Browsed by
Avainsana: koirakoulu

Riekkuva koirakoululainen, kuuro kotikoira

Riekkuva koirakoululainen, kuuro kotikoira

Eilen oli taas koirakoululaisen koulupäivä. Kovasti kouluttaja Hupsua kehui, mutta minulla itselläni halusi mennä vati nurin. Odottaminen oli Hupsun mielestä ihan hirveää hommaa, siispä se viihdytti itseään iskemällä naskaleitaan ihooni. Ei siihen auttanut edes kouluttajan lainaama lelu (oma oli jäänyt kotiin, mutta tokko siitäkään hyötyä olisi ollut).

Lopputunnista uhosin myyväni hermoja raastavan penikkani ensimmäiselle ohikulkijalle. Naapuriloosista kuului ehdotus, että jos vaihdetaan päittäin. Tilalle olisin saanut isotassuisen labbispennun. Kyllä se alkoi sitten jo itseäkin naurattaa.

Ohjelmassa oli seuraamista kontaktissa ja jättämistä – sen lisäksi, että edelleen jatkettiin edellisviikon harjoitusta, patjalle rauhoittumista. Hupsu tiesi homman nimen, mutta eihän se pää ylikierroksilla malttanut paikallaan pysyä. Melkein saatoin nähdä, kuinka savu tuprahteli harmaina pilvinä koirakansalaiseni korvista. Oma savuni alkoi olla jo sysimustaa.

Kotiin päästyämme Hupsu oli jotenkin kummallisen levoton. Se vaelteli ympäriinsä, kiersi sohvaakin useaan otteeseen (parhaimmillaan kolme kierrosta putkeen). Piippaus kuului. Lopulta se kuitenkin tajusi asettua nukkumaan.

Tänään ajattelin, että pidetään vähän rennompi päivä, tehdään jotakin vapaampaa kivaa. Siispä mentiin ihan vain tuohon meidän metsään samoilemaan – vapaana. Ensimmäisen kerran Hupsu otti ritolat, kun kuuli etäältä ihmisten ääniä. Valkoinen hännänalus vilkkuen se ampaisi tervehtimään uusia tuttavuuksia, joita tottakai piti huudoistani huolimatta päästä rakastamaan.

Kun vihdoin sain Hupsun hallintaani (jahka se ensin oli taas hoitanut hurmurihommansa), lähdettiin eri suuntaan. Ei me pitkälle kävelty, kun päästin uudelleen Hupsun pinkomaan vapaana. Näkihän sen pennusta, että siitä se nimenomaa nautti.

Muihin me ei sitten enää törmättykään. Kivasti pentu pysytteli lähelläni, kun ei ollut häiriötekijöitä. Kotiovea lähestyessämme Hupsu kuitenkin lähti omilleen toistamiseen. Ei siinä auttanut hyppely, juoksu, eikä huutelu. Kummasti taas ketutuskäyrä nousi ja otsikkoon kasvoi metrinen tatti.

Kun Hupsu viimein asettui varvikkoon nakertelemaan maasta löytämäänsä lyijykynää, kävin nappaamassa perkeleen kainalooni ja kannoin sisälle. Käsivoimia olisi kai aiheellista alkaa treenata, sillä kovasti paljon karvalapseni on ruvennut painamaan. Kohta sitä ei kai enää kanneta ollenkaan.

Notes to self:

  • Jatkossa väsytä sopivasti pentua ennen koirakoulun tuntia typerä riekkuminen ehkäistäksesi.
  • Ulkoilu vapaana paikoissa, joissa on mahdollista törmätä vieraisiin ihmisiin tai koiriin, päättyy nyt ja siihen palataan sitten, kun pennulle on kehittynyt kuuloaisti.
Pienenpieni koirakoululainen

Pienenpieni koirakoululainen

Koirakoululainen

Eilen oli The Day. Keräsin koko päivän sosiaalista ahdistusta sisälleni ja hieman ennen koirakoulun tunnille lähtemistä olin varma siitä, että kuolen, jos edes harkitsen sohvannurkasta liikahtamista. Hupsua ajatellen onnistuin kuitenkin keräämään rohkeuteni rippeet ja suuntasin autonkeulan kohti Länsi-Vantaata. Enkä suinkaan turhaan.

Koirakoulun tunnilla oli lisäksemme toinen koirakko. Hupsu saikin painia pihalla ennen tunnin alkua 11-viikkoisen bordercolliepennun kanssa ja näytti olevan hyvillään. Painin riemua olisi kaksikolla riittänyt pitempäänkin, mutta tunnillekin oli mentävä.

Turhaan ei serkkuni ollut minulle kouluttajaa kehunut, sillä hän vaikutti varsin pätevältä ja oikein ihanalta kouluttajalta. Sisätilakin oli fiksusti jaettu siten, että pennuilla ei ollut näköyhteyttä toisiinsa. Siellä me Hupsun kanssa oman riepumme takana harjoittelimme ohjeistuksen mukaan peitolle asettumista. Toki tunti alkoi ihan vain naksuttimeen totuttelemalla, mutta Hupsullehan se oli jo entuudestaan tuttu kapistus.

En ollut antanut Hupsulle iltapäiväruokaa, joten motivaatio tonnikalanamipalkkauksella oli kova. Ahne pikkukakkiaiseni saattoi tosin olla alkuun jopa niin nälkäinen, että unohti keskittyä tekemiseensä. Ainakin näin tulin tänään ajatelleeksi, kun jatkoimme eilisin ohjein peitolle asettumisen harjoittelua. Nätistihän Hupsu asettuu, mutta ei peitolle. Jossain kohden olen siis siirtynyt liian nopealla tahdilla harjoituksessa eteenpäin. Eihän se muu auta, kuin palata edelliseen vaiheeseen.

Kokonaista viikkoa minun ei tarvitse odotella seuraavaa käyntiäni koirakoulun tiloissa. Viikonloppuna käyn nimittäin kuuntelemassa kurssiin liittyvän Miten koira oppii? -luennon. Vaikka olen serkultani paljon kuullut asiaa aiheeseen liittyen, odotan silti innolla pääseväni itsekin kuuntelemaan koko luennon. Onhan kouluttajalla koirakin mukana havainnollistamassa ajatuksiaan.

Tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen päätökseeni osallistua koirakurssille – vielä tyytyväisempi olen siihen, että sain todella eilen lähdettyäkin sinne. Aika näyttää, mitä me opitaan vai opitaanko mitään, mutta ainakin yritän pitää Hupsun kanssa kivaa.

Pieni puutarhuri
Meillä istutetaankin koiranpentuja pihalle.