Koulutan koiraani – not!

Koulutan koiraani – not!

Niin että mitenkä? Ai miten sujuu koiranpennunkoulutus? No ei suju! Pitkä ei ole kuin rivitalon katto ja hermotkin hukkaan vähintään kerran päivässä – en tosin sen koiranpennun takia. Välttämättä. Itse asiassa en edes tiedä, ehdinkö missään välissä löytää niitä hermojani. Sen verran otsaa kiristää. Tai ehkä se on tuo ahdistava jomotus takaraivossa. Onkohan minulle tulossa päänsärky?

Tänään kokeilin Hupsulle kengurunameja, jotka satuin vahingossa löytämään eilen Murren murkinasta. Oli ilmeisen nappiostos! Penikka nappasi namin sormistani ja juoksi se suussa sohvalle. Leikkimään. Aikansa Hupsu pyöritteli kengurunamiaan ja lopulta se söi sen. Sitten se katsoi anovasti silmiini ja melkein saatoin kuulla, kuinka se sanoi ”voisin ottaa lisää”. Annoin. Se meni hujauksessa.

Jes!

Vihdoin namipalkka, joka kelpaa. Harjoiteltiin sisällä istumista ja maatemenoa. Kyllä Hupsu ne osaa ja hyvin osaakin. Ainakin silloin, kun sille viittilöi käsimerkkejä. ”Istu” ei tarkoita sen mielestä mitään, vielä vähemmän ”maate”. No samapa tuo. Ainakin se ymmärtää, mitä ”katso” tarkoittaa. Niin nätisti se napittaa tummilla silmillään suoraan minun silmiini. Niin nätisti, että ihan rintaa lämmittää.

Mutta olkoonkin kengurunami kuinka hyvää tahansa, se ei ole kuinka hyvää tahansa ulkona. Ulkona on liikaa häiriötekijöitä. On liikaa räkättirastaita, liikaa harakoita, liikaa ulkoilevia koiria ja ehdottomasti ihan liikaa IHANIA ihmisiä. Jos minulta kysytään, ulkona on liikaa vain koiranulkoiluttajia, jotka kokevat oikeudekseen päästää koiransa tutustumaan vastaantulevaan ihanaan koiranpentuun.

No. Hylkäsin kengurunamit taskunpohjalle. Päätin, että menkööt penikka sitten yrityksen ja erehdyksen kautta. Osittain se auttoikin, tavallaan, mutta vartin lenkkiin saatiin yllättäen kulumaan tunti. Ai miksi? Koska vähän väliä seisoskelin kadulla pöljänä ja odotin, että vähä-älyinen ystäväni keksisi ihan itse, miten matka jatkuu. Pääasiassa se keksikin – ensin istahdettuaan uikuttamaan. Eteenpäin pääsi vain remmi löysällä tai kun remmi ei ollut kietoutunut jalkojeni ympäri tai kun karvalapsi ymmärsi, että pylvään kiertäjä on herra itse, enkä minä.

Kieltämättä ”ei koirakouluun” -ajatukseni on alkanut säröillä. Harmi vain, että työttömän talous ja vapaa-aika ovat kääntäen verrannollisia.

13 thoughts on “Koulutan koiraani – not!

    1. Voi! kuinka toivoisin namien kannustavan voiman riittävän kotioven ulkopuolellakin. Taitaa tämä koirakko lähteä etsimään yhteistä säveltä sieltä koirakoulun kurssilta.

  1. Koeta kestää Hupsu. Omistajan koulutus vie aikaa. Tuo ”pomokin” on edelleen aika mahdoton vaikka olen vuosia sitä opettanut.

  2. I feel you sister. Muistan hyvin Urhon pentuajoilta hihnaharjoittelun tuskan ja motivointiongelmat. Urho on vasta ihan viime aikoina alkanut motivoitua kunnolla namipalkasta. Pentuna sitä kiinnosti ulkona kaikenlainen a) riehuminen b) muurahaisten tarkkailu c) ihmisten ja koirien luokse pyrkiminen noin miljoona kertaa enemmän kuin minun kanssani puuhailu. Lelupalkasta se riehaantui terrieritrombiksi. Nyt jälkeenpäin tietysti hoksaisi monta asiaa, joita olisi voinut tehdä toisin ja joita tekisin toisin jos joskus vielä saisin samanlaisen pennun. Väinön kanssa kaikki (oikeasti!) oli helpompaa! Väne hoksasi ehkä noin toisella ulkoilukerralla hihnakävelyn jujun ja käveli muina miehinä aivan täydellisesti ihmisistä ja koirista välittämättä. Pennut on niin erilaisia ja ihmiset myös. Ja kuitenkin koirankoulutus on niin simppeliä, että yritetään keksiä, mitä koira haluaa ja annetaan sitä johdonmukaisesti sille vastineeksi jostakin käytöksestä. Arjessa tuokin yksinkertaisuus vain meinaa välillä unohtua – mikä ihme siinä onkin! Tsemppistä teille! Tärkeintähän on kuitenkin onnellinen koira ja omistaja, ei täydellisesti suunnitelman mukaan onnistunut koulutus. 🙂

    1. Voi, kiitos tsemppauksista! 🙂
      Kyllähän kaikki pennut ovat erilaisia. Jo riittää, kun hieman muistelee aiempia omia koiria. Hupsu on selvästi aktiivisuutensa takia haastavin. Selkoa ei oikein ota.
      Vaan ilmoittauduin tosiaan serkkuni suositteleman koirapalvelun kurssille. Ehkäpä ammattitaitoinen kouluttaja auttaa löytämään sen oikean asenteen ja lähestymistavan.
      Täydellistä koiraa en odota saavani, en edes haluaisi, mutta pienestä pitäen harjoitellaan. 🙂

  3. Mitä kaikkia herkkuja Hupsu on saanut koittaa maistella? Naturis Fresh Meat-lihapötkö (tai mikä lie sen virallinen nimike onkaan) on meidän koirista tosi herkkua ja sitä on helppo paloa nameiksi ja tyrkätä osa pakastimeen. Superherkkua on uunissa rapeaksi paistetut possun kylkiviipaleet. 😀 (Niillä Lumes saatiin aikanaan opetettua haukkumaan) Samoin oon uunissa paistanut ihan sika-nauta jauhelihaa könttänä ja sit kypsänä palonut ja kyllä maistuu koirille. Näähän nyt tosin syö melkein kaikkea, mutta nuo ehkä niitä lemppareita. Kissojen-/koirien märkäruokaa käytän palkkana myös sellaisissa jutuissa, missä voi palkata rasiasta.

    1. Hupsu on lähinnä saanut kokeilla valmiita teollisia namipalkkoja. Monia erilaisia, mutta mikään ei tunnu olevan sellainen kunnon herkku. Erityisen ahne Hupsu ei ole, paitsi kun kuppiin ilmestyy raakaruokaa. Olen ajatellut, että kokeilisin seuraavaksi keitellä kanaa, josko se toimisi. Mutta edes kuivatut kanansydämet eivät olleet ulkona enää niin ihania kuin sisällä.

      1. Tuli tässä mieleen sellainenkin juttu, että omat koirat ei muuten pentuna juurikaan saaneet kupista ruokaa vaan kaikki ruoka tuli erilaisilla koulutushetkillä. Voisiko raakaruuat ottaa vaikka kannellisissa pikkurasioissa ulos mukaan? 🙂

  4. Tää voi olla riskaabeli neuvo että voit jättää huomioimatta jos siltä tuntuu 😉 Mutta minä sanoisin ettei noin nuoren kanssa kannata liikaa stressata. Sillä ei keskittymiskyky yms. riitä ja ne kehittyy iän myötä. Esim. ohitukset tuolla mun viimeisimmällä kakaralla oli pikkupentuna ihan hunningolla – kaikki halusi tulla sitä tervehtimään ja rapsuttamaan kun söpö dallunpentu ja se söpö dallunpentu oli sitä mieltä että kaikki ihmiset maailmassa on rapsutuskoneita joita kohti singotaan heti kun sellaisen näkee. Vieraisiin ihmisiin ei voi kauheasti vaikuttaa ja toisaalta olin tyytyväinenkin että se saa paljon positiviivisa kokemuksia kaikenlaisista tyypeistä niin annoin mennä. Harjoiteltiin sitten kotona samaan aikaan nätisti vierellä kävelemistä käskystä ja kun Sirri oli jo sen verta iso että osasi ja malttoi hieman paremmin eikä ollut enää ihan niin ihmismagneetti alettiin yhdistämään sitä sen jo osaamaa nätisti kävelemistä niihin tilanteisiin kun kauempaa ohitettiin ihmisiä joista olin mahdollisimman varma ettei ne pilaa koulutushetkeä sinkoamalla meidän luo tyyliin huutaen pentuu oii söpööö!!! 😀 Ja siitä sitten yhdistettiin sitä yhä vaativampiin harjoituksiin ja kun Sirristä tuli teini ei ihmisetkään enää reagoineet siihen samoin niin harjoittelu olikin helpompaa. Eli en ollut tekemättä mitään asian eteen (se ei olisikaan kovin fiksua ) mutta ei sen tarvinut varsinaisesti osata ohittaa pienenä, oppi se myöhemminkin ja nykyään canicross lenkeillä kiitää ihmisistä ohi pitkällä hihnalla pelkällä ohi käskyllä. Vaikka edelleen se on sitä mieltä että ihmiset on ihania rapsutuskoneita 😀

    1. Tuo on ihan totta, että on kiva, kun koira saa paljon positiivisia kokemuksia erilaisista ihmisistä. Siitä syystä käytiin tänään häiriköimässä taloyhtiömme pihatalkoitakin – Hupsu sai juosta vapaana ihmisen luota seuraavan luokse ja valloittaa pentupörheydellään kaikkien sydämet. 🙂 Eikä nuo toisaalta ihmiset sinänsä haittaa, enemmän haittaa tosiaan ne ihmiset, jotka päästävät oman koiransa kyselemättä tutustumaan. Kyllähän pennut hurmaavat ihmisiä – se on niiden selviytymiskeino ja TEHTÄVÄ. 😀
      Vaan en minä tosiaan sitä ohittelua ja nätisti kävelemistä jäänyt stressaamaan. Seuraavana päivänä nykäisin Hupsulle valjaat ja otin AH! maailmankaikkeuden idioottimaisin taluttimen, nimittäin flexin, mukaan. Niiden kanssa ulkoilu oli paljon rennompaa, eikä tarvinnut koko aikaa pysähdelläkään. Mietitään sitten myöhemmin niitä remmihommeleita – tosiaan: jossain vaiheessa se oma koira ei kiinnosta enää niin paljon niitä vieraita ihmisiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.