Luuseri ja sen koira – kliseistä kerrontaa

Luuseri ja sen koira – kliseistä kerrontaa

Jouduin puhaltamaan pelit ja tanssiaiset poikki ja heittämään hanskat niihin hukkunein hommin tiskiin. Aika ja voimavarat oli vedetty niin tiukille, ettei sitä tervepäinen kestä – ei sillä, että ylipäätään tervepäinen olisin. Aikani asioita pohdiskeltuani päätin, että lisäopiskelun mukamastarpeellisuus ei saa mennä ohi niistä minulle tärkeimmistä, oikeasti merkityksellisistä asioista; perheestä, Hupsusta ja palauttavista harrastuksista. Siispä päädyin lopulta (todella hurjanmonen opiskeluviikon jälkeen) ilmoittamaan ryhmänohjaajalleni, että keskeytän opintoni. Kyllähän se toki ja totta kai kirpaisi – luovuttaminen nimittäin – vaan kyllähän ne hartiat tavallaan huokaisi helpotuksesta. Tosin… kun sitä kerran saa, mitä tilaa, niin nyt poden kolikon kääntöpuolella itselleni hyvin tyypillistä riittämättömyyden tunnetta – luuserihousut jalassani.

No, hyvääkin tässä päätöksessäni ilman muuta on: saan esimerkiksi tulla töistä suoraan kotiin, eikä ole kiire mihinkään. Vaikka nukkuisin päikkärit työpäivän painajaisiksi, jää päivästä reippaasti aikaa seurustella niin perheen kuin koiran kanssa (osarin etuja). Kasaantuvien koulutehtävien stressikin katosi. Aivan kuin sitä ei koskaan olisi ollutkaan. Lisäksi tehty päätös kevensi oloa.

Tällä hetkellä epävakaat suunnitelmani ovatkin alkulukuvuoden paineista palautuminen ja työintoni säilyttäminen homeisista työnurkista huolimatta. Jahka olen levännyt mieleni uuteen eloon ja henkäykseen, palaan koiraharrastuspohdintojeni pariin. Ehkä me keksitään Hupsun kanssa jotakin kivaa yhteistä puuhastelua – joskin olen varsin vakuuttunut siitä, että meille olisi hyvä kerrata ihan vain perusjuttuja, niitä jokakoiran arkitaitoja.

Olen yllätyksekseni huomannut, että teini-iän saavuttanut Hupsu on kuitenkin kohtalaisen tottelevainen tapaus. Vaikka muut koirat saavatkin sen kierroksille ja vieraat ihmiset kiinnostavat hirvittävästi, on tottelevaisuus harvinaisen sujuvaa pienemmillä häiriöillä. Linnun perään Hupsu ei esimerkiksi jaksa pitkästi pinkoa, vaan lähtee mieluummin minun perääni huomattuaan minun jatkavan matkaani, ja omalta pihaltakin tullaan jo kohtalaisen hyvällä askelluksella kutsuttaessa sisälle. Ehkä me emme siis olekaan täysin toivoton kaksikko.

 

 

(Ja ei, en aio pyydellä anteeksi kauniita kliseitä, huippulaadukkaita kännykkäräpsyjä tai mitään muutakaan. Ihanaa viikkoa just Sulle!)

Ps. Varokaa metsässä liikkuessanne äkäisiä pistäviä perkeliöitä. Pistokset sattuu.

2 thoughts on “Luuseri ja sen koira – kliseistä kerrontaa

  1. Ihanaa lähestyvää viikonloppua myös sulle! 🙂 Älä suotta vedä mitään luuserihousuja jalkaasi! Parempi keskittyä muutamaan asiaan kunnolla kuin yrittää sataa ja palaa loppuun. Oma jaksaminen on tärkeää ja ehkä sille lisäopiskelullekin löytyy joskus elämästäsi sopiva kolo 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.