Hophop…

Hophop…

…ja oho! Mehän eletään jo kesäkuuta. Kirjoittajan blokki jatkuu aina vain ja sen mukana blogin hiljaiselo. Jutunjuurta ei synny – vaan eipä se ihme ole, kun neljän seinän sisällä mökittää.

Myönnettäköön myös, että olen laiskasti lukenut seuraamiani blogeja. Välillä käväisee mielessä, että nyt voisi lukaista, ja sitten ajatus unohtuu yhtä nopeasti kuin se syntyikin. Saattaisin syyttää tästä teinien kanssa viettämääni peruskoulun lukuvuotta, jos edes hitusen uskoisin sen olevan syynä saamattomuudelleni. Ehkä se kuitenkin on vain niin, että olen synnynnäisesti saamaton. Laiska.

Hupsun olen kuitenkin onnistunut pitämään hengissä helteisistä päivistä huolimatta. Se vähä, mitä olemme hieman viileämmillä säillä ulkoilleet, ollaan  yritetty treenata hihnakäytöstä: kun remmi kiristyy liikaa, pysähdyn ja odotan paikallani – siihen asti, että Hupsu palaa istumaan vierelleni ja ottaa kontaktin.

Alkuunhan se oli toki hidasta (vain pari kertaa alussa Hupsulle kerroin, mitä siltä haluan), vaan eilen mentiin jo kohtalaisen nopeilla hoksottimilla. En vain ole tunnettu pitkäjänteisyydestäni, joten kun minua alkaa tympäistä jatkuva pysähtely, olen alkanut päästää suustani jonkin sortin äännähdyksen, jonka Hupsu on oppinut tulkitsemaan himmauskäskyksi.

Pari äksönipäivääkin on kuluneiden parin viikon aikana ollut. Melkein-appiukon pihassa Hupsu pääsi yhtenä sunnuntaina tekemään tuttavuutta kahden labbiksen kanssa ja viime viikonloppuna se pääsi rouvaskoirien käskytettäväksi. Ei sillä, että Hupsu mitään olisi uskonut.

Kovasti olen yrittänyt pohdiskella, mitä Hupsun kanssa nyt kesällä keksisin tehdä. Aikaa näin työttömänä olisi, vaan valuuttaa ei. Ja jos nyt euroja sattuisikin ylimääräisenä tilillä lojumaan… niin no… Jotain siitä saamattomuudesta saatoin jo kertaalleen mainita. 😉

2 thoughts on “Hophop…

  1. Saamattomuuden kanssa emme osaa auttaa, mutta jos haluaa jotain puuhailla koiran kanssa, niin rally-tokon itsenäinen aloittaminen on edullista. Tehtäväkyltit löytyvät ilmaiseksi netistä ja myös ohjevideoita kylttien suorittamiseen on nykyisin tarjolla. Naksutinkoulutus on myös hauskaa ja koiraa aktivoivaa. Siihenkin löytyy netistä videoita ja äänen lähteeksi kelpaa periaatteessa mikä tahansa aina samanlaisen lyhyen äänen päästävä kapistus tai vaikka jokin sanakin (”Jes!”). 🙂

  2. Maksaa itsensä ja koiransa liian kalliille kurssille, niin on pakotettu sitten raahaamaan itsensä ja koiransa sinne, kun kerta on maksanut kurssista itsensä kipeäksi? 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.