Browsed by
Avainsana: Lassi

Näyttelymaailmaan tutustumassa

Näyttelymaailmaan tutustumassa

Ensikosketus näyttelymaailmaan Hupsun kanssa – puhtaasti turistimeiningillä – eikä näyttelyturisti Hupsu todellakaan tuottanut pettymystä.

Se vinkui maailman (ja ennen kaikkea rajoittimen päässä roikkuvan emäntänsä) epäreiluutta ja tempoi valjaissaan jokaiseen ilmansuuntaan. Tavoistaan poiketen se haukahteli alkuun kaikille näkemilleen IHANILLE koirille ja protestoi menoa rajoittavaa remmiä. Melkein jokaisesta karvaääliöni äännähdyksestä ja liikahduksesta saattoi lukea selkeän viestin: tää on paskin päivä ikinä.

Muru

Ei se rempominen yllättänyt, vaikka etukäteen olinkin ajatellut, että ehkä hämmennys saa sen näyttämään tolkunmieheltä. Olihan se selvä, että Hupsua jännittäisi ja turhauttaisi. Intoa oli enemmän kuin maailmassa väestöä.

Kyllä se siitä pikkuhiljaa hieman asettui. Ainakin hetkeksi. Hetkittäin. Sitten alkoi piippikonsertointi uudelleen. Se on kuulemma poikien tapa se. Selviö kuitenkin oli, että siinä näyttelykehän laidalla, vesisateessa seistessämme vajosin valoa nopeammalla vauhdilla alimpaan mahdolliseen kategoriaan Hupsun silmissä. Inhottava, kamala, kurja ihminen, joka ei päästä oman mielen mukaan kohkaamaan.

Karvatädit

Hoopoilustaan huolimatta Hupsu sai kehujakin. Sillä on laatutukka ja nätti naama, itse asiassa koko pää. Selvä saraharjulainen, kuulemma. Minun mielestäni lähinnä vain valtakunnan pelle, tuulimyllyjä vastaan taisteleva don Quijote.

Lassille pusuja

Täysin epäreilu näyttelykokemus ei kuitenkaan ollut. Hupsu pääsi hieman kuonottelemaan velipoika Lassin kanssa ja lopuksi ne saivat ottaa pienen pentupaininkin. Karvatätien kanssa sen sijaan ei saanut reuhkata. Ne näyttivät pahaa hammasta, olivat hieman äkäpäällä tuulella. Sitä paitsi niiden tukat oli harjattu nätisti kehää varten ja remuaminen olisi saanut kiehkurat solmuun. Hupsu oli kuin keski-ikäinen kaljamaha missikisoissa.

Hupsu don Quijote ja Lassi ”Bätmän” Kansankiihottaja <3
Kuvakulma: Veljekset kuin ilvekset

Kuvakulma: Veljekset kuin ilvekset

Tänään (no siis torstakina) tehtiin päiväreissu Rautjärvelle. Ohjelmassa oli sisarustapaaminen Lepi-emon luona. Sää suosi, ruoka oli nannaa, seura teki erakoitumaan päin olevalle mielelleni erityisen gutaa ja paikalle saapuneilla veljeksillä oli lystiä.

Nelikuisen sisarusparven lapsosista leikkiriehaamassa olivat kaikki neljä veljestä. Siskot eivät valitettavasti olleet mukana, mutta eipä pojat niitä osanneet kaivata. Lassi, Jesku, Ruka ja Hupsu rallattelivat sujuvasti ilman sisariaankin.

Hupsu oli selvästi veljiään väistävämpi ja otti vilkkaimmin kontaktia vieraisiin ihmisiin. Se ei myöskään vaikuttanut yhtä laumasielulta kuin veljensä, vaan kävi välillä tutkailemassa omiaan. Pentujen keskinäisiä suhteita seuratessani totesinkin Hupsun olevan pojista kaikkein eniten minun kaltaiseni: sosiaalinen oman tien kulkija. Joko siis tulin valinneeksi pentulaatikosta juuri oikean pennun (tai ehkä Hupsu valitsikin minut) tai sitten Hupsu on vain näppärästi mukautunut elooni ja olooni.

Ennen kotiinlähtöä yritettiin saada kaikki veljekset yhteiskuvaan. Kovin hyvin ei homma toiminut.
Väsymys alkaa jo painaa askelta.

Haussskaa oli.
Lepi-emolla oli porokoira-look.
Melli-tätiä piti vähän pussailla.
Lassi rakasti läträtä vedellä.
Ruka
Ilmeet <3
Hupsukka <3

Koiroot osaavat kyllä olla ilmeikkäitä.
Omnomnom. Hyvää poskikarvaa.
Jesku

Hupsu katsasti, mitä Lepi-emo ja Muru möykkää.

Hupsu, Lassi the Batman ja pyllyt <3

Oho. Hups. Kuvat näyttäisi ajallisesti olevan nurinkurisessa järjestyksessä. Ei jaksa, ei pysty. Olkoon. 😀