Browsed by
Avainsana: Viivi

Kuvakulma: lapsilapikkaat

Kuvakulma: lapsilapikkaat

Ihana Viivin emäntä kiskoi Hupsun ja minut näyttämään nenää ulkoilmaan. Pieni väsytysleikki oli paikallaan tänään, mutta kun itse olisin halunnut jumahtaa laakereilleni. Vaan tulipa taas käytyä koirapuistossa! Ja kivaahan se tietenkin oli – sekä Hupsun että minun mielestä.

Intopinkeet kaverukset – melkein kahdeksankuiset.
Läjän alimpana oli yllättäen – tittidittidii! – Hupsu.
Rajut hommat oli edelleen.
Vuorotellen juostiin ja painittiin.
Levätä jos yritti, se ei käynyt. Ihan sama, kumpi lanteilleen levähti.
Aitauksen isojen puolella oli kolme lappalaista lisää. Yksi aivan vauva vielä.
Lepo viilennyskuopassa, josta hetkeä myöhemmin Hupsu kävi ajamassa Viivin taas juoksusille.
Ja sitten oli Hupsun vuoro kavuta karvaläjän päälimmäiseksi.
Tihkusade lopulta keskeytti leikit.
Riehua ja ontumisia

Riehua ja ontumisia

Leikintohinassa

Kun torstaina kävimme sisarustapaamisessa, alkoi Hupsu nilkuttaa loppuajasta etutassuaan. Ajattelin sen johtuvan väsymyksestä, mutta klenkkavaiva on kuitenkin jatkunut vaihtelevana viikonvaihteen yli. Tämänpäiväinen remurymy Viivin kanssa näytti taas pahentavan ontumista.

Kummallista tässä kipuoireilussa on se, että nilkuttaminen on ainoa päälle päin näkyvä vaiva. Jos painelen Hupsun anturoita, raottelen varpaanvälejä, koukistelen koipea tai muutoin kopeloin jalkaa tai tassunpohjaa, Hupsu ei osoita mitään normaalista poikkeavaa. Toki anturoiden väleissä näkyy aavistus punertavaa ihoa, kuten pari viikkoa sitten eläinlääkärikin totesi, mutta mielestäni iho on siitä huolimatta siisti, eikä juuri poikkea normaalista vaaleasta väristään.

Luulenkin siis, että meiltä jää toviksi rymyilyt tauolle ja seurailen tilannetta jonkun päivän. Pakkohan se on Hupsu eläinlääkärissä käyttää, jos vaiva aina vain jatkuu.

Hupsu: Pois mun päältä, nainen!

Tänään käytiin tosiaan Viivi-neidin kanssa koirapuistossa reuhaamassa. Saatiin olla ihan rauhassa – vain aitauksen ”pienten puolella” kävi mäyräkoira palloa jahtaamassa. Hupsu ja Viivi ei siitä sen suuremmin kiinnostuneet, olihan niillä toisensa.

Viivi: jäkäjäkäjäkä Hupsu: Joo, joo! Uskon vähemmälläkin!

Kaksikolla riittikin kovasti vauhtia. Välillä painittiin, välillä juostiin perätysten. Murina äityi välillä hirmuiseksi lapsosten pöllyttäessä hiekkaa tai kieriessä nurmikolla. Hauskaa näytti molemmilla olevan, vaikka loppuajasta Hupsu väsähtikin nopeammin ja olisi halunnut lepäillä Viivin vielä höyrytessä.

Hupsu: Nainen! Takasin!

Kotimatkalla pysähdyin Hupsun kanssa kioskikahvilaan ihmettelemään maailman menoa. Kahvilalla olikin vilkas liikenne – ihmisiä oli vauvasta vaariin. Sen verran Hupsu oli väsynyt, että terassilla istuskelu osui otolliseen hetkeen harjoitella aloillaan olemista. Kaikkia ihmisiä ei voinut tervehtiä, vaan Hupsun onneksi tervehtijöitäkin riitti. Syliinkin Hupsu pääsi ja myyjältä löytyi jälleen nakki herkuteltavaksi.

Viivi: Ootas, ni kerron sulle salaisuuden. Hupsu: Jaa, minkä?
Hupsu: …ja sitten mä sanoin sille, että tää on mun luu! Viivi: AAAHAHAHAHHAHAHAHAH
Viivi: Ei hätää! Pelastan sut! Annan kato tällee vähän tekohengitystä! Hupsu: Nyt nainen! Älä ui liiveihin!
Kuvakulma: Viivi

Kuvakulma: Viivi

Hupsu sai tänään ensimmäistä kertaa pentulaatikon jälkeen pentuseuraa. Vaikka viikon vanhempi suomenlapinkoirapentu Viivi oli alkuun innokkuudellaan järkyttävä, alkoi leikkikin nopeasti sujua. Vauhtia tältä kaksikolta ei puuttunut.

Jos eilen kuvaamistuotokseni ketuttikin, tänään ne ketuttivat vielä enemmän. Pahoittelen.

Pyörivä kasa karvaa.
Leikit näyttivät (ja välillä kuulostivatkin) hurjilta, mutta kivaa näytti molemmilla pennuilla olevan.
Hymyilytti… melkein kuin sakemannipentu.
Viivin rinnalla Hupsu näytti entistäkin enemmän tukkajumalalta.
Viivillä vauhtia tuntui riittävän enemmän kuin Hupsulla.
Nätti tyttö.
Piraijat keskenään.
Pedot kasassa.
Lisää pentupainia.
Lopulta molemmat pennut väsähtivät. Pentupaini on rankka laji.