Browsed by
Avainsana: teinikoira

Kevättä rinnassa

Kevättä rinnassa

Hormonihyrrä pyörii hajujen perässä. Hajuja on ihan kaikkialla. Ihania hajuja. Joka toista pissakohtaa tekisi mieli kielellä lipsutella. Jokainen kakkakasa pitää haistella huolella. Lyhytkin lenkki venyy ajallisesti moninkertaiseksi.

Välillä kirmataan hangessa. Välillä roiskuu rapa ja se kastelee mahanaluskarvat. Elämä on ihanaa, jos on teinikoira – ja jos on kevät. Ainoa kiire on päästä hajulta toiselle.

Korvat ovat vain koristeena, kun Hupsu puskee nelivedolla remmi lähes äärimmilleen pingotettuna. Se poukkoilee kuin päätön kana edestakaisin tien vasemman ja oikean laidan välillä. On niin kamalan vaikeaa päättää, minkä hajun perään lähtisi. Niitä on niin paljon!

Hajumaailma tekee kuitenkin tehtävänsä. Tassupyykin jälkeen kotona makaa raukea karvakasa. Ainoa ääni on hiljainen tuhina – nukkuvan koiran hiljainen, onnellinen tuhina.

5 syytä riemuita koiranomistajuudesta

5 syytä riemuita koiranomistajuudesta

1. Pentuikä. Pennut purevat sormia, pissaavat lattioille ja ovat ymmärtämättömyyttään tyhmiä. Hieman kuin parivuotias ihmislapsi, joka uskoo olevansa kuolematon kiivetessään takaperin jäistä liukumäkeä väärältä puolen. Koiranpennut ovat yhtä aikaa norsuja posliinikaupassa ja ensimmäisen viikkorahansa saaneita pikkulapsia karkkiostoksilla – innostuneita, ylivilkkaita, raajojaan hallitsemattomia elämänalkuja vailla minkäänlaista järjenjuoksua. Joka paikassa pitäisi olla yhtä aikaa tutustumassa maailman ihmeellisyyksiin ilman minkäänlaista itsesuojeluvaistoa – ja mitä enemmän kiellät, sitä enemmän se kielletty kiehtoo.

2. Mörköikä. ”Hui kamala! MIKÄSEOLI?!” Idiootti. Se on tikittävä seinäkello. Se on ollut siinä viimeisen ikuisuuden. Ennen uteliaisuutta herättäneet asiat muuttuvat möröiksi. Imuri, pyykkilauta, maata pitkin juokseva lehdenraato, muovipussi – vaikka ne olisi nähnyt sata ja taas sata kertaa ennenkin, niitä kuuluu yhtäkkiä alkaa pälyillä epäilevästi. Mörköikä osuu pääsääntöisesti yksiin teini-iän kanssa: hormonihirviön päässä hyrrää ja surisee ja orastamaan ruvennut järjenjuoksu ottaakin takapakkia ja sumentuu olemattomiin. Jumaluuskompleksi saa teiniaivoissa uudet mittasuhteet – kunnes lenkillä törmätään siihen puunoksalle ripustettuun sormikkaaseen. ”Hui kamala! SESYÖMUT!”

3. Hajumaailma. Koiranhankinnan jälkeen kodin hajumaailma muuttuu täysin toiseksi. Erityisesti pentuaikana lattioiden moppauksen määrä lisääntyy, mutta raikkaan mäntysuovan tuoksun sijaan sisätiloissa haisee jatkuvasti pissa. Jos oletkin juuri siivonnut hajut pois lattialta, voit saman tien huomata koirasi kantavan hajua mukanaan karvoissaan ja käpälissään. Ihanan pennuntuoksuisen koiranpennun nuuhkutteluhetketkin muuttuvat kuin taikasauvasta ammoniakin hajuun hajureseptoreissa. Eikä se haju siitä parane, vaikka pentu sisäsiistiksi oppiikin: ulkona on jos jonkinmoista likaojaa, linnunraatoa ja peurankakkaa tutkittavaksi. Sitä paitsi koiranruoatkin haisevat ihmisnenään pahalta ja auta armias! jos koiralla menee vatsa kuralle – ripulinhaju seuraa sinua kaikkialle.

4. Lisätyö. Jos ennen nautiskelit rauhallisista aamuista höyryävän kahvikupposen edessä, saat unohtaa ne sen sileän tien. Useimpina aamuina aamurutiineihin tarvitsee lisätä vain koiranulkoilutus, ruoan tarjoaminen ja vesikupin huoltotoimenpiteet (useimmiten pelkkä vedenvaihto riittää). Jos ulkona on rapakeli, saat kaupan päällisiksi tassupyykkiä (hieman epäsiistimpien koirien kanssa kylpyhetki saattaa olla kokonaisvaltaisempi). Sitten on niitä aamuja, joina heräät ripulipörinään tai syvältä kumpuavaan oksennusrefleksiin. Niinä aamuina saa aamun aloittaa jo ennen kahvikupillista – ellet sitten halua pahanhajuisten, värjäävien eritteiden jättävän ikuisia tahroja Ikeasta ostamallesi valkealle design-sohvallesi.

5. Miinusmerkkinen tilinsaldo. Kaikki tietävät, ettei koiran ostaminen ole halpaa puuhaa – varsinkaan silloin, kun hankkii rotukoiran. Ostohinta on kuitenkin vain pieni osa koiranhankintaa seuraavista kuluista. Halvimmalla pääsee, kun jättää koiran rokottamatta, madottamatta, terveystarkastuksissa käyttämättä ja jättää vakuutukset ostamatta, eikä ikinä vie koiraansa eläinlääkärille sairasteluiden takia. Siltikin jää vielä ne ruokakustannukset. Markettiruoka on halvinta. No eihän se sitten niin paljoa maksakaan. Muista pitää koirasi eristyksissä pehmeässä, pyöreässä huoneessa, jotta se ei ikinä, milloinkaan vahingossakaan altistu bakteereille, viruksille tai tapaturmille.

Teinikoira syyslomalla

Teinikoira syyslomalla

Syksy on sitten iloinen asia! Se tarjoilee hassuja yllätyksiä pienille karvakuoren peittämille aivolohkoille. Ja ihan joka nurkan takana. Tiedäthän esimerkiksi ne metsätontut, jotka värjöttelevät varvikoissa sienikoriensa kanssa? Täällä meillä päin ne ainakin tietävät vauhdikkaasti luokse rymistävän hupsun lappalaiskoiran. Anteeksi kamalasti. I’m so sorry. Onneksi olivat edes jollakin asteella koiraihmisiä.

Sitten on ne kaikki syksyisten ulkoilujen valtavan ihanat hajut – erityisesti ne, jotka kaikessa ihanuudessaan kuolettavat hormonihirviöni ajatuksenjuoksun. Toisinaan – no ainakin joka kerta – sinkoilee remmin päässä vauhko sonni ja ei, se en ole minä. Hampaat irvessä yritän roikkua viimeisessä järjenhivenessäni kiinni. Voipi olla, että kohta napsahtaa.

Osataan me välillä nätistikin kävellä.

Aurinko houkuttelee muitakin maailman ihmeitä ulkoilemaan. On niitä perinteikkäitä taloyhtiön talkoohommia ja yksityisihmisten syyssiivouksia. Roskalavat ja kottikärryt, lehtipuhaltimet ja isot risukasat ihmisten syleissä – ne on ihan fine. Vaan auta armias! jos joku erehtyy mattoaan tamppaamaan. Silloin menee pasmat ressukallani sekaisin. Syksyn viimeiset rakennustyöt sen sijaan ei haittaa pätkääkään. Ei vaikka varoitusääni saa omat tärykalvoni repeytymään. Siinä se ihan kadun toisella puolen räjähti, eikä Hupsu tuntunut edes huomaavan.

Painia Makon kanssa.

Iloiseen syksyyn kuuluu myös treffailu suosikkikavereiden kanssa. Mûmak on edelleen Hupsun mielestä ihana – tunne ei tosin ole molemminpuolinen. Viivi rakastaa kuraleikkejä, mikä tietää leikkipainien jälkeistä suihkua. Sitä hiekan määrää! Yksi pieni turkin heilautus ja eteinen muuttuu hiekkalaatikoksi.

Artulle lällättelyä.

Uusiakin tuttavuuksia on kiva tavata. Pieniin pentukavereihin, niin kuin nyt esimerkiksi kolmikuiseen Makoon, tulee teinin suhtautua ensin epäilyksellä, vaikka leikki sitten hetken päästä sujuukin. Vanhat herrat sen sijaan pitävät puistossa jöötä, ettei teinarit hypi silmille, mutta turhaan. Niille voi vaikka lällätellä. Hupsukin tietää: mitä lyhyemmät jalat, sen hitaampi papparainen. Olihan se Arttu silti ihan kiva!

Ihana Mûmak!

Lisäjännitystä Hupsun syyslomaan toi se semmoinen mätsäri. Oikeammin Match Show. Se on se koirien Tinder, jossa tuomari valkkaa itseään miellyttävät naamat ja karvat. Menestystä ei meillä semmoisessa ollut, mutta treenaamassahan me vain käytiinkin. Sillä seurauksella, että voinen tehdä sinulle lupauksen: mikäli mielit nähdä lentävän lapinkoiran, on paikkasi joulukuussa Helsingin Messukeskus.

Mako, kolmikuinen shibakakara

Kännykkäräpsyjä löytyy Syysloma-albumista. 😉