Browsed by
Avainsana: aikuistuminen

Kuka on vaihtanut mun koiran?

Kuka on vaihtanut mun koiran?

Ei nimittäin kyllä vaihdeta takaisin!

Ihan kuin Hupsu olisi kuullut järjen äänen kutsuvan ja ihan kuin se olisi jopa ottanut siitä kiinni – varovaisesti, mutta kiinni kuitenkin. Koristeena olleet korvatkin ovat alkaneet toimia. Satunnaisesti, mutta toimivat silti!

Käytiin Hupsun kanssa viime viikolla koirakoulun irtotunnilla. Se oli jokin nätistinäyttelyssä-teemainen. Nakin kutsuva voima oli ihmeellinen. Niin ihmeellinen, etten ennen ole vastaavaa Hupsun kanssa kokenut. Vaikka odottelu oli edelleen yhtä kamalaa kuin ennenkin, oli koirani kuulolla. Se kuuli kyllä nakkien kutsun.

Pariin otteeseen olen Hupsun kanssa viime aikoina kotiutunut siten, etten ole parkkipaikalla jaksanut kytkeä koiraa remmiin. Siitä huolimatta olemme päässeet kotiovelle uhmauksitta. Tänään oli se toinen kerta ja Hupsu tepasteli nätisti rinnallani. Jälleen oli taskussa nakkia, eikä nirso koirani voinut vastustaa niiden kutsua.

Oikeastaan tämä ihmeellisyyksien ketju alkoi lomareissullamme: sillä, josta viimeksi kirjoittelin. Jätinpä vain tuolloin kirjoittamatta Maailman Mahtavimmasta Hupsusta. Siispä kerron sinulle nyt tuon pieneen hetkeen mahtuvan, lyhyen tarinan.

Hupsu 1v 6kk

Istuimme porstuan rappusilla rupattelemassa niitä näitä – minä ja äitini. Katseeni harhaili hämärtyvän pihamaan yllä, kosteasta heinänkorresta toiseen aina metsänreunaan ja takaisin. Ihan yhtäkkiä rauhan rikkoi Hupsun säpsähdys. Mitään sanomatta se säntäsi porstuasta matkaan. Kohotin katsettani juuri sen verran, että ehdin havaita liikettä metsänreunassa. Hätäkarjaisin Hupsun perään ”ei”. Pysähdys. Hupsu oli pysähtynyt niille sijoilleen, keskelle pihaa ja minä ehdin nähdä, kuinka peura loikkasi takaisin metsän hämärään.

Hupsu jäi tuijottamaan metsänelävän perään. Se tuijotti, muttei liikkunut. Kutsuin Hupsua. Kutsuin uudestaan. Koira vain kääntyi hieman katsomaan minua. Peuran aiheuttama kiihtymys ei ollut vielä tasaantunut riittävästi. Varovasti kysäisin pihan keskellä seisovalta koiraltani ”mitä täällä on”. Karvaiset tassut lähtivät minua kohti.

Voi! Kuinka ylpeä olinkaan pienestä karvalapsestani.

Olen yhä.