Browsed by
Avainsana: opiskelu

Mitä täällä tapahtuu?

Mitä täällä tapahtuu?

Päivät tahtovat mennä jonkinlaisessa koomatilassa. Aamulla saa herätä aivan liian aikaisin ottamaan uutta(kin) tietoa vastaan ja iltapäivällä ainoa ajatus on voimallisia kutsuhuutoja parahteleva sänky. Blogiin kirjoitteleminen onkin jäänyt ajatuksissa kauas taka-alalle – muiden blogien lukemisesta puhumattakaan.

Aloitin marraskuun alkupuolella työvoimakoulutuksen Amiedussa, aiheena yritystoiminta eläinalalla. Opiskelu on toistaiseksi tuntunut enemmän kuin mielekkäältä ja opiskeluryhmä on tuonut kaivattua piristystä arkeeni. Vaikka asioita ehditään käymään vain hyvin pintapuolisesti läpi, on matkaan tarttunut paljon ajatuksia jo ihan omia koiria ajatellen.

Koulussa on usein ollut paikalla ryhmäläisten omia koiria ja minäkin olen rohkaistunut ottamaan elukoita mukaani: trimmaukseen liittyvään käytännön päivään otin mukaani havannankoira Ipen ja aktivointipäivänä Hupsu pääsi edustamaan itseään. Molemmat pojat osasivat käyttäytyä paremmin kuin olin odottanut: Ippe sai kehuja käsiteltävyydestään ja luonteestaan, Hupsu puolestaan teki minut ylpeäksi, koska ei häseltänyt, vaikka paikalla oli muitakin koiria ja läjä rakastettavia ihmisiä.

Muutamaan otteeseen olen matkan varrella pohtinut, pitäisikö minun kirjoitella blogiin asti luentojuttuja, mutta pohdintani ovat jääneet ajatuksen asteelle. Toisaalta ongelmani on ollut väsymys, mutta toisaalta olen mietiskellyt sitäkin, ettei blogini ole varsinaisesti asiablogi. Kuka tietää, voihan se olla, että joululomalla päädynkin referoimaan muistiinpanojani sujuvampaan muotoon – jos en muusta syystä, niin kertauksen vuoksi.

Hengissä me kuitenkin ollaan. Nippanappa. Täällä enivei, vaikka blogi hiljaiseloaan jatkaisikin. (Ikään kuin nyt ikinä mitenkään erityisesti olisin aktiivinen kirjoittelija ollutkaan.)

Toivon vain, ettette te harvat lukijani ehdi kaikota mihinkään, vaikka kirjoittelua on harvakseltaan, sisältö on kehno, enkä ehdi ja jaksa edes niitä vastavierailuitani tehdä. Tykkään teistä silti. 🙂

Luuseri ja sen koira – kliseistä kerrontaa

Luuseri ja sen koira – kliseistä kerrontaa

Jouduin puhaltamaan pelit ja tanssiaiset poikki ja heittämään hanskat niihin hukkunein hommin tiskiin. Aika ja voimavarat oli vedetty niin tiukille, ettei sitä tervepäinen kestä – ei sillä, että ylipäätään tervepäinen olisin. Aikani asioita pohdiskeltuani päätin, että lisäopiskelun mukamastarpeellisuus ei saa mennä ohi niistä minulle tärkeimmistä, oikeasti merkityksellisistä asioista; perheestä, Hupsusta ja palauttavista harrastuksista. Siispä päädyin lopulta (todella hurjanmonen opiskeluviikon jälkeen) ilmoittamaan ryhmänohjaajalleni, että keskeytän opintoni. Kyllähän se toki ja totta kai kirpaisi – luovuttaminen nimittäin – vaan kyllähän ne hartiat tavallaan huokaisi helpotuksesta. Tosin… kun sitä kerran saa, mitä tilaa, niin nyt poden kolikon kääntöpuolella itselleni hyvin tyypillistä riittämättömyyden tunnetta – luuserihousut jalassani.

No, hyvääkin tässä päätöksessäni ilman muuta on: saan esimerkiksi tulla töistä suoraan kotiin, eikä ole kiire mihinkään. Vaikka nukkuisin päikkärit työpäivän painajaisiksi, jää päivästä reippaasti aikaa seurustella niin perheen kuin koiran kanssa (osarin etuja). Kasaantuvien koulutehtävien stressikin katosi. Aivan kuin sitä ei koskaan olisi ollutkaan. Lisäksi tehty päätös kevensi oloa.

Tällä hetkellä epävakaat suunnitelmani ovatkin alkulukuvuoden paineista palautuminen ja työintoni säilyttäminen homeisista työnurkista huolimatta. Jahka olen levännyt mieleni uuteen eloon ja henkäykseen, palaan koiraharrastuspohdintojeni pariin. Ehkä me keksitään Hupsun kanssa jotakin kivaa yhteistä puuhastelua – joskin olen varsin vakuuttunut siitä, että meille olisi hyvä kerrata ihan vain perusjuttuja, niitä jokakoiran arkitaitoja.

Olen yllätyksekseni huomannut, että teini-iän saavuttanut Hupsu on kuitenkin kohtalaisen tottelevainen tapaus. Vaikka muut koirat saavatkin sen kierroksille ja vieraat ihmiset kiinnostavat hirvittävästi, on tottelevaisuus harvinaisen sujuvaa pienemmillä häiriöillä. Linnun perään Hupsu ei esimerkiksi jaksa pitkästi pinkoa, vaan lähtee mieluummin minun perääni huomattuaan minun jatkavan matkaani, ja omalta pihaltakin tullaan jo kohtalaisen hyvällä askelluksella kutsuttaessa sisälle. Ehkä me emme siis olekaan täysin toivoton kaksikko.

 

 

(Ja ei, en aio pyydellä anteeksi kauniita kliseitä, huippulaadukkaita kännykkäräpsyjä tai mitään muutakaan. Ihanaa viikkoa just Sulle!)

Ps. Varokaa metsässä liikkuessanne äkäisiä pistäviä perkeliöitä. Pistokset sattuu.