Browsed by
Avainsana: näyttely

Lappalaiskoirien erikoisnäyttely

Lappalaiskoirien erikoisnäyttely

Käytiin Hupsun kanssa yökyläreissussa Himoksella, Jämsässä. Kasvattaja oli vuokrannut mökin, joten ajattelin lähteä edelliskerrasta viisastuneena jo edellispäivänä huudeille. Huonosti nukutun yön jälkeen palelu näyttelyalueella ei ollut omiaan nostattamaan tunnelmaa, mutta onneksi Hupsu ei menestynyt kehissä ja saimme lähteä hyvissä ajoin ajelemaan kotiin.

Näyttely oli tällä kertaa järjestetty mielestäni huonosti. Näyttelyalue oli tungettu jonkinlaisen halliteltan alle, joten herkkähaukkuisten rotujen äänenavaukset vihloivat ohimoa ja nostattivat kiukkua pintaan. Valokuvaamisestakaan ei tullut hevonkukkua valo-olosuhteiden takia, vaikka teltan ulkopuolella heräilikin kaunis syyspäivä aamu-usvasta. Yöpakkanen oli sitä paitsi jäädyttänyt teltan kattoon tiivistyneen kosteuden, joka sulaessaan tipahteli näyttelykansan niskaan.

Vaikka Hupsu ei kehässä menestynytkään, sai se kuitenkin laatuarvosteluksi ERIn, joka oli parempi kuin kahdesta aiemmasta näyttelystä (H ja EH). Tällä kertaa en edes tuntenut pettymystä näyttelytuloksesta, sillä halu näyttelyalueelta pois oli kova. Onneksi oli mukavaa seuraa ja vältin suuremman ahdistuksen, vaikka händläsinkin Hupsun itse.

Erinom. tyyppi, hyvät mittasuhteet. Hyvä uroksen pää. Aavistuksen leveäasentoiset korvat. Hyvä eturinta. Hieman lyhyehkö rintakehä ja pitkähkö lanneosa. Hyvä luuston vahvuus. Kohtuulliset ja tasapainoiset kulmaukset. Hieman luisu(?)asentoinen lantio. Häntä voisi kiertyä paremmin selän päälle. Erinom. karvan laatu. Liikkuu tasapainoisesti, mutta peitsaa mielellään. Hyvä käytös. (tuomari: Riitta Niemelä)

Tulin, näin, voit…to jäi saamatta

Tulin, näin, voit…to jäi saamatta

Lihapullalahjontaa. Aluksi ei oma häkki ollut yhtään mieleen.

Herätys soi kello neljä aamulla. Hupsu mulkoili kulmien alta ikään kuin sanoen ”et oo nainen tosissas”. Auto liikkui viideltä. Tyhjä moottoritie ja Sweet Home Alabama. Väsymyksestä huolimatta fiilis kohosi kattoon jo päivän alkumetreillä.

Kuuden aikaan silmä halusi luppasta. Levähdyspaikalle jaloittelemaan. Joku  rastatukka seisoi pakettiautonsa takana kusella. En tervehtinyt. Oli kiire seurata, ettei Hupsu syö mitään pientareelta. Roskaa oli ihan hirveästi – Hupsun nenään hajuja.

Joutsenossa haisi vappuinen bajamaja. Olisin halunnut painaa kaasun pohjaan. Ikkunat auki vaan. Lappeenrannassa puolestaan Apsilta matkan jatkaminen ei sujunut kuin Strömssöössä. Ohihan siitä kutostien risteyksestä tuli porhallettua. Pieni seikkailu Lappeenrannan sydäntä kohti ja onnistuin lopulta seuraamaan navin ohjeita takaisin reitilleni.

Vielä Parikkalan puolellakin piti kaupunkilaisen eksyillä. Kuinka vaikeaa onkaan löytää maalta paikka, joka sijaitsee oikeastaan ihan sen saman valtatien varressa – sen, jota on ajanut jo ties kuinka monta kilometriä.

Kamu-ukin kanssa vieretysten – esirippu piti kuitenkin olla välissä.

Näyttelypaikalla oltiin juuri eikä melkein kello yhdeksän. Hupsu oli kehässä heti kymmeneltä. Hetken oli pelko peräsuolessa, että joudun itse koiraani juoksuttamaan. Pehmopoikani pelästyi kasvattajan perkelettä ja syöksyi turvaan syliini. Aikansa rauhoituttuaan se kuitenkin suostui kasvattajan talutettavaksi. Tällä kertaa kehässä ei makoiltu, arvostelukin oli peräti EH – kukas se naamakirjassa tuumasikaan, että ”Ei Huono”. Positiivista.

Alkuun yritin kuvailla piilopaikastani kehän tapahtumia, mutta eihän se oikein halunnut onnistua.

Alkuprotestointien jälkeen Hupsu tyytyi kohtaloonsa ja oma kevythäkki suostuttiin kelpuuttamaan leposijaksi. Junan kalkatus piti kuitenkin haukkua. Kyllä näki karvakorvan ilmeestä, kuinka homma jurppi! Niin monta leikkikaveriakin, mutta kenenkään kanssa ei sopinut leikkiä. No. Enon kanssa ihan vähäsen.

Hupsun mielipide koiranäyttelyistä.

Kasvattajaryhmässä Hupsu oli jo hieman paremmin. Niin minulle kerrottiin. Itsehän nyhväsin piilossa teltan takana. Käsky oli tullut ylemmältä taholta. Jos olisin ollut näkyvissä, Hupsu olisi vain kuikuillut perääni. Tuomari kehui kehässä veljesten päitä. Ovat kuulemma lapinkoirien kauneimmat. Päiväkin venyi, kun jäätiin odottelemaan vielä BIS Kasvattaja -kehää.

Pentin kameralle saattoi kuitenkin hymyillä.

Väittivät, että viimeisessä kehäjuoksussa Hupsu meni jo kuin vanha tekijä. Epäilen. Ei se pikku-urponi kuitenkaan kasvattajan BIS-tulosta pudottanut kuin yhdellä. Saraharjulaiset kipusivat kakkosiksi.

Veljekset Lassi (Saraharjun Ällikkämies) ja Hupsu.

Näyttelyn jälkeen käytiin Hupsun kanssa vielä pikakyläilemässä Lepi-emon kotona. Voi niitä ihania juoksutuoksuja! Täysin ei Hupsu tainnut ymmärtää, mikä tuoksuissa veti puoleensa. Kiinnostusta kyllä riitti. Ulkoaitauksesta Muru yritti tarjota itseään. Teinari otti kielellään makuja.

Juoksuntuoksuinen Muru

Pienen vapausriekunnan jälkeen jäljellä oli vielä kotimatka. Hupsu sammui autoon – minäkin melkein. Onneksi saatoin pysäyttää auton venyttelytaukoa varten. Koko kroppaa särki. Tiesinpä olleeni liikenteessä. Kotona oltiin hieman ennen kymmentä, eikä unta tarvinnut odotella. Putosin kuin kivi, eikä Hupsu iltatorkuistaan takahudlarissa huolimatta jäänyt paljoa häviölle.

Ihana vapaus!

1-vuotias. Vielä pentumainen juniori joka voisi olla hieman lyhyempi lanne – osaltaan. Hyvä pää. Pehmeä ilme. Hyvät karvaiset korvat. Pehmeä nuoren koiran turkki. Tummat pyöreähköt silmät. Hyvä kuono & purenta & kaula. Rodunomainen ryhti. Kevyt liike ja ahdas takaa. Saa vielä tiivistyä. Voimakkaammin kulmautunut takaa kuin edestä. Hyvä käytös. Hyvä luusto & käpälät. Hieman alas kiinnittynyt häntä jonka saisi kantaa paremmin liikkeessä. (tuomari: Maija Mäkinen)

Herra ”Hyvä Luonne” näyttää mallia, miten tuomaria tulee tervehtiä.

Otsakekuvassa: Saraharjun Ootkokamu, Saraharjun Ällikkämies, Saraharjun Äimänkäki ja Saraharjun Zuvizuloinen

Näyttelymaailmaan tutustumassa

Näyttelymaailmaan tutustumassa

Ensikosketus näyttelymaailmaan Hupsun kanssa – puhtaasti turistimeiningillä – eikä näyttelyturisti Hupsu todellakaan tuottanut pettymystä.

Se vinkui maailman (ja ennen kaikkea rajoittimen päässä roikkuvan emäntänsä) epäreiluutta ja tempoi valjaissaan jokaiseen ilmansuuntaan. Tavoistaan poiketen se haukahteli alkuun kaikille näkemilleen IHANILLE koirille ja protestoi menoa rajoittavaa remmiä. Melkein jokaisesta karvaääliöni äännähdyksestä ja liikahduksesta saattoi lukea selkeän viestin: tää on paskin päivä ikinä.

Muru

Ei se rempominen yllättänyt, vaikka etukäteen olinkin ajatellut, että ehkä hämmennys saa sen näyttämään tolkunmieheltä. Olihan se selvä, että Hupsua jännittäisi ja turhauttaisi. Intoa oli enemmän kuin maailmassa väestöä.

Kyllä se siitä pikkuhiljaa hieman asettui. Ainakin hetkeksi. Hetkittäin. Sitten alkoi piippikonsertointi uudelleen. Se on kuulemma poikien tapa se. Selviö kuitenkin oli, että siinä näyttelykehän laidalla, vesisateessa seistessämme vajosin valoa nopeammalla vauhdilla alimpaan mahdolliseen kategoriaan Hupsun silmissä. Inhottava, kamala, kurja ihminen, joka ei päästä oman mielen mukaan kohkaamaan.

Karvatädit

Hoopoilustaan huolimatta Hupsu sai kehujakin. Sillä on laatutukka ja nätti naama, itse asiassa koko pää. Selvä saraharjulainen, kuulemma. Minun mielestäni lähinnä vain valtakunnan pelle, tuulimyllyjä vastaan taisteleva don Quijote.

Lassille pusuja

Täysin epäreilu näyttelykokemus ei kuitenkaan ollut. Hupsu pääsi hieman kuonottelemaan velipoika Lassin kanssa ja lopuksi ne saivat ottaa pienen pentupaininkin. Karvatätien kanssa sen sijaan ei saanut reuhkata. Ne näyttivät pahaa hammasta, olivat hieman äkäpäällä tuulella. Sitä paitsi niiden tukat oli harjattu nätisti kehää varten ja remuaminen olisi saanut kiehkurat solmuun. Hupsu oli kuin keski-ikäinen kaljamaha missikisoissa.

Hupsu don Quijote ja Lassi ”Bätmän” Kansankiihottaja <3