Browsed by
Avainsana: metsä

Kärsimystä yhdelle, parhautta toiselle

Kärsimystä yhdelle, parhautta toiselle

No se lumi! Se valkoinen, kylmä ja märkä taivaan anti. Juuri se, jota latvasta lahot odottavat tähän aikaan vuodesta täällä Pohjolassa satavaksi. Sitten on ne latvasta lahot, jotka eivät sitä osaa odottaa, mutta rakastavat sitä yli kaiken. Niin kuin nyt esimerkiksi Hupsu. Vaatetta vaan topaten päälle ja kaula piiloon. Parempi vetää kaulaliina hieman tarpeellistakin tiukemmalle. Pyryttää ja tuulee.

Hupsun onneksi – minun epäonnekseni – pääsin tänään hyvissä ajoin töistä. Hupsulle se nimittäin tarkoitti riemukasta hepulointia lumihangessa, minulle puolestaan tuiskun ja tuiverruksen aiheuttamaa kärsimystä. Onneksi sitä on tähänastisten elonpäivien aikana oppinut jo hieman kiukkuaan nielemään. Pääasia, että Hupsulla on hauskaa – ja kyllähän minä kärsin. Olen talvimarttyyri.

Ulkoillessa ei riittänyt taivaalta tupruttava lumi. Silmälasieni takaa, siitä silmäripsien kohdalta sain sormella kaivella lunta pois näkökentästä – sitä tuli puista niskaan, sitä pöllysi iloisen lapinkoiran käpälistä. Tuntui siltä, että sitä tuli ylhäältä, alhaalta, sivuilta, edestä, takaa ja jokaisesta ilmansuunnasta. Metsässä ulkoilu talvisin – no, ei se ainakaan hymyilyttämään laita.

Omasta kärsimyksestäni huolimatta onnistuin hieman iloitsemaan Hupsun puolesta. Hepulointi alkoi välittömästi, kun remmi irtosi, ja Hupsu mennä porhalsi kinoksesta toiseen tukka hulmuten.

Laajoissa kaarissa tukkajumalani kimpoili ympärilläni pitkin metsää, eikä varonut oikeastaan yhtään mitään. Kertaalleen se päätti jopa ottaa hatkat, kun näköpiiriin ilmestyi ihana vapaana juoksenteleva koirakaveri, jonka emäntä oli ulos lähtiessään ajatellut aivan samaa kuin minä: eihän sitä nyt lumituiskun läimiessä silmämunia ja kellon käydessä puoltapäivää torstaina metsässä muita ole.

Kuvakulma: Hupsun metsäily

Kuvakulma: Hupsun metsäily

Siis, saanko mä oikeasti mennä?
Hepulipulipulipuli…
Hei! Täällähän on vielä mustikoita! Omnomnomnom…
Mamma tuun pelastaa sut! Älä jätä!
Mikäs se tämä on? Voikohan tästä vähän maistaa?
Etkö sä mamma tajua, että nyt se ihminen pääsee karkuun, ku laitoit mut kiinni?!
Saanko ottaa tän kotiin?
Kuvakulma: Syksyllä jaksaa paremmin

Kuvakulma: Syksyllä jaksaa paremmin

Oikeat ihmiset bloggaavat fiksuja ajatuksia fiksuista jutuista, ihan oikeista asioista. Minä puolestani kirjoitan huikean laatuluokatonta tajunnanvirtaa, mutta niin sen minun kohdallani täytyy ollakin. Minä en nimittäin olekaan mikään oikea ihminen. Olen nimittäin koiraihminen.

Syksyihminen olen myös; vesisateiden, syysmyrskyjen, ruskan, kirpakoiden aamujen ja pimeän ihminen. Ihminen, joka saa virtansa introverttiudesta keskellä syysluontoa – seurana vain koira.

Oikeiden ihmisten oikeat asiat jätän niille oikeille ihmisille murehdittaviksi ja blogeissaan märehdittäviksi. Oikeat ihmiset sitä paitsi ovat kokolailla tylsiä ja saavat toki sitä kaikessa oikeaihmisyydessään minun puolestani ollakin.

**

Syyssäiden saapuminen on helpottanut ainakin allekirjoittaneen oloa: koko ajan ei hikoiluta ja henki kulkee paremmin. Hieman on tosin harmittanut reilun viikon jatkunut flunssailu, mutta voitto häämöttää jo. Onneksi tänään on kuitenkin perjantai. Edessä on viikonlopullinen lepäilyä ennen ensi viikon arkisena jatkuvaa puurtamista. Viikonlopun rauhoittumisen aloitin lempiharrastukseni parissa: ulkoilua Hupsun kanssa tihkusateessa, kamera vatsan päällä heilahdellen.

**

Rentouttavaa viikonloppua! Levätkää, syökää ja rapsutelkaa rakkaimpianne.

Kuvakulma: Kotinurkilla

Kuvakulma: Kotinurkilla

Eilisillan lumimyräkän jäljiltä luonto on muuttunut valkeaksi. Valkeammaksi. Auton sai kaivella aamulla lumihangesta ja pihalla on saanut tehdä hieman liikaa lumitöitäkin.

Suhtaudun lumeen hyvin ristiriitaisesti: toisaalta inhoan sitä, koska se tekee kävelemisen raskaammaksi ja aiheuttaa lisätöitä, toisaalta taas se valaisee maisemaa pimeänä vuodenaikana, luo tunnelmaa ikkunaruudun takana ja voi näyttää hyvinkin kauniilta valokuvissa. Suhtautumiseni koko talviseen vuodenaikaan onkin siis vaikeasti määriteltävissä.

Tänään kävin tarpomassa kotikulmieni lähimetsikössä. Sisareni sai idean, että voisi kerätä muutaman geokätkön kotini lähimaastosta, ja nakkihan siitä napsahti. Vaikka en suuremmin itse välitä kätköilystä, viihdyin kuitenkin loistavasti kamerani kanssa luonnon ääressä. Sopivalla vaatetuksella lumikin ärsytti vähemmän ja aikaakin vierähti lähes pari tuntia.

Tiheähkössä risukkometsikössä on hankalaa kuvata nättejä maisemakuvia. Siispä lähikuvakuvaus tuntui paremmalta vaihtoehdolta.

Geokätköilykulkueessamme oli sisareni ja minun lisäksi sisareni tytöt, joilla näytti ainakin alkumatkasta olevan hauskaa. Sen verran nauru soi ja kiljahdukset lennähtelivät ilmoille.

Sydän metsän keskellä.
Halaavat puut.

Yksi naapurustossani sijaitsevista suosikkitaloistani. Pihat täällä meillä päin ovat kuitenkin liian ahtaita, joten omat omakotitalohaaveeni tähtäävät pois pääkaupunkiseudulta.