Hophop…

Hophop…

…ja oho! Mehän eletään jo kesäkuuta. Kirjoittajan blokki jatkuu aina vain ja sen mukana blogin hiljaiselo. Jutunjuurta ei synny – vaan eipä se ihme ole, kun neljän seinän sisällä mökittää.

Myönnettäköön myös, että olen laiskasti lukenut seuraamiani blogeja. Välillä käväisee mielessä, että nyt voisi lukaista, ja sitten ajatus unohtuu yhtä nopeasti kuin se syntyikin. Saattaisin syyttää tästä teinien kanssa viettämääni peruskoulun lukuvuotta, jos edes hitusen uskoisin sen olevan syynä saamattomuudelleni. Ehkä se kuitenkin on vain niin, että olen synnynnäisesti saamaton. Laiska.

Hupsun olen kuitenkin onnistunut pitämään hengissä helteisistä päivistä huolimatta. Se vähä, mitä olemme hieman viileämmillä säillä ulkoilleet, ollaan  yritetty treenata hihnakäytöstä: kun remmi kiristyy liikaa, pysähdyn ja odotan paikallani – siihen asti, että Hupsu palaa istumaan vierelleni ja ottaa kontaktin.

Alkuunhan se oli toki hidasta (vain pari kertaa alussa Hupsulle kerroin, mitä siltä haluan), vaan eilen mentiin jo kohtalaisen nopeilla hoksottimilla. En vain ole tunnettu pitkäjänteisyydestäni, joten kun minua alkaa tympäistä jatkuva pysähtely, olen alkanut päästää suustani jonkin sortin äännähdyksen, jonka Hupsu on oppinut tulkitsemaan himmauskäskyksi.

Pari äksönipäivääkin on kuluneiden parin viikon aikana ollut. Melkein-appiukon pihassa Hupsu pääsi yhtenä sunnuntaina tekemään tuttavuutta kahden labbiksen kanssa ja viime viikonloppuna se pääsi rouvaskoirien käskytettäväksi. Ei sillä, että Hupsu mitään olisi uskonut.

Kovasti olen yrittänyt pohdiskella, mitä Hupsun kanssa nyt kesällä keksisin tehdä. Aikaa näin työttömänä olisi, vaan valuuttaa ei. Ja jos nyt euroja sattuisikin ylimääräisenä tilillä lojumaan… niin no… Jotain siitä saamattomuudesta saatoin jo kertaalleen mainita. 😉

Kuvakulma: kohtaamisia

Kuvakulma: kohtaamisia

Niin mitään ei kyllä tässä huushollissa tapahdu. Ei pysty, ei kykene. Ajatustoiminta on ihan sameana kuumuudesta (kyllä! ulkona on kuuma, kun siellä on yli 17 astetta lämmintä). Mitä kuumempi, sen surkastuneemmat aivolohkot. Eikä se tosiaan Hupsulla sen vahvemmin mene: pakko se on mammanpojan päästä allekirjoittaneen perässä takapihan tulipesään, vaikka läähätys ja läkähdys iskee välittömästi. Itse asiassa se vaikuttaisi iskevän jo pelkästä ajatuksesta. Itse kullekin.

Ennenaikaisesta kesästä huolimatta emme ole täysin mökkiytyneet ilmalämpöpumpun viilennyksen alle. Onhan se töissäkin käytävä, joten vapaa-ajalla tarvitsee riittävästi vastapainoa. Jotain muuta. Mitä kauempana kotoa, sen parempi. Siispä oli enemmän kuin tervetullutta, kun eiliselle päivälle osui (aiemmin sovitusta ajankohdasta siirretty) sisarustapaaminen ja (extempore) visiitti kasvattajan mökillä.

Leikkiä Sansa-siskon kanssa.
Hyvin selkoeleistä keskustelua Jesku-veljen kanssa.
Hupsulla ei ollut aikomustakaan haastaa velipoikaa.
Kasvattajan mökillä Lyyli-tädistä sai painikaverin.
Koska veljien kanssa ei laskettu vapaana juoksemaan, oli Hupsun mielestä erikivaa, kun Lyylistä sai kunnon leikkikaverin.
…painikaverin oikeastaan. Vai oliko se sittenkin tanssimista?
Hupsu rakastaa tyttöjä!
…niin paljon, että niiden takia voi tassutkin kastella!
Välillä mentiin näinkin päin.
Kamu-ukki meinasi, että teinikakaralle tulee osoittaa kaapin paikka: Hupsua ärsytti moinen alistaminen.
Vaan kummasti se sitten Kamu-ukki tuumasi, että Hupsu on riittävän pentu painikaveriksi ja hyvin sujui leikki heiltäkin.
Vas. Hupsu, Ruka, Sansa, Jesku ja Lassi (KUVA: ©Pentti Joronen)
Hupsun kirje Luontoäidille

Hupsun kirje Luontoäidille

Hyvä Luontoäiti,

kyllä nyt on niin, ettei tämmöiset lämpökelit ole ollenkaan lapinkoiraa varten. Takapihan, siis Minä Lapinkoiran takapihan tulisessa pätsissä eivät viihdy edes mamman kesäkukket. Koko ajan pitää olla vettä lorottamassa niin kesäkukkeille kuin Minä Lapinkoiran suuhun. Siitä huolimatta ja silti me (Minä Lapinkoira ja kesäkukket) läähätämme ja läkähdymme ja kuivahdamme kokoon.

Sietäisit hävetä, hyvä Luontoäiti! Sillä tavalla menit ja talven lumet sulatit tontiltani. Ei voi enää ottaa lumipesuja ja siten viilentää höyrystyvää päätä. Sen sijaan pitää hakeutua sisätiloihin ja toivoa, että mamma laittaa kylmennyslaitteen puhaltamaan. Lunta siitä kylmennyslaitteesta ei kuitenkaan tule.

Siispä hyvä Luontoäiti, pyydän mitä pikimmin palauttamaan Minä Lapinkoiralle ikuisen talven. Muissa vaihtoehdoissa Minä Lapinkoiran tulee kääntyä jonkun muun henkiolentoisen puoleen.

Kuumuudesta voimattomin hännänvipauksin,

Minä Lapinkoira, elikkäs siis Hupsu

 

Tulin, näin, voit…to jäi saamatta

Tulin, näin, voit…to jäi saamatta

Lihapullalahjontaa. Aluksi ei oma häkki ollut yhtään mieleen.

Herätys soi kello neljä aamulla. Hupsu mulkoili kulmien alta ikään kuin sanoen ”et oo nainen tosissas”. Auto liikkui viideltä. Tyhjä moottoritie ja Sweet Home Alabama. Väsymyksestä huolimatta fiilis kohosi kattoon jo päivän alkumetreillä.

Kuuden aikaan silmä halusi luppasta. Levähdyspaikalle jaloittelemaan. Joku  rastatukka seisoi pakettiautonsa takana kusella. En tervehtinyt. Oli kiire seurata, ettei Hupsu syö mitään pientareelta. Roskaa oli ihan hirveästi – Hupsun nenään hajuja.

Joutsenossa haisi vappuinen bajamaja. Olisin halunnut painaa kaasun pohjaan. Ikkunat auki vaan. Lappeenrannassa puolestaan Apsilta matkan jatkaminen ei sujunut kuin Strömssöössä. Ohihan siitä kutostien risteyksestä tuli porhallettua. Pieni seikkailu Lappeenrannan sydäntä kohti ja onnistuin lopulta seuraamaan navin ohjeita takaisin reitilleni.

Vielä Parikkalan puolellakin piti kaupunkilaisen eksyillä. Kuinka vaikeaa onkaan löytää maalta paikka, joka sijaitsee oikeastaan ihan sen saman valtatien varressa – sen, jota on ajanut jo ties kuinka monta kilometriä.

Kamu-ukin kanssa vieretysten – esirippu piti kuitenkin olla välissä.

Näyttelypaikalla oltiin juuri eikä melkein kello yhdeksän. Hupsu oli kehässä heti kymmeneltä. Hetken oli pelko peräsuolessa, että joudun itse koiraani juoksuttamaan. Pehmopoikani pelästyi kasvattajan perkelettä ja syöksyi turvaan syliini. Aikansa rauhoituttuaan se kuitenkin suostui kasvattajan talutettavaksi. Tällä kertaa kehässä ei makoiltu, arvostelukin oli peräti EH – kukas se naamakirjassa tuumasikaan, että ”Ei Huono”. Positiivista.

Alkuun yritin kuvailla piilopaikastani kehän tapahtumia, mutta eihän se oikein halunnut onnistua.

Alkuprotestointien jälkeen Hupsu tyytyi kohtaloonsa ja oma kevythäkki suostuttiin kelpuuttamaan leposijaksi. Junan kalkatus piti kuitenkin haukkua. Kyllä näki karvakorvan ilmeestä, kuinka homma jurppi! Niin monta leikkikaveriakin, mutta kenenkään kanssa ei sopinut leikkiä. No. Enon kanssa ihan vähäsen.

Hupsun mielipide koiranäyttelyistä.

Kasvattajaryhmässä Hupsu oli jo hieman paremmin. Niin minulle kerrottiin. Itsehän nyhväsin piilossa teltan takana. Käsky oli tullut ylemmältä taholta. Jos olisin ollut näkyvissä, Hupsu olisi vain kuikuillut perääni. Tuomari kehui kehässä veljesten päitä. Ovat kuulemma lapinkoirien kauneimmat. Päiväkin venyi, kun jäätiin odottelemaan vielä BIS Kasvattaja -kehää.

Pentin kameralle saattoi kuitenkin hymyillä.

Väittivät, että viimeisessä kehäjuoksussa Hupsu meni jo kuin vanha tekijä. Epäilen. Ei se pikku-urponi kuitenkaan kasvattajan BIS-tulosta pudottanut kuin yhdellä. Saraharjulaiset kipusivat kakkosiksi.

Veljekset Lassi (Saraharjun Ällikkämies) ja Hupsu.

Näyttelyn jälkeen käytiin Hupsun kanssa vielä pikakyläilemässä Lepi-emon kotona. Voi niitä ihania juoksutuoksuja! Täysin ei Hupsu tainnut ymmärtää, mikä tuoksuissa veti puoleensa. Kiinnostusta kyllä riitti. Ulkoaitauksesta Muru yritti tarjota itseään. Teinari otti kielellään makuja.

Juoksuntuoksuinen Muru

Pienen vapausriekunnan jälkeen jäljellä oli vielä kotimatka. Hupsu sammui autoon – minäkin melkein. Onneksi saatoin pysäyttää auton venyttelytaukoa varten. Koko kroppaa särki. Tiesinpä olleeni liikenteessä. Kotona oltiin hieman ennen kymmentä, eikä unta tarvinnut odotella. Putosin kuin kivi, eikä Hupsu iltatorkuistaan takahudlarissa huolimatta jäänyt paljoa häviölle.

Ihana vapaus!

1-vuotias. Vielä pentumainen juniori joka voisi olla hieman lyhyempi lanne – osaltaan. Hyvä pää. Pehmeä ilme. Hyvät karvaiset korvat. Pehmeä nuoren koiran turkki. Tummat pyöreähköt silmät. Hyvä kuono & purenta & kaula. Rodunomainen ryhti. Kevyt liike ja ahdas takaa. Saa vielä tiivistyä. Voimakkaammin kulmautunut takaa kuin edestä. Hyvä käytös. Hyvä luusto & käpälät. Hieman alas kiinnittynyt häntä jonka saisi kantaa paremmin liikkeessä. (tuomari: Maija Mäkinen)

Herra ”Hyvä Luonne” näyttää mallia, miten tuomaria tulee tervehtiä.

Otsakekuvassa: Saraharjun Ootkokamu, Saraharjun Ällikkämies, Saraharjun Äimänkäki ja Saraharjun Zuvizuloinen