Browsed by
Avainsana: lunnikoira

Kuvakulma: Pikkukettu In Memoriam

Kuvakulma: Pikkukettu In Memoriam

Pienet kuusivarpaiset tassut. Auringossa punertavana palava turkki. Musta kirsu, joka tuhisi kainalossa. Elämännälkäinen, vakava katse. Itsepäinen oman tiensä kulkija. Kauan haaveiltu, unelmissa odotettu. Niin kovin lyhyt matka, aivan liian lyhyt.

Sateenkaarisilloille lähdön vuosipäivä. Ikävä on niin kamalan suuri.

Voittajanäyttelyt 2017

Voittajanäyttelyt 2017

Eriksro Frostiga Sigge-Snygg PU2 SA, VASERT, CACIB – mun SUOSIKKI <3

En ole mikään näyttelyihminen – en, vaikka viikonlopun voittajanäyttelyiden ja koiramessujen tunnelmasta nautinkin. Minulle tunnelma kuitenkin tarkoitti ihania ihmisiä ja ihania koiria, joiden avulla saatoin sulkea ulkopuolelleni ahdistavan ihmispaljouden. Vaikka Hupsu ei näyttelyssä menestynytkään ja se ilman muuta hieman minua harmittikin, koen sen silti olleen toisarvoinen asia: koiraharrastuksissa parasta on koirien jälkeen samanhenkinen seura, joka tuo piristysruiskeen keskelle arkea.

Sitä paitsi… jo vuosia koiranäyttelyitä enemmän ja vähemmän seuranneena, olen vakuuttunut siitä, ettei kehässä läheskään aina tärkein kriteeri ole koiran rotumääritelmän mukainen ulkonäkö. Valitettavasti kaikki, mikä on yksittäisen ihmisen päätäntävallassa, on hyvin subjektiivista ja vaikutuksille altista. Siksipä pyrinkin suhtautumaan koiramissikisoihin mahdollisimman neutraalisti. (Ja Hupsu on muuten ilmoitettu jo seuraavaankin näyttelyyn, Jalostuspäivien 2018 näyttelyyn Kuopioon.)

Hupsun veli Lassi (Saraharjun Ällikkämies), ERI

Suomenlapinkoirakehien lisäksi liihotin viikonloppuna messukeskuksen toiselle puolen lunnikoirakehän laidalle. Sielläkin minut otettiin lämpimästi vastaan ja sainpa uusia tuttavuuksiakin. Kehän ympäristö oli huomattavasti väljempi kuin suomenlapinkoirakehällä, vaan eipä tuo liene ihmekään. Sen verran harvinainen rotu lunnikoira on.

Hupsun isä Ohto (Peeravaaran Boagustahkes), perjantaina EH, lauantaina ERI, sunnuntaina EH

Lunnikoirakehällä vierailu aiheutti minussa hieman haikeutta ja surumielisyyttä. Koiria katsellessa kun tuli oma lunnikoiralapseni niin elävästi mieleen. Sivukorvalla kuuntelin kasvattajien lunnikoirasuunnitelmia ja hiljaa mielessäni ajattelin, että kyllä tähänkin Ketunpojan koloon vielä jonain päivänä uusi pikkukettu tulee.

Hupsun ukki Kamu (Saraharjun Ootkokamu), perjantaina ja lauantaina ERI, sunnuntaina EH

Koska perjantai meni näyttelyhuseerauksessa Hupsun kanssa, en saanut aikaiseksi kaivaa kameraani laukustani. Lauantaina sen sijaan kuvasin omalla kamerallani niin suomenlapinkoira- kuin lunnikoirakehällä. Mitään loisto-otoksia en tosin aikaiseksi saanut, sillä taitoni ovat hyvin vajavaiset messuhalliympäristössä. Lauantaina kulutin lisäksi hetken myyntiständien välissä pujotteluun, sillä olin päättänyt ostaa Hupsulle jotakin messuhintaista ruokaa. Mukaan tarttuikin iso läjä raakaruokapakasteita, joista osan sain ilmaisnäytteenä Kennelpakasteen ständiltä, jossa ruoista oli kertomassa hyvin asiantuntevan oloinen mies.

Eriksro Bright Boromir PN4 SA (tak.), Boromir Laura Lurifaxe PN2 SA, SERT, MVA, VARACA (ed.)

Kaiken kaikkiaan messuviikonloppu oli siis varsin onnistunut!

Mustan Nuukan Kesän Kaunis Greetta ERI – tunnelmat samat kuin allekirjoittaneella oli kahden messupäivän jälkeen.

Ps. Lunnisten tulokset vain lauantailta.

Teinikoira syyslomalla

Teinikoira syyslomalla

Syksy on sitten iloinen asia! Se tarjoilee hassuja yllätyksiä pienille karvakuoren peittämille aivolohkoille. Ja ihan joka nurkan takana. Tiedäthän esimerkiksi ne metsätontut, jotka värjöttelevät varvikoissa sienikoriensa kanssa? Täällä meillä päin ne ainakin tietävät vauhdikkaasti luokse rymistävän hupsun lappalaiskoiran. Anteeksi kamalasti. I’m so sorry. Onneksi olivat edes jollakin asteella koiraihmisiä.

Sitten on ne kaikki syksyisten ulkoilujen valtavan ihanat hajut – erityisesti ne, jotka kaikessa ihanuudessaan kuolettavat hormonihirviöni ajatuksenjuoksun. Toisinaan – no ainakin joka kerta – sinkoilee remmin päässä vauhko sonni ja ei, se en ole minä. Hampaat irvessä yritän roikkua viimeisessä järjenhivenessäni kiinni. Voipi olla, että kohta napsahtaa.

Osataan me välillä nätistikin kävellä.

Aurinko houkuttelee muitakin maailman ihmeitä ulkoilemaan. On niitä perinteikkäitä taloyhtiön talkoohommia ja yksityisihmisten syyssiivouksia. Roskalavat ja kottikärryt, lehtipuhaltimet ja isot risukasat ihmisten syleissä – ne on ihan fine. Vaan auta armias! jos joku erehtyy mattoaan tamppaamaan. Silloin menee pasmat ressukallani sekaisin. Syksyn viimeiset rakennustyöt sen sijaan ei haittaa pätkääkään. Ei vaikka varoitusääni saa omat tärykalvoni repeytymään. Siinä se ihan kadun toisella puolen räjähti, eikä Hupsu tuntunut edes huomaavan.

Painia Makon kanssa.

Iloiseen syksyyn kuuluu myös treffailu suosikkikavereiden kanssa. Mûmak on edelleen Hupsun mielestä ihana – tunne ei tosin ole molemminpuolinen. Viivi rakastaa kuraleikkejä, mikä tietää leikkipainien jälkeistä suihkua. Sitä hiekan määrää! Yksi pieni turkin heilautus ja eteinen muuttuu hiekkalaatikoksi.

Artulle lällättelyä.

Uusiakin tuttavuuksia on kiva tavata. Pieniin pentukavereihin, niin kuin nyt esimerkiksi kolmikuiseen Makoon, tulee teinin suhtautua ensin epäilyksellä, vaikka leikki sitten hetken päästä sujuukin. Vanhat herrat sen sijaan pitävät puistossa jöötä, ettei teinarit hypi silmille, mutta turhaan. Niille voi vaikka lällätellä. Hupsukin tietää: mitä lyhyemmät jalat, sen hitaampi papparainen. Olihan se Arttu silti ihan kiva!

Ihana Mûmak!

Lisäjännitystä Hupsun syyslomaan toi se semmoinen mätsäri. Oikeammin Match Show. Se on se koirien Tinder, jossa tuomari valkkaa itseään miellyttävät naamat ja karvat. Menestystä ei meillä semmoisessa ollut, mutta treenaamassahan me vain käytiinkin. Sillä seurauksella, että voinen tehdä sinulle lupauksen: mikäli mielit nähdä lentävän lapinkoiran, on paikkasi joulukuussa Helsingin Messukeskus.

Mako, kolmikuinen shibakakara

Kännykkäräpsyjä löytyy Syysloma-albumista. 😉

Kuvakulma: Hei, me ulkoillaan!

Kuvakulma: Hei, me ulkoillaan!

Käytiin tänään viihdyttämässä vaihteeksi Mûmakia ja pomoa. Onnistuin silmieni ristiasennosta huolimatta (Netflix valvotti!) saamaan itseni ajoissa yhdeksäksi paikalle. Hupsu nautti täysillä aamupäivän kestäneestä ulkoilustamme, eikä kaikkein vähiten koirakaverinsa ansiosta.

Ihana Mûmak!
Käytiin rantakalliolla käppäilemässä.
Hupsu seurasi Mûmakia orjallisesti, koska… no… Mûmak!
Välillä käytiin vähän seikkailemassa omillakin poluilla.
Hupsusta huolimatta Mûmak nautti myös.
Kauempana näkyi vähän aukeaa vettäkin.
Mûmak ei meinannut alkuunkaan pysyä paikallaan pönötyskuvia varten.
Hupsunkin pönötyskuvien kanssa oli pientä vaikeutta.
Lenkin jälkeen mentiin vielä koirapuistoon.
Muutamia muitakin koiria puistossa kävi, mutta Hupsun mielestä ne olivat hieman jännittäviä.
Tyypillinen lunnikoirailme.
Välillä piti seurata, mitä ihmiset tekevät.
Väsymyksestä huolimatta Hupsu rallatteli loppuun asti.
Autolle päästyämme piti hieman köllötellä.

Jälleen kerran KIITOS pomolle ja Mûmakille seurasta.

Kuvakulma: Pyörrettyjä päätöksiä ja uusia kokemuksia

Kuvakulma: Pyörrettyjä päätöksiä ja uusia kokemuksia

Ollaan vietetty Hupsun kanssa useampi päivä hiljaiseloa. Sen verran hermoja viilsi tuo viimekertainen koirakoulun tunti. Sain kuitenkin jo samaisena iltana nyrjähtäneet aivoni käyttökuntoon (viestiteltyäni hartaasti serkkuni kanssa) ja aivonystyrähieronnan päätteeksi päätin, että meidän tehtävä on nyt harjoitella Hupsun kanssa paljonpaljonpaljon kontaktia ja luopumista.

Ainahan sitä sopii päättää.

Vaikka edelleenkin olen ollut saamaton koulutusjuttujen kanssa, ollaan me aiempaan verrattuna harjoiteltu enemmän. Kuluneen viikon aikana on koulutuspäiviä ollut jo enemmän kuin niitä, joina ei saada aikaiseksi mitään. Tai minä en saa. Hupsu toki saisi. Höyryveturi kun on.

Hermoillehan Hupsu on edelleen käynyt, mutta sen sijaan, että olisin tehnyt asialle jotakin, olen vain tyytynyt soimaamaan itseäni siitä, etten tarjoa sille riittävästi virikkeitä. Kongin sisään tungettu raakaruoka ja vessapaperirullaan rutatut naposet eivät kauaa pidä fiksua karvajötikkääni kiireisenä. Olen kuitenkin ollut tyytyväinen siihen, että edistystä on tapahtunut – minussa. Ehkäpä meilläkin koulutus on vielä jonain päivänä luonteva osa arkea.

Tänään hyvittelin Hupsulle kuluneen(kin) viikon laiskuuttani esittelemällä sille koirapuiston. Seuraksi saatiin Mûmak-herra ja nähtiinpä me hieman muitakin koiria. Ja kylläpä sitä riemua riitti! Hupsu vaikutti tyytyväiseltä elämäänsä roikkuessaan Mûmakin poskessa ja juoksennellessaan vapaana ilman jatkuvia luoksetulokutsuja ja kieltoja.

Niin ihanaa Mûmakia!
Pikkuhiljaa alkaa pysyä jo perässäkin. Vielä on toki vauhtia kasvatettavana.
Mûmak parka ei vieläkään sano Hupsulle mitään – ei vaikka olisi koko alaleuka Hupsun suussa.
Sitkeyttä ei Hupsulta puutu.
…vaikka Mûmak kuinka ylvästelee.
Nätti Mûmak!
Koirapuistoilun ja pienen kävelylenkin jälkeen Hupsu oli kovasti väsynyttä poikaa. Vaan olipahan rauhallinen iltapäivä.