Ihana kevät!

Ihana kevät!

Lähdin eilen Hupsun kanssa anopikkaalleni. Siellä oltiin odotettu kovasti pörröpennun tapaamista ja niinhän siinä kävi, että kotiin päästiin vasta tänään, vaikka vain päiväseltään piti käydä. Vaan ei näyttänyt Hupsu sitä pahakseen pistävän. Maalla oli tilaa juosta ja temmeltää, ja makuukammarissa oli riittävän viileä viettää koko yö vieressäni sängyssä. Aurinko paistoi sekä eilen että tänään, joten ulkoilu oli allekirjoittaneellekin mielekkäämpää. Sitä paitsi onhan se kevät ihana vuodenaika!

Kauniiden kevätpäivien kunniaksi ja Viiman blogin innoittamana ajattelin tarjoilla tälle päivää positiivisuuspläjäyksen. Hyvä mieli nimittäin nousi katonrajaan maalla vietettyjen tuntien aikana ja kohosi huippuunsa, kun kotimatkalla lähes tyhjällä motarilla sain polkaista kaasun pohjaan ja kiihdyttää vauhdin kesänopeuksiin. Se on minulle aina selvä kevään merkki ja vauhti (joskin rajoitettu) saa mieleni hyppelehtimään ilosta.

1. Matkustaminen autossa. Olemme jaksaneet Hupsun kanssa käydä autoilemassa ahkerasti. Hupsu onkin aivan mahtava automatkustaja: se nukkuu tyytyväisenä apukuljettajan jalkatilassa. Huisin hienoa!
2. Perustaidot. Hupsu on oppinut todella nopeasti arjentaitojen alkeita, kuten istu, maate, katso, paikka, jätä ja tule. Tottakai nämä vaativat vielä treeniä, lisää treeniä ja ennen kaikkea LISÄÄ treeniä, mutta hommat ovat alkaneet lupaavasti.
3. Sosiaaliset kohtaamiset. Hupsu saa osakseen todella paljon huomiota, kun liikumme ihmisten ilmoilla. Yllätyksekseni olen nauttinut ihmisten kanssa juttelemisesta, vaikka yleisesti ottaen olenkin introvertti ja sosiaalinen ameeba.
4. Luottamus. Jännittäviä asioita kohdatessamme (haukkuva koira, raakkuva varis, viheltävä naapurin imuri) Hupsu hakee turvaa minusta. Se tulee jalkojeni juureen, mistä se voi rauhallisesti etäältä tarkastella jännitystä aiheuttavaa kohdetta. Se saa selvästi rohkeutta silityksistä ja namituksesta, ja uskaltaa aikansa ihmeteltyään jatkaa taas tutkimusmatkaansa.
5. Vapaa-aika. Minulla on tällä hetkellä paljon aikaa tuhlattavaksi Hupsun kanssa. Koulutuksen, leikkien ja yhdessäolon kautta olen voinut rauhallisesti ja varmasti kasvattaa ja vahvistaa Hupsun ja minun välistä suhdetta. Meistä tulee vielä hyvä tiimi!
6. Ulkoilu. Hupsun muutettua taloon olen alkanut itsekin ulkoilla taas enemmän. Vielä emme voi rymytä metsässä pitkiä lenkkejä, mutta pennut kasvavat nopeasti. Lyhyemmätkin ulkoilut tekevät hyvää niin kropalle kuin mielelle!
7. Iloinen perhetapahtuma. Hupsun muutto meille on ollut paitsi minusta myös puolisostani ja pojastani ihana asia. On ihanaa katsella, kuinka pentu saa koko perheen polvilleen – jopa mieheni. Hupsu saakin osakseen paljon lepertelyä ja leikkiä. Koiranpennuissa on positiivista vetovoimaa!
8. Sisäsiisteys. Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä: en vaan voi olla hehkuttamatta sitä, kuinka hurjan hieno Hupsu on! Se on alusta asti tehnyt pissat joko pissa-alustalle tai ulos. Kaikki ne harvat hutivahingot, joita on ollut hyppysellinen, ovat olleet omaa syytäni (pissapaperia ei ole tajuttu vaihtaa ajoissa tai matot on jäänyt keräämättä lattialta). Olen niin tyytyväinen pikkulapikkaaseeni!

4 thoughts on “Ihana kevät!

  1. Ihana karvapalleroinen! ♥ Olet kyllä nimen tälle kaverille valinnut, näyttää siltä, että koko ajan olisi vähän hupsu hymy naamalla! Ja kuvat oli ihania, saivat todellisen kevätfiiliksen aikaan. Jään innolla odottamaan minkälainen koira tästä lapikkaasta kasvaakaan!

  2. Hei,
    ompa ihana pentu :3 ja hyviä kuvia olet saanut vaikka noista ei meinaa kyllä saada ikinä 😀 Iso kiitos myös mukavasta kommentista blogiini!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.