Kaikkihan niitä ilotulitusraketteja rakastaa!

Kaikkihan niitä ilotulitusraketteja rakastaa!

Aikatauluni kiskoi eilen tiukille. Selvisin nimittäin ruokakaupasta kotiin kellon ollessa kymmentä vaille kuusi illalla. Välittömästi autosta ulos hypättyäni jossakin pamahti ja minulle tuli kiire sisälle. Ei ollut Hupsu eteisessä vastassa häntä heiluen – se oli kavunnut eteisen kaapin kenkätilaan, kenkien taakse piiloon.

Ei Hupsua onneksi tarvinnut sieltä pois houkutella, vaan minut nähtyään se kömpi piilopaikastaan ihan oma-aloitteisesti. Levottomana se kulki perässäni ja halusi liimautua jalkoihini kiinni.

Kun pauke hetkeä myöhemmin alkoi kunnolla, piti Hupsun hieman pöhistä. Pöhinä vaimeni kuitenkin nopeasti ja muuttui stressiläähätykseksi. Vuoroin Hupsu arkaili jalkojeni välissä, vuoroin sohvalla kiinni kyljessäni tai mieheni ja minun välissä.

Silittelin Hupsun selkää ja rintaa katse tiukasti telkkariin porattuna. Elokuvaan keskittymisestäni ei tosin halunnut alkuun tulla mitään, koska pohdin koko ajan mielessäni, mikä on oikea tapa toimia tilanteessa. Epävarmuuteni koiranomistajana kaihersi mieltäni. Pelkäsin koko ajan, että teen jotakin väärin ja Hupsu-parka kärsii lopunikäänsä osaamattomuuteni seurauksena.

Olin jo ehtinyt aloittaa toisen elokuvan ennen kuin Hupsu alkoi hieman rauhoittua: se otti etäisyyttä jalkoihini ja siirtyi kaluamaan luutaan. Nukkumaan se ei kuitenkaan kyennyt väsymyksestään huolimatta, mutta olin hyvilläni jo siitäkin, että stressitaso oli laskenut sen verran, että Hupsu kykeni syömään.

Puolenyönpauke ahdisti Hupsun uudelleen. Ei kelvannut edes nakki, kun se peruutti jälleen luokseni ja liimautui minuun kiinni. Onneksi voimakkain pauke ei kestänyt kovin pitkään. Vähitellen paukahdusten äänet harvenivat ja hiljaisina hetkinä Hupsu ummisti silmiään. Kahden aikaan koko ruokakuntamme kömpi unille, eikä Hupsunkaan tarvinnut kauaa unta odotella.

6 thoughts on “Kaikkihan niitä ilotulitusraketteja rakastaa!

  1. Ikävää, että Hupsun uusivuosi on mennyt pelätessä. 🙁 Onneksi ei ole tarvinnut kuitenkaan yksin pelätä, vaan turvalliset ihmiset ovat olleet lähellä.

    1. Pahinta ehkä se, että koiralla on mörköikä juuri tähän aikaan vuodesta. Toivottavasti ensi kerralla tilanne on helpompi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.