Browsed by
Avainsana: Evidensia

Ontumatutkimuksessa

Ontumatutkimuksessa

Piipahdettiin pikaisesti kolme tuntia Tammiston Evidensiassa tänään. Tunti oli ontumatutkimukselle varattu aikaa, mutta venyihän se – tietenkin! Oikeastaan olen alkanut jo tottua siihen: Evidensian eläinsairaalaan ei ole asiaa, jos on tiukka aikataulu. Kokemusta nimittäin on. Niin paljon, että pientä Ragnar-lunnistani viime vuonna hoitanut eläinlääkärikin tervehti minua odotustilassa. En oikein tiennyt, itkisikö vai nauraisiko. Päädyin kuitenkin moikkaamaan takaisin.

”Kliinisessä yleistutkimuksessa” – kuten eläinlääkärit ammattitermein alkukoplailuja nimittävät – ei näkynyt mitään normaalista poikkeavaa. Sen sijaan Hupsu sai aimoannoksen kehuja: se jaksoi keskittyä todella hyvin, eikä juuri venkoillut, kuumekin saatiin suhteellisen rauhallisesti mitattua (ei ollut!) ja hyvässä lihassakin poika kuulemma on. Kotiutusohjeisiin oli lisäksi kirjattu, että Hupsu on pirteä ja ekstrovertti pentu.

Jonkinlaisen pikkuisen neurologisen tutkimuksen eläinlääkäri suoritti koputtelemalla Hupsun naamataulua ja painelemalla selästä. Ainoa mainitsemisen arvoinen asia siitä tutkimuksesta oli se, että Hupsu käyttäytyi valtavan hyvin! Kuin vanha tekijä se seisoskeli eläinlääkärin pöydällä ja ihmetteli ympärilleen.

Itse ontumatutkimuksessa (jalkojen vääntely ja kääntely ja venyttely ja painelu sekä pennun juoksuttaminen) eläinlääkäri totesi kipuoireilun sijaitsevan kyynärpäissä ja olkapäässä. Oikeassa etukäpälässä kyynärpääaristuksen lisäksi Hupsu jännitti olkanivelen ojennusta, mutta vasemmassa astuinelimessä arkuus oli vain kyynärnivelessä.

Hokkuspokkusta vaan ja poika päätyi unille (ei tosin  yhdellä pistoksella, vaan kahdella). Sitten minut passitettiin tunniksi muualle ja Hupsu pääsi höyhensaaripilvellään röntgenhärveleihin. Sen verran oli röntkan jälkeen eläinlääkärin höpötykset kuitenkin hepreaa, että kotosalla sain kotiutusohjeita tavailla hoomoilasena. Tokkopa niistä mitään tässä kohtaa vielä tarvitsikaan ymmärtää, sillä eläinlääkäri sanoi konsultoivansa vielä kollegaansa ja soittavansa minulle viimeistään ensi viikolla.

Röntgenkuvissa havaittavissa molemmissa kyynärnivelissä nivelpintojen epäjohdonmukaisuutta, hieman lisääntynyttä tiiviyttä vasemman kyynärluun alueella nivelkapselin kiinnityskohdassa, kummassakaan kyynärnivelessä ns. koronoideus-ulokkeen raja ei selkeästi seurattavissa. Molemmissa olkanivelissä mahdollista tasaisuutta olkanivelen takaosassa sekä olkaluun etuosan pinta hieman epätasainen.

Wait what?

TODENNÄKÖINEN DIAGNOOSI Kyynärnivelten sekä oikean olkanivelen aristus

No tuon olisin varmaan lukion lyhyellä matematiikalla ymmärtänyt itsekin jo ennen röntkaamista.

Mukaan eläinlääkäristä me saatiin uusi kipulääkekuuri. Samaa Metacamia, jota viimeksikin, ja hyvä niin. Nestemäinen Metacam kun kelpaa Hupsulle vaikka struuttaisin sen vahingossa sivusuun lattialle. Sieltä se käydään kiltisti lipomassa talteen.

Niin epämääräinen eläinlääkärikäynti kuitenkin oli, että kiviä ei mihinkään vierähdellyt. Positiivista oli se, ettei röntgenkuvissa näkynyt luunsiruja tai muita irtopaloja, mutta muutoinhan tilanne jäi vielä hyvinkin avonaiseksi. Nyt toivon vain, että eläinlääkäri toimitti röntgenkuvat kollegalleen turhaan – että kyseessä on vain hieman kummallisempi panosteiitti ja kasvavan pennun hieman vaan hassusti kasvavat, ajan kanssa tasaantuvat nivelet.

 

(BTW! Jos sait vahingossa mielikuvan, että suhtaudun Evidensia Tammistoon negatiivisesti, se kuva on väärä. Yhtä vääntöä lukuun ottamatta olen aina ollut tyytyväinen Tammistosta saamaani palveluun ja ystävälliseen henkilökuntaan.)

Sairaslomalainen

Sairaslomalainen

Kävimme Hupsun kanssa perjantaina tassutsekkauksessa Evidensiassa. Käsikopelotutkimuksessa Hupsu aristi oikean etutassun kyynärpäätä ja vasemman etutassun käpälää. ”Lämpöä” oli 39 astetta. Eläinlääkärin valistunut arvaus oli panosteiitti, jonkinlainen luukalvon tulehdus, joka on yleisempi isojen rotujen (esim. saksanpaimenkoira) pennuilla. Loppulukema oli kahden viikon tulehduskipulääkekuuri ja lepo.

Lepo-komennon perään tirskahdin epäuskoisesti.

Parin viikon päästä, jos oireet eivät ole kadonneet, on eläinlääkärin mukaan syytä varata aika ortopedille. Mikäli kyse ei ole rasituksesta tai kasvavan pennun tulehdustilasta, voi syynä olla luunsiru tai rusto-ongelma. Siinä tapauksessa hoitomuoto on leikkaus. Että mitenkä siis että?

Toissa päivänä nappasin käteeni viime viikolla postilaatikkoon kolahtaneen Lapinkoira-lehden. Avasin sen summamutikassa jostakin kohdasta ja kuinka sattuikaan aukeamalla olemaan juttu osteokondroosista, kyynärnivelen kasvuhäiriöistä. Ja siitä alkoi se pirujen maalailu. Olihan eläinlääkärikin sanonut, että panosteiitissa koira aristaa yleisimmin pitkiä putkiluita, joiden ronklaamiseen Hupsu ei reagoinut. Sen sijaan reagointi kyynärpäässä… no… niin.

Toistaiseksi yritän pysyä positiivisena. Hupsu ontuu edelleen, mutta levossa pitäminen on haastavaa. Tulehduskipulääke selvästi lievittää kipua, minkä seurauksena Hupsu pääsee kunnolla vauhtiin. Esimerkiksi eilen illalla tyhjennettiin lelukoppa, leluja kannettiin minulle vuoronperää ja niitä vinguteltiin (nukkumista yrittävä isäntä ei oikein tykännyt asiasta), pöydiltä yritettiin pölliä tavaroita ja aaloetakin olisi haluttu maistaa, myös kiinanruusun kukkaruukku houkutteli kaivuuhommiin. Kun avasin Hupsulle takapihan oven, otti poika kymmenkunta hepulikierrosta pitkin pihaa. Energiaa olisi, mutta kun levätä pitäisi.

Haluaisin kovasti uskoa rasitusvammaan tai tulehdukseen. Haluaisin kovasti uskoa siihen, että puolentoista viikon päästä Hupsu on taas oma itsensä ja saadaan touhuta normaaleja juttuja. Vaan pessimisti kun olen, se on todella vaikeaa. Positiivisuus nimittäin. Ajatuskin jostakin leikkaushoitoa vaativasta ongelmasta kiukuttaa ja suututtaa, tuntuu todella epäreilulta.

Kuten mieheni siskopuoli somessa minulle totesi:

Jos Hupsulla on tuo luutumishäiriö, olet oikeasti huono-onnisin koiranomistaja, jonka tiedän.

Rokotuksilla

Rokotuksilla

Evidensiasta soitettiin eilen ja kerrottiin, että eläinlääkäri on sairastunut. Tilalle oltiin saatu toinen eläinlääkäri ja minulta tiedustettiin, sopiiko vaihdos minulle. No, ilman muuta. Rokotuksillehan tässä oltiin vain menossa! Tänään soittivat uudelleen. Tiedustaakseen aivan samaa asiaa. On se hyvä, että asiakkaista pidetään innokkaasti huolta.

Pitkälle toista tuntia teimme Hupsun kanssa ennen eläinlääkäriaikaa lenkkiä. Voitte kuvitella, ettei Hupsu ihan hirveästi arvostanut, kun ehdittyään vasta vartin ummistaa kotona silmiään, raahasin sen taas liikenteeseen. Vielä eläinlääkäriaseman ovella Hupsu oli sitä mieltä, että ei nyt oikein jaksa mennä sisälle asti.

Hupsun riemuksi odotusaulasta löytyi nameja. Maailma näytti kirkastuvan väsyneen pennun silmissä, kun se rouskutteli onnellisena herkkuaan. Niin hyvää se herkku oli, että Hupsu ihan köllähti vaa’alle siitä nauttimaan. 9,5 kiloa. Jösses!

Herkkujen nautiskelu keskeytyi, kun vastaanottohuoneesta odotusaulaan tassutteli sekarotuinen koiralapsi. Kovasti se muistutti ulkonäöllisesti sakemannia, nimensä se oli saanut selvästi hobitin mukaan. Hupsu oli valtavan innoissaan. Vähän piti saada pentupainia.

Vastaanottava eläinlääkäri oli todella ihana. Hän kehui Hupsua koko ajan, kertoi huomioitaan, syötti nameja. Ei Hupsua haitannut pienet piikkitökkimisetkään, kun suu kävi hurjalla vauhdilla hampaiden jauhaessa isokokoista raksua. Höhlä karvamukula.

Pyynnöstäni eläinlääkäri tutki Hupsun tassutkin. Kerroin, että on ollut tassujen käsittelyssä hieman ongelmia. Kopelointitutkimuksen tulos oli lähinnä, että Hupsu taitaa olla itsetietoinen otus. Harjoittelua vaan. Saatiin me mukaan lääkeshampoota, jolla pitää kahdesti viikossa kahden viikon ajan etutassut pestä. Anturoiden syrjässä näkyi hieman punoitusta. Eläinlääkäri ei kuitenkaan uskonut, että se mitenkään erityisesti lisäisi aristusta.

Vastaanoton jälkeen olin kamalan hirveä ihminen. Hupsu olisi halunnut australianterrieriä tervehtiä, vaan en päästänyt. Vinkunaa ja tempomista. Pääsi se kuitenkin sen karvakaverin ihmistä moikkaamaan. Se ihminen oli pennulle ihan myyty. Ulos päästessämme Hupsu olisi halunnut palata takaisin sisälle. Eihän sitä nyt kivasta paikasta pois tahtonut lähteä. Lähdettiin silti.

Nyt onkin rauhallista. Onnellinen tuhina käy sohvan takana. Päikkäriaika!