Browsed by
Avainsana: Muusa

Kuvakulma: Verbaalinen oksennus

Kuvakulma: Verbaalinen oksennus

Heiveröisen ulosantiputkistoni uumenissa piilottelee tukos. Vaikka kuinka pyörittelen sanoja ylösalaisin, nurinperin ja päälaelleen, en saa ensimmäistäkään ihmisjärjellä ymmärrettävissä olevaa lausetta aikaiseksi. Kirjoittaa piti kuitenkin saada.

No. Nyt on kirjoitettu.

Puskajussien kokoontumisajot.
Kieliklaani
Vähä-älyiset koiraystävämme
Melkein voisi luulla, että nämä ovat kaverit.
Melkein.
Loukattu ylpeys
Kahjonäädät <3
Hupsu osaa joskus näyttää älykkäältä eläimeltä.
…vaan Hupsusta on kasvamassa hyvin anti-älykäs yksilö… Onhan sen idoli kuitenkin Muusa.
Normaalisti tämä kuva ei olisi läpäissyt mun laatuseulaa, mutta tämä kertoo kaiken tarvittavan kuvauskohteesta, mun lempparibelgistä Kiirasta. Hyvää 6-vuotispäivää kahjonäädälle! <3
Diagnoosina huonokoiranomistajasyndrooma (maluscanisdominusinfirmitas)

Diagnoosina huonokoiranomistajasyndrooma (maluscanisdominusinfirmitas)

Olen surkea koirankouluttaja. Itse asiassa olen surkea koiranomistajakin! Annoin Hupsun saikun laiskistuttaa itseni motivaatiottomaksi möykyksi ja nyt kärsin siitä. Jatkuvasti väsyttää. Olen tahdoton eliö, tohvelieläin, joka sohvannurkassa tuijottaa aivottomana Wallanderia. Ah! Ihana Netflix.

Kyllä minä hieman olen räpistellyt. Olen päättänyt, että nyt opetellaan taas vähän aktiivisemmaksi. Tavoite tässä kohtaa elämää olisi ihan vain niinkin mitätön asia kuin kaksi lenkkiä päivässä. Kirottu rivitaloasuminen! Kuinka helppoa se onkaan päästää koira omalle, aidatulle pihalle tarpeilleen.

Mitään ei ole harjoiteltu. Ei ainakaan mitenkään järjestelmällisesti. Mieheni on opettanut pennun antamaan tassua (siitä mies onkin erityisen ylpeä) ja nyt on vuorossa kieriminen. Jos minulta kysytään, voisi perheeni olla vielä hieman aktiivisempi koiraelämässämme. Saisin minäkin välillä hengähdystauon – ihan niin kuin niitä ei muka olisi viime viikkoina ollut. Vaikka harjoittelu on ollut olematonta, olemme kuitenkin vahvistaneet kontaktia. Metsässä. Olen antanut Hupsun juoksennella vapaana silläkin uhalla, että joku tulee vastaan. Jos kakara on vintannut liikaa, olen vaihtanut suuntaa. Se on omiaan vahvistamaan kontaktia.

Ja olenhan minä myös oppinut jo vähän lukemaan koiraani. Tyhmä se on kuin saapas (no oikeasti ei todellakaan ole!) ja korvat sillä on vain koristeena. On se silti niin ihana. Ikkariomakin vielä! Tänään esimerkiksi annoin sen pitkän aikaa höyrytä Kiiran ja Muusan kanssa ennen kuin edes yritin pyytää sitä kontaktiin. Olemme ottaneet luoksetulokontaktivihjeeksi ”täällä”. Järki meni, kun ”tule” koki inflaation. Ei auttanut, vaikka kuinka ripitin perhettäni siitä, että koira oppii sanan merkityksettömäksi. Nyt on miestä kielletty käyttämästä täällä -vihjettä, lapselle sitä ei ole edes mainostettu.

Tänään mentiin viimein koirakouluunkin. Kurssikaveripennut olivat kasvaneet hurjasti. Kuulemma Hupsukin. Kolme viikkoa on pitkä aika pennun elämässä. Ja voi! kuinka ylpeä olin karvalapsestani! Se otti kontaktia niin hienosti, eikä se ollenkaan hötkyillyt, vaikka karvakamut treenailivat lähelläkin. Raukkaparalla taisi olla nälkä, kun niin namit voittivat kaiken. Vasta ihan tunnin viimemetreillä alkoi keskittyminen herpaantua, vaan onhan se 55 minuuttia pitkä aika aikuisellekin koiralle keskittyä.

Tunnin alkuun koin kauhunsekaisia tunteita. Niin sievän seuruuradan kouluttaja keskelle huonetta järjesti. Ajattelin pienessä mielessäni, että tuosta me ei selvitä mitenkään. Eihän me herraisä olla harjoiteltu vieressä kävelemistä kuin parilla kurssikerralla. Onneksi pelko oli turha. Hienostihan Hupsu siitä suoriutui. Paljon hienommin kuin minä, joka olin täysin aikaan ja paikkaan orientoitumaton. (Hyvä, että muistin edes koiran ottaa mukaan lähtiessäni tunnille!)

Nyt onkin tiedossa pieni paussi koirakouluun. Periaatteessa tämänpäiväinen kurssikerta oli viimeinen, mutta kouluttajan loman jälkeen me saadaan vielä käydä parilla rästikerralla. Täytyykin alkaa katsella, josko lähtisi jollekin toiselle kurssille syksyllä. Vielä vain en tiedä, mikä työtilanteeni tulee olemaan (huomenna on työhaastattelu!) ja olenko lähdössä iltaopintoihin (paikka koulunpenkillä on). Liikaa kysymysmerkkejä.

Pentukuulumisia

Pentukuulumisia

Olen ollut viimepäivinä jonkin taudinaiheuttajan kourissa. Lentsu ei ole päässyt iskemään täysin puolustustani nurin, mutta astmani on oireillut hengitysvaikeuksina ja kovana yskänä. Koska keuhkoni ovat olleet koetuksella, olen pyrkinyt pitämään matalaa profiilia lepoasennossa – sängyn päälle olen järjestänyt tilaa sekä läppärilleni että pennunodotuksen kylvämille koirankoulutuspohdinnoilleni.

Suunnitelmani lunnikoiranpennun hankkimisesta menivät omia polkujaan, eikä suinkaan sinne, minne niiden olisin toivonut menevän. Pentue, josta meille oli tarkoitus pentu tulla, kutistui kolmesta elävänä syntyneestä pennusta kahteen ja lopulta pohdintaan siitä, uskallanko ottaa vammaisen pennun. Päätös ei lopulta ollut vaikea: koska jouduin pitkään seuraamaan Ragnarin kärsimystä vierestä, en tuntenut vetoa riskinottoon. Vaikka kyseessä olikin täysin erilainen vaiva, pelko oman lemmikin kärsimyksestä oli liian suuri. Kyselin lunnikoiranpentua muiltakin kasvattajilta, mutta mistään ei tuntunut löytyvän sitä omaa karvakaveria.

Siispä siirryin pohtimaan muita rotuvaihtoehtoja, joita mielessäni oli muutama. Lopulta kuitenkin päädyin suomenlapinkoiraan, jonka myös mieheni hyväksyi siitä huolimatta, että kyseessä ei ollut pikkukoira. Pentueellinen kasvattaja löytyi helposti ja pitkähkön puhelinkeskustelun ja miehen kanssa neuvottelun jälkeen päädyin varaamaan meille pörröisen lapparipojan.

Näin ollen koirankoulutuspohdintani ovat olleet todella ajankohtaisia. Lapinkoira kun on tyypiltään aivan erilainen kuin pieni lunnikoira ja sen koulutettavuus on parempi. Siispä olen alkanut odottaa todella suurella innolla oman pennun kouluttamista, eikä varmaan liene mikään ihme, että olen päätynyt etsimään vinkkejä vahvistamaan elämää pennun kanssa.

Seikkailuni google-haun kautta löysi tiensä koirakouluttaja Zak Georgen YouTube-kanavalle ja olenkin ahminut positiivisen ja energisen miehen koulutusvideoita oikein olan takaa. Vaikka en kaikesta olekaan samaa mieltä Zak Georgen kanssa, olen kuitenkin poiminut hänen videoistaan ja neuvoistaan monia vinkkejä – sellaisiakin, joita en välttämättä olisi muutoin tullut ajatelleeksi. Tuin koirakouluttajan työtä myös tilaamalla itselleni hänen kirjansa Zak George’s Dog Training Revolution, jota vielä odottelen saapuvaksi.

Tunnen suunnatonta vetoa positiiviseen koirankouluttamiseen. Ensimmäisen koirani, vehnäterrieri Tomin kanssa sain nähdä ripauksen vääränlaisista koirankoulutusmetodeista käydessämme Pertti Vilanderilla etsimässä ratkaisua arkipäivänongelmiimme. Vilanderin käyttämät metodit eivät todellakaan olleet sitä, mitä omalle koiralleni haluan tarjota. Lunnikoirani kohdalla sen sijaan turhauduin itse koiran kouluttamiseen, kun Ragnarilla oli korvat vain koristeena: minä kiinnostin vain silloin, kun mitään Ragnarin mielestä parempaa ei horisontissa näkynyt. Olisi ollut samantekevää, vaikka olisin ripaskaa alkanut tanssia tai kärrynpyöriä heitellä. Vertaistueksi minulle kerrottiin, että sellaisiahan ne lunnikoirat ovatkin: eivät yhtään miellyttämishaluisia.

Olen seurannut useamman vuoden kadehtien vierestä, kuinka serkkuni kouluttaa omia koiriaan, erityisesti viisivuotias belgianpaimenkoira Kiira toimii kuin unelma. Myös hollanninpaimenkoira Muusalla on upeat pohjat olemassa, vaikka vielä sillä riittää riiviövaihdetta uhmata tottelevaisuutta innostuksissaan, vaan se sallittakoot sille. Ikää Muusalla on nimittäin tänään vasta tasan vuosi. Haavenani onkin kouluttaa omasta koirastani vähintään yhtä hienosti käyttäytyvä ja tottelevainen kuin serkkuni koirat ovat. Ehkäpä saan serkultani lisävinkkejä, kun kuitenkin (ja toivon mukaan) yhdessä tulemme ulkoilemaan jatkossakin.

Tänään uskaltauduin jo hieman pistämään nenääni ulkoilmaan. Heräsin aamulla ilman hengenahdistusta, joten en kokenut tarvetta perua ulkoilutreffejä serkkuni kanssa. Kävimme pyörimässä ympyrää lentokentän kupeessa ja napsimme samalla kuvia hänen koiristaan. Erilainen (pienikin) puuhastelu auttaa kestämään pennunodotuksen aiheuttamaa tuskaa.

Kuvakulma: Kiki ja Muussi

Kuvakulma: Kiki ja Muussi

Lähdin tänään iltapäivällä hetkeksi ulkoilemaan serkkuni kanssa. Varmasti olisimme viihtyneet pitempäänkin, mutta Kiiralla ja Muusalla tuli pientä kärhämää keskenään, joten keräsimme luumme ja läksimme omiin kotioloihimme.

Ehdin kuvata aikamoisen satsin kuvamateriaalia lyhykäisen ulkoilun aikana, mutta edes photaritaitoni eivät riittäneet korjailemaan kuvia siedettäviksi. Siitäkin huolimatta päätin tunkea kuvia blogiini. Kuten kuvista huomaatte: muodostui tänään ongelmaksi vähäinen valo iltapäivän loppupuolella, mikä puolestaan aiheutti kuviini siniset hanget.

Vetoleikkejä

 

Kiira

 

Lisää vetoleikkejä

 

Lumensyöntitauko

 

Muusa

 

 

Rosvoa ja poliisia; Muusa on rosvo, Kiira poliisi.

 

Kiira on ehdottomasti yksi mun suosikkikoirista, jos omia koiria ei lasketa lukuun. Vaan älkää antako kauniin katseen huijata: oikeasti Kiira on koira, jolla pyörä pyörii, mutta hamsteri on kuollut. <3

 

Rauhoittumassa ärhämöinnin jälkeen.

 

Muusan rauhoittuminen muuttui eteenpäin ryömimiseksi. Näenkö kuvassa syyllisen koiran?