Ontumatutkimuksessa

Ontumatutkimuksessa

Piipahdettiin pikaisesti kolme tuntia Tammiston Evidensiassa tänään. Tunti oli ontumatutkimukselle varattu aikaa, mutta venyihän se – tietenkin! Oikeastaan olen alkanut jo tottua siihen: Evidensian eläinsairaalaan ei ole asiaa, jos on tiukka aikataulu. Kokemusta nimittäin on. Niin paljon, että pientä Ragnar-lunnistani viime vuonna hoitanut eläinlääkärikin tervehti minua odotustilassa. En oikein tiennyt, itkisikö vai nauraisiko. Päädyin kuitenkin moikkaamaan takaisin.

”Kliinisessä yleistutkimuksessa” – kuten eläinlääkärit ammattitermein alkukoplailuja nimittävät – ei näkynyt mitään normaalista poikkeavaa. Sen sijaan Hupsu sai aimoannoksen kehuja: se jaksoi keskittyä todella hyvin, eikä juuri venkoillut, kuumekin saatiin suhteellisen rauhallisesti mitattua (ei ollut!) ja hyvässä lihassakin poika kuulemma on. Kotiutusohjeisiin oli lisäksi kirjattu, että Hupsu on pirteä ja ekstrovertti pentu.

Jonkinlaisen pikkuisen neurologisen tutkimuksen eläinlääkäri suoritti koputtelemalla Hupsun naamataulua ja painelemalla selästä. Ainoa mainitsemisen arvoinen asia siitä tutkimuksesta oli se, että Hupsu käyttäytyi valtavan hyvin! Kuin vanha tekijä se seisoskeli eläinlääkärin pöydällä ja ihmetteli ympärilleen.

Itse ontumatutkimuksessa (jalkojen vääntely ja kääntely ja venyttely ja painelu sekä pennun juoksuttaminen) eläinlääkäri totesi kipuoireilun sijaitsevan kyynärpäissä ja olkapäässä. Oikeassa etukäpälässä kyynärpääaristuksen lisäksi Hupsu jännitti olkanivelen ojennusta, mutta vasemmassa astuinelimessä arkuus oli vain kyynärnivelessä.

Hokkuspokkusta vaan ja poika päätyi unille (ei tosin  yhdellä pistoksella, vaan kahdella). Sitten minut passitettiin tunniksi muualle ja Hupsu pääsi höyhensaaripilvellään röntgenhärveleihin. Sen verran oli röntkan jälkeen eläinlääkärin höpötykset kuitenkin hepreaa, että kotosalla sain kotiutusohjeita tavailla hoomoilasena. Tokkopa niistä mitään tässä kohtaa vielä tarvitsikaan ymmärtää, sillä eläinlääkäri sanoi konsultoivansa vielä kollegaansa ja soittavansa minulle viimeistään ensi viikolla.

Röntgenkuvissa havaittavissa molemmissa kyynärnivelissä nivelpintojen epäjohdonmukaisuutta, hieman lisääntynyttä tiiviyttä vasemman kyynärluun alueella nivelkapselin kiinnityskohdassa, kummassakaan kyynärnivelessä ns. koronoideus-ulokkeen raja ei selkeästi seurattavissa. Molemmissa olkanivelissä mahdollista tasaisuutta olkanivelen takaosassa sekä olkaluun etuosan pinta hieman epätasainen.

Wait what?

TODENNÄKÖINEN DIAGNOOSI Kyynärnivelten sekä oikean olkanivelen aristus

No tuon olisin varmaan lukion lyhyellä matematiikalla ymmärtänyt itsekin jo ennen röntkaamista.

Mukaan eläinlääkäristä me saatiin uusi kipulääkekuuri. Samaa Metacamia, jota viimeksikin, ja hyvä niin. Nestemäinen Metacam kun kelpaa Hupsulle vaikka struuttaisin sen vahingossa sivusuun lattialle. Sieltä se käydään kiltisti lipomassa talteen.

Niin epämääräinen eläinlääkärikäynti kuitenkin oli, että kiviä ei mihinkään vierähdellyt. Positiivista oli se, ettei röntgenkuvissa näkynyt luunsiruja tai muita irtopaloja, mutta muutoinhan tilanne jäi vielä hyvinkin avonaiseksi. Nyt toivon vain, että eläinlääkäri toimitti röntgenkuvat kollegalleen turhaan – että kyseessä on vain hieman kummallisempi panosteiitti ja kasvavan pennun hieman vaan hassusti kasvavat, ajan kanssa tasaantuvat nivelet.

 

(BTW! Jos sait vahingossa mielikuvan, että suhtaudun Evidensia Tammistoon negatiivisesti, se kuva on väärä. Yhtä vääntöä lukuun ottamatta olen aina ollut tyytyväinen Tammistosta saamaani palveluun ja ystävälliseen henkilökuntaan.)

Kuvakulmakuulumiset

Kuvakulmakuulumiset

Keskikesä juhlittu ja päivät lyhenevät. Jipii! Kohta on syksy ja syksyhän on paras vuodenaika. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että minun ja syksyn välissä on vielä vuoden kuumimmat kuukaudet. Onneksi täällä Suomessa harvemmin on pitkäkestoisia helleaaltoja, vaikka ne siltä kohdalle osuessaan tuntuvatkin.

Juhannus tuli hengailtua anopikkaan nurkissa Tammisaaressa. Hupsu nautti koko koiranpennun riemullaan vapaudesta – uloskin pääsi niin usein, että kertaakaan ei pissavahinkoja sattunut sisälle. Ulkona suosikkihommaa oli ihmisveikan perässä ryntäily 110 lasissa ja kiipeily kiville ja kasoille. Liekö meidän tulevaisuudessa tiedossa agilitya – luultavasti Hupsu ainakin nauttisi siitä.

Hampaiden vaihtuminen alkaa olla loppumetreillä. Tänään oli vihdoin neljäskin kulmuri irronnut. Naskaliaika alkaa siis olla ohitse. Hieman mieltä varjostaa edelleen tuo Hupsun ontuminen, mutta ehkä me saamme siihenkin jotain selvyyttä, kun nyt viimein sain aikaiseksi varata ajan ontumatutkimukseen keskiviikolle. Tiedossa siis kättä taskuun ja iloista ilmettä.

Jotain kivaa haluaisin keksiä Hupsun kanssa syksylle, mutta koirailujutut ovat toistaiseksi vielä auki. Täytynee kaivella jokin viikonloppupainotteinen harraste, koska arkena emme välttämättä ehdi perusulkoilujen lisäksi sen kummempia touhuta. Mieskin on jo peloteltu valmiiksi: voi nimittäin olla, että hänen vastuunsa koiroosta tulee kasvamaan. Viimeviikkoinen työhaastatteluni meni nimittäin ilmeisen hyvin, sillä sain hakemani paikan. Elokuusta eteenpäin sijoitun siis koulumaailmaan sekä työn että opiskelun puolesta – päivät toimin ohjaajana tukea tarvitseville nuorille ja iltaisin opiskelen lähihoitajan LANU-opintoja.

Kärsä rutussa.
Tilanne päällä.
Älä niuhota!
Mahalasku
Vahtivuorossa
Tätäkö ei siis saanut ottaa?
Tammisaaressa ihmettelemässä.
Vähän voisin ottaa minäkin. Sitä sun jätskiä.
Tammisaaressa rannalla.
Omnomnom.
Lokkisaatana
Tammisaaren juhannussalko
Kananmunahommia
Kieli <3
Hetki ennen kuin kärsä kynti maata.
Mumman kanssa keppileikkejä.
Metsäseikkailulla Bromarvin näköalatornilla.
Oli niin herkullinen kuvakulma.
Koukeromänty
Diagnoosina huonokoiranomistajasyndrooma (maluscanisdominusinfirmitas)

Diagnoosina huonokoiranomistajasyndrooma (maluscanisdominusinfirmitas)

Olen surkea koirankouluttaja. Itse asiassa olen surkea koiranomistajakin! Annoin Hupsun saikun laiskistuttaa itseni motivaatiottomaksi möykyksi ja nyt kärsin siitä. Jatkuvasti väsyttää. Olen tahdoton eliö, tohvelieläin, joka sohvannurkassa tuijottaa aivottomana Wallanderia. Ah! Ihana Netflix.

Kyllä minä hieman olen räpistellyt. Olen päättänyt, että nyt opetellaan taas vähän aktiivisemmaksi. Tavoite tässä kohtaa elämää olisi ihan vain niinkin mitätön asia kuin kaksi lenkkiä päivässä. Kirottu rivitaloasuminen! Kuinka helppoa se onkaan päästää koira omalle, aidatulle pihalle tarpeilleen.

Mitään ei ole harjoiteltu. Ei ainakaan mitenkään järjestelmällisesti. Mieheni on opettanut pennun antamaan tassua (siitä mies onkin erityisen ylpeä) ja nyt on vuorossa kieriminen. Jos minulta kysytään, voisi perheeni olla vielä hieman aktiivisempi koiraelämässämme. Saisin minäkin välillä hengähdystauon – ihan niin kuin niitä ei muka olisi viime viikkoina ollut. Vaikka harjoittelu on ollut olematonta, olemme kuitenkin vahvistaneet kontaktia. Metsässä. Olen antanut Hupsun juoksennella vapaana silläkin uhalla, että joku tulee vastaan. Jos kakara on vintannut liikaa, olen vaihtanut suuntaa. Se on omiaan vahvistamaan kontaktia.

Ja olenhan minä myös oppinut jo vähän lukemaan koiraani. Tyhmä se on kuin saapas (no oikeasti ei todellakaan ole!) ja korvat sillä on vain koristeena. On se silti niin ihana. Ikkariomakin vielä! Tänään esimerkiksi annoin sen pitkän aikaa höyrytä Kiiran ja Muusan kanssa ennen kuin edes yritin pyytää sitä kontaktiin. Olemme ottaneet luoksetulokontaktivihjeeksi ”täällä”. Järki meni, kun ”tule” koki inflaation. Ei auttanut, vaikka kuinka ripitin perhettäni siitä, että koira oppii sanan merkityksettömäksi. Nyt on miestä kielletty käyttämästä täällä -vihjettä, lapselle sitä ei ole edes mainostettu.

Tänään mentiin viimein koirakouluunkin. Kurssikaveripennut olivat kasvaneet hurjasti. Kuulemma Hupsukin. Kolme viikkoa on pitkä aika pennun elämässä. Ja voi! kuinka ylpeä olin karvalapsestani! Se otti kontaktia niin hienosti, eikä se ollenkaan hötkyillyt, vaikka karvakamut treenailivat lähelläkin. Raukkaparalla taisi olla nälkä, kun niin namit voittivat kaiken. Vasta ihan tunnin viimemetreillä alkoi keskittyminen herpaantua, vaan onhan se 55 minuuttia pitkä aika aikuisellekin koiralle keskittyä.

Tunnin alkuun koin kauhunsekaisia tunteita. Niin sievän seuruuradan kouluttaja keskelle huonetta järjesti. Ajattelin pienessä mielessäni, että tuosta me ei selvitä mitenkään. Eihän me herraisä olla harjoiteltu vieressä kävelemistä kuin parilla kurssikerralla. Onneksi pelko oli turha. Hienostihan Hupsu siitä suoriutui. Paljon hienommin kuin minä, joka olin täysin aikaan ja paikkaan orientoitumaton. (Hyvä, että muistin edes koiran ottaa mukaan lähtiessäni tunnille!)

Nyt onkin tiedossa pieni paussi koirakouluun. Periaatteessa tämänpäiväinen kurssikerta oli viimeinen, mutta kouluttajan loman jälkeen me saadaan vielä käydä parilla rästikerralla. Täytyykin alkaa katsella, josko lähtisi jollekin toiselle kurssille syksyllä. Vielä vain en tiedä, mikä työtilanteeni tulee olemaan (huomenna on työhaastattelu!) ja olenko lähdössä iltaopintoihin (paikka koulunpenkillä on). Liikaa kysymysmerkkejä.

Kuvakulma: Jotain maailman tärkeintä

Kuvakulma: Jotain maailman tärkeintä

L.A.I.S.K.O.T.U.T.T.A.A.

Mitään ei jaksa tehdä. Ei niin mitään. On liian kuumakin. Aivot sulaa. Luojan kiitos meillä on ilmastointilaite!

Hupsun ontuminen näytti jo helpottavan loppuviikosta, mutta eihän se sitten helpottanutkaan. Poitsu ontuu siis edelleen. Mielestäni kipu kiertää tassunvarresta toiseen, ehkä se siis on sitä panosteiittia. Täytynee minun silti käyttää karvalapsi röntkassa – ihan oman mielenrauhani takia.

Eilen ulkoiltiin koirapuistossa. Hupsu sai juoksennella kymmenkuisen Booris-lapparin kanssa. Tänään käytiin ihan vaan kahdestaan Rusan montuilla. Annoin Hupsun olla vapaana. Näytti se tykkäävän ja äityi välillä jopa hepulin puolelle – vaikka ne kintut kiusaakin.

Mene kesä pois!

But what about the second breakfast?
Why so serious?
Olla rohkea ei ole sama kuin etsiä vaaraa.
Ja esiin astuu – kahjo näätä.
Magic mirror on the wall: who is the fairest one of all?
I’m the king of the world!
Limaista, mutta maukasta.
Niele pölyy dingo!
My precious.
Stupid is as stupid does.
Kala on kaveri, ei sapuska.
Draw me like one of your french girls.
Mihin se puhuva laama meni?
Titaaniset takamukset tantereesta!
One does not simply…
Se on LOHIKÄÄRME, ei mikään lisko. Mä en tee sitä kielijuttua.
Vähän pimeetä… vähän synkkää ja… heheei! Täynnä kuolleita! Minkäs sille voi?