Browsed by
Avainsana: pentu

Ihana kevät!

Ihana kevät!

Lähdin eilen Hupsun kanssa anopikkaalleni. Siellä oltiin odotettu kovasti pörröpennun tapaamista ja niinhän siinä kävi, että kotiin päästiin vasta tänään, vaikka vain päiväseltään piti käydä. Vaan ei näyttänyt Hupsu sitä pahakseen pistävän. Maalla oli tilaa juosta ja temmeltää, ja makuukammarissa oli riittävän viileä viettää koko yö vieressäni sängyssä. Aurinko paistoi sekä eilen että tänään, joten ulkoilu oli allekirjoittaneellekin mielekkäämpää. Sitä paitsi onhan se kevät ihana vuodenaika!

Kauniiden kevätpäivien kunniaksi ja Viiman blogin innoittamana ajattelin tarjoilla tälle päivää positiivisuuspläjäyksen. Hyvä mieli nimittäin nousi katonrajaan maalla vietettyjen tuntien aikana ja kohosi huippuunsa, kun kotimatkalla lähes tyhjällä motarilla sain polkaista kaasun pohjaan ja kiihdyttää vauhdin kesänopeuksiin. Se on minulle aina selvä kevään merkki ja vauhti (joskin rajoitettu) saa mieleni hyppelehtimään ilosta.

1. Matkustaminen autossa. Olemme jaksaneet Hupsun kanssa käydä autoilemassa ahkerasti. Hupsu onkin aivan mahtava automatkustaja: se nukkuu tyytyväisenä apukuljettajan jalkatilassa. Huisin hienoa!
2. Perustaidot. Hupsu on oppinut todella nopeasti arjentaitojen alkeita, kuten istu, maate, katso, paikka, jätä ja tule. Tottakai nämä vaativat vielä treeniä, lisää treeniä ja ennen kaikkea LISÄÄ treeniä, mutta hommat ovat alkaneet lupaavasti.
3. Sosiaaliset kohtaamiset. Hupsu saa osakseen todella paljon huomiota, kun liikumme ihmisten ilmoilla. Yllätyksekseni olen nauttinut ihmisten kanssa juttelemisesta, vaikka yleisesti ottaen olenkin introvertti ja sosiaalinen ameeba.
4. Luottamus. Jännittäviä asioita kohdatessamme (haukkuva koira, raakkuva varis, viheltävä naapurin imuri) Hupsu hakee turvaa minusta. Se tulee jalkojeni juureen, mistä se voi rauhallisesti etäältä tarkastella jännitystä aiheuttavaa kohdetta. Se saa selvästi rohkeutta silityksistä ja namituksesta, ja uskaltaa aikansa ihmeteltyään jatkaa taas tutkimusmatkaansa.
5. Vapaa-aika. Minulla on tällä hetkellä paljon aikaa tuhlattavaksi Hupsun kanssa. Koulutuksen, leikkien ja yhdessäolon kautta olen voinut rauhallisesti ja varmasti kasvattaa ja vahvistaa Hupsun ja minun välistä suhdetta. Meistä tulee vielä hyvä tiimi!
6. Ulkoilu. Hupsun muutettua taloon olen alkanut itsekin ulkoilla taas enemmän. Vielä emme voi rymytä metsässä pitkiä lenkkejä, mutta pennut kasvavat nopeasti. Lyhyemmätkin ulkoilut tekevät hyvää niin kropalle kuin mielelle!
7. Iloinen perhetapahtuma. Hupsun muutto meille on ollut paitsi minusta myös puolisostani ja pojastani ihana asia. On ihanaa katsella, kuinka pentu saa koko perheen polvilleen – jopa mieheni. Hupsu saakin osakseen paljon lepertelyä ja leikkiä. Koiranpennuissa on positiivista vetovoimaa!
8. Sisäsiisteys. Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä: en vaan voi olla hehkuttamatta sitä, kuinka hurjan hieno Hupsu on! Se on alusta asti tehnyt pissat joko pissa-alustalle tai ulos. Kaikki ne harvat hutivahingot, joita on ollut hyppysellinen, ovat olleet omaa syytäni (pissapaperia ei ole tajuttu vaihtaa ajoissa tai matot on jäänyt keräämättä lattialta). Olen niin tyytyväinen pikkulapikkaaseeni!
Perkuleen pentuaika!

Perkuleen pentuaika!

Silmät edelleen ristissä. Sormet, käsivarret ja varpaat terävistä naskaleista naarmuilla. Vuorotellen mennään satakymmenen lasissa ja sitten väsähdetään – molemmat. Onneksi, voi onneksi, Hupsun jäljiltä ei juuri tarvitse niitä pissalammikoitakin vielä siivota!

Olohuoneen lattialla, eteisessä – kaikkialla leluja hujanhajan. Kaikki hienoja, koiria varten suunniteltuja, Hupsua varten ostettuja! Olisihan se pitänyt tietää – ja tiesinhän minä! Leikkikaluiksi kelpaa parhaiten moppi, kylpytakin naru, sohvapöydän kulma ja kumisaappaat. Ihan ikioma villasukkakin pennulle on lahjoitettu.

Pihalla on käyty maistamassa seinää. Hangessa on levällään puutarhalapio ja pikkulapsen käteen sopiva lakaisuharja. Syreenikin maistuu pienen pennun mielestä hyvältä – se törröttää hauskasti maassa levitellen hentoja oksiaan kohti taivasta. Vähän pitää käydä myös kukkalaatikossa – siellä on pikkuhavuja mullassa. Mullassa! Pikkusyreeni – toiseen lajikkeeseen, luultavasti pihlajaan, vartettu – muistuttaa maasta sojottavaa keppiä. Siihen on hyvä vähän teroitella kulmahammasta. Ja ne siististi pihalle niputetut kiinanruusun oksat – voi! Ne on levitetty pitkin maita ja mantuja.

Mutta kun onhan se vaan niin hurjan söpö, niin hurjan ihana!

Se napittaa pyöreillä, tummilla nappisilmillään. Se tökkii kuonollaan ja huitoo huterasti tassullaan. Se tassuttelee epävakain askelin – liukastelee, kompastelee, pyörähtelee, horjahtelee. Sillä on enemmän vauhtia kuin mihin tassut ehtivät mukaan, eikä se aina muista katsoa eteensä – lopulta se pennunpehmoisesti törmää johonkin. Ja jos niin hassusti kävisikin, että se ehtisi huomata esteen edessään, huomaa se sen usein liian myöhään. Jarrut ei vain vielä toimi.

Entäpä sitten, kun se nukkuu? Kuuluu ihana pieni tuhina. Kuuluu maiskutusta, vingahtelua, kuuluu unista ärinää. Ehkä se jahtaa paistia tai komentaa kaveria leikkimään. Ehkä se uneksii taivaallisista herkuista, ehkä vain seuraavasta leikistä.

Iltaisin painaessani pääni tyynyyn koiranpennun uniset äänet rauhoittavat minut uneen.

Onni on oma koiranpentu!

 

 

Kuvakulma: Koska pentukuvaamisesta ei vain saa tarpeekseen

Kuvakulma: Koska pentukuvaamisesta ei vain saa tarpeekseen

Suunnitelmien vastaisesti päädyin viettämään viime yön olohuoneen sohvalla – se oli jo ylös lattiatasosta, mutta edelleen Hupsu sai nukkua kanssani samassa tilassa. Ehkä tänään illalla maltan mennä makuuhuoneen puolelle – ja toivon mukaan saan nukkuakin.

Koiranpennunhoito on kuin pientä vauvaa hoitaisi ja vauvanhoidolle tyypillisesti olen jatkuvasti silmät ristissä. Kofeiinille on ollut tarvetta, että kone käynnistyy aamuisin samaan aikaan kuin Hupsulla. Ensimmäinen herätys tänään aamulla oli neljän aikaan, mutta pissatuksen jälkeen palattiin vielä unille. Hieman ennen seitsemää lopulta luovutin ja aloitimme päivän aamuruoalla ja riehuleikillä. Hupsulla on selvästi taipumusta vetoleikkiin, mutta vielä se ei ole keksinyt, että leikki jatkuu paremmin, jos leluja ei ”voiton” jälkeen kiikuta omaan petiin.

Kävimme myös tänään autoajelulla – Mustista ja Mirristä haettiin Hupsulle valjaat ja myymälän parkkipaikalla ihmeteltiin alueella ajavia autoja, joista Hupsu ei ollut moksiskaan. Melkeinpä voisin väittää, ettei Hupsu parempaa alkua olisi voinut elämälleen saada kuin mitä sille on pentulaatikossa tarjoiltu. Onhan Hupsu toki vielä pienikin, mutta nyt jo vaikuttaa siltä, että sillä on hyvä hermorakenne. Minun tehtäviini kuuluukin suojella sitä kaikin mahdollisin tavoin, jotta pojasta kasvaa myös hyvähermoinen ja tasapainoinen aikuinen koira.

Syyt kitinällekin olen onnistunut selvittämään: joko Hupsu kaipaa seuraa tai se on väsymyksestä kierroksilla. Erityisesti jälkimmäinen on aiheuttanut piippausta, mutta kun sen jättää huomiotta ja touhuilee omiaan, keksii Hupsu pian rauhoittua unille.

Hupsu on löytänyt takapihaltamme lempipaikkansa. Joka kerran pissalla käydessämme, pitää risuja käydä hieman retuuttamassa.
Pihan kingi.
Tavattiin (ja hurmattiin) tänään pari naapuriakin, joista toinen ilmoittautui välittömästi koirahoitajaksi, jos tarvetta ilmaantuu.
Löytyy niitä risuja etupihaltakin.
Kevät sopii selvästi meille molemmille. Ei liian kuuma, eikä liian kylmä.
Hupsu heittäytyi rinteeseen ja teki mahalaskun, kun houkuttelin sitä kotioven suuntaan.
Kitinäpäivä

Kitinäpäivä

Heräsin tänäänkin aamulla vastaanottamaan naskalihyökkäyksen: sormet, nenä ja poninhäntä saivat pikkupenturiehan verran kyytiä. Eihän se auttanut kuin nousta ylös ja tarjota tilalle sallittuja puruleluja, jotka eivät heilutteluistani ja huiskutteluistani huolimatta kuitenkaan kelvanneet. Aamutarpeet poika teki nätisti ulos ja ilokseni olenkin saanut todeta, että aika vähän tarvitsee kotona pissalammikoita siivoilla: pissat osuvat sisätiloissa pääsääntöisesti ”lattiavaipoille” ja paljon me käydään pihallakin, jonne Hupsu ei arista tehdä ollenkaan. Kakat on ensimmäistä aamua lukuunottamatta tehty joka kerta ulos.

Aamuruoka ei jostain syystä pojalle tänään kelvannut – kuten ei kelvannut eilen iltaruoatkaan, tai millään muullakaan ruokailukerralla liotettu nappulapöperö. Syömättömyyden (ja oman laiskuuteni) takia päätin siis kokeilla, josko purkkiruoka maistuisi paremmin. Aamupäivästä lähdimmekin kyläilemään Peten koiratarvikkeeseen.

Autoilu meni mallikkaasti vauvelin nukkuessa menomatkalla sylissäni ja tulomatkalla jaloissani – mutkat ja töyssyt eivät pienen unia häirinneet. Peten koiratarvikkeessa poika sai osakseen ihastelua ja rapsutuksia, ja saipa se muutaman makupalankin yhdeltä myyjältä. Sen verran myymälä oli kuitenkin hajuineen, äänineen ja ihmisineen Hupsun mielestä jännä paikka, ettei pieni halunnut omin jaloin kävellä. Kotiin päästyämme laitoin kuppiin juuri ostettua purkkiruokaa ja nopeasti se kuppi sitten tyhjenikin.

Iltapäivän alkupäässä käväisimme Hupsun kanssa taas metsikönreunassa. Ajattelin, että menisimme hieman pitemmällekin, mutta Hupsu näytti olevan eri mieltä. Se alkoi hepulileikkiä vasta, kun palasimme riittävän lähelle kotioveamme (siihen samaan paikkaan kuin eilen). Hauskaa sillä näytti kuitenkin olevan: pieni, kömpelö koiranpentu törmäili, kompasteli ja pyörähteli milloin mihinkäkin suuntaan. Välillä Hupsu kävi maistelemassa housunlahjettanikin ja tarjosin tilalle aina jonkin pienen risun – risut Hupsu jemmasi joka kerran johonkin mielestään hyvään paikkaan ja petasi varvikkoa siihen päälle. Hassu otus.

Tämän päivän touhuja on hieman varjostanut Hupsun jatkuva piippaus. En ole vielä oikein saanut irti, mistä se johtuu, koska sitä on esiintynyt niin sisällä kuin ulkonakin – ja erilaisissa tilanteissa. Ehkä pojalla on ollut nälkä. Ehkä hätä. Ehkä se on alkanut kaivata emoaan ja on jonkinlaisessa murroksessa meille asettumisensa kanssa. Toivottovasti huominen on pienellä helpompi päivä.

Tänään onnistuin alivalottamaan kaikki kuvani. Sain pelastettua Photoshopilla vain muutaman otoksen käytettäväksi.
Kuvakulma: Tutuiksi tullaan

Kuvakulma: Tutuiksi tullaan

Hupsun ensimmäinen yö uudessa kodissa on takana. Poika nukkui lähes koko yön ja kaikki pissat tuli tehtyä ”paperille”. Nukuin Hupsun kaverina patjalla eteisen lattialla, eikä allekirjoittaneen yö mennyt ihan niin rattoisasti kovan makuualustan takia. Muutaman kerran Hupsu herätti minut yön aikana nappaamalla sormesta kiinni, mutta muuten sain minäkin koko yön nukkua. Tänään poika on vaikuttanut siltä, että taidan nukkua vielä ensi yönkin sen kaverina – itkeskelyä esiintyy välillä, vaikka muuten Hupsu onkin reipas ja rauhallinen.

Tutkittiin tänään aamupäivällä hieman lelukopan sisältöä ja tutustuttiin naksuttimen ääneen. Sen jälkeen käytiin ulkoilemassa ensin meidän omalla, aidatulla pihalla ja sen jälkeen etuoven edessä aukevan metsikön reunassa. Vauhtia Hupsulla riitti hurjasti: se poukkoili varvikossa, teki kuperkeikkoja risukossa ja yritti retuuttaa kengännauhojani (olinpas julma, kun kielsin). Sisälle tultuamme Hupsu valloitti itselleen nukkumapaikan eteisestä, tuulikaapin oven vierestä ja sain huudella miehelleni, että tulee varovasti sisään. Onneksi Hupsu jäi nukkumaan oven saranapuolelle, joten ovea sai sen verran raotettua, että mies pääsi pujahtamaan ovenraosta sisälle.

Omalla pihalla on vielä aika paljon lunta. Hupsu on melkoinen lumipeto.
Risupainia.
Risusta on hyvä kiskoa.
Voiko mitään näin suloista olla?
Toisella puolen taloa oli jännempää.
Metsässä ei ole luntakaan yhtään niin paljon kuin omalla pihalla.
Hupsu on syntynyt koirakuvamalliksi! Vielä kun allekirjoittanut oppisi kuvaamaan tummaa koiraa.
Hurrrja vauhti.
Hieman epäilytti pitää Hupsua vapaana, kun naapureita on niin lähellä, mutta hyvin näytti vielä tulevan perään. Omapäinen taitaa tästä pikkuherrasta tosin kasvaa – rohkeasti juoksenteli ympäriinsä.
Tuleva hyppymestari.
Metsässä on paljon jänniä juttuja.
Kaatuneen puunrungon yli hyppiminen oli myös hauskaa – ylipääsyn jälkeen tehtiin kuperkeikka kyljelleen ja välillä maavara oli liian matala ja masu otti kiinni.
”En varmana tule vielä sisälle.”
”Mitäs tuolla on?”