Browsed by
Avainsana: lapinkoira

Kyläilyä kerrakseen

Kyläilyä kerrakseen

Eilen aamupäivällä kävin sadetta, tuulta ja kylmää uhmaten Hupsun kanssa kyläilemässä äitini työpaikalla. Äitini oli jo etukäteen hurmannut työkaverinsa Hupsun kuvilla ja toimistolla odotti Hupsun riemuksi koko joukko leperteleviä aikuisia ja välähteleviä kännyköitä. Huomion keskipisteenä oleminen näytti sopivan karvakorvalleni paremmin kuin hyvin.

Kyläilyn ohessa tulimme hoitaneeksi myös päivän autoilut. Etukäteen hieman jännitin, miten automatkustaminen sujuu, kun olen Hupsun kanssa liikenteessä kahden, mutta jännitys osoittautui turhaksi. Aluksi Hupsu asettui makoilemaan vänkärin jalkatilaan, mutta keksittyään ajon aikana penkin alla olevan kolon, se tunkeutui sinne nukkumaan.

Illalla Hupsu sai vielä kotiimme vieraan, kun ystävämme tuli tankkaamaan pentuenergiaa – ja sitähän oli tarjolla rutkasti, erityisesti pienten naskalien muodossa.

Tälle päivälle sovin hieman erilaista puuhastelua: Hupsu pääsi nimittäin ensimmäistä kertaa meillä ollessaan tekemään tuttavuutta koirakaverin kanssa käydessämme tutustumassa Kaapoon. Olin sopinut äitini kanssa, että koirat tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa ulkona, mutta se osoittautuikin ei-niin-hyväksi ideaksi, koska Kaapo lähestyi Hupsua sellaisella hässäkällä, että Hupsu-parka säikähti. Sisätiloissa namitin molempia koiria, koska syöminen rentouttaa, ja pian Hupsukin uskalsi lähteä tutkimaan olohuonetta jalkojeni suojista. Asiaan varmasti vaikutti myös se, että Kaapo oli sisällä pentua kohtaan väistävämpi kuin ulkona.

Aikansa ihmeteltyään ja tilanteeseen totuteltuaan Hupsu alkoi muristen ja haukkuen komentaa Kaapoa leikkiin – sekä äitini että minun suureksi hämmästykseksi Kaapokin osoitti leikinelkeitä, vaikka Kaapon intoutuessa Hupsu vaihtoikin peruutusvaihteen silmään. Vierailuajankohtamme osui sinänsä huonoon saumaan, että Hupsu väsähti aika nopeasti ja pienen pyöriskelyn jälkeen kellahti sohvan viereen nukkumaan. Vaikka Hupsu rentoutuikin nopeasti, samaa ei voi valitettavasti sanoa Kaaposta. Vauvahauva oli Kaapolle sen verran stressaava tuttavuus, että reilun tunnin hengailun jälkeen päätimme päästää Kaapon rauhoittumaan ja lähdimme kotiin.

Kyllä näistä vielä kaverit tulee!

Kuvapostaus: Onko se lapinkoira?

Kuvapostaus: Onko se lapinkoira?

Ragnarin jälkeen tuntuu jännältä, kuinka ihmiset tulevat suoraan kysymään, onko koirani lapinkoira. Lunnikoirasta ei juuri kukaan ollut koskaan kuullut, saati tiennyt, miltä se näyttää. Ragnarista jopa joskus kysyttiin, mitä rotuja koirassani on – no, ihan vain yhtä, kiitos kysymästä.

Hupsun kanssa tilanne on aivan toinen – onhan lapinkoira yksi Suomen suosituimpia koirarotuja. Kuusijärvellä, Sipoonkorven kansallispuistoon sijoitetulla ulkoilualueella sain sen tänään huomata: pieni hoiperteleva pörrövauva herätti ihastusta vastaantulijoissa ja vastasin useamman kuin kerran myöntävästi rotutiedusteluun. Onneksi kuitenkaan kaikki eivät halunneet jäädä lepertelemään karvakorvalleni, joten Hupsu sai myös kokemusta siitä, ettei ihmisiä aina pääse tervehtimään.

Ulkoilimme ehkä puolisen tuntia, minkä jälkeen palasimme takaisin autollemme. Hupsulle se riitti vallan mainiosti yhdelle päivälle, sillä se nukahti autossa välittömästi jalkoihini. Tosin liekö se ihmekään – paitsi että Hupsu on vielä kaikin puolin vauva, se myös elää täysin käsittämätöntä vuorokausirytmiä. Viime yönä Hupsu veikin minua ihan 6-0 ja lopputuloksena se nukkui makuuhuoneessamme, puoliksi sänkymme alla.

Täältä tullaan, elämä!
Angry Dog
Pistivät liekaan, tuhmat.
Mamma hei, tuolla menis taas UUSI ihminen.
Vauhtiahan ei voi koskaan olla liikaa.
”Optimaalinen vahvistetiheys” ei kyllä pääse tämän vauvan kohdalla toteutumaan, sen verran on hidasta tuo namipalan nautiskelu.
Rinnettä alaspäin.
Mikäs se tuo tuommoinen vesikuppi on, kun on noin iso?
Kuvakulma: Koska pentukuvaamisesta ei vain saa tarpeekseen

Kuvakulma: Koska pentukuvaamisesta ei vain saa tarpeekseen

Suunnitelmien vastaisesti päädyin viettämään viime yön olohuoneen sohvalla – se oli jo ylös lattiatasosta, mutta edelleen Hupsu sai nukkua kanssani samassa tilassa. Ehkä tänään illalla maltan mennä makuuhuoneen puolelle – ja toivon mukaan saan nukkuakin.

Koiranpennunhoito on kuin pientä vauvaa hoitaisi ja vauvanhoidolle tyypillisesti olen jatkuvasti silmät ristissä. Kofeiinille on ollut tarvetta, että kone käynnistyy aamuisin samaan aikaan kuin Hupsulla. Ensimmäinen herätys tänään aamulla oli neljän aikaan, mutta pissatuksen jälkeen palattiin vielä unille. Hieman ennen seitsemää lopulta luovutin ja aloitimme päivän aamuruoalla ja riehuleikillä. Hupsulla on selvästi taipumusta vetoleikkiin, mutta vielä se ei ole keksinyt, että leikki jatkuu paremmin, jos leluja ei ”voiton” jälkeen kiikuta omaan petiin.

Kävimme myös tänään autoajelulla – Mustista ja Mirristä haettiin Hupsulle valjaat ja myymälän parkkipaikalla ihmeteltiin alueella ajavia autoja, joista Hupsu ei ollut moksiskaan. Melkeinpä voisin väittää, ettei Hupsu parempaa alkua olisi voinut elämälleen saada kuin mitä sille on pentulaatikossa tarjoiltu. Onhan Hupsu toki vielä pienikin, mutta nyt jo vaikuttaa siltä, että sillä on hyvä hermorakenne. Minun tehtäviini kuuluukin suojella sitä kaikin mahdollisin tavoin, jotta pojasta kasvaa myös hyvähermoinen ja tasapainoinen aikuinen koira.

Syyt kitinällekin olen onnistunut selvittämään: joko Hupsu kaipaa seuraa tai se on väsymyksestä kierroksilla. Erityisesti jälkimmäinen on aiheuttanut piippausta, mutta kun sen jättää huomiotta ja touhuilee omiaan, keksii Hupsu pian rauhoittua unille.

Hupsu on löytänyt takapihaltamme lempipaikkansa. Joka kerran pissalla käydessämme, pitää risuja käydä hieman retuuttamassa.
Pihan kingi.
Tavattiin (ja hurmattiin) tänään pari naapuriakin, joista toinen ilmoittautui välittömästi koirahoitajaksi, jos tarvetta ilmaantuu.
Löytyy niitä risuja etupihaltakin.
Kevät sopii selvästi meille molemmille. Ei liian kuuma, eikä liian kylmä.
Hupsu heittäytyi rinteeseen ja teki mahalaskun, kun houkuttelin sitä kotioven suuntaan.
Kitinäpäivä

Kitinäpäivä

Heräsin tänäänkin aamulla vastaanottamaan naskalihyökkäyksen: sormet, nenä ja poninhäntä saivat pikkupenturiehan verran kyytiä. Eihän se auttanut kuin nousta ylös ja tarjota tilalle sallittuja puruleluja, jotka eivät heilutteluistani ja huiskutteluistani huolimatta kuitenkaan kelvanneet. Aamutarpeet poika teki nätisti ulos ja ilokseni olenkin saanut todeta, että aika vähän tarvitsee kotona pissalammikoita siivoilla: pissat osuvat sisätiloissa pääsääntöisesti ”lattiavaipoille” ja paljon me käydään pihallakin, jonne Hupsu ei arista tehdä ollenkaan. Kakat on ensimmäistä aamua lukuunottamatta tehty joka kerta ulos.

Aamuruoka ei jostain syystä pojalle tänään kelvannut – kuten ei kelvannut eilen iltaruoatkaan, tai millään muullakaan ruokailukerralla liotettu nappulapöperö. Syömättömyyden (ja oman laiskuuteni) takia päätin siis kokeilla, josko purkkiruoka maistuisi paremmin. Aamupäivästä lähdimmekin kyläilemään Peten koiratarvikkeeseen.

Autoilu meni mallikkaasti vauvelin nukkuessa menomatkalla sylissäni ja tulomatkalla jaloissani – mutkat ja töyssyt eivät pienen unia häirinneet. Peten koiratarvikkeessa poika sai osakseen ihastelua ja rapsutuksia, ja saipa se muutaman makupalankin yhdeltä myyjältä. Sen verran myymälä oli kuitenkin hajuineen, äänineen ja ihmisineen Hupsun mielestä jännä paikka, ettei pieni halunnut omin jaloin kävellä. Kotiin päästyämme laitoin kuppiin juuri ostettua purkkiruokaa ja nopeasti se kuppi sitten tyhjenikin.

Iltapäivän alkupäässä käväisimme Hupsun kanssa taas metsikönreunassa. Ajattelin, että menisimme hieman pitemmällekin, mutta Hupsu näytti olevan eri mieltä. Se alkoi hepulileikkiä vasta, kun palasimme riittävän lähelle kotioveamme (siihen samaan paikkaan kuin eilen). Hauskaa sillä näytti kuitenkin olevan: pieni, kömpelö koiranpentu törmäili, kompasteli ja pyörähteli milloin mihinkäkin suuntaan. Välillä Hupsu kävi maistelemassa housunlahjettanikin ja tarjosin tilalle aina jonkin pienen risun – risut Hupsu jemmasi joka kerran johonkin mielestään hyvään paikkaan ja petasi varvikkoa siihen päälle. Hassu otus.

Tämän päivän touhuja on hieman varjostanut Hupsun jatkuva piippaus. En ole vielä oikein saanut irti, mistä se johtuu, koska sitä on esiintynyt niin sisällä kuin ulkonakin – ja erilaisissa tilanteissa. Ehkä pojalla on ollut nälkä. Ehkä hätä. Ehkä se on alkanut kaivata emoaan ja on jonkinlaisessa murroksessa meille asettumisensa kanssa. Toivottovasti huominen on pienellä helpompi päivä.

Tänään onnistuin alivalottamaan kaikki kuvani. Sain pelastettua Photoshopilla vain muutaman otoksen käytettäväksi.
Kuvakulma: Tutuiksi tullaan

Kuvakulma: Tutuiksi tullaan

Hupsun ensimmäinen yö uudessa kodissa on takana. Poika nukkui lähes koko yön ja kaikki pissat tuli tehtyä ”paperille”. Nukuin Hupsun kaverina patjalla eteisen lattialla, eikä allekirjoittaneen yö mennyt ihan niin rattoisasti kovan makuualustan takia. Muutaman kerran Hupsu herätti minut yön aikana nappaamalla sormesta kiinni, mutta muuten sain minäkin koko yön nukkua. Tänään poika on vaikuttanut siltä, että taidan nukkua vielä ensi yönkin sen kaverina – itkeskelyä esiintyy välillä, vaikka muuten Hupsu onkin reipas ja rauhallinen.

Tutkittiin tänään aamupäivällä hieman lelukopan sisältöä ja tutustuttiin naksuttimen ääneen. Sen jälkeen käytiin ulkoilemassa ensin meidän omalla, aidatulla pihalla ja sen jälkeen etuoven edessä aukevan metsikön reunassa. Vauhtia Hupsulla riitti hurjasti: se poukkoili varvikossa, teki kuperkeikkoja risukossa ja yritti retuuttaa kengännauhojani (olinpas julma, kun kielsin). Sisälle tultuamme Hupsu valloitti itselleen nukkumapaikan eteisestä, tuulikaapin oven vierestä ja sain huudella miehelleni, että tulee varovasti sisään. Onneksi Hupsu jäi nukkumaan oven saranapuolelle, joten ovea sai sen verran raotettua, että mies pääsi pujahtamaan ovenraosta sisälle.

Omalla pihalla on vielä aika paljon lunta. Hupsu on melkoinen lumipeto.
Risupainia.
Risusta on hyvä kiskoa.
Voiko mitään näin suloista olla?
Toisella puolen taloa oli jännempää.
Metsässä ei ole luntakaan yhtään niin paljon kuin omalla pihalla.
Hupsu on syntynyt koirakuvamalliksi! Vielä kun allekirjoittanut oppisi kuvaamaan tummaa koiraa.
Hurrrja vauhti.
Hieman epäilytti pitää Hupsua vapaana, kun naapureita on niin lähellä, mutta hyvin näytti vielä tulevan perään. Omapäinen taitaa tästä pikkuherrasta tosin kasvaa – rohkeasti juoksenteli ympäriinsä.
Tuleva hyppymestari.
Metsässä on paljon jänniä juttuja.
Kaatuneen puunrungon yli hyppiminen oli myös hauskaa – ylipääsyn jälkeen tehtiin kuperkeikka kyljelleen ja välillä maavara oli liian matala ja masu otti kiinni.
”En varmana tule vielä sisälle.”
”Mitäs tuolla on?”