Lepopäivä lenkkeillen

Lepopäivä lenkkeillen

Olin ajatellut viettää tänään lepopäivän, mutta katseltuani aikani etätyöpäivää viettävän mieheni selkää muuttui suunnitelmani Kaapon kanssa ulkoiluksi. Summamutikassa päätin lähteä kävelemään vieraammille jalkakäytäville ja lenkistä venyikin puolitoistatuntinen taival puolipilvisessä (enemmän ehkä pilvisessä) talvipäivässä.

Kaapo oli edelliskertaan verrattuna jälleen oma itsensä. Se olisi viilettänyt mieluusti kauempana edelläni kuin mitä remmi antoi myöten ja välillä jouduin toppuuttelemaan kundin vauhtia, etten itse lennä kumoon. Vehnäterrieri alkaa olla jo sen verran kookas koira, että remmissä vetäminen aiheuttaa helposti ulkoiluttajalle vaaratilanteita. Niin hyvin Kaapo on kuitenkin ehdollistunut namitaskuuni, että hiljaisellakin äänellä sanottu ”täällä” sai Kaapon palaamaan välittömästi jalkojeni viereen.

Poikkesimme hieman jalkakäytävältä syrjempäänkin, merenrantaan, jossa päästin Kaapon hetkeksi irti. Kaapo nautti vapaudestaan koko vehnäterrierin eloisuudella ja sai minutkin naurahtelemaan pomppiessaan ympäriinsä kuin pingispallo kivikossa. Erityisen kivaa Kaapon mielestä oli loikkia kaatuneen puunrungon yli – edestakaisin totta kai – ja mitä kauempaa loikka onnistui sitä iloisemmalta Kaapo vaikutti. Kalliokiipeily, lumipesut ja kepin tappaminen kuuluivat myös Kaapon vapaudenriemuun ja hieman minua harmitti kytkeä koira takaisin hihnaan, että pääsemme jatkamaan matkaa.

Lenkkeily sujui mutkattomasti eteenpäin, kunnes Jollaksen kartanon kupeessa meitä vastaan tassutteli belgianpaimenkoiraa muistuttava tumma kummajainen. Sain Kaapon hyvin kontaktiin nameilla, mutta vapaana, ilman omistajaa ulkoileva koira oli päättänyt tulla tekemään tuttavuutta Kaapon kanssa, enkä näin ollen välttynyt kohtaamistilanteelta. Tilanne meni kuitenkin kohtalaisen rauhallisissa merkeissä. Olin pudottanut Kaapon remmin löysälle, jotta minimoisin oman epävarmuuteni siirtymisen remmiä pitkin Kaapoon. Hetken koirat haistelivatkin toisiaan nätisti, kunnes Kaapo alkoi äristä vieraalle koiralle, joka onneksi väisti ja jatkoi matkaansa omille teilleen. Nameilla sain Kaapon takaisin kontaktiin ja vieras koira unohtui.

Aikamme matkaa jatkettuamme tuli kolmen lapsen poppoo kyselemään, saako koiraa silittää. Kaapo ei suuremmin välittänyt lapsista, mutta antoi rapsuttaa itseään hieman. Yleisesti ottaen Kaapo pitää lapsista, enkä epäröinyt tilanteessa ollenkaan. Kaapoa tosin kiinnosti enemmän yhdeltä lapselta maahan pudonnut vesipullo, joka koiran silmissä näytti lelulta. Lapsia nauratti Kaapon pyöritellessä pulloa tassuillaan ja kuonollaan.

Loppumatkan saimme kävellä rauhassa ja hieman ennen kotiovea koira intoutui vielä leikkimään löytämällään kepillä, joka kulkeutui hyvän matkaa mukanamme Kaapon heitellessä sitä. Kaiken kaikkiaan olin taas erittäin tyytyväinen Kaapon käytökseen ulkoilun aikana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.