Kohti teini-ikää

Kohti teini-ikää

Viimeisimmän postauksen jälkeen on tapahtunut paljon ja ei mitään. Lähinnä ei mitään. Uuden työn aloittaminen on ollut tapahtumapuolen keskiössä, kun taas koirarintamalla on esiintynyt saamattomuutta. Energia on valunut työpäivien mukana kuin vesi Hupsun selästä, mutta samalla olen ollut ihanassa flowssa, kun vihdoin päivissä on sisältöä. Ensimmäinen työviikko ei kiireisestä aikataulustaan huolimatta ole tuntunut työltä alkuunkaan.

Rähjäleikkejä Viivin kanssa.

Iltalaiskuuteni takia Hupsun energiamääriä on purettu lähinnä koirapuistoissa. Ollaan tavattu tuttuja koiria ja uusia tuttavuuksia. Karvakamukuntaan kuuluukin nykyään kivoja puistokamuja, esimerkiksi suomenlapinkoira Mette, jonka kanssa Hupsu on pariin otteeseen saanut juosta pitkin Vallinojan koirapuistoa. On ollut mahtavaa seurata vierestä, kuinka kivasti samanrotuiset nuorukaiset riehuvat: samanrotuisen kanssa leikit ovat selvästi enemmän samalla aallonharjanteella kuin erirotuisten kanssa, vaikka leikki niidenkin kanssa onnistuisi. Rotukamu on erikivakamu!

Olen ollut melkoisen yllättynyt siitä, kuinka paljon lapinkoiria täällä periferiassa asuu. Aiemmin siihen ei kai ole osannut kiinnittää huomiota. Toki en myöskään ennen tätä vuotta ollut tajunnut, kuinka erinäköisiä ja -värisiä lapinkoirat voivat olla. Suomenlapinkoira kun on lapsuudestani asti ollut minulle juuri Hupsun värinen. Todellisempi suomenlapinkoirien maailma on auennut minulle vasta Hupsun myötä.

Kävelyllä Sipoonkorvessa.

Hupsun fyysinen kasvutahti on selvästi hidastunut tässä kesän jälkipuoliskolla. Ontuminen vaikuttaisi loppuneen kokonaan ja takakoipi on alkanut pissatessa nousta yläilmoja kohti. Tällä hetkellä Hubiksen kasvu tuntuu olevan enemmän psyykkistä, sillä muitakin teini-iän elkeitä on alkanut ilmaantua.

Huomenna aloitan opiskelun työn ohessa, joten koirapuistoilut tulevat varmasti jatkumaan arkisena väsytystaktiikkanamme. Yritän kiireisestä aikataulustani huolimatta välillä muistaa tämän bloginkin olemassaolon – vaikka sitten vain kuvien muodossa.

6 thoughts on “Kohti teini-ikää

    1. Pidetään sormet ristissä ja peukut pystyssä (ja tehdään kaikki muutkin hyvänonnenmantrat), ettei se palaa. 🙂

  1. Miten muuten Hupsu ja teidä herran pupunen tulevat keskenään toimeen? Minulta on mennyt ohi jos olet jotain joskus maininnut aiheesta. 🙂 Ja samaa mieltä Mian kanssa, että kiva kuulla, jos ontuminen on loppunut tai ainakin huomattavasti vähentynyt!

    1. Olenkin odotellut, huomaako joku tähän aiheeseen tarttua.

      Valitettavasti minun koirankoulutustaitoni eivät riittäneet sammuttamaan Hupsun aktiivista ja roisia leikkiä pupun kanssa – sen ja asuntomme rajallisen koon takia päädyin siihen, että Ossi pääsee uuteen kotiin. Onneksi löytyi ihan mahtava paikka, jossa kävimme pari viikkoa sitten Ossia katsomassakin (vaikutti oikein tyytyväiseltä piha-aitauksessa kanikavereineen). En ole aiheesta blogissa kirjoitellut oikeastaan siitä syystä, että lemmikistä luopuminen aiheuttaa herkästi paskamyrskyn.

      Olo on kyllä tosi helpottunut, kun tuo ontuminen on vähentynyt. Jotenkin sitä stressasi ihan hirveästi, kun vaiva oli päällä.

  2. Parempi uusi koti Ossille kuin pupupaisti Hupsulle. 🙂

    Itse en jaksa lemmikistä luopumista moralisoida, parempihan se on etsiä uusia koti, jos itse ei enää jaksa/kiinnosta/ehdi/osaa/käy liian hankalaksi/ei tuota iloa/on allergiaa tai ”allergiaa”/ei sopinutkaan meille/jne. mitä kaikkia syitä sitä ihmisillä onkaan, kunhan ei sitten samantien hanki tilalle vain uutta.

    Kerran näin ilmoituksen, jossa luovuttiin (paperittomasta saksanpaimenkoiran) 8vko:n ikäisestä pennusta pitovaikeuksien vuoksi. Parempihan se pennulle oli sen yhden viikon uudessa kodissa olon jälkeen päästä toivottavasti motivoituneempaan ja valmistautuneempaan kotiin kuin kituuttaa puoli vuotta, vuosi tai puolitoista perheessä, joka kokikin koiranpennun liian hankalaksi. Ja ehkä se perhe mahdollista seuraavaa koiraa hankkiessaan miettii pikkasen pidempään ja paremmin, mitä se elämä pennun kanssa on ja onko heistä siihen.

    1. Totta sekin. Olen ihan samaa mieltä siitä, että parempi motivoitunut ja huoltapitävä koti kuin koti, jossa joutuu ”pärjäilemään”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.