuri se, jota latvasta lahot odottavat tähän aikaan vuodesta täällä Pohjolassa satavaksi. Sitten on ne latvasta lahot, jotka eivät sitä osaa odottaa, mutta rakastavat sitä yli kaiken. Niin kuin nyt esimerkiksi Hupsu. Vaatetta vaan topaten päälle ja kaula piiloon. Parempi vetää kaulaliina hieman tarpeellistakin tiukemmalle. Pyryttää ja tuulee.

Hupsun onneksi – minun epäonnekseni – pääsin tänään hyvissä ajoin töistä. Hupsulle se nimittäin tarkoitti riemukasta hepulointia lumihangessa, minulle puolestaan tuiskun ja tuiverruksen aiheuttamaa kärsimystä. Onneksi sitä on tähänastisten elonpäivien aikana oppinut jo hieman kiukkuaan nielemään. Pääasia, että Hupsulla on hauskaa – ja kyllähän minä kärsin. Olen talvimarttyyri.

Ulkoillessa ei riittänyt taivaalta tupruttava lumi. Silmälasieni takaa, siitä silmäripsien kohdalta sain sormella kaivella lunta pois näkökentästä – sitä tuli puista niskaan, sitä pöllysi iloisen lapinkoiran käpälistä. Tuntui siltä, että sitä tuli ylhäältä, alhaalta, sivuilta, edestä, takaa ja jokaisesta ilmansuunnasta. Metsässä ulkoilu talvisin – no, ei se ainakaan hymyilyttämään laita.

Omasta kärsimyksestäni huolimatta onnistuin hieman iloitsemaan Hupsun puolesta. Hepulointi alkoi välittömästi, kun remmi irtosi, ja Hupsu mennä porhalsi kinoksesta toiseen tukka hulmuten.

Laajoissa kaarissa tukkajumalani kimpoili ympärilläni pitkin metsää, eikä varonut oikeastaan yhtään mitään. Kertaalleen se päätti jopa ottaa hatkat, kun näköpiiriin ilmestyi ihana vapaana juoksenteleva koirakaveri, jonka emäntä oli ulos lähtiessään ajatellut aivan samaa kuin minä: eihän sitä nyt lumituiskun läimiessä silmämunia ja kellon käydessä puoltapäivää torstaina metsässä muita ole.

Humputuksia

Humputuksia

Tänään käytiin pitkästä aikaa isolla kylällä Hupsun kanssa. Hieman jännitin etukäteen, mutta hyvinhän tuo lyhkäinen Helsinki-seikkailumme sujui! Hupsu ei nimittäin turhista hätkähdellyt. Kulkiessamme märkiä katuja katselin läpi sormieni Hupsun remmissä kimpoilua, koska muutoin pientaloalueen menoon tottunut karvakorvani oli kuin synnynnäinen kaupunkikoira. Ainoa hieman jännittävä asia oli raitiovaunu, mutta sellaisen ohittaessa meidät Hupsu vain siirtyi lähemmäs jalkojani.

Finlandia-talon pihalla.

Töölönlahdella kanadanhanhet ja valkoposkihanhet eivät Hupsua kiinnostaneet, mutta joutsenperhe aiheutti jo rempomisorkesterin. Sitä, olisiko Hupsu halunnut leikkiä lintujen kanssa vai syödä ne, en kuitenkaan lähtenyt kokeilemaan. Elekieli kuitenkin viittasi leikkiinkutsuun, johon joutsenperheen päällysmies vastasi sähinällä.

Valkoposkihanhi ei paljon välittänyt, vaikka menin kameran kanssa ihan viereen.

Hesperianpuiston läpi sen sijaan kävelimme kahden askelen välein pysähdellen, sillä Hupsu intoutui kiskomaan remmissä koko voimallaan. Toisella puolen puistoa nimittäin sattui kulkemaan Hupsun mielestä maailman ihanin villakoiranainen, jota se olisi halunnut päästä tervehtimään. Niin kovin, että ei huomannut alta remmin mitan päästä ohittavaa vinttikoiraa. Onneksi puistossa riitti kuitenkin hajuja, jotka hieman lohduttivat teinipoikaani.

Joutsenlapset

Ensisijainen syyni Helsinki-ulkoilulle oli haluni ottaa kotimaisen rotumme edustajasta kuva Eduskuntatalon edustalla. Jouduin kuitenkin hylkäämään ajatuksen hallintorakennuksemme avoimien ovien takia. Monen kymmenen metrin ihmisjono alkoi jo Pikkuparlamentin puoleisen nurkan takaa, enkä nähnyt erityisen älykkääksi touhuksi lähteä puskemaan jonon läpi portaille. Sitä paitsi minulla oli täysi työ pitää Hupsu pois sontimasta Eduskuntatalon eteen.

Vettäkin ripsi välillä.
Pilvi pieni pehmoinen ja pimpelipom

Pilvi pieni pehmoinen ja pimpelipom

Väliaikatalvi sitten saapui. Ihan ensilumi. Eikä mikään vesiräntäkeli niin kuin olisi etukäteen voinut veikata. Vielä muutama päivä sitten puistelin päätäni epäuskoisena, kun mieheni ilmoitti vaihtavansa autooni talvirenkaat. No, tänään se ei enää ollutkaan koominen idea. Päinvastoin!

En pidä talvesta. Ei minulla suoranaisesti ole mitään talvea vastaan, mutta inhoan lunta. Lumi näyttää kivalta maisemakuvissa puiden ollessa lumihunnussa ja hangen ollessa rikkumaton, mutta muuta iloa siitä ei minulle olekaan. Kaiken maailman lumityöt, auton putsaamiset ja sohjoiset jalkakäytävät ovat suoraan sanoen perseestä.

Vaan voitte kuvitella, että olen tuntemusteni kanssa yksin, kun astelen ulko-ovesta pihalle lapinkoiran kanssa.

Aamusta päästäessäni Hupsun aamupissalle takapihallemme, se tassutteli hieman epäröiden lumirajaan ja tutki kuonollaan muistista kadonnutta valkeaa maata. Nopeasti se rohkaistui tassuttelemaan terassihangen poikki ja melkein ravasi pissalle.

Iltapäivällä sen sijaan. No. Aluksi piti tietenkin taas tunkea kuono lumirajassa hankeen ja varmistua siitä, että tämä on nyt se sama juttu kuin aamulla. Sitten se alkoikin! Hirmuinen hepuliralli ympäri pihaa nuoskalumi pöllähdellen. Välillä sukellettiin, välillä kieriskeltiin. Kierrokset nousi tappiin ja sen yli – nanosekunneissa. Siinä meni loputkin köynnöskasvini poikki, lapsen muovinen pallo puhki ja puutarhakäsineeni hukkui hangen syövereihin. Pikkuperkeliö vauhdissa!

Olihan sitä toki hauska katsella, myönnettäköön.

’Vaan silti:

Mene lumi pois! Äläkä ainakaan lisäänny…

Ps. Hupsu on ilmoitettu Helsinki Winner -näyttelyyn joulukuun alkuun. 😉

Teinikoira syyslomalla

Teinikoira syyslomalla

Syksy on sitten iloinen asia! Se tarjoilee hassuja yllätyksiä pienille karvakuoren peittämille aivolohkoille. Ja ihan joka nurkan takana. Tiedäthän esimerkiksi ne metsätontut, jotka värjöttelevät varvikoissa sienikoriensa kanssa? Täällä meillä päin ne ainakin tietävät vauhdikkaasti luokse rymistävän hupsun lappalaiskoiran. Anteeksi kamalasti. I’m so sorry. Onneksi olivat edes jollakin asteella koiraihmisiä.

Sitten on ne kaikki syksyisten ulkoilujen valtavan ihanat hajut – erityisesti ne, jotka kaikessa ihanuudessaan kuolettavat hormonihirviöni ajatuksenjuoksun. Toisinaan – no ainakin joka kerta – sinkoilee remmin päässä vauhko sonni ja ei, se en ole minä. Hampaat irvessä yritän roikkua viimeisessä järjenhivenessäni kiinni. Voipi olla, että kohta napsahtaa.

Osataan me välillä nätistikin kävellä.

Aurinko houkuttelee muitakin maailman ihmeitä ulkoilemaan. On niitä perinteikkäitä taloyhtiön talkoohommia ja yksityisihmisten syyssiivouksia. Roskalavat ja kottikärryt, lehtipuhaltimet ja isot risukasat ihmisten syleissä – ne on ihan fine. Vaan auta armias! jos joku erehtyy mattoaan tamppaamaan. Silloin menee pasmat ressukallani sekaisin. Syksyn viimeiset rakennustyöt sen sijaan ei haittaa pätkääkään. Ei vaikka varoitusääni saa omat tärykalvoni repeytymään. Siinä se ihan kadun toisella puolen räjähti, eikä Hupsu tuntunut edes huomaavan.

Painia Makon kanssa.

Iloiseen syksyyn kuuluu myös treffailu suosikkikavereiden kanssa. Mûmak on edelleen Hupsun mielestä ihana – tunne ei tosin ole molemminpuolinen. Viivi rakastaa kuraleikkejä, mikä tietää leikkipainien jälkeistä suihkua. Sitä hiekan määrää! Yksi pieni turkin heilautus ja eteinen muuttuu hiekkalaatikoksi.

Artulle lällättelyä.

Uusiakin tuttavuuksia on kiva tavata. Pieniin pentukavereihin, niin kuin nyt esimerkiksi kolmikuiseen Makoon, tulee teinin suhtautua ensin epäilyksellä, vaikka leikki sitten hetken päästä sujuukin. Vanhat herrat sen sijaan pitävät puistossa jöötä, ettei teinarit hypi silmille, mutta turhaan. Niille voi vaikka lällätellä. Hupsukin tietää: mitä lyhyemmät jalat, sen hitaampi papparainen. Olihan se Arttu silti ihan kiva!

Ihana Mûmak!

Lisäjännitystä Hupsun syyslomaan toi se semmoinen mätsäri. Oikeammin Match Show. Se on se koirien Tinder, jossa tuomari valkkaa itseään miellyttävät naamat ja karvat. Menestystä ei meillä semmoisessa ollut, mutta treenaamassahan me vain käytiinkin. Sillä seurauksella, että voinen tehdä sinulle lupauksen: mikäli mielit nähdä lentävän lapinkoiran, on paikkasi joulukuussa Helsingin Messukeskus.

Mako, kolmikuinen shibakakara

Kännykkäräpsyjä löytyy Syysloma-albumista. 😉

Kuvakulma: Hupsun metsäily

Kuvakulma: Hupsun metsäily

Siis, saanko mä oikeasti mennä?
Hepulipulipulipuli…
Hei! Täällähän on vielä mustikoita! Omnomnomnom…
Mamma tuun pelastaa sut! Älä jätä!
Mikäs se tämä on? Voikohan tästä vähän maistaa?
Etkö sä mamma tajua, että nyt se ihminen pääsee karkuun, ku laitoit mut kiinni?!
Saanko ottaa tän kotiin?