Browsed by
Avainsana: Uusi vuosi

Katkos talviunessa

Katkos talviunessa

Kyllä sitä niin kaikkea lupailee ja itselleenkin vannoo ja vakuuttaa, mutta ihan hitusen on moiset lupaukset ja valat olleet pitämättömiä. Taas on vierähtänyt iloisesti reilu kuukausi, jonka aikana olen vain etäisesti muistanut blogini olemassaolon, joskin ajoittain muistikuva sisältöä odottavasta blogista on voimistunut niin paljon, että olen ajatellut jopa lopettaa koko rävellyksen. Vaan ei – jos ei ihminen saa aikaiseksi kirjautua bloginsa hallintapaneeliin, lienee turha pohtia, jatkaako kirjoittamista vai painaako deleteä ja luovuttaa.

Loppuvuosi ja alkuvuosi on ollut melkoisen haipakkaa menoa, vaikka joululomaillakin ehdin. Kunniakkaat puheet koiriin panostamisesta vaipuivat nekin touhun ja ajanjuoksun tuoksinnassa unholaan. Joitakin koiramaisia muistikuvia sentään menneiltä viikoilta on jäänyt mieleen. Vuodenvaihde meni esimerkiksi hämmästyttävän rauhallisesti: paukkuarka Hupsuni toki oli jännittynyt ja haukahteli paukkeelle, mutta jaksoi heilutella häntäänsä minulle satunnaisesti pitkin iltaa. Karpo puolestaan suostui tarpeilleen paukkeen aikanakin, kun ensin oli varmistunut siitä, että ympärillä kaikuva kumu oli pelkkää ääntä ilman seurauksia.

Karpolla ehti tulla tammikuun alussa ikää täyteen puoli vuotta ja Hupsukin täytti tällä viikolla kaksi. Pojat ovat myöskin olleet tänä viikonloppuna elämänsä ensimmäistä kertaa yökylähoidossa (toki tutussa paikassa ja ihmisveikan kanssa) ja reissu oli mennyt itkemättä (ainakaan minulle ei myönnetty muuta).

Yökylähoidon jatkona Hupsulla ja Karpolla on edessään uudenlainen vaihe elämässään: tänään pojat nimittäin kotiutuivat ”mumman hoivista” uuteen kotiimme. Vaikka tavarat ovat vielä hujanhajan ja hukassa, ovat ympärillä leijailevat tuoksut pojille suurilta osin tuttuja. Tavanomaiset käyttäytymismallit (ja makuupaikat) ovat jo löytyneet ja pian pojat varmasti oppivat uuden herkkukaapinkin sijainnin. Suurempi muutos uusi koti taitaa meille ihmisille olla: pääkaupunkiseutu on (vihdoin!) jäänyt allekirjoittaneella taakse ja naimakauppa pankin kanssa on tehty omakotitalon takia.

Kaikkihan niitä ilotulitusraketteja rakastaa!

Kaikkihan niitä ilotulitusraketteja rakastaa!

Aikatauluni kiskoi eilen tiukille. Selvisin nimittäin ruokakaupasta kotiin kellon ollessa kymmentä vaille kuusi illalla. Välittömästi autosta ulos hypättyäni jossakin pamahti ja minulle tuli kiire sisälle. Ei ollut Hupsu eteisessä vastassa häntä heiluen – se oli kavunnut eteisen kaapin kenkätilaan, kenkien taakse piiloon.

Ei Hupsua onneksi tarvinnut sieltä pois houkutella, vaan minut nähtyään se kömpi piilopaikastaan ihan oma-aloitteisesti. Levottomana se kulki perässäni ja halusi liimautua jalkoihini kiinni.

Kun pauke hetkeä myöhemmin alkoi kunnolla, piti Hupsun hieman pöhistä. Pöhinä vaimeni kuitenkin nopeasti ja muuttui stressiläähätykseksi. Vuoroin Hupsu arkaili jalkojeni välissä, vuoroin sohvalla kiinni kyljessäni tai mieheni ja minun välissä.

Silittelin Hupsun selkää ja rintaa katse tiukasti telkkariin porattuna. Elokuvaan keskittymisestäni ei tosin halunnut alkuun tulla mitään, koska pohdin koko ajan mielessäni, mikä on oikea tapa toimia tilanteessa. Epävarmuuteni koiranomistajana kaihersi mieltäni. Pelkäsin koko ajan, että teen jotakin väärin ja Hupsu-parka kärsii lopunikäänsä osaamattomuuteni seurauksena.

Olin jo ehtinyt aloittaa toisen elokuvan ennen kuin Hupsu alkoi hieman rauhoittua: se otti etäisyyttä jalkoihini ja siirtyi kaluamaan luutaan. Nukkumaan se ei kuitenkaan kyennyt väsymyksestään huolimatta, mutta olin hyvilläni jo siitäkin, että stressitaso oli laskenut sen verran, että Hupsu kykeni syömään.

Puolenyönpauke ahdisti Hupsun uudelleen. Ei kelvannut edes nakki, kun se peruutti jälleen luokseni ja liimautui minuun kiinni. Onneksi voimakkain pauke ei kestänyt kovin pitkään. Vähitellen paukahdusten äänet harvenivat ja hiljaisina hetkinä Hupsu ummisti silmiään. Kahden aikaan koko ruokakuntamme kömpi unille, eikä Hupsunkaan tarvinnut kauaa unta odotella.

No sehän loppuu, hitsiläinen!

No sehän loppuu, hitsiläinen!

Vaan nou vöriis!

Hyvää Uutta Vuotta 2018

justiinsa

SULLE!

 

Me Hupsun kanssa luvataan, että myös ensi vuonna me…

  1. syödään herkkuja (aina, kun siltä tuntuu)
  2. ollaan pihalla kuin Ellun kanat (skarpataan vain, mikäli on ihanihanihan pakko – jos silloinkaan) ja
  3. päivitellään säännöllisen epäsäännöllisesti blogia (jos nyt ei satuta kyllästymään siihen).

 

Kiitos, että olet käpsytellyt blogissamme! Se tekee bloggaamisesta minulle hauskempaa.
Toivottavasti olet mukanamme myös ensi vuonna. 🙂