Sairastuvan kauhu

Sairastuvan kauhu

Näin sairaslomalla sitä tulee mietittyä, miksi helkkarissa tulin hankkineeksi lemmikikseni poropaimenen. Lapin aakeilla laakeilla koiraeläimeltä vaadittava kestävyys muuttuu silmänräpäyksessä flunssaosaston painajaiseksi. Ensimmäistä kertaa (no ok, tämä oli vale) olen alkanut epäillä omaa täysjärkisyyttäni. Olisihan se niin paljon siistimpää, kun sairastuvalla seurana noruisi seurapiiripuudeli, jonka päivän kohokohta olisi kaivautua peittoni alle ottamaan päiväunet. Or maybe not.

Eilisen päivän lojuin sohvannurkassa. Katsoin Netflixistä löytämääni viikinkiaikaan sijoittuvaa sarjaa ja herkuttelin. Illansuussa hidastempoisuus alkoi ottaa Hupsua päähän ja päiväunilta minut herätettiin naamaa nuolaisten ja herkeämättä piipittäen. Räkä poskella kaivelin sohvan taakse vierineen pallon ja aloin leikittää koiraani. Energianpuruksi tämä ei toki riittänyt ja yötä kohden meno muuttui villimmäksi. Hupsu lähes raateli peittoani, jonka alla heiluttelin puolikoomassa sormiani saadakseni villipedon viihdytetyksi. Sitä sitten muita blogeja lueskellessani tulin ajatelleeksi, että niin, olisihan sitä tietenkin voinut väsyttää koiran nenähommillakin.

Tänään vointini on ollut eiliseen verrattuna parempi. Koska ilmakin on nätti, päätin lähteä Hupsun kanssa metsään juoksemaan. Tokikin ainoa juoksija oli Hupsu. Minä kun en juokse edes junalle. Ja niinhän se tuo puupökkelö juoksikin! Metsä oli täynnä hajuja, lumisia risukkoja, paikka paikoin märkiä polkuja. Siellä se karva-aasini paineli tuhatta ja sataa, eikä korvista ollut tietoakaan.

Kerran epäilin Hupsun kokonaan näyttäneen, miten lappalaiskoira ottaa omistajaltaan hatkat, kun sen peräpääpuuhka katosi mutkan taakse, eikä huuteluistani heti palannutkaan. Yhden kerran dyykkasin itse polvilleni pöpelikköön, kun Hupsu havaitsi puiden lomassa toisen koiran ja ihmisen – ihan vaan estääkseni teinikoirani ohjusvaihteen. Vain yhdesti ehdin ennakoida tilanteen Hupsu Huu-Haata tarkkaillen ja lopun matkaa se saikin kulkea remmissä. Kyllä se hieman sieppasi. Vielä vuosi sitten sain nimittäin kulkea metsässä rauhassa, muihin juuri törmäämättä.

Lentsusta huolimatta täytyy myöntää, että seurapiiripuudelit jäävät kakkoseksi huithapelilleni. Mikäs sen parempi (teko)syy viettää sairaslomalla muutama hetki kauniista ulkoiluilmasta nauttien kuin aktiviteettia tarvitseva koira?

4 thoughts on “Sairastuvan kauhu

  1. Kuulostaa tutulta 😀 Sairaslomat on aina niitä hetkiä kun alan miettiä rodunvaihtoa johonkin pieneen ja rauhalliseen kainaloiseen…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.