Ihastuttava, vihastuttava kevät

Ihastuttava, vihastuttava kevät

Syyshortensia on Hupsun mielestä pissapuu.

Kukkapenkissäni nousee viime syksynä istuttamiani sipuliperennoja ja norjanangervot puskevat pieniä silmuja varteensa. Istutin syyshortensian pihalleni – silkasta keväisestä riemusta. Istutuskuoppaa kaivaessani Hupsu pomppi ja haukahteli vieressäni. Sekin halusi osallistua.

Aurinko on alkanut lämmittää siinä määrin, ettei joka kerran ovesta lähtiessä ole tarpeen kiskoa takkia päälle. On päiviä, joina hupparikin tuntuu liian paksulta ulkoiluun. Lintujen sirkutus alkaa hyvissä ajoin aamulla ja jatkuu läpi päivän.

Hupsu tuntuu viihtyvän hajujen maailmassa hyvin. Ulkoilut ovat ajallisesti pitkiä kuljettuihin kilometreihin nähden, mutta pitäähän sitä teinipojan saada tutkia. Kuono ei juuri irtoa maasta – ei edes pyöräilijöiden sujahtaessa vauhdikkaasti ohi.

Ulkoilu on alkanut maistua allekirjoittaneellekin. Siitäkin huolimatta, että astmaattiset keuhkoni vihlovat ilmassa leijaavasta pölystä. Toisinaan silmiäkin saa siristellä, ettei herkät näköelimet ärsyynny silmäluomien alle kertyvistä hiukkasista. Eihän se renkaiden aiheuttama pöllähdys ylinopeutta ohiajavaa autoilijaa suuremmin häiritse. Jalankulkijaa sitäkin enemmän.

Märkä piennar ja kuiva asfaltti aiheuttavat toisenkin laisen päänsäryn: karvaisissa koirantassuissa sisätiloihin kulkeutuu hiekkaa ennätysmäärät. Hiekkaa on ihan kaikkialla – aina eteisestä sänkyyn. Savea, multaa, risuja ja lehtiä. Niitäkin kulkeutuu vähemmän hienohelmaisen koiran matkassa sohvalle asti. Kunpa edes turkkiin tarrautuneet punkit jäisivät ulkoilmaan!

Kevään ensimmäinen punkki Hupsun niskassa ehti päästä turhan isoksi.
Kevään toinen ja kolmas punkki. Aivoräjähdys. Punkki punkissa.
”Etsi kuvasta punkki.”

Ahkerana sosiaalisen median kuluttajana en ole välttynyt koirankakkakeskusteluiltakaan. Jokakeväinen riesa. Kuinka vaikeaa se onkaan kerätä ne kakat hoidetuilta alueilta ja kuinka vaikeaa se onkaan olla pahoittamatta mieltään kakasta nurmikolla!

Vaikka itse kakkapussit taskussa kuljenkin (usein ilman koiraakin), on ehkä ikävin keväinen näköhavainto sulavan lumen alta paljastuvat muoviroskat. Niitä on ihan kaikkialla – kaikkialla kauniissa luonnossamme. Ehkäpä koirankakkakeskustelujen sijaan olisikin syytä keskustella roskaamisesta. Koirankakka kengänpohjassa ei naurata minuakaan, mutta ongelmallisempiakin asioita on.

Nevertheless…

Ihanaa, kun on kevät!

Kevättä rinnassa

Kevättä rinnassa

Hormonihyrrä pyörii hajujen perässä. Hajuja on ihan kaikkialla. Ihania hajuja. Joka toista pissakohtaa tekisi mieli kielellä lipsutella. Jokainen kakkakasa pitää haistella huolella. Lyhytkin lenkki venyy ajallisesti moninkertaiseksi.

Välillä kirmataan hangessa. Välillä roiskuu rapa ja se kastelee mahanaluskarvat. Elämä on ihanaa, jos on teinikoira – ja jos on kevät. Ainoa kiire on päästä hajulta toiselle.

Korvat ovat vain koristeena, kun Hupsu puskee nelivedolla remmi lähes äärimmilleen pingotettuna. Se poukkoilee kuin päätön kana edestakaisin tien vasemman ja oikean laidan välillä. On niin kamalan vaikeaa päättää, minkä hajun perään lähtisi. Niitä on niin paljon!

Hajumaailma tekee kuitenkin tehtävänsä. Tassupyykin jälkeen kotona makaa raukea karvakasa. Ainoa ääni on hiljainen tuhina – nukkuvan koiran hiljainen, onnellinen tuhina.

Mukamas kiirettä

Mukamas kiirettä

Kävin viime sunnuntaina Koiran elekieli -luennolla. En oppinut ihan hirveästi uutta, mutta kouluttaja sai minut taas huokaisemaan helpotuksen suuntaan. Ehkä minä en olekaan niin uuvatti koiranomistaja kuin itselleni toitotan.

Innostuin luennon jälkeen kaivelemaan kouluttajan suositteleman kirjan e-kirjastosta itselleni lainaan. Mieleni tekisi ahmaista kirja loppuun – vaikka ihan tältä samalta istumalta. En kuitenkaan ole löytänyt aikaa sille, sillä olen liian pitkään lykännyt Kasvattajan peruskurssin aineistoon tutustumista. Kurssi on viikonloppuna ja materiaali pitäisi lukea ennen sitä.

Jossakin mieleni perukoilla homotsygootit, alleelit, DNA:t ja Kennelliiton sääntöviidakot sotkevat hermoimpulssieni kulkuratoja. Informaatioähky on ilmeinen. Toisinaan luen tajuamatta, mitä minä oikein edes luen – vai luinko sittenkään.

Hupsu-parka joutuu tällä hetkellä tyytymään läsnäolemattomaan lähi-ihmiseensä. Onneksi perheessämme on muitakin viihdyttäjiä. Silti minulla on huono omatunto. Pitäisi olla niin paljon parempi, niin paljon aktiivisempi, niin paljon ehtivämpi!

En voi olla ihmettelemättä sitä, miten onnistunkin aina iskemään vuoden ainoat äksönit samaan rakoon.

Eläinlääkärissä

Eläinlääkärissä

Uskomatonta, miten hyvin suunniteltu aikataulutus ei koskaan olekaan yhtä onnistunut toteutusvaiheessa. Pari hassua mutkaa matkaan ja kaikki menee takuuvarmasti sen jälkeen kiirevauhdissa. Olin siis varannut Hupsulle tälle päivälle rokotusajan, johon minun piti ehtiä vallan mainiosti: töistä kotiin puolisen tuntia ja sen jälkeen melkein tunti aikaa ehtiä eläinlääkäriin, jonne ajaa kahdeksan minuuttia.

Kiireiseksi muuttuneesta aikataulustani huolimatta lähdimme vielä ihan hyvissä ajoin kotoa liikenteeseen – vaan kun puolivälissä matkaa muistin, että piti se Hupsun passikin ottaa matkaan. Uukkari lennosta. Melkein olisi voinut kuvitella, että teen sellaisia useinkin. Sen verran luontevasti se onnistui.

Onneksi passi oli siellä, missä pitikin! Paperiläpyskä povariin ja kohti eläinlääkäriä. Perillä olimme juuri tasan, emmekä melkein, silloin, kun pitikin. Ei siinä ollut aikaa jallitella Hupsua vaa’alle, vaan paino tarkastettiin lentämällä. Kerrankin kun olisi ollut eläinlääkäri aikataulussaan.

Vastaanottotiskin takana ihmeteltiin passia. Kummallisia päivämääriä. Siis yksivuotisrokotukseenko me olimme tulossa? No kyllä! Kulmia kurtistettuani se sitten välähti: Miksi ihmeessä minä säilytän Ragnarin passia siellä, missä Hupsunkin passin pitäisi olla? Eihän se nyt maailmaa kaatanut, saanhan minä haettua leiman myöhemminkin, vaan kun tunsin itseni typeräksi.

Eläinlääkärin huoneeseen Hupsu käveli muina miehinä. Muistista oli pyyhkiytynyt viime syksyn korvanputsauskauheudet. Hyvä niin. Käsikopelotutkimus pöydällä ei hätkäyttänyt. Niin paljon oli kaikkia ihania hajuja! Vaan se rokotus! Se piti huolen siitä, että ensi kerralla eläinlääkärin huoneeseen ei enää mennä rentona. Pienen koiran korvien välissä jylläsi pakokauhu lääkeaineen kirvellessä ihon alla.

Pääasia kuitenkin, että kaikki vaikutti olevan pienellä karvaeläimelläni mallillaan. Mitään pahaa sanottavaa ei eläinlääkärillä ollut. Turkin runsaus häntä tuntui hieman huvittavan. Onhan se Hupsu vähän sellainen… sähköpallo. Ainakin näin pakkasilla.