Sairaslomalainen

Sairaslomalainen

Kävimme Hupsun kanssa perjantaina tassutsekkauksessa Evidensiassa. Käsikopelotutkimuksessa Hupsu aristi oikean etutassun kyynärpäätä ja vasemman etutassun käpälää. ”Lämpöä” oli 39 astetta. Eläinlääkärin valistunut arvaus oli panosteiitti, jonkinlainen luukalvon tulehdus, joka on yleisempi isojen rotujen (esim. saksanpaimenkoira) pennuilla. Loppulukema oli kahden viikon tulehduskipulääkekuuri ja lepo.

Lepo-komennon perään tirskahdin epäuskoisesti.

Parin viikon päästä, jos oireet eivät ole kadonneet, on eläinlääkärin mukaan syytä varata aika ortopedille. Mikäli kyse ei ole rasituksesta tai kasvavan pennun tulehdustilasta, voi syynä olla luunsiru tai rusto-ongelma. Siinä tapauksessa hoitomuoto on leikkaus. Että mitenkä siis että?

Toissa päivänä nappasin käteeni viime viikolla postilaatikkoon kolahtaneen Lapinkoira-lehden. Avasin sen summamutikassa jostakin kohdasta ja kuinka sattuikaan aukeamalla olemaan juttu osteokondroosista, kyynärnivelen kasvuhäiriöistä. Ja siitä alkoi se pirujen maalailu. Olihan eläinlääkärikin sanonut, että panosteiitissa koira aristaa yleisimmin pitkiä putkiluita, joiden ronklaamiseen Hupsu ei reagoinut. Sen sijaan reagointi kyynärpäässä… no… niin.

Toistaiseksi yritän pysyä positiivisena. Hupsu ontuu edelleen, mutta levossa pitäminen on haastavaa. Tulehduskipulääke selvästi lievittää kipua, minkä seurauksena Hupsu pääsee kunnolla vauhtiin. Esimerkiksi eilen illalla tyhjennettiin lelukoppa, leluja kannettiin minulle vuoronperää ja niitä vinguteltiin (nukkumista yrittävä isäntä ei oikein tykännyt asiasta), pöydiltä yritettiin pölliä tavaroita ja aaloetakin olisi haluttu maistaa, myös kiinanruusun kukkaruukku houkutteli kaivuuhommiin. Kun avasin Hupsulle takapihan oven, otti poika kymmenkunta hepulikierrosta pitkin pihaa. Energiaa olisi, mutta kun levätä pitäisi.

Haluaisin kovasti uskoa rasitusvammaan tai tulehdukseen. Haluaisin kovasti uskoa siihen, että puolentoista viikon päästä Hupsu on taas oma itsensä ja saadaan touhuta normaaleja juttuja. Vaan pessimisti kun olen, se on todella vaikeaa. Positiivisuus nimittäin. Ajatuskin jostakin leikkaushoitoa vaativasta ongelmasta kiukuttaa ja suututtaa, tuntuu todella epäreilulta.

Kuten mieheni siskopuoli somessa minulle totesi:

Jos Hupsulla on tuo luutumishäiriö, olet oikeasti huono-onnisin koiranomistaja, jonka tiedän.

10 thoughts on “Sairaslomalainen

  1. Ihana, juoksenteleva Hupsu! Ontumiseen voi tosiaan olla monenlaista syytä, toivottavasti Hupsulla olisi kyse nyt jostain vaarattomasta. Lisäkuulumisia odotellessa.

    1. Toivotaan. Hupsu vaikuttaa jotenkin paremmalta, mutta edelleen saa pelätä. Ainakin se tosiaan riehuu jo, eikä ole niin väsynyt.

  2. Toivotaan ettei ole mitään vakavaa. Pennut on sellaisia koheltajia että loukkaavat itseään aika helposti mutta useimmiten paranevatkin onneksi hyvin.

    1. Se on totta joo. Hupsu on minun koirahistoriani koheltavin pentu. Tyhjäpää suorastaan. 😀 Eiköhän tämä tästä – tavalla tai toisella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.