Browsed by
Avainsana: Hyvää joulua

KP-pentu

KP-pentu

Joulukuu on mennyt haipakkaan. Joulu on tullut ja sen mukana hetken hengähdystauko. Pojat hyppivät seinille liian vähäisen huomion seurauksena ja suunnitelmissa onkin panostaa niihin seuraava kuukausi kunnolla. Vielä pojat saavat kuitenkin hieman kestää, että joulun pyhät saadaan ”suoritettua”. Suorittamistahan se joulu näin aikuisena ja vanhempana nimittäin on. Yksi lempparimeemeistänikin on kuva muumien piisamirotasta tekstillä ”Joulu – vittu mikä operaatio”.

Karpo aloitti Hupsun tavoin näyttelyharrastuksensa Messukeskuksesta. Ikä tosin riitti vain pentunäyttelyyn (Helsinki Puppy Show), mutta toisin kuin Hupsu, Karpo aloitti uransa tähtenä yllättävän reippaasti – alkukankeuden jälkeen. Edustipa Karpo ryhmäkehissäkin kasvattajaryhmässä, vaikka sijoitusta sieltä ei enää tullutkaan.

Erinom. tyyppi, oikeat mittasuhteet. Vielä kevyt piirteinen pää. Hyvä selkä, lanne ja lantio. Sopiva luuston vahvuus. Riittävä rungon tilavuus. Lyhyt rintalasta. Tasap. kulmaukset. Sopiva raaja luusto. Tyypilliset liikkeet. Oikea karvapeite. (tuomari: Erja Nummi)

Sijoitus tuli PPEN-ryhmän ensimmäiseksi ja poika sai kunniapalkinnon. Toki pienissä pennuissa ei ollut kuin Karpon veljet kisaamassa, mutta kyllä se sijoitus silti hymyilytti. Siitäkin huolimatta, että pidemmälle ei sijoituttu.

Messukeskus-päivä oli raskas paitsi Karpolle myös minulle. Leveimmän hymyn päivälle väläytinkin vasta reissun loppumetreillä, kun Karpo kuin tilauksesta pyöräytti köntsät hallin lattialle. Nouseva starani on selvästi näyttelytouhusta samaa mieltä kanssani.

Ihanaa joulua just Sulle!

 

Karvainen joulusatu: Jouluntuoksu

Karvainen joulusatu: Jouluntuoksu

Tähtipeitto kurottautui maiseman ylle tummana täkkinä. Ilta oli hiljentynyt talvipäivän tuutulauluksi ja kaikkialla ympärillä oli äänetöntä. Aika tuntui pysähtyneen. Pikkupakkasen kihelmöidessä ilmassa lähes huomaamaton tuulenvire väräytti tummanruskeita pentuhaituvia.

Musta kirsu nuuhki ilmaa. Ehkä se vastaanotti kaukaisia päivällispöydän tuoksuja, ehkä se haistoi metsässä hiipivän peuran. Ehkä ilmassa tuoksuikin iloisesti läikehtivä jännitys. Keskittyneesti kuononpää keinahteli sivulta sivulle.

Päivän riemuista väsynyt katse heräsi kuin uuteen elämään. Nuoren koiran jokainen aisti valpastui. Tummat silmät katselivat ympäristöä uteliaina. Rasahdus puiden oksissa varisutti hennon pakkaslumipilven mustan turkin hunnuksi. Tumman taivaan rikkoi punainen välähdys – aivan kuin tähdenlento olisi sukeltanut pienen punaisen tuvan taa.

Ilman täytti syvältä kumpuava, lämmin nauru. Siihen sekoittui kostea tuoksu – vieraan eläimen tuoksu, joka tuntui kovin tutulta. Hetken ajan pienen koiralapsen mielessä vilistivät kuvat tuntemattomista lakeuksista ja sarvipäisistä laumaeläimistä. Hetken se luuli olevansa esi-isiensä kanssa tuulisilla paimennusmailla. Hetken se juoksi Lapin avarassa maastossa, vapaana ja riemuissaan.

Musta tukka pimeässä illassa hulmuten se nelisti kevyesti rikkumattoman hangen poikki tuvan nurkalle. Se halusi nähdä omin silmin nuo eläimet. Se halusi nähdä turvallisuutta ja iloa soivan naurunlähteen. Se halusi olla osa tuota ihmeellistä tähdenlentoa.

Nurkan takana tummaan katseeseen vastasi tyhjyys. Ei ollut vieraita eläimiä, ei ollut syvää naurua, ei ollut enää hajuja, ei mielikuvia. Vain kuu ja tähdet välkehtivät hiljaisina hangella. Koira istahti tuvankulmalle ihmeissään. Se kohotti kuononsa ilmaan ja antoi kirsunsa keinahdella – sivulta sivulle.

Jostakin kaukaa, jostakin läheltä, kaikkialta ympäriltä tarttui jokin väristen voimistuva tuoksu kirsunpäähän. Jokin tuoksui. Se ei tuoksunut kostealta, vieraalta eläimeltä. Se ei tuoksunut syvältä kumpuavalta, lämpimältä naurulta, ei päivällispöydän herkuilta, ei hiipivältä peuralta, eikä jännitykseltä. Se tuoksui niiltä kaikilta. Se tuoksui onnellisuudelta ja rauhalta. Se tuoksui joululta.