Koirakoululaisen kolmannen oppitunnin jälkimainingit

Koirakoululaisen kolmannen oppitunnin jälkimainingit

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, että piti ihan koiranpennun myynti-ilmoitusta ruveta kirjoittelemaan. Ikää penikalla on kohta neljä kuukautta, perusterve ja ajallaan rokotettukin. Hyvällä ruoalla on pidetty ja melkein on sisäsiisti – tai ehkä ei. Ainakin se on ihan kiva… nukkuessaan.

Omapäisyyttä löytyy enemmän kuin New Yorkista asukkaita, itsetietoisuudella ei ole mitään rajoja. Perkuleen naskalit ovat niin terävät, että niillä voi lävistää ihan mitä tahansa – vaikka sitten tarttis peruskallioon reikää tehdä. Samaan pakettiin mahtuu kymmenkunta kuorma-autollista häsläystä ja ydinvoimalan verran energiaa. Oikein valjastettuna oiva apu omavaraiseen sähköntuotantoon.

Kouluttamalla tästä saattaisi saada kelpokoirakansalaisen, mutta kouluttaminen kysyy pitkiä hermoja. Niin pitkiä, että samassa matkassa ehtii Telluksen matkata viidesti ympäri. Koirakoulua en kouluttamisen tueksi suosittele, sillä muiden ihmisten ja koirien läheisyydessä lyö virtapiikki sulakkeet nollille. Siinä ei enää auta kärrynpyörät, ei superherkut, ei niin yhtään mikään. Korvat on kiinni ja aivotoiminta kulkee suljetussa putkilossa.

Kovasti kysyy tämän pennun kanssa eläminen mustaakin synkempää huumoria ja masokismiin kannattaa olla kallellaan, jotta arjesta saa edes jotakin nautintoa. Selviytyminenkin saa aivan uuden merkityksen, kun yrittää vältellä käsivarsiin ilmestyviä kirveleviä naarmuja ja yllätyshyökkäyksiä kohti kasvoissa törröttävää uloketta. Vitsit alkavat olla vähissä viimeistään siinä kohtaa, kun hyperaktiivinen pomppupallo viskoo kielloista huolimatta kukkamullatkin ruukuista lattialle.

Vaan ehkä minä en sittenkään tätä myy… Mistäpä minä sen jälkeen marisisin ja valittaen kirjoittelisin? Olkaa siis rauhassa. Ei teistä kukaan tätä pikkuperkelettä vaivoikseen saa!

10 thoughts on “Koirakoululaisen kolmannen oppitunnin jälkimainingit

  1. Auttaisikohan pikku virtapiikkiä yhtään, jos koirakoulutunnilla ottaisi näin ensialkuun reilusti etäisyyttä muihin koululaisiin ja siitä vähitellen siedättäisi lähemmäksi? Osaako ohjaaja antaa vinkkiä motivointiin?

    Nimim. I truly madly deeply feel you sister 😉

    1. Minä itse asiassa ajattelin huomenna ehdottaa tunnilla, että Hupsulta poistettaisiinkin näköeste muihin, jos se auttaisi sitä rauhoittumaan. Siten sen ei tarvitsisi arvailla, mitä muualla tapahtuu, vaan se näkisi, keitä tilassa liikkuu. Katsotaan, miten meidän käy. 🙂

  2. Meilläki Freya ottaa ihan hirrveesti häiriöö kanssatreenaajista varsinkin jos liian lähellä ovat. Luulet että se on vähän tottumiskysymyskin, kun tulee rutiiniksi treenit ja tajuaa että siellä ei leikitä alkaa hieman sujumaan paremmin:D mutta tiedän tunteen, välillä se todella turhauttaa kun tietää että pentu osaa mutta kiinnostuu kaikesta muusta

    1. Meillä tuo yhdessä treenaaminen onnistui serkun ja hänen koiransa kanssa hyvin pihalla, vaikka etäisyys ei ollut sen kummempi. Luulen siis, että ongelma voi olla siinä, ettei Hupsu näe, mitä huoneessa tapahtuu (koirakot on erotettu toisistaan lakanoin).

  3. Täytyy sanoa, että onneksi meidän koira tuli perheeseen 1½ -vuotiaana. On ollut vähemmän tuota sähläystä. Vaikka kyllä sille oli jotain jäänyt jo kotonakin opettamatta, joten vaikeuksia on jossain asioissa ollut.

    1. Kieltämättä ”aikuisemmalla” koiralla on yleensä enemmän malttia ja ehkä järkeäkin. Pennun kouluttaminen on toisaalta turhauttavaa, mutta vielä pahempaa olisi opettaa aikuiselta koiralta pois jotakin häiriöksi olevaa käyttäytymistä. Ehkä siis jatkossakin hankin koirani pentuina, vaikka monesti olen miettinyt, että kodin tarjoaminen jollekin vanhemmallekin koiralle voisi olla piristävää vaihtelua. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.