Perkuleen pentuaika!

Perkuleen pentuaika!

Silmät edelleen ristissä. Sormet, käsivarret ja varpaat terävistä naskaleista naarmuilla. Vuorotellen mennään satakymmenen lasissa ja sitten väsähdetään – molemmat. Onneksi, voi onneksi, Hupsun jäljiltä ei juuri tarvitse niitä pissalammikoitakin vielä siivota!

Olohuoneen lattialla, eteisessä – kaikkialla leluja hujanhajan. Kaikki hienoja, koiria varten suunniteltuja, Hupsua varten ostettuja! Olisihan se pitänyt tietää – ja tiesinhän minä! Leikkikaluiksi kelpaa parhaiten moppi, kylpytakin naru, sohvapöydän kulma ja kumisaappaat. Ihan ikioma villasukkakin pennulle on lahjoitettu.

Pihalla on käyty maistamassa seinää. Hangessa on levällään puutarhalapio ja pikkulapsen käteen sopiva lakaisuharja. Syreenikin maistuu pienen pennun mielestä hyvältä – se törröttää hauskasti maassa levitellen hentoja oksiaan kohti taivasta. Vähän pitää käydä myös kukkalaatikossa – siellä on pikkuhavuja mullassa. Mullassa! Pikkusyreeni – toiseen lajikkeeseen, luultavasti pihlajaan, vartettu – muistuttaa maasta sojottavaa keppiä. Siihen on hyvä vähän teroitella kulmahammasta. Ja ne siististi pihalle niputetut kiinanruusun oksat – voi! Ne on levitetty pitkin maita ja mantuja.

Mutta kun onhan se vaan niin hurjan söpö, niin hurjan ihana!

Se napittaa pyöreillä, tummilla nappisilmillään. Se tökkii kuonollaan ja huitoo huterasti tassullaan. Se tassuttelee epävakain askelin – liukastelee, kompastelee, pyörähtelee, horjahtelee. Sillä on enemmän vauhtia kuin mihin tassut ehtivät mukaan, eikä se aina muista katsoa eteensä – lopulta se pennunpehmoisesti törmää johonkin. Ja jos niin hassusti kävisikin, että se ehtisi huomata esteen edessään, huomaa se sen usein liian myöhään. Jarrut ei vain vielä toimi.

Entäpä sitten, kun se nukkuu? Kuuluu ihana pieni tuhina. Kuuluu maiskutusta, vingahtelua, kuuluu unista ärinää. Ehkä se jahtaa paistia tai komentaa kaveria leikkimään. Ehkä se uneksii taivaallisista herkuista, ehkä vain seuraavasta leikistä.

Iltaisin painaessani pääni tyynyyn koiranpennun uniset äänet rauhoittavat minut uneen.

Onni on oma koiranpentu!

 

 

4 thoughts on “Perkuleen pentuaika!

  1. Voi vitsi. <3 Hupsu tuumii, jotta minkäs sille mahtaa että on syntynyt näin ihanaksi. 🙂 Toisaalta tuota pikkupalleroaikaa kaipaa, toisaalta sitten taas sitä ei kaipaa yhtään. Urhon pentuaika tuntui tosi pitkältä, Uke käytti naskaleitaan armotta ja oli sisäsiisti vasta 9 kk:n ikäisenä. Väinö taas oli helppo kesäpentu, ei purrut ollenkaan (!) ihmisiä tai oikeastaan mitään muuta kuin sille luvalliseksi osoitettiin, ja sisäsiistikin se oli jo 5 kk:n ikäisenä. Jos tietäisi, että saisi taas tuollaisen väinötyypin pennun, niin ryntäisin varmaan heti pentupalstoille. 😀 Mutta jos tulisikin toinen Uke-terminaattori… Ei vaan nyt jaksa. Ehkä joskus myöhemmin. 🙂 Mutta onhan se pentuaika niin lyhyt…

    1. Pennuissa on tosi paljon eroja. Ja toisaalta otan mieluummin naarmuja raajoihini, kun vastapainona ei tarvitse jatuvasti mopata. Kahdessa viikossa olen siivonnut lattialta ehkä kolme pissalätäkköä… kotona siis.
      Hupsussa on ihan hirmuisen paljon hyviä puolia! Tällaisia pentuja voisin jatkossakin ottaa. 😀

      1. Kaksi viikkoa ja kolme pissalätäkköä – vau. Siis supervau! Ja kun pureskeluvaihekin loppuu ihan pian niin teillä on kohta varsinaiset kissanpäivät ihanan pallukan kanssa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.