Browsed by
Avainsana: pohdintoja

Hold your horses, dumbass!

Hold your horses, dumbass!

Bostoninterrierilläni Jeilillä todettiin patellapolvi koiran ollessa nuori. Polvessa ei ollut lumpiouraa ollenkaan, joten hoitona oli leikkaus ja lumpiouran kovertaminen. Jeilin jälkeen talouteemme tuli lunnikoira Ragnar, joka puolivuotiaana alkoi oireilla ripuloimalla. Puolisen vuotta mentiin kiikunkaakun, minkä jälkeen Ragnarin vointi romahti ja sillä todettiin lunnikoirasyndrooma, intestinaali lymfangiektasia, IL. Viisi kuukautta taudin kanssa taisteltiin, mutta lopulta Ragnarin voimat loppuivat.

Tähän taustaan suhteutettuna on kaiketi ihan normaalia, että Hupsun ontuminen on saanut minut herkille. Kaikenlaiset kauhuskenaariot pyörivät mielessäni ja pelkään koko ajan pahinta. Onhan se selvästi minun kohtaloni: rikkinäinen koira, suoraan vaan ej-rekisteriin.

Juteltuani ontumisesta, röntgenkuvista ja eläinlääkärin ajatuksista tukijoukkojeni kanssa totesin, että olen saattanut myös hivenen ylireagoida. Kasvattaja ei esimerkiksi ollut koskaan kuullut suomenlapinkoiralla esiintyneen olkanivelen kasvuhäiriötä, eikä muutkaan pentueen pennut oireile. Fysikaalista hoitoa ehdotettiin.

Eilen soitin Viikkiin yliopistolliseen eläinsairaalaan. Olisin kaivannut toista mielipidettä Hupsun röntkakuvista, mutta sairaalan ortopediaan erikoistuneet lääkärit a) hukkuvat töihin muutenkin ja b) ovat molemmat kesälomalla.

Juttelin ajanvaraushenkilön kanssa huolestani hyvän tovin ja oloni oli helpottunut puhelun jälkeen. Odotellaan ja katsotaan. Sehän voi olla vain normaalia kasvuajan nivellöysyyttä, joka korjaantuu itsestään. Ja jos ontuminen ei vaan lopu, voin sitten varata ajan eläinlääkärille.

Nyt siis opettelen himmaamaan. Annan Hupsun olla iloinen ja touhukas pentu, ja yritän edes hitusen luottaa siihen, että koirani kyllä kertoo, jos mahdottoman paljon sattuu.

Koulutan koiraani – not!

Koulutan koiraani – not!

Niin että mitenkä? Ai miten sujuu koiranpennunkoulutus? No ei suju! Pitkä ei ole kuin rivitalon katto ja hermotkin hukkaan vähintään kerran päivässä – en tosin sen koiranpennun takia. Välttämättä. Itse asiassa en edes tiedä, ehdinkö missään välissä löytää niitä hermojani. Sen verran otsaa kiristää. Tai ehkä se on tuo ahdistava jomotus takaraivossa. Onkohan minulle tulossa päänsärky?

Tänään kokeilin Hupsulle kengurunameja, jotka satuin vahingossa löytämään eilen Murren murkinasta. Oli ilmeisen nappiostos! Penikka nappasi namin sormistani ja juoksi se suussa sohvalle. Leikkimään. Aikansa Hupsu pyöritteli kengurunamiaan ja lopulta se söi sen. Sitten se katsoi anovasti silmiini ja melkein saatoin kuulla, kuinka se sanoi ”voisin ottaa lisää”. Annoin. Se meni hujauksessa.

Jes!

Vihdoin namipalkka, joka kelpaa. Harjoiteltiin sisällä istumista ja maatemenoa. Kyllä Hupsu ne osaa ja hyvin osaakin. Ainakin silloin, kun sille viittilöi käsimerkkejä. ”Istu” ei tarkoita sen mielestä mitään, vielä vähemmän ”maate”. No samapa tuo. Ainakin se ymmärtää, mitä ”katso” tarkoittaa. Niin nätisti se napittaa tummilla silmillään suoraan minun silmiini. Niin nätisti, että ihan rintaa lämmittää.

Mutta olkoonkin kengurunami kuinka hyvää tahansa, se ei ole kuinka hyvää tahansa ulkona. Ulkona on liikaa häiriötekijöitä. On liikaa räkättirastaita, liikaa harakoita, liikaa ulkoilevia koiria ja ehdottomasti ihan liikaa IHANIA ihmisiä. Jos minulta kysytään, ulkona on liikaa vain koiranulkoiluttajia, jotka kokevat oikeudekseen päästää koiransa tutustumaan vastaantulevaan ihanaan koiranpentuun.

No. Hylkäsin kengurunamit taskunpohjalle. Päätin, että menkööt penikka sitten yrityksen ja erehdyksen kautta. Osittain se auttoikin, tavallaan, mutta vartin lenkkiin saatiin yllättäen kulumaan tunti. Ai miksi? Koska vähän väliä seisoskelin kadulla pöljänä ja odotin, että vähä-älyinen ystäväni keksisi ihan itse, miten matka jatkuu. Pääasiassa se keksikin – ensin istahdettuaan uikuttamaan. Eteenpäin pääsi vain remmi löysällä tai kun remmi ei ollut kietoutunut jalkojeni ympäri tai kun karvalapsi ymmärsi, että pylvään kiertäjä on herra itse, enkä minä.

Kieltämättä ”ei koirakouluun” -ajatukseni on alkanut säröillä. Harmi vain, että työttömän talous ja vapaa-aika ovat kääntäen verrannollisia.