Browsed by
Avainsana: joulusatu

Karvainen joulusatu: Jouluntuoksu

Karvainen joulusatu: Jouluntuoksu

Tähtipeitto kurottautui maiseman ylle tummana täkkinä. Ilta oli hiljentynyt talvipäivän tuutulauluksi ja kaikkialla ympärillä oli äänetöntä. Aika tuntui pysähtyneen. Pikkupakkasen kihelmöidessä ilmassa lähes huomaamaton tuulenvire väräytti tummanruskeita pentuhaituvia.

Musta kirsu nuuhki ilmaa. Ehkä se vastaanotti kaukaisia päivällispöydän tuoksuja, ehkä se haistoi metsässä hiipivän peuran. Ehkä ilmassa tuoksuikin iloisesti läikehtivä jännitys. Keskittyneesti kuononpää keinahteli sivulta sivulle.

Päivän riemuista väsynyt katse heräsi kuin uuteen elämään. Nuoren koiran jokainen aisti valpastui. Tummat silmät katselivat ympäristöä uteliaina. Rasahdus puiden oksissa varisutti hennon pakkaslumipilven mustan turkin hunnuksi. Tumman taivaan rikkoi punainen välähdys – aivan kuin tähdenlento olisi sukeltanut pienen punaisen tuvan taa.

Ilman täytti syvältä kumpuava, lämmin nauru. Siihen sekoittui kostea tuoksu – vieraan eläimen tuoksu, joka tuntui kovin tutulta. Hetken ajan pienen koiralapsen mielessä vilistivät kuvat tuntemattomista lakeuksista ja sarvipäisistä laumaeläimistä. Hetken se luuli olevansa esi-isiensä kanssa tuulisilla paimennusmailla. Hetken se juoksi Lapin avarassa maastossa, vapaana ja riemuissaan.

Musta tukka pimeässä illassa hulmuten se nelisti kevyesti rikkumattoman hangen poikki tuvan nurkalle. Se halusi nähdä omin silmin nuo eläimet. Se halusi nähdä turvallisuutta ja iloa soivan naurunlähteen. Se halusi olla osa tuota ihmeellistä tähdenlentoa.

Nurkan takana tummaan katseeseen vastasi tyhjyys. Ei ollut vieraita eläimiä, ei ollut syvää naurua, ei ollut enää hajuja, ei mielikuvia. Vain kuu ja tähdet välkehtivät hiljaisina hangella. Koira istahti tuvankulmalle ihmeissään. Se kohotti kuononsa ilmaan ja antoi kirsunsa keinahdella – sivulta sivulle.

Jostakin kaukaa, jostakin läheltä, kaikkialta ympäriltä tarttui jokin väristen voimistuva tuoksu kirsunpäähän. Jokin tuoksui. Se ei tuoksunut kostealta, vieraalta eläimeltä. Se ei tuoksunut syvältä kumpuavalta, lämpimältä naurulta, ei päivällispöydän herkuilta, ei hiipivältä peuralta, eikä jännitykseltä. Se tuoksui niiltä kaikilta. Se tuoksui onnellisuudelta ja rauhalta. Se tuoksui joululta.