Kuvakulma: Lomailu!

Kuvakulma: Lomailu!

Kun on niin paljon tilaa, ettei tiedä, mihin suuntaan lähtisi.
Mammalle voi aina näyttää vähän kieltä.
Näin talvella pellollakin voi juosta surutta. Ei paljon kyykärmekset oikuttele.
Ja kun juoksee niin hirmuista vauhtia, voi eteen ihan yhtäkkiä ilmestyä vierivä lumikokkare.
Lumikokkareita voi pureskella siinä, missä puuterilunta voi makustella lipomalla.
Kesken juoksun voi jalatkin hävitä.
Välillä onkin hyvä ottaa pieni hengähdystauko varjoisammassa paikassa – miksipä ei vaikka lumikasan päällä! Siitä voi hyvin tähystellä, mitä mailla ja mannuilla tapahtuu.
Vauhtia riittää silti aina. Ihan sama, vaikka silmätkin jo hieman lupsaisi.
Kyllä se lähemmäs parinkymmenen pakkasasteen juoksuviima lopulta ne uniset silmät räväyttää auki.
Vaan jos se ei auta ja tahtoo silti ramasta, voi ottaa lumipulahdukset hankeen. Eikä sen niin väliä, jos lumenpinta on hieman kovettunut. Kyllä se periksi antaa, kun tarpeeksi loikkii.
Se täällä maalla on sitä paitsi mukavaa, että aarteita löytyy ihan joka paikasta.
Joskus sitä saattaa huomata, ettei niitä aarteita olisi ehkä kannattanut maistella.
Vaan jos mamma heittää uudestaan, perään mennään noutamaan.
Tuumailutauolla tarkkaillaan ympäristöä. Pitää leikinkin tiimellyksessä tietää, mitä ympärillä tapahtuu.
Puuliiterissäkin voi välillä käydä norkoilemassa. Sieltä voi tarttua mukaan ihania keppejä.
Ja kun ihmisveikka tulee ulos leikkimään, eikä iskä olekaan mukana vahtimassa, voi ihan hyvin pölliä hanskan – vaikka kädestä!
Kas tähän tapaan!
…tai näin!
…ja sitten taas kirmataan hanska suussa väljemmille vesille. Ihmisveikka tarpoo perässä, mutta eihän se kiinni saa!
Parhautta tämä tämmöinen. Lomailu!
Kuvakulma: Ridiculously Photogenic Dog

Kuvakulma: Ridiculously Photogenic Dog

Laituripönöttäjä
Rappusellapönöttäjä
Kerrostalonpihapönöttäjä
Alakoulupönöttäjä
Kivipönöttäjä

Ps. Huom! Yms. Jne. Jos ei meemi, johon otsikko viittaa, ole sulle tuttu, voi olla, ettei otsikko myöskään avaudu tai et ymmärrä, mihin se viittaa. Saat sen anteeksi.

Pps. Kyllä. Kuvissa näkyy myös remmi.

Rakkaushetkiä

Rakkaushetkiä

Meidän arjessa on alkanut näkyä rutiineja: on niitä metsäisiä aamu-ulkoiluja, joita Hupsu vaatii oikeastaan vain perheen isännältä, ja on tietynlaisia tervehtimistapoja, jotka ovat jokaisen perheenjäsenen kohdalla erilaisia. Rutiinit arkiaamuisin valmistavat Hupsua rauhalliseen oleskeluun työpäivien ajaksi. Se tuntuu varsin hyvin oppineen, mitä arkisin tapahtuu.

Ehdottomasti paras rutiini näin ”mamman” näkökulmasta on joka-aamuinen rakkaushetkemme. Kun parin mutkan kautta istahdan sohvankulmaan heräilemään, kipuaa Hupsu viereeni rapsutettavaksi. Se retkottaa vuoroin sohvan käsinojan, vuoroin minun päälläni ja tarjoaa rintaröyhelöään takutettavaksi. Sitkeästi pieni rakkauspakkaukseni pysyttelee kiinni minussa – kunnes isäntä alkaa kiskoa kenkiä jalkaansa tai poikani ryhtyy aamupalalle.

Rakkaushetkiä on toki muulloinkin, mutta rutiiniksi asti ne eivät ole muodostuneet. Toisinaan Hupsu pelmahtaa tukka hulmuten viereeni minun katsellessa telkkaria tai käydessäni nukkumaan. Näin salaisesti supatellen voinkin todeta sinulle, että perheessämme olisi täysin turhaa käydä keskustelua siitä, kuka ihmisistä on Hupsulle tärkein – vaikka se muutoin koko perheen, oikeammin koko maailman, koira onkin.

Rakkaushetkiä viikonloppuusi!

Kuvakulma: lumimiäs

Kuvakulma: lumimiäs

Ollaan me hengissä – nippanappa, mutta ollaan. Ensin olin kipeänä, sitten uppouduin pelaamaan lapseni Pleikkarilla. Nyt olen taas kipeänä. Jos joku väittää, ettei sisäilmaongelmat vaikuta millään tapaa, se joku on väärässä. En ole ikinä ollut näin tiheään sairas.

Hupsun onneksi (allekirjoittaneen epäonneksi) on satanut luntakin. Paljon. Poika viihtyy poikkeuksellisen hyvin omalla pihalla. Ei haittaa, vaikka tilaa ei ole paljoa. Lunta kun on senkin edestä.

Yritän kerätä itseni tässä lähipäivinä. Voin vain kuvitella, kuinka paljon minulla on luettavaa seuraamissani blogeissa odottamassa.

Kiitos ja anteeksi!