Browsed by
Kategoria: Vieraissa karvoissa

Kuvakulma: Kiki ja Muussi

Kuvakulma: Kiki ja Muussi

Lähdin tänään iltapäivällä hetkeksi ulkoilemaan serkkuni kanssa. Varmasti olisimme viihtyneet pitempäänkin, mutta Kiiralla ja Muusalla tuli pientä kärhämää keskenään, joten keräsimme luumme ja läksimme omiin kotioloihimme.

Ehdin kuvata aikamoisen satsin kuvamateriaalia lyhykäisen ulkoilun aikana, mutta edes photaritaitoni eivät riittäneet korjailemaan kuvia siedettäviksi. Siitäkin huolimatta päätin tunkea kuvia blogiini. Kuten kuvista huomaatte: muodostui tänään ongelmaksi vähäinen valo iltapäivän loppupuolella, mikä puolestaan aiheutti kuviini siniset hanget.

Vetoleikkejä

 

Kiira

 

Lisää vetoleikkejä

 

Lumensyöntitauko

 

Muusa

 

 

Rosvoa ja poliisia; Muusa on rosvo, Kiira poliisi.

 

Kiira on ehdottomasti yksi mun suosikkikoirista, jos omia koiria ei lasketa lukuun. Vaan älkää antako kauniin katseen huijata: oikeasti Kiira on koira, jolla pyörä pyörii, mutta hamsteri on kuollut. <3

 

Rauhoittumassa ärhämöinnin jälkeen.

 

Muusan rauhoittuminen muuttui eteenpäin ryömimiseksi. Näenkö kuvassa syyllisen koiran?
Lepopäivä lenkkeillen

Lepopäivä lenkkeillen

Olin ajatellut viettää tänään lepopäivän, mutta katseltuani aikani etätyöpäivää viettävän mieheni selkää muuttui suunnitelmani Kaapon kanssa ulkoiluksi. Summamutikassa päätin lähteä kävelemään vieraammille jalkakäytäville ja lenkistä venyikin puolitoistatuntinen taival puolipilvisessä (enemmän ehkä pilvisessä) talvipäivässä.

Kaapo oli edelliskertaan verrattuna jälleen oma itsensä. Se olisi viilettänyt mieluusti kauempana edelläni kuin mitä remmi antoi myöten ja välillä jouduin toppuuttelemaan kundin vauhtia, etten itse lennä kumoon. Vehnäterrieri alkaa olla jo sen verran kookas koira, että remmissä vetäminen aiheuttaa helposti ulkoiluttajalle vaaratilanteita. Niin hyvin Kaapo on kuitenkin ehdollistunut namitaskuuni, että hiljaisellakin äänellä sanottu ”täällä” sai Kaapon palaamaan välittömästi jalkojeni viereen.

Poikkesimme hieman jalkakäytävältä syrjempäänkin, merenrantaan, jossa päästin Kaapon hetkeksi irti. Kaapo nautti vapaudestaan koko vehnäterrierin eloisuudella ja sai minutkin naurahtelemaan pomppiessaan ympäriinsä kuin pingispallo kivikossa. Erityisen kivaa Kaapon mielestä oli loikkia kaatuneen puunrungon yli – edestakaisin totta kai – ja mitä kauempaa loikka onnistui sitä iloisemmalta Kaapo vaikutti. Kalliokiipeily, lumipesut ja kepin tappaminen kuuluivat myös Kaapon vapaudenriemuun ja hieman minua harmitti kytkeä koira takaisin hihnaan, että pääsemme jatkamaan matkaa.

Lenkkeily sujui mutkattomasti eteenpäin, kunnes Jollaksen kartanon kupeessa meitä vastaan tassutteli belgianpaimenkoiraa muistuttava tumma kummajainen. Sain Kaapon hyvin kontaktiin nameilla, mutta vapaana, ilman omistajaa ulkoileva koira oli päättänyt tulla tekemään tuttavuutta Kaapon kanssa, enkä näin ollen välttynyt kohtaamistilanteelta. Tilanne meni kuitenkin kohtalaisen rauhallisissa merkeissä. Olin pudottanut Kaapon remmin löysälle, jotta minimoisin oman epävarmuuteni siirtymisen remmiä pitkin Kaapoon. Hetken koirat haistelivatkin toisiaan nätisti, kunnes Kaapo alkoi äristä vieraalle koiralle, joka onneksi väisti ja jatkoi matkaansa omille teilleen. Nameilla sain Kaapon takaisin kontaktiin ja vieras koira unohtui.

Aikamme matkaa jatkettuamme tuli kolmen lapsen poppoo kyselemään, saako koiraa silittää. Kaapo ei suuremmin välittänyt lapsista, mutta antoi rapsuttaa itseään hieman. Yleisesti ottaen Kaapo pitää lapsista, enkä epäröinyt tilanteessa ollenkaan. Kaapoa tosin kiinnosti enemmän yhdeltä lapselta maahan pudonnut vesipullo, joka koiran silmissä näytti lelulta. Lapsia nauratti Kaapon pyöritellessä pulloa tassuillaan ja kuonollaan.

Loppumatkan saimme kävellä rauhassa ja hieman ennen kotiovea koira intoutui vielä leikkimään löytämällään kepillä, joka kulkeutui hyvän matkaa mukanamme Kaapon heitellessä sitä. Kaiken kaikkiaan olin taas erittäin tyytyväinen Kaapon käytökseen ulkoilun aikana.

Ulkoilu tekee mielelle hyvää

Ulkoilu tekee mielelle hyvää

Kävin eilen nauttimassa Kaapon seurasta. Ulkoilua kertyi reilu tunti, minkä jälkeen rapainen karvatassu pääsi pesulle. Turkin harjaaminen meillä tosin jäi pesun jälkeen vaiheeseen Kaapon otettua ritolat. En hennonut kiusata koiruutta enempää, vaan päätin jättää lopputurkin äidilleni. Kaapo oli muutoin kuitenkin jaksanut olla kanssani todella hyvin: ulkona selvittiin ohittavista koiristakin rähinöittä ja kontaktinotto on selvästi kehittynyt vain muutaman ulkoilun aikana.

Kuluneen viikon aikana olen ulkoillut mukavasti ja ulkoilu onkin tehnyt valtavan hyvää mielelleni. Valitettavasti jalkani ovat asiasta eri mieltä ja jo selätetty plantaarifaskiitti on eilen ja tänään aamulla ilmoitellut olemassaolostaan. Päätin kuitenkin, etten anna sen lannistaa hyvältä näyttävää ulkoilutahtiani, vaan ensi viikolla yritän taas hypätä kenkiin ja jalkailla kotiovesta ulos. Viikonlopun aion kuitenkin ottaa rennommin, sillä olen lähdössä maalle anoppilaan, jossa kameraani ja rapsutuksia odottelee anopin naapurista lainattu hoitokoira. Ja kuka tietää – ehkä otan kirjankin mukaani, kun en pitkään aikaan ole (mukamas) ehtinyt mitään lukea.

Kaiken kaikkiaan epämääräisenä ja ennen kaikkea epätietoisena alkanut vuoteni on näyttäytynyt tähän mennessä rentouttavana ja mukavana lepotaukona työelämästä.

Pertti-hevosen turpaakin silittelin

Pertti-hevosen turpaakin silittelin

Järjestin tälle päivälle taas treffit mitä hurmaavimman Mûmakin kanssa. Ulkoilu lunnispojan ja pomon seurassa teki tälläkin kertaa hyvää sekä mielelle että läskeille. Puolitoistatuntinen hujahti ohitse aivan huomaamatta.

Lenkkeilimme hyvin monipuolisessa maastossa: ulkoilupoluilta päädyimme aina metsäpoluille kalliokiipeilemään ja sieltä edelleen pellonreunan kautta jalkakäytävälle. Mûmak näytti nauttivan vapaajuoksustaan lumisessa maisemassa ja syöksähteli vauhdikkaasti edestakaisin välillä pysähtyen piehtaroimaan.

Pomon kanssa jutustelun ohessa yritin välillä räpsiä kuvia eläinseuralaisestamme. Vaihteleva valoisuus yhdistettynä vikkeläjalkaiseen malliini oli kuvaustaidoilleni tälläkin kertaa liikaa ja kuvien onnistumisprosentti oli lähes pyöreä nolla. Eiliseen ulkoiluuni verrattuna sain kuitenkin muutamasta kuvasta jokseenkin käyttökelpoisia, vaikka tyytyväinen niihin noin muuten en olekaan. Talvikuvaaminen ei selvästi ole minun juttuni ja sen osalta olisi kaiketi aiheellista osallistua jollekin valokuvauskurssille.

Puolitoistatuntiseen retkeemme Helsingin ulkoilumaastoissa mahtui Mûmakin ulkoiluriemun lisäksi kohtaaminen hevosen kanssa. Jo hyvän matkan päässä se hirnui tallille jääneille kavereilleen. Hetkeksi pysähdyimme koko kolmikko ihmettelemään ohimatkaavaa jättiläistä. Vanha se oli jo, yli kahdenkymmenen, mutta siitä huolimatta hyvin kaunis ilmestys. Muutama sana vaihdettiin taluttajan kanssa – pomo enimmäkseen – ja kävipä siinä sitten sillä tavalla, että hetken Pertti-hevosen turpaakin silittelin.

Erilainen päivä

Erilainen päivä

Olen viime aikoina viettänyt verrattain sosiaalista elämää. Töiden jäätyä epämääräisesti roikkumaan sivustalle vuodenvaihteessa on minulla ollut paljon aikaa (ja energiaa) tehdä muita juttuja. Siispä olen onnistuneesti vilkastuttanut myös kaverisuhteitani, kun en ole kärsinyt työn tarjoilemasta sosiaalisuuskrapulasta.

Tänään kävin perheeni kanssa viettämässä mukavaa yhdessäoloaikaa ystäväpariskuntamme luona. Otimme eukkojen turinahetken heti päivän alkuun ja suuntasimme ulkoilemaan Rocky -koiran kanssa miesten jäädessä tekemään omia juttujaan. Poikani halusi ehdottomasti lähteä kävelylle mukaan jahtaamaan pokemoneja ja keräämään pelissään tarvitsemiaan kilometrejä, mutta häntä ei tuntunut naisten narskuttelut suuremmin kiinnostavan ja monesti hän jäikin kävelemään kännykkä kädessään matkan päähän.

Joku oli vanhan piharakennuksensa koristellut hauskasti polkypyörillä. Näkymä helli katsojan silmää ja kuvahan siitä oli pakko ottaa.

Jutellessamme ja kävellessämme ihastelimme espoolaisia omakotitaloja ja peltomaisemia, joista jälkimmäisenä mainittuihin otimme kontaktia myös jalkaisin. Löysimme soman, hylätyn näköisen talon, jonka takaa laukkasi kolmen valkohäntäpeuran kopla ohitsemme – näky oli erityisesti 9-vuotiaan poikani mieleen, sillä ennen hän ei peuroja ollut luonnossa nähnyt. Peurankakka ja pupunpapanat puolestaan maistuivat karvaseuralaisellemme.

Rocky kävi tutkailemassa ojanpohjaa.

Reippaan tunnin ulkoilun jälkeen lähdimme lisäsilmiksi isäntäväen mukana katsomaan myytävää omakotitaloa Kirkkonummelle, mikä puolestaan aiheutti itselleni uuden kipinän omakotitalonostoajatuksiin. Puhetta omakotitalosta minulla on mieheni kanssa ollut, mutta vielä emme ole päässeet tuumasta toimeen omakotitalojen korkeiden hintojen vuoksi. Vaikka remonttitaitoa tästä meidänkin perheestä löytyy rutkasti, en mielelläni halua ostaa asuntoa, jossa joutuu ensimmäiset vuodet asumaan kaaottisen remontin keskellä.

Asuntonäytön jälkeen loput iltapäivästä kului syödessä ja kahvitellessa. Epäonnistuneen salaisesti hellin Rockyakin tarjoilemalla kahvipöydän antimia suoraan pöydästä, joten kaikilla lienee ollut onnistunut herkutteluhetki.

Päivä oli mielestäni varsin rentouttava ja kotiin lähdin hyvillä mielin – enkä yhtään laittaisi pahakseni, jos lähitulevaisuudessa tulisi otettua sama uusiksi.