Hupsun kirje eläinsuojeluihmiselle

Hupsun kirje eläinsuojeluihmiselle

Hyvä eläintensuojelijaihminen,

nyt on niin, että ihan kamalaa on. Pientä eläintä nimittäin kiusataan. Minua siis. Mahtavaista Hupsua. On ihan vaan kurjuusjuttuja elämä täysi.

Kotona on ihan tylsiä ihmisiä. On tylsyysmamma, tylsyysiskä ja tylsyysveikka. Kovasti haluaisin leikkiä, mutta aina kielletään. Ei esimerkiksi saa hampaita teroitella ihmisiin. Kyllä niin on epäreilua. Pitäisi kyllä Mahtavaisen Hupsun saada sormia retuuttaa ja varpaista haukata. Se on sitä parasta leikkiä.

Tylsyysihmiset kohtelevat muutoinkin kaltoin. Herkkuja ei tarjoilla, vaikka nätisti pöydän vieressä iltapala-aikaan istun ja silmiin tuijotan. Aamupala-aikaan, lounasaikaan, välipala-aikaan ja päivällisaikaankin pysyy makkarat tylsyysihmisten käpälissä, vaikka minun suuhun pitäisi laittaa ne semmoiset. Anovaa tuijotusta ei totella.

Ja sitten se pahajuttu. Nimittäin vesikaappi! Jos teen pihahommia tylsyysmamman apurina, en pääse sisälle kuin kannettuna. Kannettuna suoraan ja oikopäätä sinne kammottavaan vesikaappiin. Siinä sitä onkin jo kaksin kappalein loukkausta! Ensin se kanniskelujuttu ja sitten se märkäjuttu. Ei kuule saisi Mahtavaisen Hupsun tassuja pestä. Mieluummin ja paremmin ne putsaantuisi sohvaan tai sänkyyn. Sen verran olen iso poika, että osaan vallan hyvin omat tassuni huoltaa.

Tylsyysmammalla on myös hallussaan piikikäs. Sillä se tylsyysmamma repii minun tukkaa. Mahtavaisen Hupsun tukkaa. Siis minun tukkaa! Kyllä ei saisi tylsyysmamma niin tehdä. Minun omat on takut, eikä niihin tarvitse kajota. Niin kuin ei tarvitse kajota minun kynsiini leikkureilla. Antaa vaan kaikkien kukkien kasvaa ja kynsien rehottaa.

Olen myös vakuuttunut siitä, että ruokapolitiikka koskien Mahtavaisen Hupsun (siis minun) evästyksiä on niin ikään pielessä. Ruokakuppiin ei laiteta pekonia, kinkkua tahi muitakaan hyvänhajuisia ruokia, vaan kuivia, kovia napuja. Ne naput eivät ole hyviä. Kyllä niin maistuisi meetvurstit paremmalta. Lisäksi tarvitsen oman jääkaapin, josta voin syödä juuri silloin, kun minua huvittaa syödä. On vääryyksistä vääryyksin, että Mahtavainen Hupsu syö vain, kun tylsyysihminen päättää tarjoilla.

Toivoisin siis, hyvä eläintensuojelijaihminen, että puuttuisit näihin murheellisiin epäkohtiin tässä kurjuuselämässäni.

Kuurjuuksellisin hännänheilautuksin,

Mahtavainen Hupsu

10 thoughts on “Hupsun kirje eläinsuojeluihmiselle

  1. Oi poikani, Mahtavainen Hupsu, tässä sinulle mietelause: Koskaan ei ole niin kurjaa, ettei kurjemmin voisi olla. Syöpä välillä kunnolla, sillä tulee olemaan aikoja, jolloin kuonosi imee sisäänsä niin ihania tuoksuja, joita varmaan olet jo tuntenut, muttet vielä niitä kovin hyvin ymmärrä. Nämä ihanat tuoksut aiheuttavat sinussa suurta hämmennystä ja halua lähteä etsimään niiden lähdettä. Ja tällöin menetät täysin ruokahalusi ja ne ihmiseläimet, jotka rajoittavat sinun menoasi muuttuvat entistä tylsemmiksi. Toisaalta tämä aika tulee sinulla olemaan lyhyempi kuin ihmisveikallasi. Joten koeta kestää! Lepi-emosi

  2. Kylläpä Hupsusta on tullut jo suuri! 😀 Joko muuten seuraavasta lapinkoiralehdestä saadaan lukea joku juttu Hupsusta, kun ei tässä nyt ilmestyneessä vielä näkynyt olevan? 🙂

    1. Eipä taida olla tulossa. 😀 Mielelläni kirjoittaisin, mutta jos haluan juttuun kuvan mukaan, pitää siitä maksaa. Ainakin ymmärsin niin. Saa siis olla. 😉

      1. Höpönlöpön siitä tarvitse mitään maksaa. 🙂 Minäkin oon monta juttua kuvineen lähettänyt kyseiseen lehteen ja kiitollisina ottaneet vastaan. Lainaus lehden tiedoista: ”Lehti julkaisee maksutta ja sitoumuksetta jäsenten kirjoituksia, valokuvia, piirroksia ja muita jäsenkuntaa ilahduttavia juttuja.”

        1. Ohops. Mitähän minä sitten olen lueskellut? 😮 No pitää edelleen jättää harkintaan. Luulen kyllä, että niitä on taitavampiakin kirjureita lappalaispiireissä. 😀

          1. Pliis, haluan Hupsusta juttua lehteen, kelpaa joku kiva kertomus suoraan blogistakin, voin vaikka valkata sun puolesta. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.