Browsed by
Avainsana: eläinlääkärissä

Kyllä minä niin mieleni pahoitin

Kyllä minä niin mieleni pahoitin

Käytin Hupsun tänään eläinlääkärissä Kirkkonummen Omaeläinklinikka Vetsetissä sen kadonneen hampaan vuoksi. Aika meille oli varattu klo 13, mutta tuntia aiemmin saimme soiton, että saisimme tulla jo puoli tuntia aiemmin niin halutessamme – ja näinhän me sitten toimittiinkin. Noin viikko sitten aikaa varatessani minulle oli puhelimessa annettu hinta-arvio, joka oli hieman reilua sataa euroa, ja se yhdistettynä oivaan puhelinsoittopalveluun tuntui oikein passelilta. Lähdin siis hyvillä mielin koirapojan purukalustoa esittelemään.

Tilat olivat odotusaulassa avarat ja valoisat, ja vastassa ollut henkilökunta vaikutti mukavalta. Hupsukin oli luottavainen oma itsensä ja päätti lirauttaa odotusaulan hyllynkulmalle viestijälkensä turhautumispiippauksensa ohessa.

Alles in Ordnung!

Ensimmäinen järkyttymiseni tapahtui pian sen jälkeen, kun eläinlääkäri oli peruskopeloinut Hupsun. Hinta-arvio olikin ylättäen hypännyt yli neljänsadan euron – siis mikäli puuttuvan hampaan juuri jouduttaisiin poistamaan. Varovasti tiedustin, mitähän lysti mahtaa maksaa, mikäli poisto-operaatioon ei ole aihetta, ja vastaukseksi sain rapiat pari sataa, mikä sekin olisi jo tuplat alkuperäiseen arvioon.

Seuraavaksi järkytyin, kun minulle selvisi, että joutuisin jättämään Hupsun klinikalle uinumaan. En ollut alkuunkaan tullut ajatelleeksi, että operaatio saattaisi tosiaan kestää niin pitkään, ettei minun kannattaisi hengailla odotusaulassa – vaan mitäpä siinä enää mukisemaan. Eläinlääkäri lähti hakemaan piikkejään, jotta poika pääsisi matkalleen höyhensaarille.

Jonkin aikaa kotona hengailtuani sain klinikalta puhelun. Kaikki oli hyvin ja röntgenkuvat oli saatu otettua. Eläinlääkäri vain halusi kysäistä, voisiko samalla käynnillä poistaa toisenkin hampaan – sellaisen poskihampaan, joka oli jo mustunut, ”kuolettunut” ja heiluvainen. Hintaa tulisi muutama kymppi lisää ja aikaa kuluisi hieman enemmän, mutta lupa minulta heltisi (kalliimpi lystihän se olisi ollut ottaa uusi aika ja laittaa poika uudestaan unille toisella kertaa). Paria tuntia myöhemmin sain luvan lähteä hakemaan Hupsua kotiin.

Hammaskartta: Punaisella merkatut hampaat puuttuvat nyt Hupsun suusta.

Kotona eläinlääkäristä saatuja papereita tavatessani huomasin, että eipä minulle paljoa Hupsun suusta loppujen lopuksi kerrottu – ainoastaan tehdyt toimenpiteet. Kotiutusohjeissa oli kuitenkin mainittu, että hampaissa on pieniä kruunumurtumia ja kulumaa. Hämmentyneenä jäin pohtimaan, että täytyykö minun todella itse googlata, tuleeko minun jotenkin ne huomioida esimerkiksi ruokavaliossa. (Kaiken järjen mukaan kuvittelisin, että esimerkiksi kovien luiden pureskelulla saattaa olla tekemistä vaurioiden kanssa.)

Lopullinen lääkärilasku oli suuruudeltaan 516,90. Viisinkertaisesti se, mitä minulle alunperin hinta-arvioksi annettiin. Miehelleni puhisin, että onneksi meillä on se koiravakuutus, josta toivon mukaan edes osa rahoista palautuu. Vaikka ilman muuta haluan hoitaa koirani kustannuksista huolimatta hyvin, jäi minulle sen verran paha maku suuhun, etten usko vieväni kontrollikäynnin jälkeen koiriani enää kyseiselle klinikalle. Seuraavalla kerralla, jos tarve vaatii, varaan ajan suoraan suosikkieläinlääkärini luokse.

Karpo ei tahtonut kotona yhtään ymmärtää Hupsu-toipilasta. Kuinka ihmeessä se veli olikin yhtäkkiä ihan kummallinen?
Eläinlääkärissä

Eläinlääkärissä

Uskomatonta, miten hyvin suunniteltu aikataulutus ei koskaan olekaan yhtä onnistunut toteutusvaiheessa. Pari hassua mutkaa matkaan ja kaikki menee takuuvarmasti sen jälkeen kiirevauhdissa. Olin siis varannut Hupsulle tälle päivälle rokotusajan, johon minun piti ehtiä vallan mainiosti: töistä kotiin puolisen tuntia ja sen jälkeen melkein tunti aikaa ehtiä eläinlääkäriin, jonne ajaa kahdeksan minuuttia.

Kiireiseksi muuttuneesta aikataulustani huolimatta lähdimme vielä ihan hyvissä ajoin kotoa liikenteeseen – vaan kun puolivälissä matkaa muistin, että piti se Hupsun passikin ottaa matkaan. Uukkari lennosta. Melkein olisi voinut kuvitella, että teen sellaisia useinkin. Sen verran luontevasti se onnistui.

Onneksi passi oli siellä, missä pitikin! Paperiläpyskä povariin ja kohti eläinlääkäriä. Perillä olimme juuri tasan, emmekä melkein, silloin, kun pitikin. Ei siinä ollut aikaa jallitella Hupsua vaa’alle, vaan paino tarkastettiin lentämällä. Kerrankin kun olisi ollut eläinlääkäri aikataulussaan.

Vastaanottotiskin takana ihmeteltiin passia. Kummallisia päivämääriä. Siis yksivuotisrokotukseenko me olimme tulossa? No kyllä! Kulmia kurtistettuani se sitten välähti: Miksi ihmeessä minä säilytän Ragnarin passia siellä, missä Hupsunkin passin pitäisi olla? Eihän se nyt maailmaa kaatanut, saanhan minä haettua leiman myöhemminkin, vaan kun tunsin itseni typeräksi.

Eläinlääkärin huoneeseen Hupsu käveli muina miehinä. Muistista oli pyyhkiytynyt viime syksyn korvanputsauskauheudet. Hyvä niin. Käsikopelotutkimus pöydällä ei hätkäyttänyt. Niin paljon oli kaikkia ihania hajuja! Vaan se rokotus! Se piti huolen siitä, että ensi kerralla eläinlääkärin huoneeseen ei enää mennä rentona. Pienen koiran korvien välissä jylläsi pakokauhu lääkeaineen kirvellessä ihon alla.

Pääasia kuitenkin, että kaikki vaikutti olevan pienellä karvaeläimelläni mallillaan. Mitään pahaa sanottavaa ei eläinlääkärillä ollut. Turkin runsaus häntä tuntui hieman huvittavan. Onhan se Hupsu vähän sellainen… sähköpallo. Ainakin näin pakkasilla.

 

Rokotuksilla

Rokotuksilla

Evidensiasta soitettiin eilen ja kerrottiin, että eläinlääkäri on sairastunut. Tilalle oltiin saatu toinen eläinlääkäri ja minulta tiedustettiin, sopiiko vaihdos minulle. No, ilman muuta. Rokotuksillehan tässä oltiin vain menossa! Tänään soittivat uudelleen. Tiedustaakseen aivan samaa asiaa. On se hyvä, että asiakkaista pidetään innokkaasti huolta.

Pitkälle toista tuntia teimme Hupsun kanssa ennen eläinlääkäriaikaa lenkkiä. Voitte kuvitella, ettei Hupsu ihan hirveästi arvostanut, kun ehdittyään vasta vartin ummistaa kotona silmiään, raahasin sen taas liikenteeseen. Vielä eläinlääkäriaseman ovella Hupsu oli sitä mieltä, että ei nyt oikein jaksa mennä sisälle asti.

Hupsun riemuksi odotusaulasta löytyi nameja. Maailma näytti kirkastuvan väsyneen pennun silmissä, kun se rouskutteli onnellisena herkkuaan. Niin hyvää se herkku oli, että Hupsu ihan köllähti vaa’alle siitä nauttimaan. 9,5 kiloa. Jösses!

Herkkujen nautiskelu keskeytyi, kun vastaanottohuoneesta odotusaulaan tassutteli sekarotuinen koiralapsi. Kovasti se muistutti ulkonäöllisesti sakemannia, nimensä se oli saanut selvästi hobitin mukaan. Hupsu oli valtavan innoissaan. Vähän piti saada pentupainia.

Vastaanottava eläinlääkäri oli todella ihana. Hän kehui Hupsua koko ajan, kertoi huomioitaan, syötti nameja. Ei Hupsua haitannut pienet piikkitökkimisetkään, kun suu kävi hurjalla vauhdilla hampaiden jauhaessa isokokoista raksua. Höhlä karvamukula.

Pyynnöstäni eläinlääkäri tutki Hupsun tassutkin. Kerroin, että on ollut tassujen käsittelyssä hieman ongelmia. Kopelointitutkimuksen tulos oli lähinnä, että Hupsu taitaa olla itsetietoinen otus. Harjoittelua vaan. Saatiin me mukaan lääkeshampoota, jolla pitää kahdesti viikossa kahden viikon ajan etutassut pestä. Anturoiden syrjässä näkyi hieman punoitusta. Eläinlääkäri ei kuitenkaan uskonut, että se mitenkään erityisesti lisäisi aristusta.

Vastaanoton jälkeen olin kamalan hirveä ihminen. Hupsu olisi halunnut australianterrieriä tervehtiä, vaan en päästänyt. Vinkunaa ja tempomista. Pääsi se kuitenkin sen karvakaverin ihmistä moikkaamaan. Se ihminen oli pennulle ihan myyty. Ulos päästessämme Hupsu olisi halunnut palata takaisin sisälle. Eihän sitä nyt kivasta paikasta pois tahtonut lähteä. Lähdettiin silti.

Nyt onkin rauhallista. Onnellinen tuhina käy sohvan takana. Päikkäriaika!