Tervetuloa kotiin, Hupsu!

Tervetuloa kotiin, Hupsu!

Tänään koitti viimein se kauan odotettu päivä ja suuntasimme heti aamusta autonkeulan kohti Etelä-Karjalaa. Jännitys ja ennen kaikkea malttamaton innostus saivat reilun kolmetuntisen matkan tuntumaan pidemmältä kuin muistin, mutta lopulta pääsimme perille määränpäähämme, jossa meitä odotti karjalainen vieraanvaraisuus ja kuusipäinen pentulauma. Ruokailun, koirapainotteisten jutteluiden ja paperihommien jälkeen lähdimme ajelemaan kohti kotia kainalossamme maailman hellyttävin lapinkoiravauva, Hupsu.

Automatka meni enemmän kuin hyvin. Hupsu nukkui ensimmäisen puolikkaan matkasta, minkä jälkeen leikimme hieman mukaan varaamallani kettulelulla ja herkuttelimme muutaman makupalan. Lunki pikkumies näytti siltä kuin olisi aina ollut kanssamme – niin rauhallinen ja luottavainen se oli. Itkeskely alkoi vasta päästyämme kotiin, mutta sekin oli hyvin vähäistä. Nopeasti Hupsu äityi leikkimään ja kovaäänisesti möristen komenteli Ossi-pupuammekin mukaan – Ossi tosin oli enemmänkin järkyttynyt siitä, että taas meillä viipottaa koira.

Aikansa riehuttuaan iski karvalapselle väsy ja se kellahti lähes suorilta käpäliltään nukkumaan – yritettyään ensin mahduttaa itsensä (tuloksetta) sohvapöytämme alle.

 

4 thoughts on “Tervetuloa kotiin, Hupsu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.