Browsed by
Avainsana: talvi

Kuvakulma: Jeesketsuppia!

Kuvakulma: Jeesketsuppia!

Talvi tuli ja talvi sitten taas meni. Vettä sataa ja on harmaata. En minä lunta kaipaa – Hupsu kaipaa – mutta jo alkaa tällaista vesisateiden lastakin tympäistä, kun koko ajan tihkuttaa enemmän ja vähemmän. Viime viikot olen räpiköinyt kaamoskoomassa ja vähäinen bloggaamisenikin on ollut työn ja tuskan takana. Anteeksi siitä. En lupaa parantaa tapojani.

Koska kameranikin on lepomoodissa, ajattelin nykiä puhelimestani muutamia kuvia blogin täytteeksi. Suuri osa (ellei kaikki) löytyy Hupsun Facebook-sivultakin, mutta en anna sen estää itseäni. Kyllähän lumesta nauttivaa koiraa on riemullista katsoa!

Ihanaa alkavaa juhlaviikkoa!

Lumivahti
Suklaavahti
Sohvavahti
Pihavahti
Köllistelyvahti
Kuusenjalkavahti
Karjalanpaistivahti
Kärsimystä yhdelle, parhautta toiselle

Kärsimystä yhdelle, parhautta toiselle

No se lumi! Se valkoinen, kylmä ja märkä taivaan anti. Juuri se, jota latvasta lahot odottavat tähän aikaan vuodesta täällä Pohjolassa satavaksi. Sitten on ne latvasta lahot, jotka eivät sitä osaa odottaa, mutta rakastavat sitä yli kaiken. Niin kuin nyt esimerkiksi Hupsu. Vaatetta vaan topaten päälle ja kaula piiloon. Parempi vetää kaulaliina hieman tarpeellistakin tiukemmalle. Pyryttää ja tuulee.

Hupsun onneksi – minun epäonnekseni – pääsin tänään hyvissä ajoin töistä. Hupsulle se nimittäin tarkoitti riemukasta hepulointia lumihangessa, minulle puolestaan tuiskun ja tuiverruksen aiheuttamaa kärsimystä. Onneksi sitä on tähänastisten elonpäivien aikana oppinut jo hieman kiukkuaan nielemään. Pääasia, että Hupsulla on hauskaa – ja kyllähän minä kärsin. Olen talvimarttyyri.

Ulkoillessa ei riittänyt taivaalta tupruttava lumi. Silmälasieni takaa, siitä silmäripsien kohdalta sain sormella kaivella lunta pois näkökentästä – sitä tuli puista niskaan, sitä pöllysi iloisen lapinkoiran käpälistä. Tuntui siltä, että sitä tuli ylhäältä, alhaalta, sivuilta, edestä, takaa ja jokaisesta ilmansuunnasta. Metsässä ulkoilu talvisin – no, ei se ainakaan hymyilyttämään laita.

Omasta kärsimyksestäni huolimatta onnistuin hieman iloitsemaan Hupsun puolesta. Hepulointi alkoi välittömästi, kun remmi irtosi, ja Hupsu mennä porhalsi kinoksesta toiseen tukka hulmuten.

Laajoissa kaarissa tukkajumalani kimpoili ympärilläni pitkin metsää, eikä varonut oikeastaan yhtään mitään. Kertaalleen se päätti jopa ottaa hatkat, kun näköpiiriin ilmestyi ihana vapaana juoksenteleva koirakaveri, jonka emäntä oli ulos lähtiessään ajatellut aivan samaa kuin minä: eihän sitä nyt lumituiskun läimiessä silmämunia ja kellon käydessä puoltapäivää torstaina metsässä muita ole.

Pilvi pieni pehmoinen ja pimpelipom

Pilvi pieni pehmoinen ja pimpelipom

Väliaikatalvi sitten saapui. Ihan ensilumi. Eikä mikään vesiräntäkeli niin kuin olisi etukäteen voinut veikata. Vielä muutama päivä sitten puistelin päätäni epäuskoisena, kun mieheni ilmoitti vaihtavansa autooni talvirenkaat. No, tänään se ei enää ollutkaan koominen idea. Päinvastoin!

En pidä talvesta. Ei minulla suoranaisesti ole mitään talvea vastaan, mutta inhoan lunta. Lumi näyttää kivalta maisemakuvissa puiden ollessa lumihunnussa ja hangen ollessa rikkumaton, mutta muuta iloa siitä ei minulle olekaan. Kaiken maailman lumityöt, auton putsaamiset ja sohjoiset jalkakäytävät ovat suoraan sanoen perseestä.

Vaan voitte kuvitella, että olen tuntemusteni kanssa yksin, kun astelen ulko-ovesta pihalle lapinkoiran kanssa.

Aamusta päästäessäni Hupsun aamupissalle takapihallemme, se tassutteli hieman epäröiden lumirajaan ja tutki kuonollaan muistista kadonnutta valkeaa maata. Nopeasti se rohkaistui tassuttelemaan terassihangen poikki ja melkein ravasi pissalle.

Iltapäivällä sen sijaan. No. Aluksi piti tietenkin taas tunkea kuono lumirajassa hankeen ja varmistua siitä, että tämä on nyt se sama juttu kuin aamulla. Sitten se alkoikin! Hirmuinen hepuliralli ympäri pihaa nuoskalumi pöllähdellen. Välillä sukellettiin, välillä kieriskeltiin. Kierrokset nousi tappiin ja sen yli – nanosekunneissa. Siinä meni loputkin köynnöskasvini poikki, lapsen muovinen pallo puhki ja puutarhakäsineeni hukkui hangen syövereihin. Pikkuperkeliö vauhdissa!

Olihan sitä toki hauska katsella, myönnettäköön.

’Vaan silti:

Mene lumi pois! Äläkä ainakaan lisäänny…

Ps. Hupsu on ilmoitettu Helsinki Winner -näyttelyyn joulukuun alkuun. 😉

Kuvakulma: Kotinurkilla

Kuvakulma: Kotinurkilla

Eilisillan lumimyräkän jäljiltä luonto on muuttunut valkeaksi. Valkeammaksi. Auton sai kaivella aamulla lumihangesta ja pihalla on saanut tehdä hieman liikaa lumitöitäkin.

Suhtaudun lumeen hyvin ristiriitaisesti: toisaalta inhoan sitä, koska se tekee kävelemisen raskaammaksi ja aiheuttaa lisätöitä, toisaalta taas se valaisee maisemaa pimeänä vuodenaikana, luo tunnelmaa ikkunaruudun takana ja voi näyttää hyvinkin kauniilta valokuvissa. Suhtautumiseni koko talviseen vuodenaikaan onkin siis vaikeasti määriteltävissä.

Tänään kävin tarpomassa kotikulmieni lähimetsikössä. Sisareni sai idean, että voisi kerätä muutaman geokätkön kotini lähimaastosta, ja nakkihan siitä napsahti. Vaikka en suuremmin itse välitä kätköilystä, viihdyin kuitenkin loistavasti kamerani kanssa luonnon ääressä. Sopivalla vaatetuksella lumikin ärsytti vähemmän ja aikaakin vierähti lähes pari tuntia.

Tiheähkössä risukkometsikössä on hankalaa kuvata nättejä maisemakuvia. Siispä lähikuvakuvaus tuntui paremmalta vaihtoehdolta.

Geokätköilykulkueessamme oli sisareni ja minun lisäksi sisareni tytöt, joilla näytti ainakin alkumatkasta olevan hauskaa. Sen verran nauru soi ja kiljahdukset lennähtelivät ilmoille.

Sydän metsän keskellä.
Halaavat puut.

Yksi naapurustossani sijaitsevista suosikkitaloistani. Pihat täällä meillä päin ovat kuitenkin liian ahtaita, joten omat omakotitalohaaveeni tähtäävät pois pääkaupunkiseudulta.

 

Kuvakulma: Talvinen ulkoilupäivä

Kuvakulma: Talvinen ulkoilupäivä

Tälle päivälle olin sopinut ulkoilutreffit jälleen Mûmakin ja pomon kanssa. Kävimme nauttimassa talvisesta ulkoilusäästä Vanhakaupunginlahdella ja seikkailimme Viikin pelloilla. Lähes parituntinen vierähti nopeammin kuin meikäläisen läskeillä ja kunnolla olisi saattanut olettaa.

Kameranikin olin taas ottanut mukaan ulkoilemaan, joskin kuvaaminen oli eiliseen kuvauspäivään verrattuna vähäisempää. Muutama omasta mielestänikin kiva kuva reissulta tuli napattua ja niiden lisäksi muutama käyttökelpoinen otos blogiin laitettavaksi.

Mûmak riemuitsi hetkellisistä vapaajuoksuistaan.
Polku ali kenottavan puunrungon.

Pari komeaa keloakin reitiltä löytyi.
Tästä kuvasta tykkään itse.
Myös tämä oli mielestäni onnistunut otos.

Tänään aamulla tulin selanneeksi Internetin ihmeellisestä maailmasta Uusimaan ja Etelä-Suomen nähtävyyksiä ja retkipaikkoja. Ehkäpä saan jatkossa itseni useammin kuvausreissulle. Toki se vaatii myös hyvän ilman ja niitä ei niin vain Suomessa tilailla.