Kuvakulma: Näin väsytetään koiranpentu

Kuvakulma: Näin väsytetään koiranpentu

On niitä päiviä, jolloin kuvaaminen on kivaa. Ja sitten on näitä päivä, jolloin kuvaamisen päätteeksi tekisi mieli heittää kamera seinään. No en heitä. Sen verran rakas tuo kamera kuitenkin minulle on.

Koiria kuvatessa tulee aina hitokseen hyvä mieli, kun kuvat onnistuvat. On kivoja söpöstelykuvia ja onnistuneesti pysäytettyjä liikekuvia, mainioita ilmeitä. Mutta kun se koirien kuvaaminen ei ole mitenkään helppoa. Ei varsinkaan silloin, kun ulkoilee kevätauringon paisteessa, keskellä päivää metsää samoten. Ja yritäpä siinä sitten vielä yhdistää vaalea koira ja tumma koira – tai koira, jossa on sekä tummaa että vaaleaa. Liian monta muuttuvaa tekijää. Kerpele.

Onneksi kuvaamiseen liittyy paljon muutakin kuin itse kuvaaminen. Tänään sain mainion annoksen keväistä ulkoiluilmaa (raittiista en tiedä, kun pääkaupunkiseudulla on niin paljon autoja) ja metsän epätasainen maasto teki hyvää kipuilevalle alaselälleni. Ainakin kipu hellitti kävellessä, näin tietokoneen ääressä istuessa kiemurtelen paikallani. Lisäksi teloin nilkkani. Sen jomotus on kuitenkin vähenemään päin.

Pääasia kuitenkin on, että ulkoiluhetkemme oli muuten mukava. Mûmak ja ”pomo” pitivät huolen viihtyvyydestämme. Pomon kanssa jutustelu täytti sosiaalivarantojani ja Mûmak sai Hupsun liikkeelle. Aivan toista kuin Hupsun kanssa ulkoilu ilman koiraseuraa. Ulkoilun loppupuolella alkoikin jo näyttää siltä, että ulkoilutan raatoa. Välillä jopa nappasin Hupsun syliini, jotta matka etenisi.

Metsät ovat Hupsun mielestä ehdottoman parhaita paikkoja rymytä. On kallioita, kiviä ja kaatuneita puunrunkoja, joille kiipeillä. On ryteikköä, jossa remuta.
Aurinko alkaa olla sen verran korkealla keskipäivällä, että valokuvaaminen muuttuu haasteelliseksi. Onneksi Hupsu ei murehdi kuvien laadusta. Se juoksee ja temmeltää – niinhän myös Mûmak tekee.
Edelleen riitti Mûmakilla vauhtia enemmän kuin Hupsulla. Ainakin silloin, kun remmi ei rajoittanut sen menoa. Sepä vasta Hupsun mielestä olikin kivaa, kun Mûmak ei remmissä ollessaan päässytkään karkuun.
Koiranpennun maailma on ihmeitä täynnä. Jokainen kivi on tutkittava, jokaiseen koloon yritettävä kaivautua, jokaisen puunrungon yli tai ali on mentävä. Ehkäpä pennuissa parasta onkin se, kuinka ne tutkivat maailmaa aina vähintään satakymmenen lasissa.
Hupsu on selvästi tykästynyt Mûmakiin. Mûmak meni edeltä…
…ja Hupsu tuli perässä vauhdilla.
Mutta siinä, missä koiranpennut menevät täysillä, ne myös tahtovat väsyä täysillä. Loppupuoliskolla aurinkokin paistoi aika kuumasti, varjoa ei ollut ja Hupsu yritti moneen otteeseen, että: ”tähän jäädään nyt kuulkaa päiväunille”.
Vaan eipä jääty. Pellonreunan ihanaa savimaata tongittiin, matkattiin hetken aikaa sylissä…
…ja sitten jaksettiin taas vähän riehua. Kuinka ihanaa! Meillä on hyvähermoinen, rauhallinen kaveri, jota voi pikkupentukin hieman kurmottaa.
Vaikka taisi se Mûmak olla tyytyväinen, kun ulkoilun jälkeen vihdoin pääsi pikkupiraijasta eroon. Hupsu ainakin nukahti auton takapenkille saman tien.

4 thoughts on “Kuvakulma: Näin väsytetään koiranpentu

  1. Kylläpä oot pörheävillainen, Hupsu. Teil oli mahtisupee mettäreissu. Joo. Lisää tommosia ja uni on tosi tärkeetä kasvavalle. Äippäs ottaa hyviä kuvia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.