Browsed by
Avainsana: ulkoilua

Kuvakulma: Hei, me ulkoillaan!

Kuvakulma: Hei, me ulkoillaan!

Käytiin tänään viihdyttämässä vaihteeksi Mûmakia ja pomoa. Onnistuin silmieni ristiasennosta huolimatta (Netflix valvotti!) saamaan itseni ajoissa yhdeksäksi paikalle. Hupsu nautti täysillä aamupäivän kestäneestä ulkoilustamme, eikä kaikkein vähiten koirakaverinsa ansiosta.

Ihana Mûmak!
Käytiin rantakalliolla käppäilemässä.
Hupsu seurasi Mûmakia orjallisesti, koska… no… Mûmak!
Välillä käytiin vähän seikkailemassa omillakin poluilla.
Hupsusta huolimatta Mûmak nautti myös.
Kauempana näkyi vähän aukeaa vettäkin.
Mûmak ei meinannut alkuunkaan pysyä paikallaan pönötyskuvia varten.
Hupsunkin pönötyskuvien kanssa oli pientä vaikeutta.
Lenkin jälkeen mentiin vielä koirapuistoon.
Muutamia muitakin koiria puistossa kävi, mutta Hupsun mielestä ne olivat hieman jännittäviä.
Tyypillinen lunnikoirailme.
Välillä piti seurata, mitä ihmiset tekevät.
Väsymyksestä huolimatta Hupsu rallatteli loppuun asti.
Autolle päästyämme piti hieman köllötellä.

Jälleen kerran KIITOS pomolle ja Mûmakille seurasta.

Kuvakulma: Jotain maailman tärkeintä

Kuvakulma: Jotain maailman tärkeintä

L.A.I.S.K.O.T.U.T.T.A.A.

Mitään ei jaksa tehdä. Ei niin mitään. On liian kuumakin. Aivot sulaa. Luojan kiitos meillä on ilmastointilaite!

Hupsun ontuminen näytti jo helpottavan loppuviikosta, mutta eihän se sitten helpottanutkaan. Poitsu ontuu siis edelleen. Mielestäni kipu kiertää tassunvarresta toiseen, ehkä se siis on sitä panosteiittia. Täytynee minun silti käyttää karvalapsi röntkassa – ihan oman mielenrauhani takia.

Eilen ulkoiltiin koirapuistossa. Hupsu sai juoksennella kymmenkuisen Booris-lapparin kanssa. Tänään käytiin ihan vaan kahdestaan Rusan montuilla. Annoin Hupsun olla vapaana. Näytti se tykkäävän ja äityi välillä jopa hepulin puolelle – vaikka ne kintut kiusaakin.

Mene kesä pois!

But what about the second breakfast?
Why so serious?
Olla rohkea ei ole sama kuin etsiä vaaraa.
Ja esiin astuu – kahjo näätä.
Magic mirror on the wall: who is the fairest one of all?
I’m the king of the world!
Limaista, mutta maukasta.
Niele pölyy dingo!
My precious.
Stupid is as stupid does.
Kala on kaveri, ei sapuska.
Draw me like one of your french girls.
Mihin se puhuva laama meni?
Titaaniset takamukset tantereesta!
One does not simply…
Se on LOHIKÄÄRME, ei mikään lisko. Mä en tee sitä kielijuttua.
Vähän pimeetä… vähän synkkää ja… heheei! Täynnä kuolleita! Minkäs sille voi?
Riehua ja ontumisia

Riehua ja ontumisia

Leikintohinassa

Kun torstaina kävimme sisarustapaamisessa, alkoi Hupsu nilkuttaa loppuajasta etutassuaan. Ajattelin sen johtuvan väsymyksestä, mutta klenkkavaiva on kuitenkin jatkunut vaihtelevana viikonvaihteen yli. Tämänpäiväinen remurymy Viivin kanssa näytti taas pahentavan ontumista.

Kummallista tässä kipuoireilussa on se, että nilkuttaminen on ainoa päälle päin näkyvä vaiva. Jos painelen Hupsun anturoita, raottelen varpaanvälejä, koukistelen koipea tai muutoin kopeloin jalkaa tai tassunpohjaa, Hupsu ei osoita mitään normaalista poikkeavaa. Toki anturoiden väleissä näkyy aavistus punertavaa ihoa, kuten pari viikkoa sitten eläinlääkärikin totesi, mutta mielestäni iho on siitä huolimatta siisti, eikä juuri poikkea normaalista vaaleasta väristään.

Luulenkin siis, että meiltä jää toviksi rymyilyt tauolle ja seurailen tilannetta jonkun päivän. Pakkohan se on Hupsu eläinlääkärissä käyttää, jos vaiva aina vain jatkuu.

Hupsu: Pois mun päältä, nainen!

Tänään käytiin tosiaan Viivi-neidin kanssa koirapuistossa reuhaamassa. Saatiin olla ihan rauhassa – vain aitauksen ”pienten puolella” kävi mäyräkoira palloa jahtaamassa. Hupsu ja Viivi ei siitä sen suuremmin kiinnostuneet, olihan niillä toisensa.

Viivi: jäkäjäkäjäkä Hupsu: Joo, joo! Uskon vähemmälläkin!

Kaksikolla riittikin kovasti vauhtia. Välillä painittiin, välillä juostiin perätysten. Murina äityi välillä hirmuiseksi lapsosten pöllyttäessä hiekkaa tai kieriessä nurmikolla. Hauskaa näytti molemmilla olevan, vaikka loppuajasta Hupsu väsähtikin nopeammin ja olisi halunnut lepäillä Viivin vielä höyrytessä.

Hupsu: Nainen! Takasin!

Kotimatkalla pysähdyin Hupsun kanssa kioskikahvilaan ihmettelemään maailman menoa. Kahvilalla olikin vilkas liikenne – ihmisiä oli vauvasta vaariin. Sen verran Hupsu oli väsynyt, että terassilla istuskelu osui otolliseen hetkeen harjoitella aloillaan olemista. Kaikkia ihmisiä ei voinut tervehtiä, vaan Hupsun onneksi tervehtijöitäkin riitti. Syliinkin Hupsu pääsi ja myyjältä löytyi jälleen nakki herkuteltavaksi.

Viivi: Ootas, ni kerron sulle salaisuuden. Hupsu: Jaa, minkä?
Hupsu: …ja sitten mä sanoin sille, että tää on mun luu! Viivi: AAAHAHAHAHHAHAHAHAH
Viivi: Ei hätää! Pelastan sut! Annan kato tällee vähän tekohengitystä! Hupsu: Nyt nainen! Älä ui liiveihin!
Kuvakulma: Pyörrettyjä päätöksiä ja uusia kokemuksia

Kuvakulma: Pyörrettyjä päätöksiä ja uusia kokemuksia

Ollaan vietetty Hupsun kanssa useampi päivä hiljaiseloa. Sen verran hermoja viilsi tuo viimekertainen koirakoulun tunti. Sain kuitenkin jo samaisena iltana nyrjähtäneet aivoni käyttökuntoon (viestiteltyäni hartaasti serkkuni kanssa) ja aivonystyrähieronnan päätteeksi päätin, että meidän tehtävä on nyt harjoitella Hupsun kanssa paljonpaljonpaljon kontaktia ja luopumista.

Ainahan sitä sopii päättää.

Vaikka edelleenkin olen ollut saamaton koulutusjuttujen kanssa, ollaan me aiempaan verrattuna harjoiteltu enemmän. Kuluneen viikon aikana on koulutuspäiviä ollut jo enemmän kuin niitä, joina ei saada aikaiseksi mitään. Tai minä en saa. Hupsu toki saisi. Höyryveturi kun on.

Hermoillehan Hupsu on edelleen käynyt, mutta sen sijaan, että olisin tehnyt asialle jotakin, olen vain tyytynyt soimaamaan itseäni siitä, etten tarjoa sille riittävästi virikkeitä. Kongin sisään tungettu raakaruoka ja vessapaperirullaan rutatut naposet eivät kauaa pidä fiksua karvajötikkääni kiireisenä. Olen kuitenkin ollut tyytyväinen siihen, että edistystä on tapahtunut – minussa. Ehkäpä meilläkin koulutus on vielä jonain päivänä luonteva osa arkea.

Tänään hyvittelin Hupsulle kuluneen(kin) viikon laiskuuttani esittelemällä sille koirapuiston. Seuraksi saatiin Mûmak-herra ja nähtiinpä me hieman muitakin koiria. Ja kylläpä sitä riemua riitti! Hupsu vaikutti tyytyväiseltä elämäänsä roikkuessaan Mûmakin poskessa ja juoksennellessaan vapaana ilman jatkuvia luoksetulokutsuja ja kieltoja.

Niin ihanaa Mûmakia!
Pikkuhiljaa alkaa pysyä jo perässäkin. Vielä on toki vauhtia kasvatettavana.
Mûmak parka ei vieläkään sano Hupsulle mitään – ei vaikka olisi koko alaleuka Hupsun suussa.
Sitkeyttä ei Hupsulta puutu.
…vaikka Mûmak kuinka ylvästelee.
Nätti Mûmak!
Koirapuistoilun ja pienen kävelylenkin jälkeen Hupsu oli kovasti väsynyttä poikaa. Vaan olipahan rauhallinen iltapäivä.
Kuvakulma: Kotieläintilalla

Kuvakulma: Kotieläintilalla

On se hienoa olla äiti äitienpäivänä! Ruokaa ei tarvitse laittaa, kukaan ei vaadi mitään ja saan komentaa perheeni liikenteeseen. Suuntima otettiin Fallkullan kotieläintilalle Helsinkiin. Ei se tosin ketään haitannut! Poikani sai kuvailla ”kakkoskamerallani” ja Hupsulla riitti ihmeteltävää niin eläimistä kuin ihmisistä. Mieheni köpsötti kiltisti perässä.

Fallkullan lehmät olivat puheliaalla tuulella.
Kyhnytyskivet ovat sitten ihania, kun nahka kutisee.
Hupsu diggaili hevosenkakkaa. Ai, että! Se oli nannaa pienen koiran mielestä. Kotona se sitten oksennettiin petiin. Ja tietenkin sille piti vielä haukkua päälle.
”Mamma, haluun lisää sitä hyvää!”
Hupsu kurkki kaikkia kotieläintilan elukoita aidan takaa. Häntä heiluen. Niin kovin se olisi halunnut päästä tekemään lähempää tuttavuutta.
Fallkullaan oli tehty hattivattitilataide. Mäennyppylän päällä (jää kuvassa vasemman reunan yläosaan) oli salko, jonka päässä tietysti hattivattien ilmapuntari – juuri se sama, jonka Hemuli kävi jossakin jaksossa niiltä pihistämässä.
Tilakierros palasi takaisin lehmäaitauksen viereen. Edelleen siellä oli juoruilu menossa.
Nämä olivat selvästi eritavalla ihmisiin tottuneet kuin eilispäivän lehmät Haltialassa. Sen verran tykkäsivät könytä aidanvierustassa ja antaa ihmisten rapsutella itseään.
Hupsukin niitä lehmiä kiinnosti – niin kuin lehmät Hupsua. Hupsu kävi pariin otteeseen lehmiä pussaamassakin.
Kyllä ne vuohikilipukkisarvekkaatkin Hupsua kiinnosti.
Minä lätkäisin välillä flexin miehen käteen, jotta pääsin kuvailemaan elukoita paremmin. Pitihän se tällaisia hieman erilaisempiakin kuvia tsuumailla.
Navettaan ei päästy sisälle, kun siellä odotettiin vasikkaa syntyväksi. Sen sijaan lammasaitauksessa vipelsi jo syntyineitä karitsoja.
Joka mutkassa, jossa ei kotieläimet olleet viemässä huomiota, piti Hupsunkin pysähtyä rapsuttelemaan inhoja valjaita. Tätä kuvaa ottaessani pääsi kuitenkin lokinretale kiinnittämään pennun huomion.
Hupsu taisi tykätä, että oli kivaa. Paljon sai taas ihmisiltä rapsutuksiakin, vaikka enemmän ne elukat olisi kiinnostaneet, lehmät erityisesti (ehkä syy oli siinä, että nekin kääntyivät Hupsun puoleen).