Browsed by
Avainsana: lunnikoira

Kuvakulma: Hei, me ulkoillaan!

Kuvakulma: Hei, me ulkoillaan!

Käytiin tänään viihdyttämässä vaihteeksi Mûmakia ja pomoa. Onnistuin silmieni ristiasennosta huolimatta (Netflix valvotti!) saamaan itseni ajoissa yhdeksäksi paikalle. Hupsu nautti täysillä aamupäivän kestäneestä ulkoilustamme, eikä kaikkein vähiten koirakaverinsa ansiosta.

Ihana Mûmak!
Käytiin rantakalliolla käppäilemässä.
Hupsu seurasi Mûmakia orjallisesti, koska… no… Mûmak!
Välillä käytiin vähän seikkailemassa omillakin poluilla.
Hupsusta huolimatta Mûmak nautti myös.
Kauempana näkyi vähän aukeaa vettäkin.
Mûmak ei meinannut alkuunkaan pysyä paikallaan pönötyskuvia varten.
Hupsunkin pönötyskuvien kanssa oli pientä vaikeutta.
Lenkin jälkeen mentiin vielä koirapuistoon.
Muutamia muitakin koiria puistossa kävi, mutta Hupsun mielestä ne olivat hieman jännittäviä.
Tyypillinen lunnikoirailme.
Välillä piti seurata, mitä ihmiset tekevät.
Väsymyksestä huolimatta Hupsu rallatteli loppuun asti.
Autolle päästyämme piti hieman köllötellä.

Jälleen kerran KIITOS pomolle ja Mûmakille seurasta.

Kuvakulma: Pyörrettyjä päätöksiä ja uusia kokemuksia

Kuvakulma: Pyörrettyjä päätöksiä ja uusia kokemuksia

Ollaan vietetty Hupsun kanssa useampi päivä hiljaiseloa. Sen verran hermoja viilsi tuo viimekertainen koirakoulun tunti. Sain kuitenkin jo samaisena iltana nyrjähtäneet aivoni käyttökuntoon (viestiteltyäni hartaasti serkkuni kanssa) ja aivonystyrähieronnan päätteeksi päätin, että meidän tehtävä on nyt harjoitella Hupsun kanssa paljonpaljonpaljon kontaktia ja luopumista.

Ainahan sitä sopii päättää.

Vaikka edelleenkin olen ollut saamaton koulutusjuttujen kanssa, ollaan me aiempaan verrattuna harjoiteltu enemmän. Kuluneen viikon aikana on koulutuspäiviä ollut jo enemmän kuin niitä, joina ei saada aikaiseksi mitään. Tai minä en saa. Hupsu toki saisi. Höyryveturi kun on.

Hermoillehan Hupsu on edelleen käynyt, mutta sen sijaan, että olisin tehnyt asialle jotakin, olen vain tyytynyt soimaamaan itseäni siitä, etten tarjoa sille riittävästi virikkeitä. Kongin sisään tungettu raakaruoka ja vessapaperirullaan rutatut naposet eivät kauaa pidä fiksua karvajötikkääni kiireisenä. Olen kuitenkin ollut tyytyväinen siihen, että edistystä on tapahtunut – minussa. Ehkäpä meilläkin koulutus on vielä jonain päivänä luonteva osa arkea.

Tänään hyvittelin Hupsulle kuluneen(kin) viikon laiskuuttani esittelemällä sille koirapuiston. Seuraksi saatiin Mûmak-herra ja nähtiinpä me hieman muitakin koiria. Ja kylläpä sitä riemua riitti! Hupsu vaikutti tyytyväiseltä elämäänsä roikkuessaan Mûmakin poskessa ja juoksennellessaan vapaana ilman jatkuvia luoksetulokutsuja ja kieltoja.

Niin ihanaa Mûmakia!
Pikkuhiljaa alkaa pysyä jo perässäkin. Vielä on toki vauhtia kasvatettavana.
Mûmak parka ei vieläkään sano Hupsulle mitään – ei vaikka olisi koko alaleuka Hupsun suussa.
Sitkeyttä ei Hupsulta puutu.
…vaikka Mûmak kuinka ylvästelee.
Nätti Mûmak!
Koirapuistoilun ja pienen kävelylenkin jälkeen Hupsu oli kovasti väsynyttä poikaa. Vaan olipahan rauhallinen iltapäivä.
Kuvakulma: Mä tykkään susta niin, että halkeen

Kuvakulma: Mä tykkään susta niin, että halkeen

Ulkoiltiin tänään. Käytiin Vanhakaupunginlahdella Mûmakin ja pomon kanssa. Jos Hupsu osaisi kertoa, se sanoisi, että ulkoilupäivä oli ihan huippu – niin suurella riemulla se nautti menosta, keväästä ja Mûmakista.

Hupsu rakastaa Mûmakia.
Mûmakissa on sitä jotakin.
Perässä pitää kulkea. Aina. Koko ajan. Joka paikkaan.
Vaan kun se Mûmak on niin ihana!

Ps.

Jawakin oli mukana.

Pps.

Hupsu heitti talviturkin.
Kuvakulma: Näin väsytetään koiranpentu

Kuvakulma: Näin väsytetään koiranpentu

On niitä päiviä, jolloin kuvaaminen on kivaa. Ja sitten on näitä päivä, jolloin kuvaamisen päätteeksi tekisi mieli heittää kamera seinään. No en heitä. Sen verran rakas tuo kamera kuitenkin minulle on.

Koiria kuvatessa tulee aina hitokseen hyvä mieli, kun kuvat onnistuvat. On kivoja söpöstelykuvia ja onnistuneesti pysäytettyjä liikekuvia, mainioita ilmeitä. Mutta kun se koirien kuvaaminen ei ole mitenkään helppoa. Ei varsinkaan silloin, kun ulkoilee kevätauringon paisteessa, keskellä päivää metsää samoten. Ja yritäpä siinä sitten vielä yhdistää vaalea koira ja tumma koira – tai koira, jossa on sekä tummaa että vaaleaa. Liian monta muuttuvaa tekijää. Kerpele.

Onneksi kuvaamiseen liittyy paljon muutakin kuin itse kuvaaminen. Tänään sain mainion annoksen keväistä ulkoiluilmaa (raittiista en tiedä, kun pääkaupunkiseudulla on niin paljon autoja) ja metsän epätasainen maasto teki hyvää kipuilevalle alaselälleni. Ainakin kipu hellitti kävellessä, näin tietokoneen ääressä istuessa kiemurtelen paikallani. Lisäksi teloin nilkkani. Sen jomotus on kuitenkin vähenemään päin.

Pääasia kuitenkin on, että ulkoiluhetkemme oli muuten mukava. Mûmak ja ”pomo” pitivät huolen viihtyvyydestämme. Pomon kanssa jutustelu täytti sosiaalivarantojani ja Mûmak sai Hupsun liikkeelle. Aivan toista kuin Hupsun kanssa ulkoilu ilman koiraseuraa. Ulkoilun loppupuolella alkoikin jo näyttää siltä, että ulkoilutan raatoa. Välillä jopa nappasin Hupsun syliini, jotta matka etenisi.

Metsät ovat Hupsun mielestä ehdottoman parhaita paikkoja rymytä. On kallioita, kiviä ja kaatuneita puunrunkoja, joille kiipeillä. On ryteikköä, jossa remuta.
Aurinko alkaa olla sen verran korkealla keskipäivällä, että valokuvaaminen muuttuu haasteelliseksi. Onneksi Hupsu ei murehdi kuvien laadusta. Se juoksee ja temmeltää – niinhän myös Mûmak tekee.
Edelleen riitti Mûmakilla vauhtia enemmän kuin Hupsulla. Ainakin silloin, kun remmi ei rajoittanut sen menoa. Sepä vasta Hupsun mielestä olikin kivaa, kun Mûmak ei remmissä ollessaan päässytkään karkuun.
Koiranpennun maailma on ihmeitä täynnä. Jokainen kivi on tutkittava, jokaiseen koloon yritettävä kaivautua, jokaisen puunrungon yli tai ali on mentävä. Ehkäpä pennuissa parasta onkin se, kuinka ne tutkivat maailmaa aina vähintään satakymmenen lasissa.
Hupsu on selvästi tykästynyt Mûmakiin. Mûmak meni edeltä…
…ja Hupsu tuli perässä vauhdilla.
Mutta siinä, missä koiranpennut menevät täysillä, ne myös tahtovat väsyä täysillä. Loppupuoliskolla aurinkokin paistoi aika kuumasti, varjoa ei ollut ja Hupsu yritti moneen otteeseen, että: ”tähän jäädään nyt kuulkaa päiväunille”.
Vaan eipä jääty. Pellonreunan ihanaa savimaata tongittiin, matkattiin hetken aikaa sylissä…
…ja sitten jaksettiin taas vähän riehua. Kuinka ihanaa! Meillä on hyvähermoinen, rauhallinen kaveri, jota voi pikkupentukin hieman kurmottaa.
Vaikka taisi se Mûmak olla tyytyväinen, kun ulkoilun jälkeen vihdoin pääsi pikkupiraijasta eroon. Hupsu ainakin nukahti auton takapenkille saman tien.
Kuvakulma: Uusia tuttuja

Kuvakulma: Uusia tuttuja

 

Eilen tuli vietettyä lepopäivä. Se oli tervetullut sekä minulle että Hupsulle, koska lauantainen studiokuvauspäivä teki railon energiavarantoihimme. Studiokuvaus meni niin hyvin kuin pienen pennun kanssa voi olettaakin: kaikki muu kiinnosti paitsi paikallaan pönöttäminen. Taitava kuvaaja sai kuitenkin räpsittyä todella kivoja kuvia hurmuripojastamme.

Tänään puolestaan suuntasimme koirakamuilemaan ja tutustumisvuorossa oli Mûmak. Ilokseni sain huomata, kuinka Hupsu on alkanut reipastua: se ei nimittäin pakittanut Mûmakia karkuun, vaan uteliaana odotti, että Mûmak tulee kuonotteluetäisyydellä. Sen jälkeen se olikin menoa! Hupsu vinttaili reilun tunnin uuden koirakaverinsa perässä, vaikka Mûmak ei suuremmin riiviöstä välittänyt.

Ulkoilun päätteeksi Hupsu sammui välittömästi auton takapenkille, josta sain ajomatkan jälkeen kantaa sen kotiin jatkamaan uniaan.

Remmiulkoilu ei ihan vielä meillä suju kovinkaan mallikkaasti. Panta tuntuu ikävältä kaulassa, eikä ole kiva, kun menoa rajoittaa remmi. Onneksi remmiä voi kuitenkin käyttää edes leluna.
Ihan ei vielä pysynyt Hupsu Mûmakin matkassa, mutta yritys oli kunnioitettava.
Sinne, minne meni Mûmak, sinne meni myös Hupsu.
Välillä sentään löytyi korvat ja mamman taskulta tultiin hakemaan namia.
Tuulinen oli sää – varsinkin nyppylällä. Hieman halusi tukka mennä sekaisin.
Karvakorva. Hieman jos olisi vielä reippaampi tuo luoksetuloaskel.
Mûmakilla oli ihan omat joogat kesken juoksun. Silläpä se Hupsukin kai pysyi kohtalaisen hyvin perässä välillä.
Mûmakin piehtarointi oli Hupsun mielestä selvä leikkiinkutsu.
Tyylikkäästi Mûmak väisteli rääpäleen iholletuloa.
Hupsu osaa olla sitkeä. Luultavasti sillä saattaa tulla olemaan isompana kova pää.
Vielä hetken Hupsu ehtii olla Mûmakia pienempi.
Lunnikoiramaisia työmaahommia.
Muutaman takiaisenkin Hupsu onnistui jostakin pusikosta mukaansa nappaamaan. Eikä siitä montaa päivää ole, kun ääneen kotona totesin, että tätä päivää en odota. Viheliäitä nuo takiaiset.
Kyllä vaan ne lunnikoirat viehättää! Mûmak on varsinainen komistus.