Browsed by
Avainsana: eläinlääkärissä

Eläinlääkärissä

Eläinlääkärissä

Uskomatonta, miten hyvin suunniteltu aikataulutus ei koskaan olekaan yhtä onnistunut toteutusvaiheessa. Pari hassua mutkaa matkaan ja kaikki menee takuuvarmasti sen jälkeen kiirevauhdissa. Olin siis varannut Hupsulle tälle päivälle rokotusajan, johon minun piti ehtiä vallan mainiosti: töistä kotiin puolisen tuntia ja sen jälkeen melkein tunti aikaa ehtiä eläinlääkäriin, jonne ajaa kahdeksan minuuttia.

Kiireiseksi muuttuneesta aikataulustani huolimatta lähdimme vielä ihan hyvissä ajoin kotoa liikenteeseen – vaan kun puolivälissä matkaa muistin, että piti se Hupsun passikin ottaa matkaan. Uukkari lennosta. Melkein olisi voinut kuvitella, että teen sellaisia useinkin. Sen verran luontevasti se onnistui.

Onneksi passi oli siellä, missä pitikin! Paperiläpyskä povariin ja kohti eläinlääkäriä. Perillä olimme juuri tasan, emmekä melkein, silloin, kun pitikin. Ei siinä ollut aikaa jallitella Hupsua vaa’alle, vaan paino tarkastettiin lentämällä. Kerrankin kun olisi ollut eläinlääkäri aikataulussaan.

Vastaanottotiskin takana ihmeteltiin passia. Kummallisia päivämääriä. Siis yksivuotisrokotukseenko me olimme tulossa? No kyllä! Kulmia kurtistettuani se sitten välähti: Miksi ihmeessä minä säilytän Ragnarin passia siellä, missä Hupsunkin passin pitäisi olla? Eihän se nyt maailmaa kaatanut, saanhan minä haettua leiman myöhemminkin, vaan kun tunsin itseni typeräksi.

Eläinlääkärin huoneeseen Hupsu käveli muina miehinä. Muistista oli pyyhkiytynyt viime syksyn korvanputsauskauheudet. Hyvä niin. Käsikopelotutkimus pöydällä ei hätkäyttänyt. Niin paljon oli kaikkia ihania hajuja! Vaan se rokotus! Se piti huolen siitä, että ensi kerralla eläinlääkärin huoneeseen ei enää mennä rentona. Pienen koiran korvien välissä jylläsi pakokauhu lääkeaineen kirvellessä ihon alla.

Pääasia kuitenkin, että kaikki vaikutti olevan pienellä karvaeläimelläni mallillaan. Mitään pahaa sanottavaa ei eläinlääkärillä ollut. Turkin runsaus häntä tuntui hieman huvittavan. Onhan se Hupsu vähän sellainen… sähköpallo. Ainakin näin pakkasilla.

 

Rokotuksilla

Rokotuksilla

Evidensiasta soitettiin eilen ja kerrottiin, että eläinlääkäri on sairastunut. Tilalle oltiin saatu toinen eläinlääkäri ja minulta tiedustettiin, sopiiko vaihdos minulle. No, ilman muuta. Rokotuksillehan tässä oltiin vain menossa! Tänään soittivat uudelleen. Tiedustaakseen aivan samaa asiaa. On se hyvä, että asiakkaista pidetään innokkaasti huolta.

Pitkälle toista tuntia teimme Hupsun kanssa ennen eläinlääkäriaikaa lenkkiä. Voitte kuvitella, ettei Hupsu ihan hirveästi arvostanut, kun ehdittyään vasta vartin ummistaa kotona silmiään, raahasin sen taas liikenteeseen. Vielä eläinlääkäriaseman ovella Hupsu oli sitä mieltä, että ei nyt oikein jaksa mennä sisälle asti.

Hupsun riemuksi odotusaulasta löytyi nameja. Maailma näytti kirkastuvan väsyneen pennun silmissä, kun se rouskutteli onnellisena herkkuaan. Niin hyvää se herkku oli, että Hupsu ihan köllähti vaa’alle siitä nauttimaan. 9,5 kiloa. Jösses!

Herkkujen nautiskelu keskeytyi, kun vastaanottohuoneesta odotusaulaan tassutteli sekarotuinen koiralapsi. Kovasti se muistutti ulkonäöllisesti sakemannia, nimensä se oli saanut selvästi hobitin mukaan. Hupsu oli valtavan innoissaan. Vähän piti saada pentupainia.

Vastaanottava eläinlääkäri oli todella ihana. Hän kehui Hupsua koko ajan, kertoi huomioitaan, syötti nameja. Ei Hupsua haitannut pienet piikkitökkimisetkään, kun suu kävi hurjalla vauhdilla hampaiden jauhaessa isokokoista raksua. Höhlä karvamukula.

Pyynnöstäni eläinlääkäri tutki Hupsun tassutkin. Kerroin, että on ollut tassujen käsittelyssä hieman ongelmia. Kopelointitutkimuksen tulos oli lähinnä, että Hupsu taitaa olla itsetietoinen otus. Harjoittelua vaan. Saatiin me mukaan lääkeshampoota, jolla pitää kahdesti viikossa kahden viikon ajan etutassut pestä. Anturoiden syrjässä näkyi hieman punoitusta. Eläinlääkäri ei kuitenkaan uskonut, että se mitenkään erityisesti lisäisi aristusta.

Vastaanoton jälkeen olin kamalan hirveä ihminen. Hupsu olisi halunnut australianterrieriä tervehtiä, vaan en päästänyt. Vinkunaa ja tempomista. Pääsi se kuitenkin sen karvakaverin ihmistä moikkaamaan. Se ihminen oli pennulle ihan myyty. Ulos päästessämme Hupsu olisi halunnut palata takaisin sisälle. Eihän sitä nyt kivasta paikasta pois tahtonut lähteä. Lähdettiin silti.

Nyt onkin rauhallista. Onnellinen tuhina käy sohvan takana. Päikkäriaika!