Kuvakulma: lumimiäs

Kuvakulma: lumimiäs

Ollaan me hengissä – nippanappa, mutta ollaan. Ensin olin kipeänä, sitten uppouduin pelaamaan lapseni Pleikkarilla. Nyt olen taas kipeänä. Jos joku väittää, ettei sisäilmaongelmat vaikuta millään tapaa, se joku on väärässä. En ole ikinä ollut näin tiheään sairas.

Hupsun onneksi (allekirjoittaneen epäonneksi) on satanut luntakin. Paljon. Poika viihtyy poikkeuksellisen hyvin omalla pihalla. Ei haittaa, vaikka tilaa ei ole paljoa. Lunta kun on senkin edestä.

Yritän kerätä itseni tässä lähipäivinä. Voin vain kuvitella, kuinka paljon minulla on luettavaa seuraamissani blogeissa odottamassa.

Kiitos ja anteeksi!

Kaikkihan niitä ilotulitusraketteja rakastaa!

Kaikkihan niitä ilotulitusraketteja rakastaa!

Aikatauluni kiskoi eilen tiukille. Selvisin nimittäin ruokakaupasta kotiin kellon ollessa kymmentä vaille kuusi illalla. Välittömästi autosta ulos hypättyäni jossakin pamahti ja minulle tuli kiire sisälle. Ei ollut Hupsu eteisessä vastassa häntä heiluen – se oli kavunnut eteisen kaapin kenkätilaan, kenkien taakse piiloon.

Ei Hupsua onneksi tarvinnut sieltä pois houkutella, vaan minut nähtyään se kömpi piilopaikastaan ihan oma-aloitteisesti. Levottomana se kulki perässäni ja halusi liimautua jalkoihini kiinni.

Kun pauke hetkeä myöhemmin alkoi kunnolla, piti Hupsun hieman pöhistä. Pöhinä vaimeni kuitenkin nopeasti ja muuttui stressiläähätykseksi. Vuoroin Hupsu arkaili jalkojeni välissä, vuoroin sohvalla kiinni kyljessäni tai mieheni ja minun välissä.

Silittelin Hupsun selkää ja rintaa katse tiukasti telkkariin porattuna. Elokuvaan keskittymisestäni ei tosin halunnut alkuun tulla mitään, koska pohdin koko ajan mielessäni, mikä on oikea tapa toimia tilanteessa. Epävarmuuteni koiranomistajana kaihersi mieltäni. Pelkäsin koko ajan, että teen jotakin väärin ja Hupsu-parka kärsii lopunikäänsä osaamattomuuteni seurauksena.

Olin jo ehtinyt aloittaa toisen elokuvan ennen kuin Hupsu alkoi hieman rauhoittua: se otti etäisyyttä jalkoihini ja siirtyi kaluamaan luutaan. Nukkumaan se ei kuitenkaan kyennyt väsymyksestään huolimatta, mutta olin hyvilläni jo siitäkin, että stressitaso oli laskenut sen verran, että Hupsu kykeni syömään.

Puolenyönpauke ahdisti Hupsun uudelleen. Ei kelvannut edes nakki, kun se peruutti jälleen luokseni ja liimautui minuun kiinni. Onneksi voimakkain pauke ei kestänyt kovin pitkään. Vähitellen paukahdusten äänet harvenivat ja hiljaisina hetkinä Hupsu ummisti silmiään. Kahden aikaan koko ruokakuntamme kömpi unille, eikä Hupsunkaan tarvinnut kauaa unta odotella.

No sehän loppuu, hitsiläinen!

No sehän loppuu, hitsiläinen!

Vaan nou vöriis!

Hyvää Uutta Vuotta 2018

justiinsa

SULLE!

 

Me Hupsun kanssa luvataan, että myös ensi vuonna me…

  1. syödään herkkuja (aina, kun siltä tuntuu)
  2. ollaan pihalla kuin Ellun kanat (skarpataan vain, mikäli on ihanihanihan pakko – jos silloinkaan) ja
  3. päivitellään säännöllisen epäsäännöllisesti blogia (jos nyt ei satuta kyllästymään siihen).

 

Kiitos, että olet käpsytellyt blogissamme! Se tekee bloggaamisesta minulle hauskempaa.
Toivottavasti olet mukanamme myös ensi vuonna. 🙂

5 syytä riemuita koiranomistajuudesta

5 syytä riemuita koiranomistajuudesta

1. Pentuikä. Pennut purevat sormia, pissaavat lattioille ja ovat ymmärtämättömyyttään tyhmiä. Hieman kuin parivuotias ihmislapsi, joka uskoo olevansa kuolematon kiivetessään takaperin jäistä liukumäkeä väärältä puolen. Koiranpennut ovat yhtä aikaa norsuja posliinikaupassa ja ensimmäisen viikkorahansa saaneita pikkulapsia karkkiostoksilla – innostuneita, ylivilkkaita, raajojaan hallitsemattomia elämänalkuja vailla minkäänlaista järjenjuoksua. Joka paikassa pitäisi olla yhtä aikaa tutustumassa maailman ihmeellisyyksiin ilman minkäänlaista itsesuojeluvaistoa – ja mitä enemmän kiellät, sitä enemmän se kielletty kiehtoo.

2. Mörköikä. ”Hui kamala! MIKÄSEOLI?!” Idiootti. Se on tikittävä seinäkello. Se on ollut siinä viimeisen ikuisuuden. Ennen uteliaisuutta herättäneet asiat muuttuvat möröiksi. Imuri, pyykkilauta, maata pitkin juokseva lehdenraato, muovipussi – vaikka ne olisi nähnyt sata ja taas sata kertaa ennenkin, niitä kuuluu yhtäkkiä alkaa pälyillä epäilevästi. Mörköikä osuu pääsääntöisesti yksiin teini-iän kanssa: hormonihirviön päässä hyrrää ja surisee ja orastamaan ruvennut järjenjuoksu ottaakin takapakkia ja sumentuu olemattomiin. Jumaluuskompleksi saa teiniaivoissa uudet mittasuhteet – kunnes lenkillä törmätään siihen puunoksalle ripustettuun sormikkaaseen. ”Hui kamala! SESYÖMUT!”

3. Hajumaailma. Koiranhankinnan jälkeen kodin hajumaailma muuttuu täysin toiseksi. Erityisesti pentuaikana lattioiden moppauksen määrä lisääntyy, mutta raikkaan mäntysuovan tuoksun sijaan sisätiloissa haisee jatkuvasti pissa. Jos oletkin juuri siivonnut hajut pois lattialta, voit saman tien huomata koirasi kantavan hajua mukanaan karvoissaan ja käpälissään. Ihanan pennuntuoksuisen koiranpennun nuuhkutteluhetketkin muuttuvat kuin taikasauvasta ammoniakin hajuun hajureseptoreissa. Eikä se haju siitä parane, vaikka pentu sisäsiistiksi oppiikin: ulkona on jos jonkinmoista likaojaa, linnunraatoa ja peurankakkaa tutkittavaksi. Sitä paitsi koiranruoatkin haisevat ihmisnenään pahalta ja auta armias! jos koiralla menee vatsa kuralle – ripulinhaju seuraa sinua kaikkialle.

4. Lisätyö. Jos ennen nautiskelit rauhallisista aamuista höyryävän kahvikupposen edessä, saat unohtaa ne sen sileän tien. Useimpina aamuina aamurutiineihin tarvitsee lisätä vain koiranulkoilutus, ruoan tarjoaminen ja vesikupin huoltotoimenpiteet (useimmiten pelkkä vedenvaihto riittää). Jos ulkona on rapakeli, saat kaupan päällisiksi tassupyykkiä (hieman epäsiistimpien koirien kanssa kylpyhetki saattaa olla kokonaisvaltaisempi). Sitten on niitä aamuja, joina heräät ripulipörinään tai syvältä kumpuavaan oksennusrefleksiin. Niinä aamuina saa aamun aloittaa jo ennen kahvikupillista – ellet sitten halua pahanhajuisten, värjäävien eritteiden jättävän ikuisia tahroja Ikeasta ostamallesi valkealle design-sohvallesi.

5. Miinusmerkkinen tilinsaldo. Kaikki tietävät, ettei koiran ostaminen ole halpaa puuhaa – varsinkaan silloin, kun hankkii rotukoiran. Ostohinta on kuitenkin vain pieni osa koiranhankintaa seuraavista kuluista. Halvimmalla pääsee, kun jättää koiran rokottamatta, madottamatta, terveystarkastuksissa käyttämättä ja jättää vakuutukset ostamatta, eikä ikinä vie koiraansa eläinlääkärille sairasteluiden takia. Siltikin jää vielä ne ruokakustannukset. Markettiruoka on halvinta. No eihän se sitten niin paljoa maksakaan. Muista pitää koirasi eristyksissä pehmeässä, pyöreässä huoneessa, jotta se ei ikinä, milloinkaan vahingossakaan altistu bakteereille, viruksille tai tapaturmille.